30. toukokuuta 2015

Kung Fury


Ohjaaja: David Sandberg
Käsikirjoitus: David Sandberg
Pääosissa: David Sandberg, Jorma Taccone, Leopold Nilsson, Steven Chew, Magnus Betnér, Björn Gustafsson &  David Hasselhoff
Kesto: 30min

Toissailtana tuli katsottua ihan ex tempore kaverin vinkkauksesta lyhyt elokuva Kung Fury. Tämä ruotsalaista tekoa oleva komedia julkaistiin tekijöidensä Youtube-kanavalla, kaikille avoimessa ensi-illassa. Elokuvan ennakkohypetys oli onnistunut jotenkin välttämään facebook-syötteeni täysin. Onneksi ehdin äimistellä elokuvan trailerin sekä Hasselhoffin (Kyllä, kuulit oikein) esittämän kappaleen elokuvasta upeine musavideoineen.

Kung Fury itse on aivan älytön actionpläjäys, joka on vain olkia kohauttamatta koonnut yhteen kaikki merkittävimmät elokuvan ainekset: Kung fu, Hitler, Dinosaurukset, viikingit.... muun muassa. Päähenkilö Kung Fury, jota esittää myös elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut David Sandberg, on kävelevä parodia toimintaelokuvien sankarista. Hitlerin roolissa nähdään Lonely Island-kokoonpanosta tuttu Jorma Taccone. Kaikkea menoa vauhdittaa aivan kerta kaikkisen päheä kasari pimputus. 


Elokuva on edelleen katseltavissa youtubesta, pääset sinne tästä linkistä

 
Ohessa elokuva traileri sekä Hoffin musavideo, erittäin katsomisen arvoinen sekin




26. toukokuuta 2015

Mad Max: Fury Road


Ohjaaja: George Miller
Käsikirjoitus: Nick Lathouris, Brendan McCarthy & George Miller

Musiikki: Junkie XL
Pääosissa: Tom Hardy, Charlize Theron, Nicholas Hoult, Rosie Huntingon-Whiteley, Zöe Kravitz, Hugh Keays-Byrne, Riley Keough, Abbey Lee Kershaw &  Courtney Eaton
Kesto: 2h 1min
Ikäraja: 16

Aikaisempien Mad Max-klassikoiden tapaan elämme ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa maisemat ovat pääasiassa karua erämaata ja ihmiset sitäkin karumpia. Max Rockatansky (Hardy) on juro ja hiljainen kaveri, jota vainoaa omat menneisyyden haamut. Yksinäiselle kulkurille sattuu vastaan huonompi päivä, kun hän jää Immortan Joe (Keays-Byrne) nimisen ison jehun ja tätä jumaloivan kultin vangiksi. Immortan Joen sotapäällikkö Furiosa (Theron) puolestaan on lähdössä huristelemaan sotarekallaan hakemaan polttoainetta, mistäpä muualta kuin Bensakaupungista. Vasta Furiosan lähdön jälkeen Immortan Joe huomaa, että häneltä on viety jotain arvokasta ja tästä raivostuneena hän lähettää aivopestyt "sotapoikansa" Furiosan perään. Max joutuu tahtomattamaan mukaan tälle ajoreissulle. 


Mad Max: Fury Road ei ole varsinaisesti suora jatko-osa George Millerin vanhalle kolmikolle, vaan enemmänkin reboot-elokuva. Sama maailma ja lähes sama Max, mutta ihan oma juonensa. Aikaisempien elokuvien näkeminen ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta jos siihen ryhtyy, ne kannattaa katsoa ennen tämän elokuvan näkemistä, sillä uusi Mad Max on niihin nähden vain niin ylivoimainen, joten väkisinkin se voi latistaa vanhojen kuvien maistuvuutta. Itse onnistuin katsomaan vanhan kolmikon juuri parahiksi ennen Fury Roadin ensi-iltaa ja niistäkin tein oman ruodintani.

Fury Roadin ympärillä pyöri tosiaan kohina jo ennen ensi-iltaa, kun malttamaton fanikunta yritti pysyä vielä housuissaan ja asiaa ei helpottanut, kun kriitikotkin suitsuttivat kilvan uutta elokuvaa. On erittäin harvinaista lukea niin yksimielistä ylistystä yhdestä ja samasta elokuvasta. Vielä harvinaisempaa on, että tavalliset tallaajat ja arvostelijat ovat täysin samaa mieltä keskenään, mikä osoittautui ensi-illan jälkeen todeksi. Omat odotukset olivat korkealla jo elokuvaan mennessä, enkä katsonut aiheelliseksi vääntää hypetysnappia yhtään sen pienemmälle. Fury Road vastasi korkeisiin odotuksiin yhtä kovaa ja korkealta.


Fury Road on omassa post-apokalyptisessa toimintagenressään tehnyt jo elokuvahistoriaa ja noussut kirkkaasti pitämään ykkösijaa. Tämä on niitä elokuvia, joita muistellaan sitten parinkymmenen vuoden kuluttua ja vielä sen jälkeenkin. On käsittämätöntä, miten kaikkien näiden vuosien jälkeen jo 70-vuoden ikään ehtinyt George Miller onnistuu häikäisemään näinkin kirkkaasti ja melkein luomaan jotain täysin ennennäkemätöntä, vaikka se on rakentunutkin hänen ikivanhojen luomustensa siemenistä. Sen verran puulla päähän lyöty oli tämäkin katselija, että sai kyllä hetken hengähtää ennen kuin penkistä pystyi nousemaan. 

Elokuvan alku on jo sellaista hengästyttävää tykitystä, että siinä jäi popparit auttamatta toiselle sijalle. En muista milloin viimeksi olisi noin ryminällä elokuva temmannut mukaansa, eikä todellakaan millekään 3D-kikkailulle ollut tarvetta, tuntui ihan tarpeeksi olevansa mukana juoksussa. Kamera vie ja komeasti viekin, niinkin komeasti, että uskaltaisin povata Akatemiankin huomioivan tämän ensi vuonna (muussa tapauksessa sokeita ovat). On toki muitakin osioita, joista Fury Road voisi ehdokkuuksia kahmia, en näe ollenkaan mahdottomana. Erikoistehosteita ei ole käytetty liian kanssa, vaan kaikki mahdollinen on toteutettu peltiä venyttäen ja stuttien avustuksella. Tämä autenttisuus on varmasti myös yksi syy, miksi ne (tavallisesti ei kovin suuresti vetoavat) takaa-ajo kohtaukset, tuntuvatkin nyt tarpeeksi aidolta. 


Hardyn Max on kokonaisuudessaan onnistunut päivitys. Aikaisempien osien kohdalla olen kipuillut Gibsonin Maxin etäisyyden kanssa, se yhteyden saaminen kun ei ole onnistunut, kuin muiden hahmojen kautta ja oikein pinnistäen ja ponnistaen. Hardyllä on lähes tulkoon sama ominaisuus, kuin Ryan Goslingilla Drive elokuvassa: hän osaa jotenkin kummassa viestiä muuten kuin pelkästään sanoin. Theronin Furiosa on päheä hahmo ja voisi ajatella jopa, että jakaa päähenkilöpaikan Maxin kanssa, koska molemmilla on yhtä lailla ruutuaikaa ja molempien tarina on yhtä tärkeä. Näyttelijöiden nimetkin pomsahtavat yhtä aikaa ruudulle elokuvan alussa. Sivuroolista täytyy nostaa esiin Nicholas Houltin sotapoika Nux, jonka olalle lankeaa hahmokunnan pisin kehityskaari. Huomatkaa myös itse Immortan Joe eli Hugh Keays-Byrne, joka esitti merkittävää roolia jo ensimmäisessä Mad Max-elokuvassa.

Mad Max: Fury Road on tuleva kulttielokuva, oman genrensä legenda, joka kannattaa katsoa jo nyt.

Virallisen trailerin sijaan (jossa näytetään mielestäni liikaa) fanipohjainen versio oikeasta soundtrackistä poikkeavalla, mutta joskin osuvalla biisillä:



22. toukokuuta 2015

Mad Max-elokuvat

Ennen uusimman Mad Max: Fury Roadin katsomista ehdin sivistää itseäni vanhoilla kulttiklassikoilla, Mad Max-elokuvilla. Ensimmäisen osan näin jo vähän aikaisemmin, kun Yle teema toi Mad Maxin Suomen tv-ensi-iltaan jo maaliskuussa. Ensimmäinen elokuva ei saanut yksinään aikaan suurta kiinnostusta jatko-osiaan kohtaan tai uutta Fury Road-elokuvaa kohtaan. Uuden elokuvan enskarin lähestyessä alkoi kuitenkin joka tuutista tulla hypetyksiä siihen suuntaan ja ennakkoarvostelut huusivat ylistyslauluja Fury Roadille. Uusi elokuva oli siis mentävä katsomaan ja tämän innostuksen vanavedessä alkoivat vanhat jatko-osatkin kiinnostaa. 


Mad Max (1979)

kuva täältä
Ohjaaja: George Miller
Käsikirjoitus: George Miller & Byron Kennedy
Pääosissa: Mel Gibson, Hugh Keays-Byrne, Joanne Samuel & Steve Bisley
Kesto: 1h 33min
Ikäraja: 16

Max Rockatansky (Mel Gibson) on takaa-ajoihin erikoistunut lainvartija, jolla on maine sen luokan kaaharina, että häneltä ei yksikään rikollinen pääse karkuun. Hurjaksi äitynyt moottoripyöräjengi aiheuttaa yleistä mielipahaa vandalisoimalla läheistä kylää ja on kursailematta napit vastakkain virkavallan kanssa. Yhteenotot menevät yhä pahemmaksi ja lopulta Maxin virkaveli saa surmansa. Tämä saa Maxin hakeutumaan hetkelliselle hermolomalle. Hermoloma kääntyy kuitenkin painajaiseksi, kun moottoripyöräjengi ottaa käsittelyynsä Maxin perheen. 

Tämä ensimmäinen ei tosiaan niin kovasti kolahtanut, vaikka odotuksetkin oli säädetty matalemmalle ajankuva huomioiden. Onneksi en kuitenkaan tämän perusteella tuominnut suoralta kädeltä jatko-osia, olisi muuten jäänyt hienommat kuvat välistä tyystin. Tässä ehkä keskeisin ongelma on, että katsojana en oikein pysy kärryllä jutun juonessa. Ajankuva on epäselvä ja jotain oleellista puuttuu taustatiedoista. Ehkä häiritsevintä on, että en ymmärrä yhtään kenenkään motivaatioita ja näin ollen käytöstä, jotain on "jäänyt välistä". Maxin pään sisään ei pääse ollenkaan, eikä minulle välity kuvaa aidosti onnellisesta ja välittävästä perheestä. Näin ollen, en itsekään välitä.

Mad Max 2: Asfalttisoturi (1981) 
 The Road Warrior

kuva täältä
Ohjaaja: George Miller
Käsikirjoitus: George Miller & Terry Hayes
Pääosissa: Mel Gibson, Bruce Spence, Michael Preston, Vernon Wells, Max Phipps, Emil Minty & Kjell Nilsson
Kesto: 1h 31min
Ikäraja: 16

Jatko-osat sijoittuvat ydinsodan jälkeiseen aikaan, jolloin voimassa on enää ns. viidakon laki. Polttoaine, enemmän kuin mikään muu, on halutuimpia aineita vallitsevassa maailmassa ja sen vuoksi ollaan valmiita ääritekoihin. Max on nyt yksinäinen ja erittäin katkeroitunut kulkuri erämaassa, toki koirakaverinsa seuranaan. Kaikkien muiden tavoin Max etsii myös polttoainetta ja saakin vihjeen halutun tavaran olinpaikasta. Keskellä ei mitään on pieni muurien ympäröimä linnoitus, jossa valmistetaan itse polttoainetta. Suurin ongelma ei ole korkeat muurit ja sitä vartioivien ihmisten vankka puolustus, vaan ympärillä pörräävä lauma rikosjengiläisiä, jotka halajavat myös samaa tavaraa. 

Jatko-osa on jo huomattavasti parempi. Alussa on pohjustus siitä, mitä on tapahtunut yhteiskunnalle ja miksi. Juonikuvio on tiiviimpi ja yksikertainen hyvä tyypit vastaan pahat tyypit-asetelma, mutta se toimii. Hahmoista saa irti vähän enemmänkin ja sivuhahmojen avulla saadaan Maxistakin jotain irti, kun tarpeeksi ärsytetään. Takaa-ajoa on luvassa enemmänkin, omaan makuuni pikkiriikkisen liikaakin, koska ajankuvaan tyypillisesti istuen, siinä ei tapahdu kovasti vaihtelua. 


Mad Max 3: Ukkosmyrksy (1985) 
 Beyond Thunderdome

kuva täältä
Ohjaaja: George Miller & George Ogilvie
Käsikirjoitus: George Miller & Terry Hayes  
Pääosissa: Mel Gibson, Tina Turner, Bruce Spence, Frank Thring, Angelo Rossitto, Paul Larsson, Adam Cockburn, Robert Grubb, Helen Buday & Tom Jennings
Kesto:1h 47min
Ikäraja: 16

Ajassa on harpattu hieman eteenpäin ja maailmassa ilman toimivaa virkakoneistoa, on saatu aikaan jonkinlainen roti. Max vaeltaa jälleen autiomaassa ja joutuukin itse ryöstön kohteeksi. Hän vaeltaa lähimpään kaupungintapaiseen eli Bartertowniin, jossa hän joutuu hyvin nopeasti paikan johtajan puheille hieman taas suutahdettuaan. Paikan lait on pystyyn pistänyt topakka täti Aunty Entity (Tina Turner), joka myös valvoo niiden noudattamista. Maxissä Aunt Entity näkee kuitenkin potentiaalisen avun omaan ongelmaansa ja tekeekin työtarjouksen, josta suoriuduttuaan Max saisi kaikki kaipaamansa varusteet mukaansa. Elokuvassa tulee tutuksi laajemminkin Bartertownin lainsäädäntö, mukaan lukien erimielisyyksien selvityksiin luotu Thunderdome. 

Kolmas Mad Max elokuva on ilmeisesti tosifanien keskuudessa se parjatuin, mutta tämä nousi kyllä näistä vanhoista omaksi suosikiksi. Yhteiskunnan harppaukset on siinä mielessä mielenkiintoista seurattavaa, että vaikka elokuva sijoittuukin tulevaan, joutuu ihmiskunta ikäänkuin aloittamaan alusta uuden sivilisaation rakentamisessa. Pelottavan esimerkin tarjoavat aavikon toisella puolen asustava (ja helkkarin ärsyttävää mökää pitävä) lapsiheimo, jolla ei ole mitään realistista muistoa ns. meidän ajastamme. Takaa-ajoa ja muita vaarallisia tilanteita on tässäkin, mutta vielä enemmän vaihtelua muunlaisten tapahtumien muodossa. Iso plussa elokuvalle on myös ihana Tina Turner, jonka kappaleen "We Don't Need Another Hero" olen kyllä tiennyt vuosikausia, mutta en tiennyt mitään yhteydestä tähän elokuvaan.



Katso myös Artun kirjoittama yhteenveto vanhoista Mad Max-elokuvista!

13. toukokuuta 2015

The Voices


Ohjaaja: Marjane Satrapi
Käsikirjoitus: Michael R. Perry
Musiikki: Olivier Bernet
Pääosissa: Ryan Reynolds, Gemma Artenton, Anna Kendrick, Jacki Weaver, Sam Spruell, Adi Shankar, Ella Smith, Stanley Townsend & Gulliver McGrath
Kesto: 1h 44min
Ikäraja: 16

Jerry on äärimmäisen hyväntahtoinen ja alati hilpeä tossukka, joka asustaa iloisessa pikkukaupungissa nimeltä Milton. Jerry työskentelee kylpyammeita valmistavan tehtaan liukuhihna osastolla ja palkkioksi kovasta uurastuksesta värvätään hänet mukaan suunnittelemaan firman pippaloita. Näissä merkeissä Jerry tapaa enkelimäisen kaunottaren Fionan, joka vie oitis miehen sydämen. Terapeuttinsa vastaanotolla Jerry pohdiskelee kuinka paljon hänen tulisi kertoa itsensä "toisista puolista" uudelle naistuttavuudelleen. Kuitenkin terapeuttinsa sanoja enemmän, hän kuuntelee neuvoja omilta lemmikeiltään, Bosco-koiralta ja Mr.Whiskers-kissalta. 


The Voices elokuvan, pelkästään julisteen pohjalta muodostunut ensivaikutelma oli, että kyseessä on periamerikkalainen lähes ö-luokan komedia. Sattuneesta syystä itselläni oli kuitenkin hinku mennä katsomaan vaan jotain, joten elokuvavalinta ei ollut ihan niin justiinsa. Asennoiduin täysin katsomaan ylilyövää luokatonta kohellusta ja jättämään aivot sievästi narikkaan. The Voices pääsikin täysin yllättämään: kyseessä olikin laatuluokan musta komedia, joka aukeni jo elokuvan alkumetreillä. Hain siis aivoni takaisin päähän ja annoin nauruhermojen ottaa vastaan täyslaidallisen.


Huumori The Voices-elokuvassa on aivan pikimustaa. Suurin huumorinkukka kasvaa kontrastien hedelmästä: toisaalta päitä irtoaa ja veri se vain roiskuu, mutta toisaalta taas hilpeä maailma on mitä aurinkoisin ja herttaisin. Eläinystävät ovat myös hervottomia, varsinkin Bosco, joka on ihan sellainen "koiratyyppi, jonka tunnen". Whiskers on taas vähän äärilaitaan viety kaikessa verenhimossa ja törkeydessään peruskattiin verrattaessa. Tosin Whiskersin kaiken lävistävässä katseessa on kyllä jotain hyvin samaa, kuin mitä olen omien kissojeni silmissä toisinaan nähnyt. Enempää ei voi elokuvan monista hienoista puolista kertoakaan, jottei mene spoilereiden puolelle.


Pääosassa nähtävä Ryan Reynolds ei ole aiemmin tehnyt kovin kummoisia roolisuorituksia, eikä varsinkaan hänen komediallinen puolensa ole tulllut pahemmin esille. Jerryn rooli istuu Reynoldsille kuitenkin kuin hanska käteen ja muuttaa kyllä käsitystä koko näyttelijästä. Jerry on aivan mahdottoman koominen hahmo killittävine silmineen ja sympaattisella, hieman pihalla olevalla ilmeellä varustettuna. Tietty kömpelyys tuntuu lainaavan Reynoldsin aiemmista yksinkertaisista rooleista. Tuntuu siis melkein, kuin Reynolds tekisi toisaalta pilaa itsestäänkin. Sivurooleissa loistaa muutamakin ihana naistähti, kuten Gemma Arterton ja Anna Kendrick, joilta kuullaan myös molemmilta laulutaitoja. Erityisen positiivinen yllätys oli Unelmien pelikirjasta (Silver Linings Playbook) tutun Jacki Weaverin esiintyminen Jerryn kallonkutistajana. 

The Voices on aivan hykerryttävä ja kertakaikkisen onnistunut elokuva todella mustan huumorin ystäville.

Traileria ei tipu tähän, se taas spoilaa kaiken jännän. Sen sijaan mainio loppurallatus, joka on jäänyt soimaan tähänkin päähän (sekin pienellä spoilerivaroituksella):



kuva 1 täältä ja kuva 3 täältä

8. toukokuuta 2015

Outolintu-sarja: Kapinallinen


Ohjaaja: Robert Schwentke
Käsikirjoitus: Akiva Goldsman & Mark Bomback, perustuu Veronica Rothin kirjaan
Musiikki: Joseph Trapanese
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Miles Teller, Ansel Elgort, Octavia Spencer, Jai Courtney, Kate Winslet, Naomi Watts, Ray Stevenson, Zöe Kravitz, Maggie Q, Ashley Judd, Mekhi Phifer, Daniel Dae Kim, Keiynan Lonsdale & Janet McTeer
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 12

Outolintu-sarjan ensimmäisessä osassa esiteltiin tulevaisuuden maailma, jossa ihmiset jaetaan viiteen lohkoon luonteenpiirteittensä perusteella (terävät, uskaliaat, rehdit, sopuisat ja vaatimattomat). Tris Priorin todettiin olevan Divergent eli poikkeava, jossa yhdistyy kaikkien osastojen ominaisuudet ja varsinkin Terävät pitävät näitä "Outolintuja" uhkana yhteiskunnalle. Toisessa osassa Tris on pakosalla matkakumppaniensa kanssa ja etsii piilopaikkaa Sopuisten luota. Terävien häikäilemätön johtaja Jeanine kiristää keinojaan saadaakseen kaikki Outolinnut käsiinsä. Mihinkään kuulumattomat Osattomat osoittautuvat myös entistä merkittävämmiksi.

Ensimmäinen Outolinnun räpiköinti ei ollut kummoista kauraa sekään, mutta selvästi jatko-osaansa parempi ja kuitenkin kohtuullisen viihdyttävä oikeassa mielentilassa. Ensimmäinen osa tarjosi enemmän kehityskulkua niin tarinallisesti kuin päähenkilökasvun osalta ja toki mukana oli runsaasti uutuudenviehätystä. Sinänsä perusajatus oli hieman höveli ja yksioikoinen, mutta se ei asettanut ylitsepääsemätöntä estettä elokuvasta nauttimiselle. Toinen osa vajoaa selvästi ensimmäisen elokuvan alapuolelle, mikä ei olisi niin huono juttu, jos ensimmäinenkin osa olisi ollut todella hyvä. 


Kapinallisessa yhtenä vikana on kaiken ponnekkuuden uupuminen, varsinkin elokuvan alkupuoliskolla. Ensimmäisen elokuvan loppu on myös muistisopukoissa jäänyt jotenkin hämärään, jonnekin aitojen luokse ne siinä juoksenteli, muistaakseni. Aika seinään se kumminkin loppui, sinänsä sille osalle ihan sopivaan tapaan, mutta nyt se tiivis tunnelma ei jatkukaan tässä toisessa osassa. Jotenkin ei pääse sisälle hahmojen tuntemuksiin ollenkaan, ei ole sellaista aitoa huolta hahmojen puolesta, vaikka heitä jahdataankin. Lisäksi hahmojen motiivit ei tahdo millään aueta Trisiä lukuun ottamatta, joten iso osa tekemisistä ei tunnu käyvän järkeen. 

Hyviä puolia seuraa kuitenkin loppupuolella, kun aidosti saa yllättyä muutamista (tosin oppikirjan mukaisista) käänteistä. Simulaatiojaksoissa on hieman enemmänkin ytyä, jopa psykologiselta puolelta vihdoin ja viimein! Visuaalisella puolella ja tehosteissa ei myöskään ole moitteen sanaa. Varsinkin kivannäköisten ihmisten kohdatessa kunnon lähitaistelumeinigissä luetaan se elokuvan eduksi.


Näyttelijävalinnat olivat ensimmäisen elokuvankin kohdalla yksi iso syy elokuvan katsomiseen, etenkin rouvien Winslett ja Judd kohdalla, jotka ovat molemmat suosikkinäyttelijättäriäni. Miespääosassa olevan Theo Jamesin Four on entistä ohuempi hahmo tässä ja näyttelijäsuoristuskin kovin pökkelöä jälkeä. Pääparilta väliltä tuntuu kaikonneen kaikki intohimo ensimmäisen osan jälkeen, joten parin suhde ei tunnu enää niin uskottavalta. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää pääosassa olevaa lahjakasta Shailene Woodleytä, joka tekee koko elokuvasta monin verroin mielenkiintoisempaa osaamisellaan. Oli kyllä todella outoa katsella Woodleytä ja Elgortia esittämässä taas sisaruksia Tähtiin kirjoitetun virheen jälkeen. Tänään bongasin semmoisenkin tiedon, että Whiplashistäkin tuttu Miles Teller on myös esittänyt Woodleyn mielitiettyä elokuvassa The Spectacular Now.

Jos ensimmäinen Outolintu elokuva kolahti millään vertaa, sitten tästä voi ehkä saada jotain irti, vaikka ei samalla tasolla seisokaan. Ei voida kuitenkaan käyttää Nälkäpelien korvikkeena, ei edes lämppärinä tätä jatko-osaa.


 

7. toukokuuta 2015

Tulevia hypetys ensi-iltoja

Totuttuun tapaan palkintokauden väistyessä ja kesäkauden lähestyessä, tulee valkokankaille toiminnantäyteisempiä elokuvia aina pitkälle syksyyn asti. Totutusta poiketen tälle vuodelle on luvassa poikkeuksellisen megalomaanisia elokuvia. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat jatko-osia jollekin aiemmalle elokuvasarjalle, jopa legendaarisen elokuvasarjan mainetta nauttiville kokoonpanoille. Tiedossa on useammalle fanikunnalle sukkien pyörimistä jaloissa. Ei myöskään sovi unohtaa Marvel Studiosin Ant-Maniä, jota ei tässä erikseen mainita ja muuta hienoa tulevaa sieltä suunnalta.

Mad Max: Fury Road
Ensi-ilta: 15.5
Pääosissa: Tom Hardy, Charlize Theron, Nicholas Hoult, Rosie Huntingon-Whiteley, Zöe Kravitz, Hugh Keays-Byrne, Riley Keough, Abbey Lee Kershaw & Courtney Eaton



 

Jurassic World
Ensi-ilta: 12.6
Pääosissa: Chris "Starlord"Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'Onofrio, Jake Johnson, Nick Robinson, Ty Simpkins, Omar Sy, Judy Greer, B.D.Wong, Irrfan Khan & Brian Tee


 

Terminator Genisys
Ensi-ilta: 26.6
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Jason Clarke, Emilia "Daenerys" Clarke, Jai Courtney, Matt Smith, Lee Byung-hun, J.K.Simmons, Gregory Alan Williams, Courtney B. Vance


 
Pixels
Ensi-ilta: 7.8
Pääosissa: Adam Sandler, Michelle Monaghan, Peter Dinklage, Josh Gad, Brian Cox, Ashley Benson, Jane Krawoski, Sean Bean, Denis Akiyama, Chris Parnell & Thomas Ridgewell



007 Spectre
Ensi-ilta: 6.11
Pääosissa: Daniel Craig, Christoph Waltz, Léa Seydoux, Monica Bellucci, Ralph Fiennes, Naomie Harris, Andrew Scott, Ben Whishaw, Rory Kinnear & Dave Bautista



  
Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 2
Ensi-ilta: 18.11
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Elisabeth Banks, Philip Seymour Hoffman, Stanley Tucci, Julianne Moore, Donald Sutherland, Willow Shields, Sam Claflin, Jeffrey Wright, Jena Malone & Natalie Dormer


 

Star Wars: The Force Awakens
Ensi-ilta: joulukuu
Pääosissa: John Boyega, Daisy Ridley, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Max von Sydow, Lupita Nyong'o, Gwendoline Christie, Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew & Kenny Baker

4. toukokuuta 2015

Marvel Studios - tulevia elokuvia ja tv-sarjoja

Nyt tulee hirmuisessa jälkijunassa nämä elokuvamaailman uutiset. En suinkaan täysin tynnyrissä ole elänyt, sillä on näistä lukuisat tuttavat jo keuhkonneet aikaisemmin. Ei vain ole ollut Marvel-vaihe itselläni siinä kohtaa, vaan Oscar-hurmos, joka alkoi todella aikaisin jo viime vuoden puolella. Silloin ei vaan päähän meinaa mahtua muita elokuvia. Nyt uusin Avengers: Age of Ultron veti takaisin Marvel-maailman kartalle.

Tänä vuonna tulee siis vielä yksi Marvel Cinematic Universen toisen vaiheen elokuvista, joka esittelee uuden supersankarin, Ant-Manin. Marvel Studios on julkaissut tiedot vielä kymmenestä muusta kolmannen vaiheen kattavasta elokuvasta, joiden julkaisupäivät yltää aina vuoteen 2019 asti. Näiden lisäksi Netflix tulee julkaisemaan MCU:hun liittyvät neljä tv-sarjaa, joista Daredevilin ensimmäinen tuotantokausi on jo tullut ulos.




Ant-Man 
Suomen ensi-ilta: 22.7
Kuva täältä

Ant-Maniin suhtauduin ensin vähän ynseästi, koska en oikein ymmärtänyt sen yhteyttä MCU:hun ja Muurahaismies ei nyt vain ole vetävin aihe elokuvalle. Pikkuhiljaa tässä pienoisessa Marvel-huumassa on nyt kuitenkin alkanut suurempi uteliaisuus heräämään. Tämä voi hyvinkin yllättää. Pääosassa Muurahaismiehenä on Paul Rudd ja muissa rooleissa muun muassa Evangeline Lilly, Michael Douglas ja Corey Stoll. Odotan myös Peggy Carterin näkemistä, sillä hänenkin hahmonsa on listattu hahmokaartiin. Trailerin voi katsoa tästä.


Captain America: Civil War 
Ensi-ilta: 6.5.2016

Sarjakuvien tarinoista en ole perillä, mutta niistä perillä olevien tuttujen reaktioista päätellen, tämä on iso juttu. Suurimman kohinan kohteena on Kapteeni Amerikan ja Rautamiehen välirikko ja kääntyminen toisiaan vastaan. Tämä siis tarkoittaa, että Robert Downey Jr. esiintyy myös tässä elokuvassa Rautamiehen roolissaan. Lisäksi monia muita aikaisemmista elokuvista näyttelijöitä on mukana, kuten Scarlett Johannsson (Black Widow), Jeremy Renner (Hawkeye), Elizabeth Olsen (Scarlet Witch), Sebastian Stan (Bucky Barnes), Anthony Mackie (Falcon) ja vielä toistaiseksi huhupuiheiden mukaan Don Cheadle (War Machine). Uutena hahmona esitellään Chadwick Bosemanin Black Panther, joka saa oman elokuvansa vielä myöhemmin vuonna 2018.


Doctor Strange 

Ensi-ilta: 4.11.2016

Tohtori Outo saa myös oman elokuvansa, josta ei toistaiseksi tiedetä muuta kuin, mitä sarjistrivia meille kertoo. Sen kyllä tiedämme, että pääosassa on Benedict Cumberbatch!!!


Guardians of the Galaxy 2
Ensi-ilta: 5.5.2017

Jatko-osa viime vuoden yllättäjälle!


Spider-Man elokuva, ei vielä nimetty
Ensi-ilta: 28.7.2017

Tämä on yksi listan suurimmista harvinaisuuksista, ei siksi että olisi jotenkin harvinaista nähdä taas uusi Spider-Man elokuva, vaan harvinaiseksi homman tekee se, että vihdoin ja viimein on Sony ymmärtänyt tehdä yhteistyötä Marvel Studiosin kanssa ja höllätä nutturaa (ja kukkaroa). Sonyn hallussa on siis ollut iät ja ajat jo oikeudet Spider-Manin filmatisointeihin, joten siksi Hämis ei ole voinut ilmaantua aikaisemmin MCU:hun, vaikka seittihemmo asustaakin peräti samassa kaupungissa, jossa Kostajatkin hengailee. Itse pidin Andrew Garfieldin Spider-Manistä ja kahdesta viimeisestä elokuvasta, mutta huomioitavaa on, että Spider-Manin ollessa kyseessä "kaikki käy". Realistisesti ajatellen ei yksikään Spider-Man elokuva ole ollut lähelläkään Marvel Studiosin tasoa. Nyt on siis suurta toivon kipinää, että ammattimaisemmissa käsissä saataisiin viimein hahmolle arvoisensa elokuva.


Thor: Ragnarok
Ensi-ilta: 3.11.2017

Kolmas Thor-elokuva, jossa myös näemme Lokin uudelleen (ainakin tämän hetkisten tietojen mukaan). Ensimmäisestä elokuvasta juttu täällä ja toisesta täällä.


Avengers: Infinity War, osa 1
Ensi-ilta: 4.5.2018

Tämä eli Avengers osa 3 on nyt sitten niitä isoja elokuvia, jossa päästään viimein taas asiaan. Kostajat ovat koossa (ja suurella todennäköisyydellä muutama muukin) ja kamppailevat Thanosia vastaan. Tähän liittyy nyt olennaisesti ne kaikki aikaisemmissa elokuvissa esiintyneet ikuisuuskivet.


Black Panther
Ensi-ilta: 6.7.2018

Kapteeni Amerikan kolmannessa elokuvassa tullaan tosiaan esittelemään jo Black Panther ensimmäisen kerran, mutta hahmo saa ihan oman elokuvansakin, jossa ilmeisesti valotetaan hahmon taustatarinaa.


Captain Marvel
Ensi-ilta: 2.11.2018

Jälleen uusi hahmo tuodaan mukaan jengiin. Suomennokseltaan Kapteeni Ihme käsittää monta eri hahmoa, jotka ovat käyttäneet samaa nimeä. Tässä versiossa nimen alla kulkee Carol Danvers niminen nainen, joka tunnetaan myös nimellä Ms. Marvel.


Avengers: Infinity War, osa 2
Ensi-ilta: 3.5.2019

Isot kuviot jatkuvat


Inhumans
Ensi-ilta: 12.7.2019

Inhumans on käsittääkseni taas uusi kokoonpano Kostajien ja Guardiansien seuraksi. Näistä en tiedä yhtikäs mitään, mutta MCU:hun kuuluvan sarjan S.H.I.E.L.D-agentit toisella kaudella on esiintynyt jo Inhumans porukan jäseniä. 
 

The Defenders! kuva täältä
Netflixin puolella on mahdollista katsoa jo Daredevilin ensimmäinen tuotantokausi. Tulevat sarjat ovat Jessica Jones, Iron Fist ja Luke Cage. Lisäksi näiden esityksen jälkeen tulee minisarja The Defenders, joka sitoo kaikki neljä sankaria yhteen. 

Daredevil on katsonnassa itselläni paraikaa ja vaikuttaa alun perusteella oikein lupaavalta. Ben Affleckin esityksen voi viimein jättää taakseen, pääosassa on paljon istuvampi ja karismaattisempi Charlie Cox (Kaiken teorian Jonathan, Downton Abbey). Netflixin puolellahan on ollut jo aikaisemmin hollilla samaan universumiin liittyvä minisarja Agentti Carter ja aiemmin mainittu S.H.I.E.L.D-agentit, joista molemmat ovat omalla katsomislistallani seuraavana jonossa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...