19. kesäkuuta 2011

Movie Monday # 3 - Menetetyt tunnit

Movie Monday blogin viime maanantain haasteessa haetaan elokuvaa, joka on yksinkertaisesti HUONO. Nyt siis suljetaan pois tapaukset, joissa jokin elokuva on niin huono, että se on jo hyvä. Jokin elokuva, jonka kohdalla toivot, ettet olisi ikinä nähnytkään tätä ja käyttänyt aikasi johonkin parempaan.

En onnistunut paikantamaan muistiinpanojani, jossa olin joskus ihan listannut omasta mielestä aivan käsittämättömän kamalia tekeleitä, mutta eiköhän aiheesta tule joskus jokin top-lista. Elokuva, jonka nyt valitsin tuli heti mieleeni, mutta odotin jos olisin keksinyt jotain paaaaaljon järkyttävämpää. Eli tämä ei ole se The HuonoinLeffaIkinä, mutta "hyville" sijoille se pääsisi kamalien elokuvien listalla naurettavan helposti:


Urhea pieni leivänpaahdin


Tämä mieleni rampauttanut lasten animaatio on vuodelta 1987 ja kertoo kodinkoneista, jotka lähtevät etsimään oikeaa omistajaansa. Vaikka olin vasta lapsi nähdessäni tämän ensimmäistä kertaa, tajusin jo silloin että dubbaus oli aivan korviaraastavaa, jos ei pelkkä musiikki jo saanut korvia vuotamaan verta. Visuaalisesti elokuva oli mielestäni jo silloin susiruma ja kodinkoneet päähenkilöinä eivät sitten sytyttäneet niin yhtään! "Isona" en ole elokuvaa edes katsonut kertaakaan, vaan tehnyt parhaani ravistaakseni sen ulos aivoistani.

Hyi hyi ja hyi

4 kommenttia:

  1. Monet halvalla tehdyt lasten animaatiot ovat ihan hirveää kuraa. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta ;-)

    VastaaPoista
  2. Siiis mitä, ehkä yks parhaista :) Ei kyl välttämättä just kolaha pienille lapsille, en itekää ollu kovin vaikuttunu ensinäkemisen jälkee, mut vähän vanhempana todellaki!

    Elokuvateknisesti se on tärkee 2D/3D animoinnistaan jota se on hyödyntäny ensimmäisenä ja myöhemmin sama porukka tekiki sitte Toy Storyn, joka on lähinnä uudelleelämmittely samantyyppisestä aiheesta. Animaatiosta en tykänny pienenä yhtään, muutenki perinteinen piirroselokuva on yleensä eniten mieleen, mutta on tässä jotenki puolensa nykyään katottuna.

    Saahan tätä tietysti vihata, mutta kantsii kyl antaa mahollisuus eli joskus kattella ns. vanhemmalla iällä. Ite ostin elokuvan vähän aikaa sitte ku viimenäkemisestä on aikaa.

    VastaaPoista
  3. Mielessä on käynyt kyllä josko isompana näkisi tämän aivan toisin silmin. Ihan mahdollista, mutta toistaiseksi en ole vain pystynyt :D

    VastaaPoista
  4. Meillä on ollut tuo lainassa ja oli ainakin lasten mielestä hyvä. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...