25. marraskuuta 2015

Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 2


Ohjaaja: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Danny Strong & Peter Craig, perustuu Suzanne Collinsin kirjasarjaan
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Philip Seymour Hoffman, Julianne Moore, Donald Sutherland, Natalie Dormer, Sam Claflin, Willow Shields, Jeffrey Wright, Jena Malone, Mahershala Ali, Gwendoline Christie, Patina Miller, Elden Henson & Stanley Tucci
Kesto: 2h 16min
Ikäraja: 12
 


Nälkäpeli-saagan viimeinen elokuva jatkaa suoraan siitä, mihin Matkijanärhi osa 1 tapahtumissaan jäi. Joukko tribuutteja on saatu pelastettua Capitolin kynsistä, mukaan lukien aivopesty Peeta, joka on saatu uskomaan Katnissin olevan niin vaarallinen, että tämä tulisi oitis eliminoida. Kenenkään toipumisiin ja suremisiin ei kuitenkaan ole aikaa, sillä sota on vielä käynnissä. Vyöhykkeiden löydettyä keskinäisen yhteisymmärryksen kukistaa kaikkia sortanut Capitol, on aika iskeä itse pahan ytimeen ja murhata presidentti Snow. 



Nälkäpeli-sarjasta olen nauttinut paljolti elokuvienkin muodossa, vaikka kirjat ovat kyllä tässäkin (luonnollisesti) vielä parempia. Juuri tämän viimeisen osan kohdalla, joka kahdeksi elokuvaksi varsin mallikkaasti pilkottiin, olen eniten odottanut jo aiemmassakin elokuvassa nähtyä selkeää peeroa perinteikkääseen "teinielokuva"-osastoon. Kuten kävi ilmi jo aiemman elokuvan omassa postauksessakin, nyt päästään viimein siihen asiaan. On aika nousta tyranniaa vastaan, vaikka kaikki keinot voiton saavuttamiseksi eivät olekaan kaikkien mieleen.

Missään superfanaattisissa odotuksissa en siltikään htenyt Matkijanärheä katsomaan, etenkin kun karsastin jo valmiiksi sitä lopun epilogia, jonka olin töiden puitteissa jo nähnyt. Täytyy tunnustaa, että en edes ensin muistanut moisen olemassaoloa kirjasta alkuunkaan, se kun oli niin erillään varsinaisesta tarinasta. Varsinaisessa katselussa se ei häirinnyt ollenkaan niin paljon, kun sitä tiesi jo odottaa. Kokonaisvaltaisesti koin elokuvan oikein arvoisana lopetuksena koko sarjalle.


En osaa kuvitella elokuvien katselua ilman, että ei olisi lukenut kirjoja, jotka siis omassa katselussa ainakin vaikuttaa positiivisesti elokuvakokemukseenkin. Elokuvat ovat tiivistetty versio tapahtumista ja kun kirjassa asioille (esim. parantumisille) on annettu jo oma aikansa, en osaa ikävöidä enää samaa elokuvissa. Kirja auttaa myös paljon hahmojen motiiveissa ja mielenliikkeissä elokuvankin osalta, koska ne on jo kerran eletty läpi kunnolla. Eräs elokuvan traagisimpia kohtauksia käsitellään kyllä yllättävän lyhyesti, mutta se tunnahti siltikin jo monta hetkeä ennen kuin se varsinaisesti tapahtui, koska sitä odotti jo pelolla. Elokuvien Katniss on myös erilainen kirjojen version kanssa, joka korostuu viimeisessäkin elokuvassa. Kirjan Katnissin koin siis olevan yleisesti ei-niin-mukava tyyppi (Lawrencella on liikaa karismaa!) ja hahmon mielenterveys tuntui olevan vielä pahemmin vaakalaudalla. Kaikkea ei kuitenkaan voi tuoda esille elokuvan keinoin, eikä kaikkea edes tarvitse, pidän molemmista versioista. 


Jennifer Lawrence on ihan kiitettävä Katnissin roolissaan, vaikka hänelle sopiikin paremmin roolit, joissa on enemmän revittelyvaraa. En silti osaisi kuvitella enää ketään muuta tähän osaan! Kirjoissa Peeta ei ollut mikään oma suosikkini, mutta täytyy sanoa Josh Hutchersonin elokuva-Peetan nostaneen paljon hahmon kokonaisosakkeita. Edesmennyt Philip Seymour Hoffman on yhä mukana pienesti elokuvassa ja hänen poissaoloaan on saatu yhteen kohtaukseen paikattua hyvin kirjallisen materiaalin ja Harrelsonin Haymitchin avulla. Elizabeth Banksin Effyä ja edellä mainittua Haymitchiä oli harmillisen vähän elokuvassa, mutta ruutuaika oli todella rajallinen monen muunkin sivuhahmon osalta (onneksi on olemassa ne aikaisemmat elokuvat!). Sivuosiin on saatu muuten toinenkin GOT-tähti Natalie Dormerin lisäksi, nimittäin Brienne eli Gwendoline Christie. Vasta kotiuduttani tajusin, että avox Polluxin roolissa nähtävä hemmon onkin Daredevil-sarjan Foggy!

Matkijanärhi osa 2 on aiempia osiaan hieman synkempi tapaus, mutta hieno kuva oman saagansa päättävänä elokuvana. Aiemmat elokuvat on hyvä olla nähtynä ennen katsomista ja lukekaa hyvät ihmiset ne kirjat!


 

19. marraskuuta 2015

Legend


Ohjaaja: Brian Helgeland
Käsikirjoitus: Brian Helgeland, perustuu John Pearsonin kirjaan The Profession of Violence 
Kuvaus: Dick Pope
Musiikki: Carter Burwell
Pääosissa: Tom Hardy, Emily Browning, David Thewlis, Christopher Eccleston, Taron Egerton, Paul Bettany, Colin Morgan, Chazz Palminteri, Paul Anderson & Kevin McNally
Kesto: 2h 11min
Ikäraja: 16 

Legend kertoo tosielämän kaksoisveljeksistä, Ronnie ja Reggie Kraystä (molemmat Tom Hardy) ja heidän vaiheistaan 50- ja 60-luvun Lontoossa. Identtiset, mutta kuitenkin todella vastakohtaiset gangsteriveljekset, nousivat bisneksillään alansa huipulle, nauttien niin naapuruston kuin ylimistön suosiosta. Virkavalta saatiin pidettyä poissa häiriköimästä tarpeellisella lahjonnalla sekä uhkailulla. Säännöllisiä vaikeuksia aiheuttaa lievästi mielipuolisen Ronnien aisoissa pitäminen, jonka vain maltillisempi veljes Reggie taitaa. Lopulta sama kunnianhimo, joka ajoi veljekset huipulle, edesauttaa heidän korttitalonsa lopullista kaatumista. Kertojaäänenä toimii Reggien mielitietty Frances (Emily Browning).


Legend oli jo trailerin näkemisestä asti must see-listalla, koska Tom Hardy ja hänen kaksoisrooli. Semisti myös koska 60-luku, Browning, Eccleston ja brittiläispainotteinen tekijäkaarti. Toki lisävaikuttimina myös Brian Helgelandin aikanaan pokaama käsikirjoituksen Oscar-palkinto elokuvasta L.A. Confidential ja kuvaaja Dick Popen vastaavat ehdokkuudet omassa lajissaan, joista edeltävä oli vasta viime vuonna elokuvasta Mr. Turner. Hardyn ura on ollut muutamat viime vuodet todella kovassa nosteessa ja suuremmankin yleisön suosikiksi hän nousi viimeistään tämän vuoden Mad Max: Fury Road elokuvan tullessa ulos, ellei jo sitä ollut Dark Knight Rises elokuvan tiimoilta. Kriittisemmät katselijat tuntuivat heltyvän Locken suorituksen kohdalla, jolle satelikin ansaitusti useampia tähtiä. Tom Hardy ei tunnu pettävän koskaan, eikä todella tälläkään kertaa.


Krayn veljesten oikea tarina ei ole itselleni tuttu, mutta on aiheellista olettaa, että tarinaa on vahvasti muunneltu elokuvamuottiin sopivaksi. Ihan pikaisella wikipedia artikkelin silmäilyllä oikea tarina vaikuttaa paljon ränsyilevämmältä ja monivaiheisemmalta, eikä veljekset niin muottiin muotoilluilta. Verrattaessa elokuvaan päätyneeseen kaareen, jonka pohjana on siis ollut John Pearsonin teos, on tulos selkeämpi, pääkohdat täyttävä ja toki viihdearvolla koristettu. Tällä lätinällä puollan Legendin pitkää kestoa ja muutamassa kohdassa laahaavan oloista menoa, koska kokonaisuutena koin sovituksen onnistuneena ja pidin siitä, että kehitykselle annettiin aikaa tapahtua. 

Elokuvan pääpaino, Krayn veljekset, ovat sen ehdottomasti parasta antia ja tarpeeksi painava syy penkissä istumiseen. Synkkää tilannekomiikkaa tarjoaa varsinkin Ronnien hahmo, jolla ei oikein ole käsityskykyä tilanteiden hoitamisesta, sillai nätisti ja asiallisesti. Hurmaava ja käytöskoodiston tunteva Reggie joutuu usein puuttumaan veljensä toilailuihin ja kaksosten keskinäisestä kanssakäymisestä syntyy todella hyvää viihdettä. Myös virkavallan kanssa jatkuva kissa ja hiiri-leikki hymähdyttää kerran jos toisenkin. Mistään täyspohjaisesta hupailukuvasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tragediankin makuun päästään. 


Kuten todettua, Tom Hardy ei petä tälläkään kertaa. Kaksoisrooli on niin mieletön, että oikeasti unohtaa Hardyn esittävän molempia hahmoja. Hatunnosto kuuluu myös sille osastolle, joka on suunnitellut kaikki yhdistelmäkuvat ja muut jipot tätä illuusiota luodessa. Erityisen käsittämätöntä Hardyn suorituksessa on molempia hahmoja esittäessä näiden keskinäinen, todella aito vuorovaikutus. Uuden merkityksen saa myös fraasi "Älä lyö sua!". Elokuvasta sai vahvat Kingsman-vibat viimeistään siinä kohtaa, kun Ronnien hahmon vierellä alkoi pyöriä Teddy eli "Eggsy" eli Taron Egerton. Oma mielikuvitukseni laukkasi myös Chazz Palmiterin kohdalla, kun Modernissa perheessä hänen hahmonsa on juuri muuttamassa pois maisemista.

Legend on kohtuu hieno gansterielokuva, joka on ennen kaikkea paraatikenttä Tom Hardyn taidoille. Kaksoisroolin tähden erittäin katsomisen arvoinen.  

 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...