29. marraskuuta 2016

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat


Ohjaaja: David Yates
Käsikirjoitus: J.K.Rowling, pohjana käsikirjamainen opus Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Musiikki: James Newton Howard
Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler, Alison Sudol, Ezra Miller, Samantha Morton, Colin Farrell, Carmen Ejogo, Jon Voight, Ron Perlman & Josh Cowdery
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 12

Vuonna 1926, eräs Newt Scamander (Redmayne) saapuu matkasalkkunsa kanssa New Yorkiin pienelle pysähdykselle ennen palaamistaan takaisin Lontooseen. Newt:n rooli velhoyhteisössä on tutkia erilaisia taikaotuksia, joista ei tiedetä yleisesti vielä kovin paljoa. Newt joutuu kuitenkin paikallisen ministeriön työntekijän, Porpetina "Tina" Goldstein (Waterson) haaviin, koska ei ole suorittanut vielä rekisteröitymistään kyseisessä kaupungissa. Tina on entinen aurori, joka on onnistunut sössimään oman uransa ja tässä minimaalisessa tapauksessa häntä ei oteta tosissaan ja Scamander saa pakollisen haastattelun jälkeen loikkia matkoihinsa. Tässä vaiheessa Newt havaitsee kauhukseen salkkunsa vaihtuneen matkan varrella. Salkkunsa, joka sisältää oikeasti riemun kirjavan joukon erilaisia maagisia otuksia, jotka irrallaan ja varsinkin jästien silmien alla, saattavat aiheuttaa lievämuotoista kaaosta. Kuvioon liittyy myös eräs jästi, herra Kowalski (Fogler), joka on jo nähnyt enemmän kuin saisi.


Potter-elokuvat tai sanoisinko pikemmin potterilmiö kokonaisuudessaan on ollut iso osa allekirjoittaneenkin elämää. Eritoten sieltä kirjan sivuista lähtien, mutta kyllä elokuvaversiotkin ovat olleet ihan onnistuneita, varsinkin pidin tietenkin ensimmäisestä ja ihan viimeisistä. Azkabanin vanki taas kirjana selkein suosikkini, joten on elokuvaversiossakin väkisinkin sitä jotain. Kun Ihmeotusten tulemisesta valkokankaalle julkaistiin ensimmäiset tiedot, suhtauduin asiaan vähän kahtiajakoisesti. Toisaalta kuten moni muukin, olin Potter-kuville sanonut jo osaltani näkemiin ja näin oli hyvä. Toisaalta ajatus ripauksesta tätä maagista maailmaa kuulosti kauhean ihanan lohdulliselta. Tietenkin mietitytti, että miten täysin käsikirjaksi kirjoitettu opus (jota miljoonasti olen selannut) antaa pohjan koko pitkälle elokuvalle.


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat elokuvan nähtni täytyy myöntää, että olin suorastaan hämmästynyt, että käsikirjoituksen takana oli itse J.K. Rowling. Paluu fantasiamaailmaan oli kyllä riemuisa ja selkeästi huomasi universumin olevan samaa sukua Pottereiden kanssa. Puitteet olivat kerrassaan hienot, ajankuva mielenkiintoinen (sijoittuu aikaan paljon ennen Harryä) ja näyttelijävalinnat omaan makuuni (lähes) sopivat. Silti en saanut tästä sellaista suurta lämmön tunnetta kuten oikeastaan mistä tahansa niistä kahdeksasta Potter-elokuvasta, vaikka ihan sokkonakin valittaessa. Tämä tuntui enemmän sellaiselta ihan kiva tai mukava-osastolta, semmoinen keskinkertainen fantasiaelokuva. Juonellisesti on kyllä yritelmää ja tarinassa on paljon onnistuneita kaaria, mutta silti olisin jotenkin itse kirjailijanerolta odottanut enemmän. Etenkin hahmokehityksessä, koska noh, aikaisemmat meriitit ovat niin mittavat. Tosin, tässä toivon jopa pääseväni hautaamaan myöhemmin nämä sanani, jos Rowling myöhemmissä elokuvissa (joo, näitä tulee lisää) osoittaakin punoneensa taas mahtijuonen, josta en vielä tajua puoliakaan.


Eddie Redmayne ah... tykkään vaan edelleen. Hahmosta ei ehkä ole tehty maata mullistavaa persoonaa, mutta on se Newt ("Lisko") vaan niin symppis hieman omituisine eleineen ja neuroottisine piirteineen. En voisi kuvitella ketään muuta kyseiseen rooliin. Elokuvassa vilisee muitakin sivuhahmoja, mutta harmillisesti oikein kehenkään ei pääse syventymään kunnolla. Kavalkadi ei ole ihan samalla tavalla värikäs kuin Pottereissa, mutta tietysti edellä mainittuja hahmoja kypsytettiin aikanaan himpun verran pidempi aika. Eniten joukosta erottuu Dan Foglerin esittämä jästi, joka muistuttaakin eniten Potter-universumin hahmoa, vaikka velho ei olekaan. Hän luo myös hyvän heijastuspinnan taikaelementeille, sillä velhohahmoille näilmiöt olisivat liian arkipäivää. En käsitä vieläkään elokuvan lopputwistiin liittyvää roolistusta ja tämä osaltaan lopautti elokuvan kokonaisuutta. Teki mieli nostaa kädet ilmaan ja huutaa "Whyyyyy??!!!!". Muutoinkin suhtaudun nihkeästi tälläiseen liialliseen "pakkonaittamiseen" Pottereiden juonikuvioiden kanssa. 


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts And Where to Find Them) on ihan kohtuu kiva fantasiaseikkailu jo osin tutussa taikamaailmassa, mutta ei millään yllä Harry Pottereiden kanssa samaan sarjaan.

P.S. Toivottavasti otuksiin perehdytään lisää, haluaisin kovasti edes sivujuonteena "nähdä" Kalmolaskoksen (hyrrr)  

P.P.S. Miksei tässä ollut John Williamsia säveltämässä???? whyyy????? 



26. marraskuuta 2016

Tulevien leffojen trailereita jatkis

Tein jo aikaisemmin toukokuussa postauksen tulevien leffojen trailereista, mutta jo silloin totesinkin, että listasta uupui pahasta kaikki "syksyn draamat". Eli laatukuvaahan alkaa pukkaamaan aina syksymmällä ja jatkuu asteittan aina ns. Oscar-kaudelle asti, mutta näistä ei vain mainostella hirveän aikaisin toisin kuin noista isommista ja toiminnallisemmista tapauksista. Nämä venyy todella pitkälle ja loppupään ensi-illoista ei ole vielä hajuakaan. Monesta toki löytyy jenkkilän ensi-ilta, mutta se nyt ei välttämättä kerro vielä mitään siitä, koska se suomeen tulee vai tuleeko. Laitan kuitenkin osaan maininnan Ruotsin ensi-illasta, jos sellainen on tiedossa, vaikka sekään ei mene yksi yhteen meidän ensi-iltojen kanssa. 

Näiden lisäksi vielä esimerkiksi pk-seudulla pyörivissä on Bafta-tärpiksi laskettavat I, Daniel Blake, A Monster Calls sekä The Girl with All the Gifts. Oscar-tärpiksi nostaisin elokuvat Snowden, Nainen junassa, The Accountant, Free State of Jones (floppaamisestaan huolimatta), Florence, Café Society ja kaikista varmimpana Hacksaw Ridge. Mietin myös Love&Friendship elokuvan Bafta-mahiksia, sekin voisi olla. Erikoistehosteista mahdolliset ehdokkaat ovat sitten oma lukunsa, mutta mahdollisesti Doctor Strange, Rogue One, Ihmeotukset...jne.

Kaikki tässä listassa eivät siis välttämättä ole Oscar-liittännäisiä, mutta samaan laatuleffa kasaan nämä niputtaisin:
 

Arrival
Ensi-ilta: 2.12.


 


Yön eläimet (Noctural Animals)
Ensi-ilta: 2.12.


- Amy Adamsilla siis kaksikin potentiaalista elokuvaroolia Oscar-kisaa ajatellen, jotka jännästi olisivat näillä näkymin tulossa vielä samana päivänä ensi-iltaan


Eilisen kuiskaus (Omohide poro poro)
Ensi-ilta: 9.12.

 


Passengers
Ensi-ilta: 23.12.

 


Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi
Ensi-ilta: 25.12.

 


Kaikenkattava kauneus (Collateral beauty) 
Ensi-ilta: 28.12.

 


La La land
Ensi-ilta: 13.1.

 


This Beautiful Fantastic
Ensi-ilta: ?????

 


Operator
Ensi-ilta: ????




Miss Sloane 
Ensi-ilta: ????




The Zookeeper's Wife 
Ensi-ilta:????

 


Jackie
Ensi-ilta:????? (Ruotsin 3.2.)

 


Loving
Ensi-ilta: ???? (Ruotsin 17.2.)

 


Fences
Ensi-ilta: ???? (Ruotsin 3.3.)

 


Billy Lynn's Long Halftime Walk
Ensi-ilta: ???? (Ruotsin 3.3.)  
 






24. marraskuuta 2016

The Girl with All the Gifts


Ohjaaja: Colm McCarthy
Käsikirjoitus: M. R. Carey, jonka samannimiseen kirjaan elokuva pohjaa
Musiikki: Cristobal Tapia de Veer
Pääosissa: Sennia Nanua, Gemma Arterton, Glenn Close, Paddy Considine, Anamaria Marinca, Dominique Tipper & Fisayo Akinades
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: 16 

Zombie-epidemia on ryöpsähtänyt valloilleen leviävän sienitaudin muodossa ja tartunnan saaneita kutsutaan nimellä "nälkäiset". Eräässä terveiden tukikohdassa, syvällä bunkkereissa kärrätään tuoleihin sidottuja lapsia osallistumaan päivittäiselle oppitunnille. Saattelijoina ovat aseistetut sotilaat, sillä nämä lapset eivät ole terveitä lapsia. Tässä joukossa on lapsia, jotka pystyvät tartunnastaan huolimatta vaikuttamaan edelleen terveiltä ja omaamaan esimerkiksi kyvyn ajatella ja tuntea. Silti olosuhteiden niin salliessa näistäkin lapsista pystyy kuoriutumaan ihmisillä ruokalevia petoja. Yksi näistä lapsista on erityisen optimistinen ja fiksu tapaus nimeltä Melanie (Nanua), joka on varsin kiintynyt heidän ryhmän opettajaan, neiti Justineau:hun (Arterton). Justineau puolestaan on ihmisenä erityinen yksilö, sillä poiketen valtaosasta, hän pystyy näkemään lapsissa vielä ihmisyyden ja kohtelemaan heitä sen mukaan. Tukikohdan turvallisuus vaarantuu nälkäisten onnistuttua murtautumaan viimein aitojen läpi ja kaiken kaaoksen keskellä Melanie sekä Justineau onnistuvat pakenemaan muutaman sotilaan sekä paikan johtavan tutkijan Tohtori Caldwellin (Close) kera. Siinä missä Justineau haluaa varjella Melanieta aidon välittämisen tähden, haluaa Caldwell pitää tytön lähellä, koska tämä saattaa olla ihmiskunnan ainoa toivo parannukseen.


The Girl with all the Gifts on joko post-apokalyptinen draama tai harvinainen sisältövoittoinen zombie-elokuva, riippuen ihan näkökannasta. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa jo Rakkautta & anarkiaa festareiden merkeissä ja sen ohjelmistossa olin elokuvan jo ihan alunperin bongannutkin, vaikka en vielä niihin aikoihin päässyt näkemään. Kertauksen vuoksi muistutan itseni olevan erityisen pöhkönä kaikkeen zombie-genreen laskettavaan, en vieläkään tiedä täysin miksi, mutta kaiketi niistä saa suuremman adrenaliinipiikin kuin monesta muusta. Useasti tosin nämä elokuva tuppaavat olemaan ihan omaa luokkaansa, enkä rinnastaisi niitä oikeasti hyvien elokuvien kanssa samaan kuin aivan harvinaisissa poikkeustapauksissa (mm. World War Z, 28 päivää myöhemmin, Maggie ja Walking Dead tv-sarja). Ö-luokan tapauksia mahtuu nimittäin genreen enemmän kuin liikaa, mutta se monesti onkin idean tarkoitus, ei laadun etsinsä. Riemastun silti todella aina, jos joku onnistuu rikkomaan tämän rajan (vähän sama asia yleisesti kauhuleffojenkin kanssa). 


The Girl with all the Gifts on aivan omaa luokkansa ja se on sanottu kaikella rakkaudella. Se on sen verran suurella antaumuksella tehty (ilmeisesti pohjana oleva kirja luo jo aika hyvät puitteet rakentaa), että se kohoaa kevyesti samalle tasolle minkä tahansa muun arvostetunkin draaman kanssa. Pelkkä zombie-elokuvien asteikko ei siis riitä ollenkaan, yli menee niin massiivisesti. Pääpaino on draamallisessa tarinassa, moraalipohdinnoissa ja löysin myös pienen vireen ironiasti loppua kohden. Pelkästään puhtaan zombie-genren faneillekin on kyllä reilu pala makusteltavaksi, sen verran intensiivistä kohtausjaksoa on myös mukana. Pidin itse kuitenkin siitä, että tässä ei tullut mitään kliseisiä säikyttelyjä ja jatkuvaa ojasta alikkoon meininkiä. Siitä tosin pidän erityisen paljon myös Walking dead-sarjassa, että zombiet ei tule juuri silloin kun sitä odotat. Yhteistä on lisäksi se, että pääsemme näkemään jo jollain tasolla epidemian kanssa sopeutuneen yhteiskunnan. Usein keppoisesti väännetyissä teoksissa käydään läpi vain se epidemian alkuvaihe ja se on pienessäkin sisällön janossa puuduttavaa säntäilyä, vaikka oikealla zombie-elokuva asennoitumisella juuri mahtavaa. 


Maltillisesti rakennettu kokonaisuus edesauttaa juuri oikeanlaisen, lähes täydellisen tunnelman syntymisen. Tässä tapauksessa oli aivan pakko selvittää säveltäjäkin, joka ei itselleni suoraan ollut tuttu, mutta Cristobal Tapia de Veer nimiseksi henkilöksi paljastunut hemmo on luonut todella jopa vainoavan raidan. Musiikin istuvuus visuaaliseen materiaaliin on saumaton. Olin myös todella yllättynyt suhteellisen pienestä "vain" 4 miljoonan dollarin budjetista, sillä kaikkien tehosteiden ja kuvankäsittelyn suhteen, budjetti ei tosiaan näy ollenkaan valmiissa jäljessä, vaan tämä on huomattavasti mieluisampaa katseltavaa kuin jotkut moninkertaisesti isompien hollywood-kuvien tehostesirkukset. Elokuva onnistuu pitämään koukussaan ihan viime metreille asti ja pidän todella elokuvan loppuratkaisusta, joka vain kruunaa sen omalaatuisuutta. Itseäni ainoastaan kirpaisi muutama eläimiin kohdistuva raakuus, mutta toisaalta mitä muutakaan voi odottaa tälläisessä elokuvassa. 


Nuori lupaus Sennia Nanua ilmentää Melanieen juuri sopivasti inhimillisyyttä ja lapsen uteliaisuutta, mutta osaa myös näyttää tämän hurjemman puolen. Kauttaaltaan bunkkerikohtauksen lapsinäyttelijöille on nostettava isosti hattua miten hyvin he osaavat muuntautua vakavalla naamalla verenhimoisiksi lihansyöjiksi. Gemma Arterton on ollutkin nyt varsin erikoisissa rooleissa esimerkiksi unelmadaamina mustassa komediassa The Voices ja toiminnallisemmassa osassa muutaman vuoden takaisessa Hansel and Gretel: Witch Hunter-elokuvassa. En olisi edes muistanut hänen olleen Bond-tyttönä, sillä niin kauas on siitä roolista kuitenkin tultu. Nyt hänen roolinsa taas poikkeaa, sillä hän on paljon arkisempi hahmo karuimmissa olosuhteissa, mutta kuitenkin se yksi empaattisimmista hahmoista huoneessa. Toisaalta vastaparin tuon Glenn Closen tutkija, jonka motiivit ovat myös varsin selkeät, vaikka hän toteuttaakin asiat kylmän rationaalisesti. Molemmat ovat osaltaan oikeassa. Myös itse Melaniessa on kyseenalaista hänenkin maailmankuvansa, miten hän esimerkiksi näkee vangitsijansa? Miksei hän halua esimerkiksi kostaa eristysaikaansa, kun tajuaa enemmän maailmasta. Kaiken kaikkiaan hienon monimuotoisia hahmoja, eikä kukaan ole ihan yksiselitteinen.

The Girl with all the Gifts on hienoa draamaa epidemian runtelemasta ihmiskunnasta ja siitä, millaisia yksilöitä tämä uusi maailma on synnyttänyt ja millaiseksi se on moraalimme jalostanut. Antoisaa katsottavaa ja vielä jos sattuu pitämään yhtään zombie-elementeistä, niin jättipotti. Tällekin rohkenisin antaa sen viisi tähteä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...