26. helmikuuta 2014

Only Lovers Left Alive


Ohjaaja: Jim Jarmusch
Käsikirjoitus: Jim Jarmusch
Musiikki: Josef van Wissem & Sqürl
Pääosissa: Tom Hiddleston, Tilda Swinton, Mia Wasikowska, John Hurt & Jeffrey Wright
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Only Lovers Left Alive eli tuttavien kesken OLLA kertoo kahdesta toisiaan jo ikuisuuden rakastaneesta vampyyristä, Adamista ja Evestä. Syvästä rakkaudestaan huolimatta pari asuu toistaiseksi toisistaan erillään, Adam autioituneessa Detroitissa ja Eve eksoottisessa Tangerissa. Adam on vaipunut masennuksen kouriin, jonka tajuttuaan Eve on valmis tulemaan maailman toiselta laidalta rakkaansa tueksi. Kauniin jälleennäkemisen sotkee Even varomaton sisko Ava, joka teoillaan vaarantaa kaikkien tilanteen. 

Elokuvaan tutustuin ensimmäistä kertaa työkollegan bongattua leffan trailerin listalta, jossa oli mehukkaimmat tapaukset vuodelle 2014. Ajatuksena oli tietenkin, että tuo otetaan heti ohjelmistoon, kun vaan käsiin saadaan. Leffa, jossa on upeat Tilda Swinton ja Tom ”Loki” Hiddleston vampyyreinä, ja vielä perinteisinä vampyyreinä, on vaan jotain ohittamatonta. OLLA:n kohdalla oli kuitenkin eräs iso ongelma, se ei ollut tulossa Suomeen teatterilevitykseen ensinnäkään.


Only loversin pelastava enkeli oli meidän puljun esimiesnainen ja vuoden positiivisin pohjoiskymenlaaksolainen Elise Brandt. Ihmeisiin kykenevä nainen on jo aikaisemmin tuonut Lontoon Royal Opera Housen tuotoksia valkokankaalle sekä näiden lisäksi musikaaleja ja konsertteja. Only Lovers Left Alive on ensimmäinen elokuva, jonka levityksestä Elise sekä Kuusan Kino vastaa. Budjetti ei ole päätä huimaava, joten suurin voimavara on ollut rakkaus elokuviin

Itse elokuva on upean synkkäsävytteinen ja taiteellinen tapaus, jossa enemmän on kyse visiosta kuin juonellisesta tarinasta. Aiempien vuosien vampyyribuumi koetteli pahoin näille olennoille kirjoitettuja raameja, mutta OLLA:ssa on palattu taas perinteitten äärelle. Auringonvaloa vältetään, päivisin nukutaan eikä se valkosipulikaan kovin miellyttävää ole. Adamin ja Evan ikä myös tulee selvästi esille jo pelkästään hahmojen muisteloissa, mutta myös eri elämänvaiheilta mukaan tarttuneissa esineissä. Elokuvan synkkä, mutta seesteinen tunnelma on juurikin oivallinen vampyyrirakastavaisille, jota tehostaa samaa sarjaa oleva soundtrack.


Wikipedia kertoo, että Adamin rooliin oli alun perin kaavailtu Michael Fassbenderiä, joka joutui kuitenkin aikataulujen takia perääntymään roolista. Vaikka yhtä lailla jumaloin Fassbenderiä, on poikamaisempi Tom ulkonäöllisesti paljon istuvampi Adamiksi. Tom on loistava alakuloisena rokkariretkuna, joka on rakkaaseensa nähden paljon nuorempi ja vähemmän elämää nähnyt. Tilda Swinton puolestaan sopii erikoisen, mutta elegantin ulkomuotonsa ansiosta täydellisesti esittämään sellaista olentoa kuin Eve on. John Hurt on varttuneimpana vampyyrinä sympaattinen hieman jo lievää dementiaa oireileva vanhus. Mia Wasikowskan rooli Avana on odotettua muhevampi, sillä porukan nuorin verenimijä on henkisesti niin paljon muita kypsymättömämpi, itsekäs ja halujensa vietävissä.


Elokuvan Suomen ensi-ilta on vasta 21.3, mutta Studio123:ssa on tulevana perjantaina 28.2 mahdollisuus nähdä tämä mehukas tapaus jo ennakkoon! Näytös alkaa klo 19.30 ja liput on varattavissa jo nettisivuilta!



23. helmikuuta 2014

LEGO Elokuva


Ohjaaja: Phil Lord, Christopher Miller & Chris McKay
Musiikki: Mark Mothersbaugh
Pääosissa: Chris Pratt, Will Ferrell, Elizabeth Banks, Will Arnett, Morgan Freeman, Liam Neeson, Nick Offerman, Charlie Day, Alison Brie, Channig Tatum, Jonah Hill, Cobie Smulders, Anthony Daniels, Billy Dee Williams & Shaquille O'Neal
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 7 

Lego elokuvan pääosassa on rakennusmies Emmet, joka on aivan liian tavallinen kaveri, ei mitenkään erikoinen. Emmet ajautuu tahtomattaan osaksi suurempaa suunnitelmaa, kun häntä erehdytään luulemaan erityiseksi sankariksi, jonka tarkoituksena on pelastaa LEGO-universumi. Heidän tuntemaansa kaikkeutta uhkaa Valtias Bisnes, jolla on hallussa pelottava Kragle niminen ase. Emmetiä auttaa tavoitteessaan joukko mestarirakentajia, joita on muun muassa Wyldstyle (Tyylilyyli), Vitruvius, Unikitty (Puoli-kisu), Batman, Ihmenainen ja Gandalf. Heidän pitää yhdessä anastaa Kragle Valtias Bisneksen käsistä, ennen kuin on liian myöhäistä. 


Kyllä oli ihan virkistävää katsoa välillä joku elokuva, joka ei liity Oscareihin (ensi vuonna ehkä liittyy). Totuushan oli, että olin nähnyt jo kaikki tällä hetkellä pyörivät Oscar-elokuvat, joten pääsin niiden huuruista irti aina tulevaan perjantaihin asti, joten pystyi jo jopa katsomaan muiden elokuvien suuntaan. Lego leffasta olin toki etukäteen nähnyt kohtia sieltä sun täältä ja niiden perusteella kuva vaikutti jo hulvattomalta. Originaali versio teki sopivasti tulonsa juuri hiihtolomalle, joten katsomatta jättäminen ei ollut vaihtoehto.


Lego leffa on todellakin aivan mainiota tavaraa alusta loppuun. Juoni on toki hyvin simppeli, mutta se samalla hienoisesti tekeekin parodiaa peruskaavasta, jossa on "valittu" sankari, jonka tulee kukistaa pääpahis. Emmetin kotikaupungin lisäksi on muita maailmoja ja näissä vierailut ovat hienoa antia, oma suosikkini tietenkin Middle Zealand. Samanlaisia viboja tulee kuin Räyhä-ralf:sta, jossa mentiin eri peleihin, jotka on tehty sen stereotypisimmän kaavan mukaan, mutta kuitenkin keittäen yli. Jälki on hyvällä tavalla älyvapaata.

Hahmot ovat toinen maailman hienoin asia. Emmet on hauska yksinkertaisuudessaan ja siinä kuolettavassa tavallisuudessaan. Batmanistä pidin jo ennen elokuvan näkemistä ja hajoilen vieläkin synkän herran omalle biisille, joka soi lopputeksteissäkin. Green Lanternin ja Teräsmiehen keskinäinen dynamiikka on hauska, koska se nyt kuvastaa hahmojen suosioita tosielämässäkin. UniKitty on myös hauska tapaus ponnistellessaan ollakseen aina supersuperiloinen ja huoleton. Lisäksi kaikki Han Solot, Gandalfit, Abraham Lincolnit, ei vain kestä tuota määrää tuttuja hahmoja, aivan päheetä. 


Ainoa "huono" puoli elokuvassa on se, että vaikka se on lasten elokuva, se tuntuu olevan aikuisemmalle yleisölle suunnattu. En tiedä iskeekö kuinka Lego leffan huumori ainakaan ihan pieniin lapsiin, kouluikäisiin kyllä varmasti. Suosittelen hieman isommille, ehdottomasti aikuisille, etenkin jos Räyhä-ralf kolahti. 

LEGO Elokuva on aivan mainio tapaus, täyttä tykitystä ja tasokasta parodiaa tungettuna täyteen tuttuja hahmoja.


21. helmikuuta 2014

Lone Survivor


Ohjaaja: Peter Berg
Käsikirjoitus: Peter Berg, perustuu Marcus Luttrell & Patrick Robinsonin kirjaan Lone Survivor
Pääosissa: Mark Walhberg, Taylor Kitsch, Emile Hirsch, Ben Foster, Eric Bana & Alexander Ludwig
Kesto: 2h
Ikäraja: 16

Tositapahtumiin perustuva Lone Survivor kertoo Seal Team 10 nimisestä taistelujoukosta ja heidän huppusalaisesta tehtävästään Afganistanissa. Neljästä amerikkalaisesta koostuva joukko saa tehtäväkseen paikantaa ja ottaa hengiltä Taliban-johtaja Ahmad Shah:n sekä tämän pääkätyrin. Missio alkaa itseluottamusta puhkuen hyvässä hengessä ja kohteet saadaan tarkkailuasemasta käsin tunnistettua. Tehtävä osoittautuu käytännössä vaikeammaksi joukon kohdatessa odottamattoman moraalisen dilemman. Vaikka miehet päätyvät eettisesti oikeaan ratkaisuun, koituu se heistä suurimman osan kohtaloksi. Vain yksi sotilas jää henkiin tavoitteenaan pääsy takaisin kotiin. 


Kummasti kaikki, missä on Oscar-leima päällä vetää puoleensa, vaikka Lone Survivor onkin ehdolla vain kahdessa kategoriassa: äänileikkaus ja äänisuunnittelu. Sotaelokuvat yleensä ei ole suurin kiinnostukseni kohde, joten olin hieman ennakkoasenteella elokuvaa katsomassa. Lone Survivor oli kuitenkin enemmän kuin pintapuolista metsässä rymistelyä ja ammusten pauketta. 

Yllätyin itsekin miten mukana sitä olikaan toiminnan tuoksinassa ja kuinka toivoi sormet ristissä miesten selviävän, vaikka elokuvan nimikin kertoo, miten hommassa käy. Juonikuvauksessa mainitsemani moraalinen dilemma herättää ajatuksia ja vaikka katsojan roolissa on päivänselvää, mikä on oikea valinta, sitä myös tulee mieleen, miten erilaista olisi tehdä päätös vastaavanlaisissa olosuhteissa. Kuinka kovasti oma henkiinjääminen ja tehtävän onnistuminen painaisi vaakakupissa, kun toisessa päässä on toisten ihmisten henki? 


Elokuvan varsinainen sankarihahmo tulee esille vasta loppupuolella ja kohtaus, jossa tämä ja hänen valitsema puolensa tulee esille, on ladattu täyteen tunnetta ja jännitettä. Loppupuolella on sellaista menoa, että roskia menee silmiin pariinkin otteeseen, enkä todellakaan etukäteen aavistanut kuinka tunteisiin vetoava Lone Survivor voi olla. Lopputeksteissä näkyvät kuvat todellisista sankareista, joista elokuva kertoo, tekee aika kovan vaikutuksen. Varsinkin viimeiset kuvat edelleen elossa olevasta Marcus Luttrell:sta, joka jäi henkiin kertomaan tätä tarinaa, iskevät kovaa.

Lone Survivor on todella upea sotaelokuva yhden miehen selviytymisestä ja yllättävästä sankarista, jota ilman ei tätä kertomustakaan olisi elokuvana.


13. helmikuuta 2014

Kiitos ja kumarrus Yle Teemalle!

Aamu alkoi hyvissä tunnelmissa, kun facebook tulvi linkkejä ihanaan ja odotettuun uutiseen! Yle on ottanut Nelosen hylkäämän Oscar-gaalan haltuun, toiveemme on kuultu. Gaala esitetään Yle Teemalla 2.3 - 3.3 välisenä yönä maanantain puolella. Lisäksi lähetys on sen jälkeen katsottavissa Yle Areenassa sekä uusintalähetys tulee vielä maanantai iltapäivänä, siistiii! 

ISO KIITOS YLElle!!

Linkki Uutiseen Ylen nettisivuilla

12. helmikuuta 2014

Her


Ohjaaja: Spike Jonze
Käsikirjoitus: Spike Jonze
Musiikki: Arcade Fire
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Scarlett Johannson, Amy Adams, Rooney Mara, Olivia Wilde, Chris Pratt & Brian Cox
Kesto: 2h
Ikäraja: 12

Theodore Twombly asuu lähitulevaisuuden Los Angelesissa. Työkseen mies kirjoittaa ihmisten henkilökohtaisia kirjeitä heidän puolestaan milloin osoitettuna rakastetulle, sukulaiselle, kummilapselle tai hyville ystäville. Theodoren pitäisi allekirjoittaa pitkäaikaisen jo vuosi sitten päättyneen parisuhteensa eropaperit, mutta ei pysty päästämään vielä menneisyydestään irti. Theodoren elämä muuttuu hänen hankittuaan itselleen markkinoiden uusimman inhimillisen käyttöjärjestelmän, joka on mainonnan mukaan oma persoonansa. Mies tapaa "Samanthan", joka ensitapaamisesta lähtien muistuttaa hämmästyttävän paljon oikeaa ihmistä. Joka sekunnin sadasosa kehittää Samanthan kykyjä psykologisesti ja auttaa tätä muodostumaan omaksi itsekseen. Samanthalle tulee omat halut, toiveet ja unelmat, samalla kun ystävyys Theodoren kanssa syventyy... aina rakastumiseen asti.


Her on Oscar-kuvien joukossa tarinaltaan yksi omaperäisimmistä tapauksista, vaikka kyseessä onkin pelkistettynä rakkaustarina. Lähitulevaisuus on pukeutumista myöten rakennettu uskottavasti lainaten menneisyyden muotivirtauksista osansa. Lavastuksestahan elokuva on myös Oscar-mittelössä ehdolla neljän muun kategorian lisäksi, enkä ihmettele yhtään miksi. Jo nykypäivän ihmisen mennessä katse kiinni kosketusnäytössä sormien pyyhkiessä dataa liikkeelle, näyttää Theodoren ajan kuulonappi yhdistelmä ja puheeseen nojaavat toiminnot erittäin todennäköisiltä. Muissakin vimpaimissa pelejä myöten haetaan entistä enemmän vuorovaikutusta ja mallinnetaan oikeaa elämää.


Tunnepuolen myllerryksessä Her ei yllä niin korkeisiin lukemiin kuin aiemmat Oscar-kuvat (Philomena, Dallas.. ja 12 years..). Isolta osalta asiaa jarruttaa samaistumisen vaikeus, kun Samantha ei näyttäydy kosketettavissa olevana aitona ihmisenä. Tämä aiheuttaa jopa kiusallisuuden tunteita muutamassa kohdassa. Tajusin myös jo elokuvan aikana, että jos sukupuolet olisivat toisinpäin ja kyseessä olisi naishahmo rakastumassa miespuoleiseen "tekoälyyn", pystyisin kokemaan vastaavanlaisia tunteita elokuvan kautta paljon paremmin. 


Suurimman osan elokuvaa katsellaan Joaquin Phoenix:n viiksillä varustettua naamaa, joka "höpisee itsekseen". Lähtökohdat huomioiden mies suoriutuu kiitettävästi ja reaktiot ovat aidonoloisia samaistumisen vaikeudesta huolimatta. Isossa osassa on Scarlett Johannsonin ääni ja täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti kuuntelen mielummin Scarletin ääntä, kun katselen naamaa. Scarlett:n lauluääni on myös yhtä ihana kuin puheääni, jota kuullaan elokuvassakin. Naissivuosissa nähdää yhdenillan juttuna Olivia Wilde ja entisenä heilana Rooney Mara, jotka molemmat suorituvat osistaan oikein hyvin. Amy Adams saa ruutuaikaa vielä enemmän Theodorin parhaana kaverina, jolla on yllättävän avarakatseisia näkemyksiä.

Her on perinteinen rakkaustarina sijoitettuna täysin erilaiseen ympäristöön ja erilaisten henkilöiden välille. Se on mielenkiintoinen ja uusia oivalluksia vilisevä näkemys, jota seuraa koko elokuvan ajan kiinnostuneena.

9. helmikuuta 2014

Philomena


Ohjaaja: Stephen Frears
Käsikirjoitus: Steve Coogan & Jeff Pope
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Judi Dench, Steve Coogan, Mare Winningham & Michelle Fairley
Kesto: 1h 38min
Ikäraja: 7

Irlantilainen Philomena Lee on etsinyt ja kaivannut kadonnutta poikaansa melkein koko ikänsä. Hän on myös salannut asian kokonaan tyttäreltään, kunnes pojan 50-vuotispäivänä alakuloinen Philomena saa kerrotuksi tyttärelleen, mikä hänen mieltä painaa. Philomena oli nuorena hairahtunut komean pojan vieteltäväksi ja tämän tähden hänet toimitettiin nunnaluostariin. Lapsen synnyttyä Philomenan tuli tehdä töitä luostarin hyväksi, jolloin hän sai myös nähdä poikaansa tunnin päivässä, kunnes eräänä päivänä poika vietiin häneltä kokonaan pois. Philomena ei koskaan saanut tietää minne ja miksi, eikä nunnatkaan osanneet tarjota hänelle kuin uskon tuomaa lohtua. Martin Sixsmith on juuri potkut saanut toimittaja, joka hakee uutta jutun juurta, kun hän kuulee Philomenan tarinasta. Martin tarjoutuu kertomaan Philomenan kertomuksen ja lähtemään tämän kanssa etsintäretkelle kadonneen pojan perään. 


Tositapahtumiin perustuva Philomena Leen tarina on kertakaikkisen koskettava, surullinen ja kuitenkin synkistä piirteistään huolimatta vallan riemastuttava. Philomena on ehdolla neljässä katergoriassa tulevassa Oscar-gaalassa, jotka ovat musiikki, paras elokuva, sovitettu käsikirjoitus ja naispääosa, kaikki ymmärrettävistä syistä. Hieman synkempien ja aiheiltaan rankempien Oscar-kuvien joukossa, etenkin 12 Years a Slaven katsomisen jälkeen, Philomena on huomattavasti piristävämpi tapaus ja sattui hyvään saumaan. 

Elokuva kaivaa esiin jälleen katolisen kirkon likapyykkiä, tällä kertaa paljastaen irlantilaisten nunnaluostarien lapsikaupan. Syntiin hairahtaneet nuoret tytöt olivat perheilleen häpeä ja heidät oli helppo laittaa luostariin suojaan katseilta. Synnytys annettiin pelkästään herran haltuun, kipu tuli kärsiä rangaistuksena. Lähteä sai vasta neljän työvuoden jälkeen. Suurimmaksi osaksi Amerikkaan myydyt lapset olivat tuottoa luostarin omaan taskuun ja selityksiä hämmentyneille nuorille äideille kyllä piisasi.


Philomena Lee on hieman naiivi ja tietämätön tapaus itsekin. Kaikesta kokemastaan huolimatta hän ei syyllistä luostarinsa nunnia ja uskossaan hän on edelleen täysin horjumaton. Martin suhtautuu Philomenaan alkuun alentuvasti, kun ei vanha rouva tunnu ymmärtävän tämän kulttuurituntemukseen nojaavia vitsejä, eikä aina osaa myöskään lukea tilannetta oikein. Elokuvan lopussa on hieno kohtaus, jossa Martin edustaa samaa reaktioita, kuin mikä katsojilla on. Philomena kuitenkin osoittaa olevansa anteeksiantava, parempi ihminen, joka pystyy nostamaan itsensä tilanteen yläpuolelle kaikesta kokemastaan vääryydestä huolimatta. Silloin katsojakin tajuaa Philomenan olevan oikeammalla tiellä ja itseäänkin alkaa hävettää. 


Judi Dench on ollut ehdolla parhaasta naispääosasta aikaisemmin jo neljä kertaa, eikä pysti ole vielä pudonnut syliin. Nyt Judin ollessa viidettä ja mahdollisesti viimeistä kertaa ehdolla, soisin hänen saavan voiton vahvoista kilpailijoista huolimatta. Steven Coogan on tehnyt näkyvyyttä enemmän komedioiden (Night at the museum, Maailman ympäri 80 päivässä) saralla, eikä ole oikein koskaan vakuuttanut minua. Nyt Philomenassa roolin ollessa paljon totuttua vakavampi, on Coogan myös paljon vakuuttavampi näyttelijänä. Tärkeässä osassa elokuvassa onkin Cooganin ja Denchin vaikuttava henkilökemia heidän hahmojensa kautta.

Philomenaa katsomaan mennessä nenäliinapaketti tulee tarpeeseen. Roskia silmiin menee niin ilosta kuin surustakin, mutta päällimmäiseksi jää kuitenkin hyvä mieli.




P.S. Alexandre Desplat on niin suosikkisäveltäjiäni, tämä kappale eritoten on jäänyt elokuvasta mieleen

6. helmikuuta 2014

Dallas Buyers Club


Ohjaaja: Jean Marc-Vallee
Käsikirjoitus: Craig Borten & Melisa Wallack
Pääosissa: Matthew McConaughey, Jared Leto, Jennifer Garner, Steve Zahn, Dallas Roberts, Michael O'Neil, Kevin Rankin & Griffin Dunne
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 16

Ron Woodroof on aito Teksasin Dallasin cowboy. Tarkalleen ammatiltaan tämä punaniska on sähköteknikko, joka vapaa-ajallaan mielellään hengaa rodeon, naisten ja kaiken päihdyttävän parissa. Työmaalla sattunut onnettomuus ajaa Ronin sairaalaan ja hänen verikokeistaan löydetään samalla jotain muuta huolestuttavaa: hiv-infektio, josta kehittyy hyvin nopeasti Aids. Vuonna 1985 tauti tunnettiin vielä "homojen tautina" ja sen uskottiin leviävän pelkästä kosketuksestakin. Itsekin homofobinen ja todellinen naistenmies Ron huomaa pian taudin eristävän hänet yhtä kapekatseisten kaverien joukosta. Ron ei jää kuitenkaan odottamaan noutajaa hänelle ennustetun 30 päivän ajaksi, vaan alkaa itse tutkimaan sen hetken kehitteillä olevia parannuskeinoja. Fiksu mies kun on, hän löytää ulkomailta valmisteita, joita ei ole vielä hyväksytty terveysvirastojen toimesta. Ron myös laskelmoi oikein kysynnän ja saa idean lakeja kiertävästä Dallas Buyers Club:sta, jossa jäsenmaksun maksamalla, pääsee käsiksi näihin mömmöihin. Avuksi vain tiukasti bisnesmielessä tulee itsensä naiseksi kokeva huumeaddikti ja niin ikään Aids:ia sairastava Rayon, koska tämä tuntee kuluttajakuntaa entuudestaan.


Dallas Buyers Club nappasi itselleen 6 ehdokkuutta tulevaan Oscar-gaalaan, joista yksi on se suurin kategoria eli paras elokuva. Elokuvaa katsoessa on selvää, että ehdokkuudet on kaikki ansaittuja. Elokuva on tyyliltään rosoisen realistinen, mutta ei kuitenkaan aivan maataan myynyt kertomus yhden miehen elämästä kamppailussa vääjäämätöntä kuolemaa vastaan.

Dallas Buyers Club kertoo hyvin todentuntuisesti siitä, mitä voi tapahtua ihmiselle, jolle annetaan vain 30 päivää elinaikaa. Ron Woodrof on jääräpäisempi yksilö, joka ei suostu nielemään hänelle syötettyä puppua ilman perusteita ja huolellista pureskelua. Elokuva kyseenalaistaa sen ajaako terveysvirastot yhdessä lääketeollisuuden kanssa aina juuri ihmisten etua vai voittaako väittelyssä aina se, jonka lompakko painaa eniten. Herää myös kysymys siitä, kuinka paljon tulisi sallia sille, joka on kuitenkin jo varmasti kuolemassa.


Ronin hahmoa tulkitsee järkyttävän laihaan kuntoon itsensä näännyttänyt Matthew McConaughey. Ron on alkuasetelmassa sopivan ahdasmielinen voidakseen kuoleman katsoessa silmästä silmää, alkaa tajutakin pikkuhiljaa, millä asioilla on todellista merkitystä. McConaughey tuo rooliinsa osan myös omasta teksasilaisesta taustastaan, joka ei vaadi selvästi yhtään näyttelemistä. Matthew on päässyt hyvään nousuun vakavampien elokuvien parissa ja onnistunut karistamaan ne iänikuiset romanttiset komediat jaloistaan. Jennifer Garnerin hahmo edustaa sitä hoitotahoa, joka on tekemisissä näiden ihmisten kanssa, joilla ei ole koko elämää aikaa. Hän kokee sääliä potilaitaan kohtaan, mutta ei myöskään halua riskeerata omaa asemaansa liiaksi. Garnerin tulkinta on ihan ok, vaikka hän ei suosikkejani olekaan. Jared Leton Rayon on se elokuvan mielenkiintoisin tapaus, josta soisin herralle pystin tältä seisomalta. Pyrin etukäteen tietoisesti olemaan muodostamatta mitään mielipidettä hahmosta ja myös välttelemään juttuja aiheesta, jotta lähestyisin asiaa neutraalisti enkä jo valmiiksi hehkuttaen. Onnistuinkin oikein hyvin, mutta kyllä siinä niin kävi, että kun Rayon ekaa kertaa tulee esiin verhon takaa ja avaa suunsa, olen aivan myyty.

Dallas Buyers Club on mielenkiintoisesta näkökulmasta kerrottu tarina ihailtavan periksiantamattomasta miehestä, jonka kehityksestä paremmaksi ihmiseksi, voidaan ottaa opiksi me kaikki, joilla on plakkarissa enemmän kuin 30 päivää elinaikaa. 


3. helmikuuta 2014

Movie Monday # 112 - Philip Seymour Hoffman

Tämän päivän haastetta ei vaan voinut jättää huomioimatta.

"Eilen illalla maailmaan levisi tieto Oscar-palkitun näyttelijän Philip Seymour Hoffmanin poismenosta. Hänen muiston kunniakseen Movie Mondayn sadaskahdestoista haaste kuuluu: Mikä on sinun suosikkielokuvasi, jossa Philip Seymour Hoffman näytteli tai mikä on hänen paras roolisuorituksensa?"

Ihan hirmuisesti en ole ehtinyt nähdä Seymour Hoffmannin elokuvia ja hän oli pitkään minulle tyyppi, joka on vaikka missä leffassa, mutta nimeä ei meinannut muistaa. En muista, missä kohtaa opin herran nimen sitten viimein, veikkaan Merirosvoradio elokuvaa. Ainakin katsellessani Naisen tuoksu elokuvaa osasin hänet jo nimetä sivuroolista sekä nähdessäni Late Quartet elokuvan trailerin.


Ensimmäinen ajatukseni oli kuitenkin tämän traagisen uutisen kuultuani Nälkäpelin kohtalo, sillä jos johonkin rooliin yhdistän Hoffmanin, se on Plutarch Heavensbee. Mikä on sikäli jännä, sillä roolihan on suhteellisen pieni Vihan liekit elokuvassa, mutta asiaan vaikuttaa varmasti se, että luettuani vastikään uudestaan viimeisen kirjan, kuvittelin Hoffmanin Heavensbeenä ja pystyin melkein näkemään, miltä kaksi viimeistä osaa tulee näyttämään elokuvana. Hoffman on juuri täydellinen Plutarch Heavensbeen osaan, sillä vaikka hän nyt onkin Katniss:n puolella, häneen on kuitenkin vaikea luottaa ja hänen omat päämääränsä ovat silti vähän hämärän peitossa. 

Toinen mieleenpainunut rooli on Cold Mountain elokuvassa, joskin en roolihahmon nimeä edes muista. Hoffmanin hahmo on kuitenkin, joskin korruptoitunut, niin sympaattinen kaveri Jude Law:n vakavamman hahmon matkatoverina. Jännä yhteensattuma on myös, että samassa leffassa on presidentti Snow eli Donald Sutherland sekä Johanna Mason eli Jenna Malone.
 


RIP Philip Seymour Hoffman
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...