28. tammikuuta 2013

Django Unchained

Kuva täältä

Ohjaaja: Quentin Tarantino
Käsikirjoittaja: Quentin Tarantino
Pääosissa: Jaime Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio, Kerry Washington, Samuel L.Jackson, Don Johnson,  Walton Goggins, James Remar & Michael Parks
Kesto: 2h 45min
Ikäraja: 16

Django kertoo hiljaisenpuoleisen miehen (Jamie Foxx) tarinan, joka muuttuu orjasta oman itsensä herraksi. Tapahtumat sijoittuvat spaghettiwesternin värittämään "etelään" aikaan ennen sisällissotaa. Tohtori King Schultz (Christoph Waltz), joka on verhoutunut hammaslääkärin asuun, ostaa Djangon vapaaksi orjakauppiailta aikomuksena käyttää tämän tietoja hyväkseen. Tohtori on todellisuudessa palkkionmetsästäjä ja jahtaa kolmen koplaa, jota ei tunne ulkonäöltä. Django puolestaan tietää miehet omista ei niin mieluisista kohtaamisistaan heidän kanssaan eikä ole todellakaan unohtanut heidän kasvojaan. Django ei myöskään ole unohtanut vaimoaan (Kerry Wahshington), joka myytiin erillään hänestä ja haluaa löytää tämän jälleen. Schultz kouluttaa Djangoa talven yli omaan ammattiinsa ja suostuu jakamaan osan voitoista. Hurmaava tohtori, joka on omassa ammatissaan palkkionmetsästäjänä valmis kylmään tappoon, kokee tarpeen auttaa Djangoa vaimonsa takaisin saamisessa, itse siitä suoranaisesti hyötymättä muutakuin eettisellä mielihyvällä. Djangolle hän toki käyttää perusteena omaa saksalaista syntyperäänsä ja viehättyneensä mielleyhtymästä lasten satuun Djangon vaimon Broomhildan (Brünnhilde) ollessa sadun hahmon tapaan nimetty. Parivaljakko onnistuu jäljittämään Broomhildan olinpaikaksi pahamaineisen Candyland plantaasin, jonne pelkästään päästääkseen heidän on esitettävä taidokkaasti laadittuja roolejaan herättääkseen Monsier Candie:n (Leonardo DiCaprion) huomio ja kiinnostus.

Kuva täältä
Djangon suhteen olin pitkään skeptinen ja olin jo hieman epäröiväinen kannattaako minun mennä tätä katsomaan. Miksikö? No minäpä kerron. Tarantinon ollessa yksi suosikkiohjaajiani ja nuorempana olin ihan pöpinä kaikkeen mitä tämä pikku veijari keksi suoltaa, petyin häneen myöhemmin tai tunsin kasvaneeni yli. Tämä korostui eritoten Kill Billien kohdalla, joita jumaloin aina ja edelleen ja joiden jälkeen odotin Kunniattomista Paskiaisista jotakuinkin samaa ja siitä en pitänyt sitten taas ollenkaan. Jälkimmäinen pettymys perustui siihen, että elokuva oli minun makuuni todella turhan väkivaltainen ja siitä puuttui hahmo, jota seurata ja jota kannustaa. Pelkäsin siis Djangon kohdalla luottaa taas Tarantinoon koettuani aikaisemmin tulleeni petetyksi. 


Kuva täältä
Django paransi haavat ja traumani. Vaikka sen ollessa edelleen ohjaajalle tyypilliseen tapaan väkivallalla aavistuksen ylimässäilevä, on se kaikki muu siinä niin loistavaa että olen nyt täysin leppynyt. Pystyn katsomaan läpi sormien kohdat, joissa pikku veijari on taas vienyt verimättö leikkinsä överiksi, kun samainen veijari tekee niin sairaan siistejä kohtauksia ettei tiedä miten päin olisi. Jossain kohtaa teki mieli vaan pomppia penkillä innostuksesta ja naamallani oli varmasti toistuvasti typerän näköinen hurmio virne. Djangossa on samaan tapaan kuin Kill Bill kuvissa, hahmo tai kaksikin, joita seurata, joita kannustaa ja jotka vievät tarinaa eteenpäin. Django myös käsittelee samalla historian arkoja aiheita, josta haiskahtaa valkoisen miehen syyllisyys. Samoja teemoja on esillä toisessa oscar-kuvassa, Lincolnissa, tosin aika on sodanjälkeinen ja lajityyppi eri. Lincolniin silti ronskisti verratessa, toivon mieluimmin pystien kallistuvan reippaasti Djangon puoleen, sillä tämä on ainakin kymmenen kertaa parempi tapaus. 

Huomion arvoinen seikka elokuvassa on Tarantinon täysin nappiin ja sen läpikin menevät musiikkivalinnat. Ennio Morriconen upeat sävellykset saavat lavan muutamaan otteeseen, mutta tilaa on jaettu muillekin ja erityisesti mieleen jää tummat räpäytykset, joita ei tule usein tässä genressä kuultua. Tämän leffan musiikkien myötä ymmärsin viimein löytää alkuperäisen Ennio Morriconen sävellyksen elokuvaan Two Mules for sister Sarah, koska olin kuullut vain Zimmer version uusimmassa Holmesissa ja nyt tietysti Tarantinomaisemman version kohtauksessa, jossa Django ratsastaa kaupunkiin. 

Kiitos ja kumarrus Tarantinolle, tämä oli suuri nautinto. 

Loppuun haluan laittaa vielä pari biisiä elokuvasta!

 



P.S. Miessivuosa pystin haluan menevän kyllä nyt Waltz:lle
P.P.S. En olis tajunnut taas tälläistä juttua ilman netin ihmeellisyyksiä!


27. tammikuuta 2013

Lincoln

Kuva täältä
Ohjaaja: Steven Spielberg
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Strathairn, Joseph Gordon-Levitt, Tommy Lee Jones, Lee Pace, James Spader, Hal Holbrook, Jared Harris, John Hawkes, Gloria Reuben & Michael Stuhlbarg
Kesto: 2h 30min
Ikäraja: 12

Lincoln kertoo tietenkin itse Abraham Lincolnista ja tämän elämän merkittävimmistä neljästä kuukaudesta, jotka osoittautuivat hänen viimeisiksi elinkuukausikseen. Sisällissodan runnellessa Yhdysvaltoja, on Lincolnilla tavoitteena rauhan lisäksi lopettaa orjuus ajamalla läpi perustuslain 13. lisäys. Voittoon tarvitaan lisää ääniä melkein keinolla millä hyvänsä, eikä edes kaikki Lincolnin asiaa kannattavat ole varmoja, onko lisäys juuri nyt ajankohtainen ja edistääkö se rauhan saavuttamista. Kotirintamalla on omat taistelunsa kiivaan vaimon kanssa ja vanhemman pojan sotaan lähdön kanssa.

Eniten Oscar-ehdokkuuksia kahminut Lincoln, on kyllä ahminut enemmän kuin tarvisi. Kaikilta näiltä oscar-kuvilta rohkenen odottaa jotakin erikoisempaa, mutta tässä sitä ei kyllä ollut. Melkein elokuvan kaksi ensimmäistä tuntia on rehellisesti sanoen tylsää katsottavaa. Vasta äänestyksen alettua lopullisena huipennuksena, on elokuva lähempänä sitä mitä halusi nähdä ja kokea. Vasta silloin kokee olevansa hetkessä mukana ja seuraavansa jotain hienoa. Kuitenkin, jos elokuvan hienointa kohtaa odottaessa pitää katsella läpi se kahden tunnin tylsyys, en tiedä onko se sen arvoista. Itse koen jaksavani istua draamakuvia hyvinkin maltillisesti läpi elokuvasta nauttien, niin en usko Lincolnin puisevuuden johtuneen omasta malttamattomuudestani.

Odotin Lincolnin olevan vastaavan hieno tarina versio Amerikan yhdestä tunnetuimmasta presidentistä, samaan tapaan kuin Kuninkaan puhe oli joka hetkeltä mielenkiintoista seurattavaa. Valitettavasti tämä ei yllä samalle viivalle alkuunkaan. Amerikassa kuva on iskenyt ilmeisesti kuin häkä, mutta tämä nyt varmasti vetoakiin enemmän heihin kun kyseessä on oma historia, mutta elokuvan nähtyäni ihmettelen silti moista ylistystä ja noin roimaa akatemian tunnustusta.

Yhdestä tunnustuksesta tai kahdestakin olen kyllä poikkeuksellisesti samaa mieltä akatemian kanssa: miespääosa ja maskeeraus. Olin osittain tätä mieltä jo elokuvaa katsellessa, mutta se vahvistui vielä myöhemmin, kun katselin Daniel Day-Lewisin haastattelua hänen omalla pärställään, omalla äänellään ja omalla aksentillaan. Herra on todella muuntautumiskykyinen ja lahjakkuutta ei voi kiistää. Itse Lincolnin hahmo oli myös mieluinen ja eritoten hänen tarinointi ja turinointi vaiheensa olivat hyviä hetkiä elokuvassa Day-Lewisin vieno virne ja pilke silmäkulmassa mukaan ympättynä. 
Sivuosissa ja vielä sivummissa osissa on bongattavaa elokuvaihmisille, joka oli myös seikka, jolla jaksoi katsella kuvaa aavistuksen paremmin.

Lincoln on kyllä katsottava, mutta vaatii aiheeseen valmiiksi kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä. Ei ole kaikkien pala kakkua.


EDIT. Tajusin ettei Lincoln ole ehdolla maskeerauksesta. PÖH

25. tammikuuta 2013

Oho tilasin vahingossa lehvoja

Sitä tuli taas tilailtua cdon.comista pikkainen paketti, kun halvalla sai! Kallein näistä tuotteista oli 7,95e ja sekin sisältää peräti neljä elokuvaa. Sanoisin että tuli hyvät kaupat!

Nää molemmat oli kappalehintaan 2,95, niin pakkohan nuo oli ostaa. Ruohometsän kansa on kirjana omia suosikkejani
Zombie elokuvia olen monia nähnyt kyllä, mutta omana ei ole kuin muutama. Jossain kohtaa aion kerätä kunnon kokoelman zombie kuvia

Tämä alkuperäinen pesee amerikkalaisen version niin kevyesti. Joku saattaa tämänkin luokitella zombie leffaksi, mutta minusta se ei sinne kuulu

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nämä kuuluu sarjaan "jotka pitää vain olla omana"


Vihdoin ja viimein tämänkin hinta on tippunut alas!

Kuninkaan puheen ohella toinen, jonka hinnan laskua olen kytännyt


Tämä on pitänyt tilata jo monesti aikaisemmin, mutta yhteishinta olisi noissa tapauksissa aina noussut liian suureksi, niin on pitänyt jättää nää monsterit kyydistä aikaisemmin. Nyt ne kuitenkin löysivät tiensä kotiin
 

20. tammikuuta 2013

Anna Karenina

Ohjaaja: Joe Wright
Musiikki: Dario Martinelli
Pääosissa: Keira Knightley, Jude Law, Aaron Taylor-Johnson, Kelly Macdonald, Matthew McFadyen, Domhnall Gleeson, Olivia Williams, Alicia Wikander, Ruth Wilson & Emily Watson
Kesto: 2h 10min
Ikäraja: 12

Anna Karenina kertoo kahdesta erilaisesta rakkaustarinasta. Suuremmassa osassa on itse Anna Kareninan (Keira Knightley) ja Kreivi Vronskin (Aaron Taylor-Johnson) kielletty suhde Annan ollessa edelleen naimisissa Venäjän vaikutusvaltaisimman ja mahdollisesti kunniallisimman miehen, Alexei Kareninin (Jude Law) kanssa. Alkuasetelmassa Anna matkustaa veljensä Stivan (Matthew McFayden) ja tämän vaimon Dollyn (Kelly MacDonald) luokse Moskovaan auttamaan heitä heidän omassa aviokriisissään. Paikan päällä näemme Stivan vanhan ystävän Konstatin Levinin (Domhnall Gleeson) ilmaisevan Stivalle kiinnostuksensa Dollyn pikkusiskoa Kittyä (Alicia Wikander) kohtaan. Stivan rohkaisemana Levin uskaltautuu kosimaan Kittyä, joka häkeltyneenä kieltäytyy, koska uskoo Kreivi Vronskin kosivan itseään. Tanssiaisissa, jonne Anna Karenina saapuu myös paikalle, Vronski ei näe enää ketään muuta kuin Annan. Seurapiirit kuhisevat Annan palauttua takaisin Pietariin Vronskin seuratessa häntä kuin varjo. Aluksi Anna tuntuu olevan asiasta vain huvittunut, mutta ennenpitkää on selvää, että kiinnostus ei ole vain yksipuoleinen. Itse Karenin, joka luottaa vaimoonsa sokeasti, huomaa asian vasta viimeisten joukossa.



Anna Kareninan katsoin heti perään Beats of the Southern Wild:n jälkeen ja ollessani vaikuttunut toisena mainitusta, niin jotenkin vielä tämä elokuva kruunasi pienen kahden kuvan maratonini. Anna Kareninasta tosin tiesin paljon varmemmin etukäteen, että tämä kolahtaa juuri minulle. Ohjaajan ollessa samainen, joka oli vastuussa vuoden 2005 Ylpeys ja ennakkoluulo elokuvasta ja kahden samaisen näyttelijän eli Keiran ja Matthew:n läsnäolo, antoivat jo alkuunsa sellaiset Austen fiilikset, että tähän uppoutui sulavasti. Lisää Austen vibaa toi Olivia Williams, joka puolestaan on esiintynyt elokuvassa Emma (1996) Jane Fairfax:inä.

Iso osa elokuvasta on tosiaan kuvattu teatterin lavalla, vaikka elokuvassa ei ollakaan teatterissa. Kohtausten/paikkojen vaihdot poikkeaa totutusta ja niissä on käytetty mielikuvitusta. Kuvakieli on muutoinkin aivan upeaa ja sitä jaksaisi seurata loputtomiin. Itselleni jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Karenin on mukamas ulkona kaupungissa, repii kirjeen, viskoo palaset ilmaan ja ne sulautuvat juuri alkaneeseen lumisateeseen. Tai sitten Levinin (muistaakseni?) kävellessä lavan takana olevista ovista suoraan ulkokuvaukseen.


Puvustus on myös yksinään huomion arvoinen seikka ja sitä mieltä on akatemiakin ollut puvustus ehdokkuuden kanssa. Melkein olisin sitä mieltä, että se kuuluu tähän osoitteeseen. Huomasin jonkinlaista symboliikkaa Annan puvun värien muutoksissa. Tanssiaisissa Vronskin kanssa Annan puku on täysin musta vastapainona Vronskin valkoiselle uniformulle. Tästä kohdasta eteenpäin Anna pukeutuu muutoinkin tummiin, melkein syntisen värisiin vaatteisiin, joista tulee mielikuvia uskottomuudesta, jota kohti hän on menossa. Kuitenkin Annan maineen ollessa jo tahrittu ja hänen ollessaan julkisesti Vronskin kanssa, on hänellä teatteriin mennessä päällään valkoinen puku. Tarinassa Anna yrittääkin tehdä paluun takaisin seurapiirien elämään ja saapuu paikalle neitseellisen valkoisessa pää pystyssä kulkien, mielestään uutena naisena, joka ansaitsee uuden mahdollisuuden. Myöhemmin takaiskuja saaneena Anna nähdään enemmän pukeutuneena punaisiin asuihin, ikäänkuin haavoittuneena, mitä hän onkin.



Kaikkien upeiden lavastekikkojen, visuaalisen nautinnon, mukana kuljettavan musiikin ja pukusymboliikin ohella elokuvassa on myös sitä jotain. Mukana on ennenkaikkea tunnetta ja hahmot osaavat välittää katsojalle juuri sen miltä heistä tuntuu. Samalla tapaa kuin Ylpeys ja ennakkoluulo elokuvassa tapahtumat ja henkilöt tempaavat mukaansa ja saa kokea heidän kauttaan koko traagisen ja jännittävän tarinan.






PS. Bongasitko kaksi Potter-näyttelijää?

Jutun kuvat täältä

18. tammikuuta 2013

Beasts of the Southern Wild

Kuva täältä
Ohjaaja: Benh Zeitlin
Käsikirjoitus: (perustuu Lucy Alibarin teokseen Juicy and Delicious) Lucy Alibar & Benh Zeitlin
Musiikki: Dan Romer & Benh Zeitlin
Pääosissa: Quvenzhane Wallis, Dwight Henry, Levy Easterly, Gina Montana & Lowell Landes
Kesto: 1h 34min
Ikäraja: 12

Hushpuppy asuu isänsä kanssa saarella, josta paikalliset käyttävät nimitystä "Bathtub". Paikka on eristyksessä muusta maailmasta, koska muu maailma on suojassa tulvamuurin takana. Ulkopuolisen näkökulmasta sivistymätön yhteisö elää omaa elämäänsä varsin onnellisena ravunpyynnin ja vettä vahvemman juonnin ohella. Hushpuppyn äkkipikainen ja ankara isä Wink asuu eri talossa kuin tyttärensä ja yhteiselo menee aina omalla painollaan. Suuren myrskyn pyyhkäistessä Bathtubin yli, joutuu jäljelle jääneet asukkaat vetämään yhtä köyttä jatkaakseen eloaan, vaikka kaikki elollinen tuntuu pyyhkiytyneen heidän ympäriltään. Yhteisö on valmis taistelemaan kotinsa puolesta, vaikka ulkopuoliset yrittävätkin viedä heidät "turvaan". Lisäksi Hushpuppyn isän tila huononee mystisen sairauden edetessä. Samaan aikaan napajäät murtuvat ja niiden kätköistä pääsevät vapaaksi Aurochs:t, jotka aloittavat marssinsa pyyhkien kaiken tieltään.

Beasts of the Southern Wildin minut ajoi katsomaan sen saama huomio ja tottakai Oscar-ehdokkuudet. Trailerin näkemisen jälkeen viimeistään oli selvää, että tämä on kyllä nähtävä ja näkemisen arvoinen se olikin. Lapsen näkökulmasta kerrottu tarina on viaton ja rehellinen, eikä tuomitse toisten tapaa elää. Toinen puoli tarinaa välittyy katsojalle, joka on yleensä katsomassa asioita "sivistyneen maailman" näkökulmasta, joka luulee tekevänsä oikein. Hushpuppyn oma mielikuvitus värittää tarinaa ja kulminoituu kohtaamiseen Aurochs:ien kanssa. 

Kuva täältä
Tekniseltä kantilta huomaa kyllä, että ei ole suuresta massatuotannosta kyse. Tämä näkyy laajoissa ilmakuvissa, joissa kuvanlaatu on selkeästi heikkolaatuista. Asiaan kiinnittää huomiota, mutta se ei millään muotoa pilaa mitään katsomiskokemuksesta ellei arvosta tarinaa enemmän kuvanlaatua. Tästä melkein pitäisi isojen tekijöiden ottaa oppia. 

Quvenzhane Wallisin tulkitsema Huspuppy on ilman muuta elokuvan sydän. Ilmiömäinen tyttö oli vasta 5-vuotias koe-esiintyessään rooliin ja joutuikin valehtelemaan ikänsä päästääkseen edes yrittämään, koska ikäraja oli 6. Joskus pieni vale kannattaa kerran Quvenzhane Wallis on myös ehdolla tulevassa Oscar-gaalassa ja kaiken lisäksi nuorin ehdokas ikinä kyseisessä naispääosa kategoriassa. Allekirjoittanut tulee liputtamaan tytön voiton puolesta.

Beasts of the Southern Wild on kaikessa kurjuudessaan hieno, häkyllyttävä ja erikoinen. Se on Hushpuppyn tarina, jonka toivon säilyvän ja kulkevan vielä pitkään. 

 
 

16. tammikuuta 2013

Min blogi oli radioaalloilla!

Eilen oli pieni ihminen silmät selällään kun töistä tuli ja naamakirjan aukaisi ja kaverin laittama linkki johti Ylen areenalle ja bloginautti alkoi pälpättää juttua mitä minä olen tänne kirjoitellut! Kyseinen linkin laittanut kaverihan oli Artun leffablogin Arttu, joka myös sai osansa jutusta. On se jännä! 

Koska moni ei varmaan maanantaina klo 7.40 kuunnellut Ylen Puhetta, niin tässä on nyt tämä pienen ihmisen päässä suuren sensaation aiheuttanut juttu linkkinä:

http://areena.yle.fi/radio/1798245

 

11. tammikuuta 2013

Oscar-ehdokkaat 2012 elokuvista

Akatemia on rankannut vuoden 2012 ehdokkaat kilpailemaan vuoden parhaista paikoista. Nopealla vilkaisulla allekirjoittaneelle tuli ehdokkaista melkein yhtä lattea fiilis kuin viime vuoden gaalasta. Omat suosikkini uupuvat miltein kokonaan ja suuri osa on vielä täysin tuntemattomia elokuvia. Hobitti sai onneksi kolme ehdokkuutta, ihan odotetusti, enkä sinänsä ole yllättynyt määrän vähäisyydestä. Moonrise Kingdom on ehdolla käsikirjoituksessa ja Skyfall sai jopa 5 ehdokkuuta! Eniten ihmettelen Yön ritarin paluun puuttumista? Tämä on taas näitä, että ei voi käsittää. Kovimmat ehdokkuus kahmijat ovat kaikki elokuvia, joita allekirjoittanut ei ole vielä nähnyt : Lincoln (12), Piin elämä (11), Unelmien pelikenttä (8), Les Miserables (8) ja Argo (7)

Ohessa kategoriat ja ehdokkaat, lihavoituna se jota liputan, jos on selkeä suosikki tai useampi:

Paras elokuva

Amour (Rakkaus)
Argo
Beasts of the Southern Wild
Django Unchained
Les Misérables
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)
Zero Dark Thirty

Ohjaus

Amour (Rakkaus) - Michael Haneke
Beasts of the Southern Wild - Benh Zeitlin
Life of Pi (Piin elämä) - Ang Lee
Lincoln - Steven Spielberg
Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja) - David O. Russell

Naispääosa

Jessica Chastain - Zero Dark Thirty
Jennifer Lawrence - Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)
Emmanuelle Riva - Amour (Rakkaus)
Quvenzhané Wallis - Beasts of the Southern Wild
Naomi Watts - The Impossible (Selviytyminen)

Miespääosa

Bradley Cooper - Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)
Daniel Day-Lewis - Lincoln
Hugh Jackman - Les Misérables
Joaquin Phoenix - The Master (Mestari)
Denzel Washington - Flight (Lento)

Naissivuosa

Amy Adams - The Master (Mestari)
Sally Field - Lincoln
Anne Hathaway - Les Misérables
Helen Hunt - The Sessions
Jacki Weaver - Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Miessivuosa

Alan Arkin - Argo
Robert De Niro - Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)
Philip Seymour Hoffman - The Master (Mestari)
Tommy Lee Jones - Lincoln
Christoph Waltz - Django Unchained

Alkuperäiskäsikirjoitus

Amour (Rakkaus)
Django Unchained
Flight (Lento)
Moonrise Kingdom
Zero Dark Thirty

Sovitettu käsikirjoitus

Argo
Beasts of the Southern Wild
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Kuvaus

Anna Karenina
Django Unchained
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
007 Skyfall

Lavastus

Anna Karenina
The Hobbit: An Unexpected Journey (Hobitti - Odottamaton matka)
Les Misérables
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln

Puvustus


Anna Karenina
Les Misérables
Lincoln
Mirror Mirror (Kerro kerro kuvastin)
Snow White and the Huntsman (Lumikki ja metsästäjä)

Maskeeraus

Hitchcock
The Hobbit: An Unexpected Journey (Hobitti - Odottamaton matka)
Les Misérables

Leikkaus

Argo
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)
Zero Dark Thirty

Äänileikkaus

Argo
Django Unchained
Life of Pi (Piin elämä)
007 Skyfall
Zero Dark Thirty

Äänisuunnittelu

Argo
Les Misérables
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
007 Skyfall

Erikoistehosteet

The Hobbit: An Unexpected Journey (Hobitti - Odottamaton matka)
Life of Pi (Piin elämä)
Marvel's The Avengers
Prometheus (jos ei hobitti niin tämä!)

Snow White and the Huntsman (Lumikki ja metsästäjä)

Alkuperäismusiikki

Anna Karenina (jos ei Skyfall, niin tämä)
Argo
Life of Pi (Piin elämä)
Lincoln
007 Skyfall (Thomas Newmanin vuoro voittaa viimein!)


Alkuperäiskappale

"Before My Time" - Chasing Ice
"Everybody Needs A Best Friend" - Ted
"Pi's Lullaby" - Life of Pi (Piin elämä)
"Skyfall" - 007 Skyfall
"Suddenly" - Les Misérables

Paras dokumentti

5 Broken Cameras
The Gatekeepers
How to Survive a Plague
The Invisible War
Searching for Sugar Man

Paras animaatio

Brave (Urhea) - Mark Andrews ja Brenda Chapman
Frankenweenie - Tim Burton
ParaNorman - Sam Fell and Chris Butler
The Pirates! Band of Misfits - Peter Lord
Wreck-It Ralph (Räyhä-Ralf) - Rich Moore

Paras vieraskielinen elokuva

Amour (Rakkaus) - Itävalta
Kon-Tiki - Norja
No - Chile
A Royal Affair - Tanska
War Witch - Kanada


Ehdokkaathan on julkistettu poikkeuksellisen aikaisin, koska itse gaala on vasta 24. helmikuuta, joten itsellänikin on vielä hyvät saumat nähdä ehdokas kuvia! Tässä listaa elokuvista, jotka ehdit nähdä valkokankaalla ennen gaalaa!

Skyfall, ensi-ilta: NYT
Hobitti - Odottamaton matka, ensi-ilta: NYT
Piin elämä, ensi-ilta: NYT (huom. ei enää studiolla, pelkästään Kinossa)
Beasts of the southern wild, ensi-ilta: NYT (huom. vain studiolla!)
Frankenweenie, ensi-ilta: NYT
Anna Karenina, ensi-ilta: NYT

Django Unchained, ensi-ilta: 18.1
Lincoln, ensi-ilta: 25.1
Zero Dark Thirty, ensi-ilta: 25.1
Unelmien pelikenttä, ensi-ilta: 1.2
Räyhä-Ralf, ensi-ilta: 15.2
Les Miserables, ensi-ilta: 22.2

edit. suosikkeja on päivitetty 21.1
edit. suosikkeja pävitetty taas 27.1 





10. tammikuuta 2013

Tiesitkö että: Jurassic Park 1-3




Jurassic Park (1993)

  • Harrison Ford kieltäytyi tohtori Alan Grantin roolista
  • Sean Connerylle tarjottiin John Hammondin roolia
  • Ford Explorer:n kojelaudalla olevan vesilasin värähtely saatiin aikaiseksi kitarankielellä, joka sijaitsi kojelaudan alapuolella
  • Erikoistehoste teknikot työstivät vuoden Triceratopsin poikasta kohtaukseen, jossa toinen lapsista ratsastaa sillä. Kohtaus kuitenkin leikattiin viime hetkellä pois lopullisesta elokuvasta
  • Munan kuoriutumis kohtauksessa oli alun perin suunnitteilla vauva Triceratopsin kuoriutuminen, mutta tilalle vaihdettiin Velocitraptor
  • Tutkiakseen Gallimimus lauman liikkeitä, elokuvan digitaalipuolen henkilöstöä komennettiin juoksemaan pienillä esteillä varustetulla tienpätkällä kädet rintakehää vasten kuten Gallimimuksilla
  • Ariana Richards (Lex Murphy) oli pettynyt, kun hänen roolihahmostaan ei tuotettu action figuuria
  • Joseph Mazzello (Tim Murphy) oli ollut liian nuori koe-esiintyessään Spielbergin elokuvaan Hook-kapteeni Koukku, eikä näin ollen saanut kyseisestä kuvasta roolia. Spielberg oli kuitenkin vaikuttunut pojan taidoista ja lupasi roolittaa hänet johonkin tulevaan projektiinsa, joka sattui olemaan Jurassic Park. Mazzellon lisäyksen myötä lapsien iät vaihdettiin, jolloin poiketen kirjasta hahmosta Tim tuli nuorempi sisaruksista
  • Alkuperäisessä käsikirjoituksessa aulan T-rex luuranko oli aseteltu köysien varaan kiinni samaan tapaan kuin marionettinukke ja tohtori Grantin oli tarkoitus ohjailla luurangon kalloa ja leukoja murskaamaan Velocitraptorit
  • Kohdassa jossa T-rex nappaa yhden Gallimimuksista hampaisiinsa, käytettiin äänenä nauhoitetta, jossa koira ravistelee lelua suussaan
  • Elokuvassa on kaiken kaikkiaan vain 15 minuuttia materiaalia, jossa esiintyy dinosauruksia: 9 minuuttia Stan Winstonin animatronics hahmoja ja loput 6 minuuttia ILM:n tietokone animaatiota
  • Velocitraptorien koko ja nopeus elokuvassa on liioiteltu huomattavasti. Todellisuudessa ne olivat kooltaan vain puolet elokuva versioistaan. Jurassic Parkin tekemisen jälkeen saatiin selville, että Velocitraptoreilla oli ollut suomujen sijaan höyhenpeite ja niistä kehittyi myöhemmin lintuja.
  • Dilophosauruksen ääntely oli yhdistelmä mölyapinoiden, haukkojen, kalkkarokäärmeiden ja joutsenien ääntä. Velocitraptorien ääni puolestaan oli yhdistelmä merinorsujen poikasten, delfiinien ja mursujen ääntä. T-rexin ääni vastaavasti oli yhdistelmä koiraa, pingviiniä, tiikeriä, alligaattoria ja norsua. Brachiosaurukseen käytettiin valaan ja aasin ääntä

The Lost World: Jurassic Park (1997)

  • San Diegossa mies, jonka T-rex nappaa videoliikkeen vierestä, on käsikirjoittaja David Koepp. Credittien rullatessa hänet on mainittu roolistaan nimikkeellä ” Unlucky Bastard”
  • Pienten Compsognathuksien hyökätessä Dieter Starkin (Peter Stormaren) kimppuun tämä alkaa huutaa ja heitellä otuksia kivillä, jonka jälkeen hän mumisee muutamia kirouksia ruotsiksi. Steven Spielberg tykkäsi tästä omaperäisestä lisästä ja jätti kohdan lopulliseen elokuvaan
  • Kohtaus, jossa Japanilainen turisti pakenee T-rexiä San Diegossa, on kunnianosoitus Godzilla elokuville. Kaverin japaninkielinen huuto tarkoittaa ”I left Japan to get away from this?!”
  • Spielberg vieraili elokuvan Swingers alkupuolen kuvauksissa antaakseen luvan Tappajahain teemamusiikin käyttöön. Vince Vaughn:n näytteleminen teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän tarjosi roolin tästä elokuvasta

Jurassic Park 3 (2001)

  • Spinosaurus oli suurin koskaan rakennettu animatronics hahmo
  • Spinosauruksen jätöksiä varten käytettiin n. 946,4 litraa (250 gallonaa) kaurapuuroa
  • Ensimmäisen Jurassic Parkin loppukohtauksessa Alan Grantin katsoessa ulos helikopterin ikkunasta, näkee hän pelikaani parven lentävän. Tämän elokuvan loppukohtaus on hyvin identtinen, mutta pelikaanien tilalla on Pterodon parvi
  • Yhtäläisyyksiä on myös toiseen elokuvaan: Billyllä on onnenreppu siinä missä Sarah Harding:llakin


Lähde 1, Lähde 2, Lähde 3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...