27. heinäkuuta 2015

Kymmenen kysymyksen haaste

Mikkoakin kiinnostaa-blogin Mikko teki omassa blogissaan hänelle nakatun kymmenen kysymystä-haasteen. Ketään hän ei varsinaisesti erikseen haastanut, vaan antoi vapaat kädet kaikille tarttua haasteeseen. Tää tarttui siis haasteeseen!


1. Miten mieluiten viettäisit kesälomaasi? Jos et ole nyt työelämässä tai opiskele, niin miten viettäisit kesäpäivän, jos haluaisit tehdä jotain normaalista poikkeavaa?

Toteuttamalla niitä kaikkia asioita, jotka ovat siirtyneet siihen kategoriaan, että "täytyy tehdä/katsoa/hoitaa sitten kun on aikaa". Tällä hetkellä olen kesälomalla ja olen päässyt toteuttamaan moniakin näistä asioista. Osa on erittäin arkipäiväisiä asioita, kuten siivous/järjestelyprojekteja, osa luovaa toimintaa ja osa selkeää lomatoimintaa. Eräs toteutuneista asioista oli juurikin blogin uusi banneri-kuva sekä facebook-sivut. Elokuvien ja tv-sarjojen katseluun olen myös muistanut pyhittää aikaa.


2. Mikä on viimeisin elokuva, jonka olet käynyt katsomassa elokuvateatterissa ja mitä pidit siitä (ilman paljastuksia)? 

Ant-Man oli viimeisin! Tykkäsin kyllä, ei superhyper, mutta sopii juuri hyvin tuohon väliin. Nyt ei taas malttais odottaa seuraavaa!


3. Pelaatko tietokone-/konsolipelit loppuun saakka vai jäävätkö ne puolitiehen uusien pelien ilmaannuttua? 

Aika vähän tulee tällä hetkellä pelattua, mutta joskus toki innostuu jostain pelistä hetkellisesti. Riippuu ihan pelistä, ns. normaalit lineaariset pelit pyrin pelaamaan loppuun asti. Tosin täytyy heti myöntää, että The Battle for Middle-Earth odottaa vieläkin, että menen murskaamaan Sauronin. Taustalla on se, että haluan treenata ne armeijat aivan huippuunsa ja tehdä totaalisen murskavoiton. Sims-peleissä tulee välillä intensiivisempiä kausia, mutta pelistä riippuen niissä ei aina ole mitään varsinaista loppua, joten siksi ne jossain kohtaa lopahtaakin, kun omat ideat loppuvat. Poikkeus Medieval, jota taannoin jatkoin taas eteenpäin.


4. Mikä on lempigenresi elokuvissa ja sano mielestäsi paras tämän tyylin elokuva, johon kaikkien pitäisi tutustua?

Aaaaapua. Aivan liikaa vaihtoehtoja jo pelkissä genreissä....jos nyt ihan olisi pakko sanoa, niin aika paljon omista suosikeista kallistuu draaman puolelle, mutta näistä sitten vaihtoehtoja on aivan liikaa. Tutustukaa niihin, joita olen suositellut tässä blogissa!


5. Mitä vielä julkaisematonta peliä/elokuvaa odotat?

Pixels, Inside Out, Koodinimi U.N.C.L.E, The Visit (haha), Sinister 2, Yksin Marsissa, viimeinen Nälkäpeli, 007 Spectre, Star Wars: The Force Awakens, Crimson Peak, Macbeth, Pan, The Revenant, Legend, Suicide Squad, Kapteeni Amerikka 3, Deadpool, X-Men: Apocalypse, Doctor Strange, Ghostbusters, Lemmikkien salainen elämä.... yms. yms.


6. Ostatko käytettyjä pelejä tai elokuvia esimerkiksi oikeilta tai nettikirppareilta?

Leffoja kyllä! Erittäin suuri osa leffoistani on kirpparien/kierrätyksen kautta hankittu/saatu


7. Mikä on itsellesi mieluisin tapa ohjata pelejä (näppäimistö, hiiri, jokin tietty gamepad)?


Riippuu taas pelistä, Sims-pelit näppäimistön ja hiiren kanssa ehdottomasti (PC-versiot näistä peleinäkin parempia). Suurin osa muista normaaleista peleistä perinteisen ohjaimen kanssa, mallilla ei niin väliä. 


8. Oletko käynyt suuremmissa pelialan tapahtumissa?
 
en ole

9. Onko joitakin pelejä/TV-sarjoja/elokuvia jotka ovat aluksi vaikuttaneet bestest thing 4ever mutta loppu onkin ryssitty niin pahasti, että pahaa tehnyt?
 
Noh, ainoa joka äkkiseltään mieleen tulee on Hobitti-elokuvat. Ne vaikutti hyvältä ennenkuin niitä (varsinkin viimeistä) oli vielä nähnyt. Nyttemmin olen sitä mieltä, että PJ on pidettävä kaukana lopuista Tolkienin teoksista....


10. Minkä 8-bittisen videopelin hahmon haluaisit tehtäväksi hama-helmistä? :-D


Hmmmm. Prinsessa Peachin voisi tehdä, vaikka lähes samanlaisen kuin itsekin tein villeimpänä hamahelmi-kautenani. Eihän niistä koskaan identtisiä tule, koska kaikilla on niin erilaiset helmivarastot.



Haasteen saa Arttu, Ruudukko, Mira, Katja, Cilo, Stalkkeri ja kuka ikinä muukin innostuu tekemään :) Elokuvapainotteiset kysymyksenne tässä:

1. Minkä elokuvan ostit viimeksi? ja mistä?

2. Mitä televisiosarjaa/sarjoja seuraat juuri nyt?

3. Minkä kirjan luit viimeksi? 

4. Mene imdb:hen ja rullaa alas "Recently Viewed" kohtaan, kerro 5 viimeisintä.  

5. Onko sinulla jotain sellaista elokuvaa/tv-sarjan jaksoa, jonka olet nähnyt aivan liian nuorena?

6. Minkä elokuvan olet aikeissa nähdä seuraavaksi valkokankaalta? 

7. Mikä sai sinut alunperin kirjoittamaan blogia? 

8. Paras yli 80-vuotias aktiivinen näyttelijä/näyttelijätär tällä hetkellä?

9. Paras alle 15-vuotias näyttelijä/näyttelijätär tällä hetkellä?

10.  Paras James Bond? Paras Tohtori (Doctor Who)? Paras Kissanainen?

 

24. heinäkuuta 2015

Vieraissa: Espoon Sello ja Helsingin Kinopalatsi


Kuten kuvan lippujen päiväyksistä huomaa, on noista vierailuista vierähtänyt jo "muutama" kuukausi. Ennen kuin venyy taas vuoden päähän, niin muisteloidaan näitä elokuvateatterikäyntejä. 

Itselläni ei siis ole kovin kattavaa näkökantaa eri elokuvateattereista, lähinnä kotikylän 123-teattereista, jotka ovat täyttäneet elokuvalliset tarpeeni paremmin kuin hyvin. Tässä nyt on kuitenkin alkanut kiinnostus kasvaa nähdä ja kokea muutakin, eikä todellakaan pelkästään näitä suurimpia Finnkinon-alaisia teattereita. "Monopoli-Finnkinosta" toki kuulee paljon kaikkea ihan meidän kyliäkin myöten ja ison ketjun tekemät muutokset ylittävät kevyesti uutiskynnyksetkin. Ennakko-oletukseni pohjasivat paljolti näihin alati kiertäviin huhuihin 15 minuuttia pyöritettävistä mainoksista, riistohinnoista ja yleisestä sikailumeiningistä. Jälkimmäiseen pakko tarkentaa, että vertailukohteeni on oma kotoinen Studio123, jossa muita katsojia kunnioittava käytös on vaan ollut vuosikausia niin itsestäänselvyys, että sen vallan unohtaa, että muualla joku oikeasti saattaa vaikka hölistä elokuvan aikana.

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Finnkinon Espoon Sello (entinen Bio Rex Sello), kauppakeskuksen yhteyteen rakennettu 5-salinen (+ nykyään yksi Vip-sali) elokuvateatteri. Lippuhintojen kohdalla (jotka kyllä, allekirjoitan, ovat ryöstöhinnat varsinkin lauantaisin) teimme taktisen tempun ja käytimme jäljelle jääneitä joululahjalippuja tarkoituksella tähän kalleimman päivän elokuvissakäyntiin. Tässä välissähän Finnkino on ehtinyt muuttamaan hinnoitteluaan vielä vähän radikaalimpaan suuntaan eli niihin muutoksiin nähden nämä aiemmat hinnat olivat ihan mukavat. Herkkujen hinnat olivat myös totuttua suolaisemmat (huom! ilman henkilökunta-alennuksiakin), mutta oma vakiovarusteeni popparit kyllä korvasivat maussa sitäkin takaisin. Asiakaspalvelupuolella ei ollut moitteen sanaa, saimme iloista palvelua niin kassalla kuin salin ovella. Itse sali (4) oli viihtyisä ja penkit aivan mahdottoman mukavat (juomatelineet aina plussaa, ne on itselleni aina luksusta). Kanssayleisön kohdalla oli käynyt ilmeisesti hyvä tuuri, sillä viimeinenkin hälinä kaikkosi elokuvan alkaessa. Elokuva, joka siis oli Kingsman: salainen palvelu, oli kyllä valittu siinäkin mielessä, että se mökää itsessään sen verran, että peittää mahdolliset supinat alleen. Ja sitten ne mainokset, olihan niitäkin ja paljon Finnkinon omia mainoksia, mutta eivät ne kyllä todellakaan mitään varttia kestäneet (??) eli kivutonta oli siinäkin suunnalla. Kaiken kaikkiaan siis oikein mukava elokuvateatterikokemus.

Seuraavana päivänä suuntasimme Helsingin toiseen jättiläiseen eli Kinopalatsiin, josta löytyy 10 salia ja historiallisempaakin taustaa. Finnkinon teatteri paikasta on tullut vasta vuonna 2009, sitä ennen se oli vuodesta 1998 Sandrew Metronomen elokuvateatteri. Elokuvateatterin juuret yltävät vielä paljon kauemmas vuoteen 1939, jolloin edelleen käytössä oleva sali 2 aloitti toimintansa Metropol nimekkeen alla ja myöhemmin muillakin nimillä. Kinopalatsissa ihanaa onkin juuri tämä historiallinen tuulahdus 1930-luvulta, joka näkyy edelleenkin osassa sisustusta. Tunnelma on oitis kotoisan kutsuva, mutta samalla perinteitä kunnioittava. Hintojen suolaisuus jatkuu tosin täälläkin, onneksi sunnuntaihinnat olivat silloin vielä jotenkin inhimilliset. Odottaessa vielä yhtä seurueeseen liittyväksi tulee kaikessa fiilistelyn hurmoksessa sorruttua mielitekoihin ja on vain aivan pakko saada jäätelötötterö siihen seuraksi tunnelmointiin. Asiakaspalvelukin on edellisen paikan tavoin ihan kohdallaan, samoin kun salin penkkien mukavuusaste. Katseluun valittu elokuva oli Chappie, josta ei varsinaista arvostelua blogin puolelle päätynyt, vaikka hyvä kuva olikin. Tällä kertaa yleisössä oli takarivin puolella muutama vilkkaampi yksilö, mutta ei merkittävästi pilaamaan omaa elokuvakokemusta. Sali oli hieman pienehkö, mikä ei vanhemmissa teattereissa haittaa, mutta moderneihin puitteisiin ei istu niin hyvin. Kinopalatsissa pitää ehdottomasti kokea vielä joskus sali 2. Vieläkään en kokenut vartin mainosten ryövytystä, missähän niitä nyt sitten olisi.

Tennispalatsissa kävimme samalla reissulla pelkästään pällistelemässä, mutta se tuntui kyllä ensivaikutelmaltaan jo valmiiksi erittäin luotaantyöntävältä, joten en usko että sinne tulen kokeilukäyntiä ainakaan ihan heti tekemään. Aikomuksena olisi katsastaa vielä monen monta muutakin teatteria pk-seudulla, eritoten näitä pienempiä yksityisiä, jotka ovat enemmän laatuleffaan vihkiytyneet ja tietenkin se pelastettu Maxim on aivan taatusti katsastettava.


(edit. Tekstistä korjattu asiavirhe! Kinopalatsi siirtyi Finnkinolle vasta 2009)

22. heinäkuuta 2015

Viimeisimmät täydennykset

On taas tullut haalittua hyllyyn uusia elokuvahankintoja tai teknisesti ne eivät vieläkään leffahyllyssä ole, koska leffahyllyä uhkaa vakava tilanpuute. Nämä elokuvat ovat oikeastaan päätyneet itselleni kahdesta paikasta. Osa on eräältä kaverilta, joka tyhjensi omia varastojaan ja itse olin tottakai valmis auliisti tarjoamaan uutta kotia. Loput ovatkin sitten kirppisreissun jäljiltä, jolloin tarkoituksena oli "mennä kattelemaan jos löytyisi muutama elokuva".... kyllähän niitä sitten löytyi.

Nämä sijoitettiin uuteen kotiin, 1e/kpl. Piratesit ovat nyt kaikki koossa, ainakin siihen asti jos ja kun niitä jatko-osia vielä pukkaa. Unelmien pelikirjalle hinta oli laatuun nähden hieman alhainen, mutta en valita

Tässä paketissa on hinta-laatusuhde kohdallaan, koko läjä maksoi kokonaiset 0e!

Tästä eteenpäin löydökset ovat kirppikseltä kotiutunutta. Terminatoreista olen ensimmäisen osan löytänyt kirppikseltä jo aiemmin ja nämä kaksi täydentää nyt sarjaa kivasti. Tuomionpäivästä olisi löytynyt samalta kirppikseltä myös normaali dvd-versio sekä tuo samainen director's cut, mutta ei noin hienoilla kansilla. Koneiden kapina on ainoa Terminator-sarjasta, jota en ole nähnyt, eikä sitä harmillista kyllä, löytynyt tälläkään kertaa. Hinnat näissä olivat T2 4e ja T4 2,5e

Hyväksi todettu Walk the line todella upealla kansikuvalla 3e. Matkalla Perditioniin, jonka olen halunnut jo pitkään nähdä ohjaajan, säveltäjän ja näyttelijöiden tähden, myös 3e.

Muutama vhs, 1e/kpl. Titanicia ei ole omassa hyllyssä missään muodossa, mutta ne kerrat kun sen olen katsonut, se on ollut itsenauhoiteltulta vhs-kasetilta, joten ei rikota hyvää linjaa tämän elokuvan kanssa. Sormusten herra minulla on jo juuri samaisena vhs-kasettina, mutta koska kyseessä on aarre, ostin tämän varakopioksi, jos alkuperäinen kasetti päättää sanoa itsensä irti.

Mr. Nobody tuli katsottua netflixistä ihan tämän vuoden puolella ja oli kyllä juuri niin hyvä, kuin mitä odotti kaiken lukemani perusteella. Steve Zissoun vedenalainen maailma taas on pitänyt jo pitkään nähdä, koska Wes Anderson. Molemmat dvd:t maksoivat 2,5e/kpl

Vielä enemmän draamaa: Gwyneth Paltrown Emma (3e) ja Transamerica (2e). Kumpaakaan ei vielä nähtynä

Tämä ihana minion ämpäri, joka on omiaan esimerkiksi popparien mättöön, kotiutui toisesta olohuoneesta eli Studiolta, kun olin katsomassa Kätyreitä jo toistamiseen paremman puoliskon seurana. Kolmatta kertaa ei ehkä minioneita jaksa, mutta tämä ämpäri tulee varmasti olemaan kotiteatterin vakiovarusteena.

21. heinäkuuta 2015

Magic Mike XXL


Ohjaaja: Gregory Jacobs
Käsikirjoitus: Reid Carolin
Kuvaus & leikkaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: Channing Tatum, Matt Bomer, Joe Manganiello, Kevin Nash, Adam Rodriquez, Gabriel Iglesias, Jada Pinkett Smith, Andie MacDowell, Amber Heard, Donald Glover, Stephen Boss & Elizabeth Banks
Kesto: 1h 55min
Ikäraja: 12 

Magic Mike XXL on jatkoa vuoden 2012 elokuvalle Magic Mike. Itse nimihenkilö Mike Lane on vetäytynyt strippaushommista kolmisen vuotta sitten toteuttaakseen haaveensa omasta huonekalufirmasta. Vanhat kollegat Tampasta ovat sattumoisin kääntymässä kylillä ja kilauttavat oitis kaverilleen. Miesviihdyttäjät ovat matkalla Myrtle Beachille strippareiden kokoontumisajoihin, jossa "pojat" aikovat vetää vihoviimeisen keikkansa. Luonnollisesti he heittävät ilmoille mahdollisuuden Magic Miken palaamisesta lavoille vielä viimeisen kerran. Ensi alkuun Mike pitää kiinni omasta linjastaan ja tarraa kiinni yrittäjän arkeen. Tanssijalkaa alkaa kuitenkin niin vimmastusti vipattamaan, että Mike Lanen on parempi pitää pieni loman tynkä ja päästää maagisempi puolensa esiin. 


Ensimmäistä Magic Mike elokuvaa en ole nähnyt ollenkaan ja tämänkin piti alunperin antaa suosiolla lipua ohi, koska yksinkertaisesti en uskonut elokuvan olevan kovin kaksinen. Lisäksi Tatumin päälle en ole vieläkään ymmärtänyt, saatika muiden herrojen, paitsi Matthew McConaugheyn, jota ei tässä elokuvassa edes ole. Onneksi kuitenkin kaveri tuli elokuvan maininneeksi juuri sellaiseen saumaan, kun kaipasi katsella edes jotain ja tämä vaikutti juuri loistavalta elokuvalta naisseuralaisen kanssa katsottavaksi. Käännytystyötä tehosti myös kahden kollegan intoilu elokuvasta ja muutama artikkeli, joissa elokuva sai jopa erittäin ruusuista suitsutusta. Täytyy kyllä nyt puoltaa omat ennakkoluuloni elokuvaa kohtaan, sillä tämä jatko-osa oli oikeasti hyvä! 

Magic Mike XXL ei ole edes kovin monimutkaisella juonella pilattu, mutta se tuntuu silti oudolla tavalla aidolta ja maanläheiseltä. Elokuvasta jää jälkeen erittäin hyvä fiilis, melkein kuin olisi ollut keikkaa katsomassa (mitä tavallaan onkin hehe). Siinä missä elokuvan miehet kosiskelevat naisyleisöä tempauksillaan ja pyrkivät aidosti miellyttämään, niin itse elokuva tuntuu tekevän sitä omalle yleisölleen. Tulee ihan sellainen olo, että tämä elokuva on kirjoitettu juuri minulle ja siksi olinkin suoraan sanoen hämmästynyt, että tekijäpuolella on niin paljon miespuolisia henkilöitä. Oikeastaan on vaikea edes järjellä eritellä, mikä varsinaisesti teki tästä elokuvakokemuksesta niin erikoisen onnistuneen. Visuaaliset ärsykkeet sikseen, tässä oli jotain selvästi estrogeenikeskukseen suunnattua.


Magic Mike XXL:ssä korostuu myös tietyllä tapaa tasa-arvoisuus, ihan kaikkien kesken. Nämä miesstripparit tekevät mitä tekevät, koska haluavat aidosti tehdä naisille hyvän mielen ja näin ollen saavat itselleen hyvän mielen. Näin sen kuuluisikin mennä. Jos sukupuoliroolit olisivat toisinpäin ja tekijätiimi perinteisempää noudattava, olisi naishahmoilla oltava jokin muu motivaatio strippaukseen (epävarma minäkuva ja siihen liittyvä näyttämisen halu, rahan ansaitseminen elättääkseen perhe jne.). Miespuolinen yleisö nähtäisiin enemmän massana kuin yksilöinä ja selvästi erillisenä, mahdolliseti jopa "uhkaavana". Elokuvan reiluus näkyy myös siinä, kuinka huomiota saa käytännössä ihan kuka vaan, ulkoisista seikoista ja iästä riippumatta.

Miestrippareiden maailmaa ja sen perinteitäkin päästään kyseenalaistamaan Miken hahmon kautta. Miksi aina palomiehet ja poliisit? Miksi ei jotain aivan muuta, jotain henkilökohtaisista kiinnostuksista kumpuavaa. Melkein yhtä paljon kuin stripataan, pohdiskellaan myös milloin kenenkin elämänvalintoja vaihtelevin kokoonpanoin. Vaikka en näyttelijävalinnoille suoranaisesti ole lämmennyt, näillä hahmoille kyllä lämpenin. Porukassa on loistavia esimerkkejä ns. tosimiehestä, jolla on normaali ja terve itsetunto. Pojat menevät katsomaan dragqueenin elkeitä ihastelu- sekä oppimismielessä. Pojat ei myöskään ala uhoamaan toisille "kilpaileville" strippareille, vaan heidänkin kanssa istutaan iltaa loungessa ja vaihdetaan kokemuksia. Edes viimeisessä konventiotapahtumassa ei sorruta vetämään mitään mahtikisailua siitä, kuka on kovin porukka, vaan keskitytään omaan show:hun ja voi pojat, mikä show se onkaan. 


Magic Mike XXL on hyvin suositeltava elokuva tai pikemminkin kokemus. En usko, että sillä on mitään merkitystä onko ensimmäisen elokuvan nähnyt vai ei. Erityissuositus heteronaisille, homomiehille ja kaikenlaisille esiintymisellä häikäisemisestä kiinnostuneille. 


 

19. heinäkuuta 2015

Sinin leffablogi facebookissa!




Viiden vuoden rajapyykin innoittamana päätin laittaa pystyyn blogille oman facebook-sivun. Vaikka lukijoita onkin ihan bloggerin sekä bloglovinin kautta, on varmasti osalle vielä helpompaa pysyä kartalla viimeisimmistä postauksista varsinaisesti rekisteröitymättä mihinkään ja monella tuppaa olemaan se facebook-tili jo valmiina. Tarkoitus on suurimmaksi osaksi spämmätä uusimmat postaukset myös facebook-sivun puolelle heti niiden julkaisun jälkeen. En tee kuitenkaan mitään pyhää lupausta pysyä pelkässä blogin sisällössä, vaan nähtäväksi jää, mitä kaikkea sinne sitten lopulta ilmestyykään. 

 https://www.facebook.com/Sininleffablogi

 

11. heinäkuuta 2015

Blogi täyttää tänään 5-vuotta!


Tänään tulee kuluneeksi 5-vuotta ensimmäisestä blogipostauksesta! Väliin mahtuneita vuosipäiviä ei ole tullut sen kummemmin noteerauttua, paitsi aikanaan 1-vuotispäivä ansaitsi oman postauksensa. Eikä tää harrastus nähtävästi vieläkään ole tullut tiensä päähän, vaikka hiljaisia kausia onkin ollut. Ne kerrat kun on käynyt mielessä, että oisko muiden harrastusten aika, on sitten nurkan takana ollut jotain jännää, josta on ollut vain aivan pakko postata jotain. 

Postausten määrässä on vuositahdissa tapahtunut selkeää ja loivaa laskua. Kaikista aktiivisin vuosi oli 2011 (124 postausta), joka tosin selittyy sillä, että silloin Movie Monday-haasteblogi oli myös aktiivisimmillaan. Kyseinen haasteblogi selittää myös seuraavan vuoden 2012 (93) korkeita postauslukemia. Kun Movie monday alkoi hiipua, tuli vuonna 2013 (86) Tv Thursday-haasteblogi pitämään postauslukua vähän korkeampana. Viime vuosi 2014 (67) pitää alhaisinta sijaa postausmäärässä, vaikka aloitusvuonna olikin kokonaisuudessaan vähiten postauksia, mutta kyseessä ei ollut kokonainen vuosi. Tämän vuoden osalta kaikki merkit ja etenkin uudelleen syttynyt into elokuvaharrastukseen viittaavat siihen, että peittoamme edellisen vuoden aika helpostikin.

Tänä päivänä blogilla on virallisia lukijoita 76 ja blogilovinin puolella 19. Sivujen katselun kokonaishistoria on juuri nyt 102 670 katselukertaa, kuukausissa kärkipaikkaa pitää vuoden 2012 lokakuu: 2911 katselukertaa. Aloitusvuoden jälkeen hiljaisimmatkin kuukaudet pitävät sisällään vähintään 1000 katselukertaa.

TOP 5 luetuimmat jutut (on sekin hieman muuttunut)

1. Kuin kaksi mustikkaa (2974)
2. Disney VHS-kokoelma (1466)
3. Kaksin karkuteillä (1281)
4. American Horror Story (1039)
5. 3D-laseista (1035)

Ensimmäistä sijaa pitävä Kuin kaksi mustikkaa huitelee ihan naurettavissa lukemissa. Lukemiin on kuitenkin selityksensä, sillä kaikista haetuin hakusana, jolla blogiini on päädytty ties mistä Indokiinasta asti, on "Chris Masterson Neil Patrick Harris". Koko ajalta kootuissa hakusanoissa ei ole kärkisijoilla muuten yllätyksiä, paitsi seitsemännellä sijalla olevaa "apinoiden kuvia" olen toisinaan ihmetellyt

10. heinäkuuta 2015

Terminator Genisys


Ohjaaja: Alan Taylor
Käsikirjoitus: Laeta Kalogridis & Patrick Lussier
Musiikki: Lorne Balfe
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Jason Clarke, Emilia "Khaleesi" Clarke, Jai Courtney, Matt Smith, Lee Byung-hun, J.K.Simmons, Gregory Alan Williams & Courtney B. Vance
Kesto: 2h 5min
Ikäraja: 12


Terminator Genisys-elokuvan lähtöasetelma on tuttu ensimmäisestä Terminator-elokuvasta. Tulevaisuudessa koneita vastaan taisteleva vastarintaliikkeen johtaja John Connor (Jason Clarke) lähettää oman ratsumiehensä, Kyle Reesen (Jai Courtney), vuoteen 1984 suojelemaan omaa äitiänsä, Sarah Connoria (Emilia Clarke). Sarahin perään on ihan minuutteja aikaisemmin lähetetty ihmisten deletointiin erikoistunut terminaattori T-800. Kyle Reesen saavuttua menneisyyteen, on aikajatkumossa kuitenkin tapahtunut suuria ja odottamattomia muutoksia, eikä asiat ole kuten John Connor niitä kuvaili. Sarah Connor tietää paljon enemmän, kuin hänen pitäisi Tuomionpäivästä ja muusta. Kaiken lisäksi tämän mukana kulkee oma terminaattori-kaveri, jonka elämäntehtävä on Sarahin suojelu. Reesen oma nuppi tuntuu myös olevan vallan sekaisin aikamatkustuksesta, sillä hän omaa muistoja kahdesta erillisestä eletystä elämästä. Näiden muistojen pohjalta hän on eri mieltä Sarahin kanssa siitä, koska Tuomionpäivä oikeasti tapahtui/tulee tapahtumaan, mikä olisi erittäin tärkeää tietää, koska suunnitelmissa on tehdä vielä yksi aikamatka kohti tulevaa.


Terminator-elokuviin olen tutustunut ihan tässä muutamien vuosien sisällä. Omasta hyllystä löytyy jo ennestään kirppikseltä aikanaan bongattu ensimmäinen Terminator elokuva, jonka katsoin aika pian sen hankkimisen jälkeen ihan jo yleissivistyksen vuoksi (siitä juttuakin kirjoitin parin muun lehvan ohella). Kehutuin osa eli Tuomionpäivä tuli katseltua seuraavaksi netflixin puolelta. Genisyksen enskarin kuumotellessa, aloin taas paneutua aiheeseen uudestaan. Ihmettelin kyllä, että miksi en koskaan kolmatta osaa katsonut, mutta syy selvisi, kun yritin sitä uudelleen katsoa: sitä ei löydy yhtään mistään (laillisesti!!!), eikä löytynyt vieläkään. Jouduin siis tyytymään neljänteen osaan, jonka olemmassaolo on rehellisesti sanoen selvinnyt vasta tämän vuoden puolella. Ei sekään kummoinen ollut, mutta toimi siihen hetkeen, kun piti saada Genisykselle jokin lämppäri.


Terminator Genisyksen kohdalla on tärkeää tuntea alkuperäinen tarina, varsinkin se ihan ensimmäinen ja toki Tuomionpäiväkin on erittäin suositeltavaa tavaraa, koska se nyt vain on elokuvasarjan osista paras. Genisyksessä on otettu käyttöön tuttu alkuasetelma, mutta käännetty ja väännetty se olemaan kuitenkin jotain ihan muuta. Iso osa suupielien kääntymisestä yläasentoon tätä elokuvaa katsellessa, pohjaakin juuri odotetun muututtua odottamattomaksi. Genisys onkin kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna sopivasti humoristisempi, vaikka samat uhkakuvat leijuvat edelleen ilmassa. Legendaariset one-linerit kuullaan kyllä, mutta kaikkea ei Arskan suusta. 

Terminator Genisys on saanut käsittämättömän huonot arvostelut, ihan kuin elokuvaa olisi tavallista kovemmalla kädellä syynätty. Ei se toki ole mikään Mad Maxin tapainen vuoden ylielokuva tai pysty omassa sarjassaan asettumaan Tuomionpäivää vastaan, mutta oikeilla odotuksilla, ei ollenkaan hullumpi. Itse nautin tästä viihdepaketista ihan täysillä alusta loppuun. Jos nyt jostain pitäisi vetää näitä nurjia puolia, niin sitten varmasti paisuneessa paradoksivyyhdissä, olisi setvimisen paikka. 


Arskasta tykkään melkein päivä päivältä yhä enemmän. Aikanaan en ymmärtänyt kaverin päälle ollenkaan, mutta varsinkin nyt hänen vanhoilla päivillään ja onnistuneella imagomarkkinoinnilla, on tullut esille varsin itseironinen ja humoristinen heppu. Paluu kuuluun rooliin T-800:na, on vähintäänkin oikea päätös. Oman lisänsä tekee hykerryttävä isällinen suhde Sarah Connoriin, jota esittää ihana Khaleesi eli Game of Thrones-sarjasta tuttu Emilia Clarke. Tämän karismaattisen kaksikon mennessä ja tehdessä, jää Kyle Reese väkisinkin vähän sivuun, mutta ei Jai Courtneyn suorituksessa itsessään mitään vikaa ole. Mukana on myös 11. Tohtori eli Matt Smith, jonka esiintymisen kohdalla oma mielikuvitus otti väkisinkin vallan, kun tältä kysyttiin jotakuinkin kuka tämä on ja toki oma pää tarjosi vaihtoehtoa "I'm The Doctor" *hykerrys*.

Terminator Genisys on oikein viihdyttävä elokuva varsinkin fanitus nappulan ollessa suunnattuna kaakkoon. 

Trailerista on useampia versioita ja mielestäni tämä spoilaa vähiten: 

 

7. heinäkuuta 2015

Kätyrit


Ohjaaja: Pierre Coffin & Kyle Balda
Käsikirjoitus: Brian Lynch
Musiikki: Heitor Pereira
Pääosassa: Pierre Coffin, Sandra Bullock, Jon Hamm, Michael Keaton, Allison Janney, Steve Coogan, Geoffrey Rush, Jennifer Saunders, Hiroyuki Sanada & Steve Carell
Kesto: 1h 31min
Ikäraja: 7

Itse Ilkimys-elokuvista tutut ihastuttavat keltaiset kätyrit ovat saaneet oman nimikkoelokuvansa. Ajallisesti elokuva alkaa aikojen alusta, sillä kätyrit ovat olleet maapallolla paljon ihmistä kauemmin. Näiden veijareiden ainoa päämäärä on etsiä ilkein mahdollinen konna ja palvella tätä kaikin mahdollisin tavoin. Kätyrit ovat löytäneet aikojen saatossa montakin palvottavaa ilkimystä, mutta asiat eivät ole aina sujuneet halutulla tavalla. Monen menetyksen jälkeen kätyrit vetäytyvät Antartikselle asustamaan ja vaipuvat pikkuhiljaa masennukseen isännän puuttuessa. Kevin niminen kätyri ei kuitenkaan suostu vaipumaan vielä epätoivoon, vaan lähtee kahden muun kaveruksen, Stuartin ja Bobin kanssa, pitkälle tutkimusmatkalle löytääkseen sen kaikista ilkeimmän ilkimyksen koko heimolleen palveltavaksi.


Kätyrit eli minionit valloittivat jo ensimmäisessä Itse Ilkimys-elokuvassa juustonaksumaisella ulkomuodollaan ja kerrassaan omintakeisella puheparrellaan. Joka kohtauksessa, jossa vilahti yksikin näistä hupaisista olennoista, kirvoitti auttamatta naurukohtauksen. Tosiasia on kuitenkin se, että harvoin sivuosan hauskuuttajan/hauskuuttajien siirto elokuvan pääosaan toimii onnistuneesti, joten suhtauduin elokuvaan realistisin odotuksin. Edellä mainittu onkin se seikka, mihin Kätyrit elokuva kompuroi, mutta siitäkin huolimatta minioneihin hahmoina jaksaa vaan hullaantua uudelleen ja uudelleen, joten elokuva oli oikein hauskuuttava katsomiskokemus.


Katsomani versio oli siis elokuvan originaali versio, joka on täälläpäin maailmaa putsannut dubatuilla versioilla lattiaa, mikä toisaalta ei ole yllätys, koska niin on käynyt muutamien muidenkin animaatioiden kohdalla. Kätyrit elokuvan vahvaa alkupuoliskoa rytmittää siis Geoffrey Rushin kertojaääni, joka selostaa vaiheita ihan minioneiden synnystä heidän muuhun kulkuun kautta historian. Käytännössä siis kyseessä on trailerissa jo nähtävä kiertokulku, mutta laajennettuna, joka kuitenkin toimii edelleen. Elokuvan toisessa puoliskossa, jossa kohellusta on kohelluksen jälkeenkin ja sitten vielä vähän kohelletaan lisää, olisi ollut puolestaan reippaasti editoinnin varaa. Onneksi loppupuolella pienen pelastuksen tarjoaa jokin tuttu, joka saapuu juuri oikeaan aikaan.


Kätyrien porukasta on pääosaan nostettu Kevinin, Stuartin ja Bobin muodostama kolmikko. Jokainen on luonteeltaan hieman erilainen: Stuart on vähän reteä ns. naisten mies, Bob innokas, mutta pelokas ja Kevin toimii selkeänä johtohahmona. Kolmikko on hauska kokoonpano, mutta huumorikerroin kärsii väkisinkin pääosaan nostosta, sillä ihan kaikki hauskuudet eivät pääse erottumaan, kun kaikki on kokoajan vitsin vääntöä. Onneksi tätä kompensoi muu minioneiden lauma, jonka toilailuja näytetään silloin tällöin, joka toimii hyvänä nauruhermojen uudelleenaktivointina. Sandra Bullockin ääninäyttelemä Scarlett Overkill on ihan suhteellisen hauska pahis, mutta en osaa erotella johtuuko se siitä, että hahmon puhuessa näen mielessäni jatkuvasti Bullockin vääntelemässä naamaansa ja revittelemässä oikein kunnolla. 

Vaikka Kätyrit ei millään muotoa olekaan Itse ilkimys-elokuvien tasoisia kokonaisuuksia, toimii tämä tehokkaana nauruterapiana paatuneimmallekin henkilölle.


 

6. heinäkuuta 2015

It Follows


Ohjaaja: David Robert Mitchell
Käsikirjoitus: David Robert Mitchell
Musiikki: Disasterpeace
Pääosissa: Maika Monroe, Keir Gilchrist, Daniel Zovatto, Jake Weary, Olivia Luccardi & Lili Sepe
Kesto: 1h 40min*
Ikäraja: 16

Nuori lähiöteini Jay (Maika Monroe) elää tyypillistä nuorison elämää käyden koulussa ja hengaamalla muun ajan rennosti kavereiden kanssa. Kuvioissa on mielenkiintoinen nuorukainenkin, jonka kanssa Jay lähtee eräänä iltana treffeille ja sutinaahan siitä seuraa. Ilta ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan, sillä nuori mies tartuttaa Jayhin jotain sukupuolitautia pelottavampaa. Joku tai jokin alkaa seuraamaan Jaytä, hitaasti kohti kävellen  ja milloin kenenkin kasvoilla. Etumatkaa voi ottaa ajamalla vaikka toiseen kaupunkiin, mutta voit olla varma, että se löytää sinnekin vielä tiensä, kysymys on vain ajasta. Ainoa keino päästä karmivasta seuraajasta eroon, on antamalla se eteenpäin seuraavalle. 


Cannesin filmifestivaaleilla ensiesityksensä saanut It Follows on suurimmilta osin kerännyt positiivisen vastaanoton ja sitä on jo tituleerattu modernin kauhun klassikoksi. Pelkän trailerin perusteella en saanut vielä käsitystä elokuvan todellisesta tasosta, vaan vasta nähtyäni pätkää sieltä sun täältä töiden puitteissa, tajusin kyseessä olevan keskiverto kauhupätkää kovempi tapaus. Onneksi ehdin vielä viimeisillä esityspäivillä tämän näkemään, sillä It Follows todella lunasti paikkansa. 

It Follows elokuvassa huomaa jo ensimetreillä tyylilliset yhtäläisyydet esimerkiksi Carpenterin teoksiin, varsinkin ensimmäiseen Halloween-elokuvaan: amerikkalainen lähiöympäristö, unelias tunnelma, lukioikäiset nuoret ja 360 astetta kääntyvä kamera. Kasaria hengittävä, miellyttävän hyytävä soundtrack jysähtää jo alussa ytimiin asti ja on niin ikään selvästi sukua muutamia polvia vanhemmille kauhun klassikoille. Vaikka selkeitä vaikutteita on sieltä sun täältä, tuntuu It Follows silti täysin omalta originaalilta tapaukseltaan.


Vahvimpia puolia elokuvassa on se aito klassinen kauhun tunnelma. Koska odotuksissa oli taiteellinen tulkinta kauhugenrestä, en edes osannut oikein odottaa varsinaista pelottavuutta, joten se pikkuhiljaa kerrostuva pakokauhu, tulee katsomiskokemuksena erittäin miellyttävänä yllätyksenä. Ajatus jostain joka seuraa varsinkin täysin random-ihmisen kasvoilla, ei ensi alkuun tunnu ihan niin pahalta tai sellaiselta josta kannattaisi yöuniaan menettää. Elokuvan kuitenkin edetessä ja päähenkilöön samaistumisen syventyessä, alkaa itsekin varauksenomaisesti varmistamaan päähenkilön selustaa ja kuikuilemaan kuva-alan reunoille. Pelon pohjana on alkukantaiset painajaiset, jonka kaltaisia varmasti jokainen on joskus nähnyt: joku seuraa, tiedät että se ei saa saada sinua kiinni, mutta et saa sitä millään karistettua. 


Itselleni ennestään tuntematon Maika Monroe tekee vahvan ja kehuttavan roolisuorituksen Jayn roolissa. Hän saa tuotua katsojalle mahdolliseksi tarttua hahmon kulloisiinkin tuntemuksiin ja lainaamaan niitä onnistuneeseen sijaiskokemukseen, joka onkin yksi elokuvan onnistumisen kulmakiviä. Kaveriporukassa ei ole muita tuttuja naamoja, paitsi kaveripojaksi leimaantunut Paul, jota esittää Taran monta elämää-sarjasta tuttu Keir Gilchrist. Aikuiset hahmot pidetään elokuvassa melkein omassa ulottuvuudessaan, he ovat enemmänkin rekvisiittaa. Tämä korostaa sitä seikkaa, että kenestäkään ei todellakaan ole apua, edes aikuisista, kun "se" siirtyy seuraamaan.

It Follows on todella tämän päivän klassikkoteos kauhun saralla. Kannattaa mennä katsomaan, mikäli vielä paikkakunnallasi se on mahdollista, tälläiset pienemmät erikoisuudet kun tuppaavat jäämään isompien jalkoihin.

 

*kyllä, kesto poikkeaa osasta tuloksista, joita googlettamalla löydät. Tämä kesto on realistisempi, pätkä ei missään nimessä kestä tuntia ja 47 minuuttia (pelkkä feature on 1h 40min)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...