Passengers

Ohjaaja: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Jon Spaihts
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Michael Sheen, Laurence Fishburne & Andy Carcía
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: 12

Tähtialus Avalon kuljettaa 5000 horrostavaa matkustajaa ja miehistön jäsentä kohti tulevaa siirtokuntaa Homestead II nimisellä planeetalla. Matkan kestosta (120 vuotta) johtuen kyytiläiset herätetään vasta lähempänä määränpäätä. Odottamattoman vian seurauksena kaksi matkustajaa heräävät ennen muita, aivan liian aikaisin. Jim (Pratt) ja Aurora (Jennifer) joutuvat käymään läpi kaikki aluksen tarjoamat mahdollisuudet etsiäkseen keinoa palata takaisin uneen tai hyväksyä kohtalonsa. Tähtialuksella on huippuristeilijän verran luksusta tarjolla ja vielä enemmänkin, joten loppuelämä aluksellakaan ei kuulosta pahimmalta tuomiolta. Pian selviää aluksen ottaneen osumaa jossain kohtaa matkaa ja error toisensa perään sen toiminnot alkavat kärsiä. 

Jennifer Lawrence ja Chris Pratt samassa scifi-leffassa, must see. Tosin Lawrencelta itsessään nyt voisin katsoa aivan mitä tahansa. Loppuvuoden scifirykelmässä (mm. tämä, Rogue one ja Arrival) odotin alkuun tältä jopa eniten, mahdollisesti sokaistuneena näyttelijävalinnoista ja erittäin vetoavan ulkoasun tähden. Menin siis täysin ulkokuoren halpaan, säihkyvään mainontaan. Arrivalista ei sitten tarvinnut nähdä kuin alkuun pari pätkää ja sen tiesi jo silloin olevana paljon lähempänä palkintosijoja kuin Passengers pystyisi kurkoittamaan. Rogue one teki vastaavan tempun, vaikka ei ollutkaan samanlainen draamapainotteinen tapaus, mutta iski puolestaan lujasti fanitushermoon. Passengers sai kuitenkin mahdollisuutensa.

Passengersin alkuasetelma, joka poikkeaa himpun verran siitä, mitä on annettu ymmärtää, on mielenkiintoinen ja sijaa olisi ollut vieläkin suuremmalle ihmismielen tutkiskelulle. Ote on toisaalta sopivan kevyt, parhaina hetkinä sai samankaltaista tunnelmaa kuin Yksin Marsissa-elokuvasta. Tämän ensimmäisen "näytöksen" jälkeenkin asetelmassa on hienoa jännitettä, jopa vähän creepyä tunnelmaa. Itseään alkaa jopa harmituttamaan tietää asioiden todellinen laita, kun hahmoilla alkaa olla oikeasti niin kauhian mukavaa ja he löytävät uudet tarkoitukset itsellensä. Sitten päästään jo trailerissakin nähtyyn laitteiden feilaamiseen, joilla tehdään viimeinen jännitysnäytelmä. Tässä kohtaa alkaa ote lipsua ja tuntuu että päämäärää ei oikeastaan enää ole, ainakaan hahmojen osalta. Asiat kiristetään loppuun vähän noin sinnepäin hutaisten, eikä kukaan enää välitä hahmokehityksestä ja pelasta heitä kliseisiltä elokuvarooleilta.

Lawrence ja Pratt tekevät parhaansa sillä määrällä mikä on annettu. Eritoten Lawrencen karismaa ei vaan pysty latistamaan, vaikka Auroran osa putoaa loppuvaiheilla aivan liiaksi perinteiseen neito pulassa-rooliin. Olinkin todella todella yllättynyt miten moneen kliseiseen rooliansaan tämä elokuva onnistuukin sortumaan loppuvaiheilla. Sitä ennen hahmot olivat vielä muutakin kuin kiiltokuvia. Michael Sheenin androidi on kauttaaltaan miellyttävä ja uskollisempi itselleen kuin elokuvan ihmishahmot. Loppupuoliskolla eräs scifi-konkarikin pääsee yllättämään ja liittyy hetkeksi kaartiin. Musiikista vastaa eräs aivan suosikkisäveltäjiäni ja onnistuin hänet bongaamaan jo lopputekstien musiikista ennen varsinaisen elokuvan näkemistä. Tosin kuunneltuani kotona elokuvan soundtrackiä, en olisi vielä esimerkiksi neljästä ensimmäisestä kappaleesta tunnistanut Newmanin käsialaksi. 

Passengers on alkujaan mielenkiintoinen ja kyllä loppuvaiheessakin vielä viihdyttävä elokuva, mutta ei yllä mitenkään samaan kastiin tämän hetken scifi-parhaimmiston kanssa. En usko, että on mikään Oscar-tärppikään, vaikka siltä vielä aiemmin tuntui. 


  

Tiesitkö että: Nälkäpeli-saaga

Kuva täältä

•  Jennifer Lawrence ja Liam Hemsworth, joilla on molemmilla luonnostaan vaaleat hiukset, joutuivat muuttumaan bruneteiksi roolihahmojaan varten. Josh Hutcherson puolestaan on luonnostaan tummahiuksinen, mutta hänestä tehtiin vaaleahiuksinen Peetan osaa varten
• Keskeisen kaupungin Panemin nimi juontaa juurensa latinankielisestä lauseesta ”Panem et Circenses” (=Leipää ja sirkushuveja), joka vaikkakin on peruja muinaisen Rooman ajoilta, sopii varsin osuvasti tähän fiktiiviseen pääkaupunkiin
• Kuvauspaikalla oli erillinen kiroilupurkki, johon piti maksaa sakkoa ärräpäistä. Ohjaaja Gary Rossin mukaan puolet purkin sisällöstä oli peräisin Jennifer Lawrencelta
• Katnissin rooliin harkittiin Emma Robertsia, Chloë Grace Moretzia, Mary Mouseria, Hailee Steinfeldia, Abigail Breslinia, Lyndsy Fonsecaa, Jodelle Ferlandia, Saoirse Ronania, Kaya Scodelariota, Emily Browningia ja Shailene Woodleytä
• Kirjailija Suzanne Collins valitsi hahmojensa nimet todella huolella. Katniss on toinen nimitys ”Sagittaria” nimiselle kasville (tunnetaan myös nimellä Arrowhead), joka on kielellisesti sukua myös Eläinradan Jousimiehelle (Sagittarius). Sukunimi Everdeen viittaa Thomas Hardyn ”Kaukana maailman menosta”-teoksen päähenkilöön Bathsheba Everdeneen. Effie Trinketin etunimi on tavanomainen kreikkalainen nimi, joka tulee nimestä ”Euphemia” (=well-spoken) ja sukunimi Trinket puolestaan tarkoittaa pientä helyä tai korua. Nimellä ”Rue” on monia merkityksiä, muun muassa myötuntoon ja katumukseen viittavia
• Vihan liekeissä, kohtauksessa jossa Finnickin hahmo esitellään ensimmäisen kerran, joutui Sam Claflin syömään kahdesta kolmeen sokeripalaa jokaista ottoa kohti. Lopullinen saldo oli kokonainen paketti sokeripaloja
• ”A-113”, Pixarin elokuviin tavallisesti kätketty teksi, on bongattavissa Vihan liekit-elokuvassa kohtauksessa, jossa Presidentti Snow katselee Katnissiä ruudulta, tämän tähdätessä toista tribuuttia jousipyssyllään
• Donald Sutherland ja Jena Malone ovat aiemmin esiintyneet isänä ja tyttärenä elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2005. Sutherland ja Claflin puolestaan ovat olleet isä ja poika minisarjassa Taivaan pilarit. Julianne Moore ja Josh Hutcherson ovat esittäneet äitiä ja poikaa elokuvassa The Kids Are All Right
• Effie Trinketin, Katniss Everdeenin, Haymitch Abernathyn ja Peeta Mellarikin sukunimien ensimmäiset kirjaimet muodostavat sanan ”TEAM”. Effie kommentti "Show them we're a team" Vihan liekeissä on entistä osuvampi
• Woody Harrelsonilla ja jo edesmenneellä Philip Seymour Hoffmannilla on sama syntymäpäivä, 23. heinäkuuta
• Julianne Moore ja Philip Seymour Hoffman ovat aiemmin näytelleet samoissa elokuvissa Boogie Nights, Big Lebowski ja Mangolia, joten Matkijanärhi on neljäs heidän yhteinen elokuvansa
• Matkijanärhen ensimmäisen osan lopussa lopputekstien jälkeen on nähtävissä animaatio kaikkien elokuvien logoista, jotka lopulta muuttuvat viimeisen kirjan kannessa esiintyneeseen kahleensa murtavaan lintuun

kuva täältä

 Lähteenä Imdb:n trivia-osiot: Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi osa 1, Matkinärhi osa 2

X-Men: Apocalypse

Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Oscar Isaac, Nicholas Hoult, Rose Byrne, Tye Sheridan, Sophie Turner, Olivia Munn, Lucas Till, Alexandra Shipp, Kodi Smit-McPhee, Evan Peters, Ben Hardy, Lana Condor, Josh Helman & Tómas Lemarquis
Ikäraja: 12
Kesto: 2h 24min

 X-Men: Apocalypse kertoo ajasta First Classin ja Days of Future Pastin menneisyyteen sijoittuvien tapahtumien jälkeen. Oliko tarpeeksi epäselvää? Joka tapauksessa olemme mutanttien kultaisella kasarilla, tuttujen hahmojen nuorempien variaatioiden kera. Sitä ennen on kurkistus erittäin kauas menneisyyteen, muinaiseen Egyptiin, jossa jumalana itseään pitävä voimakas mutantti, En Sabah Nur (Isaac) eli Apocalypse, joutuu epäonnistuneen rituaalin jälkeen haudatuksi. En Sabah Nur herääkin sitten unestaan juuri tähän vuoteen 1983, havahtuakseen ihmiskunnan muuttuneen radikaalisti hänen ajoistaan. Onneksi Apocalypse ajattelee kaikkeuden parasta ja aikoo perinteikkäästi ottaa homman haltuun. Avukseen hän värvää, kuten jo tuhansia vuosia sitten, neljä ratsumiestä eli mutanttia, joiden voimia hän pystyy vahvistamaan. Tämä herättää Charles Xavierin (McAvoy) ajattelemaan muutakin kuin omaa arkisempaa elämäänsä mutanttien koulun johtohahmona. Myös kanssamutanttejaan karummista oloista pelastava Raven (Lawrence) kaivautuu esiin piileksimästä. 

Kesää kohti mennään myös elokuvarintamalla, sen huomaa jo sivuvilkaisulla leffatarjontaan ja perinteisesti supersankareita alkaa vilistäkin tiheämmin. Eipä haittaa ollenkaan, varsinkin kun tarjolla on Marvelin puolelta, mutta Foxin pilttuusta, ne suosikkihevoset eli mutantit. Erikoiskyvyillä varustetut väärinymmärretyt kauniit, rohkeat ja siniset jaksaa kiinnostaa edelleen, eikä sillä ole ihan niin hirmuisesti väliä millaiseen laatikkoon ne on pakattu. Uutukaisen kohdalla en siis odottanutkaan ihmeellistä, sillä First Class, joka oli mielestäni parhaita supersankarielokuvia ikinä, laittoi riman tuhottoman korkealle. Days of Future Past oli oikein hyvä, mutta ei mikään ihmeellinen teos kuitenkaan. Apocalypse osoittautui aika lähelle samaan kastiin kuin edeltäjänsä, mutta ei vie vuoden kovimman supersankarielokuvan paikkaa missään nimessä Kapteeni Amerikan kolmannelta elokuvalta.

Mutanttielokuvat saavat jo itsessään paljon anteeksi jo hahmojen kiinnostavuudella, joten näkisin, että kyseisillä elokuvilla on aina aiheensa puolesta jo pieni varaslähtö verrattuna toisiin supersankarikuviin. Kun miettii ihan alkuperäistäkin kolmea elokuvaa, niin eihän ne kestäisi samaa syynäystä ollenkaan, jos hahmoissa ei olisi jo valmiiksi sellaista kipinää, että on vaan pakko katsoa. Syvällisempään sisältöön saadaan helposti edes pieni kouraisu muistuttamalla eriarvoisuudesta yhteiskunnassa. Samat asiat on läsnä Apocalypsessä, joka on toki huomattavasti edistyneempi kuin vanhempien elokuvien kolmikko. Harmillista vain, että sinänsä perusasiat kiitettävästi suorittava ja jälleen kerran siistejä toimintaosioita tarjoileva Apocalypse ei uurra niin syvälle, kuin edes edeltäjänsä Days of Future Past. Elokuvassa on siis sisältöä päällisen tapahtuman allakin, mutta kun tietää mihin mahdollisuuksia voisi olla kahdesta aiemmasta päätellen, on se himpun verran sääli, että nyt ei tahkota enää niin suurella intohimolla. Muutamassa hieman jopa kornejakin piirteitä saavassa kohtauksessa havahduin ajattelemaan "Marvel Studios ei menisi tuolleen aidan ali".

Mikä edelleen toimii ja on aina takuulla toiminutkin, ovat itse mutantit. Vaikka liudallinen sivuhahmoja syö aikaa väkisinkin toisiltaan, on onneksi aiemmista elokuvista saanut jo tarttumapinnan valmiiksi. Tosin tässäkään en voi välttyä MCU vertailulta, kun väkisinkin miettii miten paljon resursseja annettiin yksittäisille hahmoille ennen suurempia kokoontumisia. McAvoy, Fassbender ja Lawrence ovat erittäin pitkälle kantavia näyttelijöitä, joiden hahmot onnistuvat riipaisemaan erittäin helposti. Heidän keskinäisten suhteittensa pohjustus aiemmissa elokuvissa kantaa hedelmää nytkin. Aiemmin nähdyistä Houltin Beast jää vähän sivumpaan, koska ruutuaika on rajallinen, mutta puolestaan Evan Peterin Quicksilver saa ihan oman hetkensä, vastaavan kuin DOFP:ssa oli, joka on täyttä elokuvataikaa. Ihanaa on myös Rose Byrnen paluu Moiran saappaisiin ja kyseiseen hahmoon liittykin yksi hienoin snif-hetki. Tuttujen hahmojen nuorempia versioita esittää ihan kohtuu hyviä naamoja, vaikka Sansa siis Sophie olisi voinut tuoda vielä ytymmänkin esityksen Jean Greynä. Hatunnoston saa ehdottomasti nuorta Nightcrawleria esittävä Kodi Smith-McPhee, jonka onnistuin tunnistamaankin kaiken maskeerauksen alta. Oscar Isaac, jonka tiesin olevan Apocalypsen maskin alla, mutta jota en kyllä olisi muutoin tunnistanut, onnistuu puskemaan näyttelijätaitojansa kaikkien proteesien ja maalien läpi.

X-Men: Apocalypse ei ole ihan parin aiempansa veroinen mutanttielokuva, mutta oikein hyvä supersankarielokuva silti. Suosittelen vahvasti kahden muun tuoreemman näkemistä pohjustuksena.





P.S. Hieman olin pettynyt, kun Lawrencen Mystikon trailerissa kuultava pep talk ei tosiaan tapahdu sellaisessa kohdassa kuin odottaisi

P.P.S. Elokuva läpäisee Bechdelin testin!