28. tammikuuta 2015

Big Hero 6


Ohjaaja: Don Hall & Chris Williams
Käsikirjoitus: Jordan Roberts, Dan Gerson & Robert L.Baird
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit, Daniel Henney, T. J. Miller, Jamie Chung, Génesis Rodríguez, Damon Wayans, Maya Rudolph, James Cromwell & Alan Tudyk
Kesto: 1h 42min
Ikäraja: 7

Disneyn uusin elokuva Big Hero 6 sijoittuu kuvitteelliseen San Fransokion kaupungiin, jossa teini-ikäinen päähenkilömme Hiro kuluttaa aikaansa ottamalla osaa laittomiin robottitaisteluihin omien kyhäelmiensä kanssa. Hirossa olisi potentiaalia muuhunkin ja tämän tietää myös yhtä lailla lahjakas isoveli Tadashi, joka pikkuveikkansa toilailuihin uupuneena, raahaa tämän tutustumaan omaan opinahjoonsa. Tieteistä kiinnostuneita nuoria pursuava koulu tekee lähtemättömän vaikutuksen nuoreen Hiroon ja tämä ottaa tavoitteekseen luoda jotain tarpeeksi ihmeellistä päästäkseen sisälle kouluun. Odottamaton tragedia saapuu kuitenkin romuttamaan Hiron elämän, josta hänet jaloilleen yrittää nostaa vielä odottamattomampi taho.


Marvelin sarjakuvasta ammennettu Disney-masiinan läpi onnistuneesti puserrettu Big Hero 6 on jälleen hienoa työtä animaatiojätiltä. Niinkin hienoa, että se sai osansa Oscar-ehdokkuuksista ja kilpailee Parhaan Animaation-sarjassa. Lego elokuvan jäädessä kokonaan kategoriasta pois, on selvää että kannatukseni kohdistuu tähän elokuvaan tai yhtä kovasti uponneeseen Näin koulutat lohikäärmeesi jatko-osaan. Molemmat nimittäin itkettivät ja hymyilyttivät siihen malliin, että en osaa sanoa parasta kahdesta parhaasta.

Big Hero 6 on yhtä siisti, kuin mikä tahansa Marvelin supersankarikuva, mutta se on saanut myös aimoannoksen herttaisuutta ja viattomuutta Disneyn tapaan. Juonikuvio ei toki tarjoile mitään suuria mullistuksia ja monimutkaisia polkuja, onhan kyseessä myös lapsille suunnattu elokuva. Edellä mainittu ei kuitenkaan menoa ja ennen kaikkea myötäelämistä estä ollenkaan, vaan mukaantempaavuus on käännetty maksimiasteelle. Visuaalinen puoli  pääsee parhaiten esille San Fransokion upeissa maisemissa ja yksityiskohdissa yhdistäen inpiraationa toimineet kaksi kaupunkia saumattomaksi kokonaisuudeksi. Musiikistakin on pakko tehdä maininta, kun kyseessä on "Zimmerin oppipoika" Henry Jackman, joka on tehnyt aikaisemminkin musiikkia supersankarielokuviin (Kapteeni Amerikan jatko-osa, X-Men: First class) sekä esimerkiksi Räyhä-Ralfiin. 


Koska olen sen verran jo Oscar-huuruissani, en voinut malttaa kovinkaan montaa päivää tämän elokuvan katsomisen kanssa. Tästä johtuen katsomani versio oli suomeksi puhuttu versio, koska ensimmäisellä esitysviikolla pyöri pelkästään se. Originaali versio on saapumassa vasta tulevana viikonloppuna, enkä olisi selvinnyt maltillisesti odottaen sinne asti mitenkään päin. Dubbaukseen onneksi tottuu jonkin aikaa elokuvaa katsottuaan, ainoastaan korvaan särähtelee "liian tutut" suomalaiset ääninäyttelijät, eikä se johdu dubbauksen laadusta tai mistään, vaan kun en esimerkiksi saa Minttu Mustakallion virnuilevaa naamaa pois päästäni Cass-tädin puhuessa. 

Big Hero 6:n yksi tärkeimpiä hahmoja ei ole ihminen, vaan puhallettava robotti Baymax, joka hurmaa jo elokuvan trailerissa. Hahmon ohjelmoinnista ja liikkumistavoista syntyy ratkiriemukkaita hetkiä, joille röhötystä on hyvin vaikea välttää. Baymaxin ja Hiron vuorovaikutus on elokuvassa keskeisessä osassa, varsinkin Hiron oppiessa jotain itsestään kumipalleron kanssa toimiessa. Baymaxin mahdottoman vetoava olemus selittyy sympaattisen luonteen lisäksi sen liikeradassa ja ulkomuodossa: animaattorit päätyivät käyttämään Baymaxin liikkeen pohjana pingviinin poikasten tapaa tallustaa eteenpäin (lähde, sisältää spoilereita).

Big Hero 6 on jälleen nappisuoritus Disneyn puolelta. 

Nörttipätemistä voi elokuvan jo nähneet lukea Ruudukon blogista! (spoilereita!)


27. tammikuuta 2015

Frank


Ohjaaja: Lenny Abrahamson
Käsikirjoitus: Jon Ronson & Peter Straughan
Pääosissa: Domhnall Gleeson, Michael Fassbender, Maggie Gyllenhaal, Scoot McNairy, Carla Azar & Francois Civil
Kesto: 1h 35min
Ikäraja: 12  

Frank kertoo nuoresta lauluntekijästä Jonista, joka yrittää etsiä inspiraatiota musiikin tekemiseen, mutta ei itseasiassa ole hommassa kovin kaksinen. Sattumalta hän törmää lievästi häiriintyneeseen bändiin nimeltä Soronprfbs, jonka keulahahmo Frank kiinnittää erityisesti ulkoisilta seikoiltaan tottumattomien huomion. Frank pitää päässään suurta tekopäätä, jota hän ei ota koskaan pois hetkeksikään. Jon pyydetään mukaan paikkaamaan puuttuvaa jäsentä, kun bändi eristäytyy ulkomaailmasta uuden levyn tekemistä varten. Tuona aikana Jon oppii huomaamaan, että Frank on itseasiassa pääjutuistaan huolimatta, yksi selväjärkisimpiä koko poppoosta. 



Frank on mustaa huumoria tihkuva härökomedia, joka trailerin ensivilkaisusta asti sijoittui omalle must see-listalle. Toki lisävaikuttimena on elokuvan levityspuoli, se kun on jälleen Studio123:n järjestyksessä kolmannes elokuvalevityslapsukainen. Itse Frankin hahmon inspiraationa on ollut Chris Sieveyn hahmo Frank Sidebottom. Käsikirjoittaja Jon Ronson oli itse mukana seuraamassa Sidebottomin taipaletta ja käsikirjoitus saikin alkunsa hänen muistelmistaan, mutta lähti sitten kulkemaan omia reittejään omaksi uniikiksi tarinakseen. 

Kaiken huumorin ja hullunkuristen sattumien lomassa Frank pohjimmiltaan käsittelee taiteen tekemistä, mainetta ja näiden yhteyttä. Fiktiivinen Soronprfbs tekee mitä tekee taiteen vuoksi, ei todellakaan miellyttääkseen ketään. Vasta Jon saa heiteltyä ilmaan ajatuksia yleisöön vetoamisesta, massoihin iskevän musiikin tekemisestä. Kaikista bändin jäsenistä Frank suhtautuu suurimmalla myötämielisyydellä Jonin uusiin ideoihin muiden ollessa enemmän tai vähemmän uppiniskaista taiteilijaa. Luomisprosessi on joka tapauksessa totaalisen hulvatonta seurattavaa, näyttelijöiden vetäessä prosessia läpi täydellisellä pokerinaamalla. 


Domnhall Gleeson on aiemmin tuttu itselleni Anna Kareninasta, Oli aikakin komediasta sekä toki ensimmäisen kerran Pottereista. Miehen ura tuntuu olevan kunnon nousuvaiheessa, sillä seuraavaksi hänet nähdään Oscareistakin kilpailevassa elokuvassa Unbroken ja hieman myöhemmin uudessa Star Wars elokuvassa. Domnhallin Jon on samaistuttava hahmo, mitä tulee reaktioihin bändin hulluja jäseniä kohtaan, mutta samalla myös ärsyttävä pyrkyri. Pään alla piilossa on Michael Fassbender, jonka karisma puskee läpi paperimassan ja maalin. Hekumallinen hahmo on myös Maggie Gyllenhaalin Clara, jonka psykopaattisen kylmä katse ja arvaamaton käytös, saa katsojankin pysymään sopivasti varpaillaan.

Frank on ihanan omituinen ja samalla kantaaottava tapaus, joka hauskuuttaa taatusti niin mustan huumorin kuin parodiankin ystäviä.  


19. tammikuuta 2015

Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance)


Ohjaaja: Alejandro G. Iñárritu
Käsikirjoitus: Alejandro G. Iñárritu, Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris, Jr. & Armando Bo
Pääosissa: Michael Keaton, Zach Galifianakis, Edward Norton, Naomi Watts, Emma Stone, Andrea Riseborough, Amy Ryan & Lindsay Duncan
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 12 

Birdman kertoo näyttelijä Riggan Thomasista (Keaton), joka yrittää tehdä uutta läpimurtoa ohjaamalla Broadway-näytelmän tunnetun kirjan pohjalta ja vielä näyttelemällä keskeisen roolinkin omassa versiossaan. Riggan on suuremmalle yleisölle tuttu vain Birdmaninä, roolista supersankarielokuvien sarjassa, joten nyt hän halajaa tunnustusta jostain merkittävästä. Birmanin alterego kummittelee alinomaan myös Rigganin omassa päässä, joten paineiden kasaannuttua ensi-illan lähestyessä, alkaa stressi vaikuttaa todenteolla miehen mieleen. Asiaa ei helpota yhtään viime hetkellä korvattu miessivuosan esittäjä Mike (Norton), joka on lahjakas, mutta täysin arvaamaton ja tuntuu provosoivan kaikkea ympärillään. Lisäksi paineita luo Rigganin etäiseksi jäänyt suhde omaan tyttäreensä (Stone), joka pyörii isänsä assitenttina ja toipuu paraikaa huumeiden käytöstä.   


Birdmaniä on luonnehdittu mustaksi komediaksi, mutta omasta mielestäni se ei ihan siihenkään kuvaukseen istu, vaan on paljon lähempänä satiiria. Selvä yhtymäkohta itselleni tuli heti Black Swanin kanssa, kun toinen linnun muodossa esiintyvä minä uhkaa ottaa vallan mielenterveydestä, vaikkakin Birdman ei ole niin synkkä. Temmoltaan ja tyyliltään Birdman liikkuu sopivan kepeästi teatterin takahuoneiden loppumattomilla käytävillä Jazz-rytmin säestyksellä. Erityistä onkin pitkät leikkaamattomat kohtausjaksot, joita ei edes osaa pistää tilanteessa merkille. Kuvausansioista sekä kahdeksasta muusta kategoriasta on Birdman saanut jo tunnustusta Oscar-ehdokkuuksilla, mukaan lukien paras elokuva.


Birdman on hykerryttävän lähellä todellisuutta kuvatessaan näyttelijän uran käännekohtia ja teatterielämää. Varsinkin sosiaalisen median merkitys hyvässä ja pahassa tarkoituksen mukaisen tai tahattoman näkyvyyden saamikseksi nostetaan esille. On myös aina hekumallista kun näyttelijät esittävät näyttelijöitä, mutta Birdmanissä näyttelijävalinnat on tehty erityisen osuvasti. Ei taatusti ole sattumaa, että Keatonilla on takanaan Batman-menneisyys, jonka jälkeen hän ei ole saanut kasaan kovin suuria meriittejä. Emma Stone muistuttaa yhtälailla julkista minäänsä ja tuntuu näyttelevän itseään. Kummasti Edward Nortonkin on listattu usein vaikeisiin näyttelijöihin. 

Birdman on joka ehdokkuutensa taatusti ansainnut ja tuo kaivattua vaihtelua perinteisten Oscar-elokuvien joukkoon. Käykäähän katsomassa! 


Trailerista ei kannata katsoa pidempää versiota, koska se taas näyttää liikaa. Tämä teaserikään ei ole mitenkään välttämätön nähdä ennen elokuvaa. 

16. tammikuuta 2015

Oscar-ehdokkaat 2014 elokuvista

Eilen julkaistiin Oscar-ehdokkaat, joita en ehtinytkään vielä päivittää tänne, kun piti ensin fiilistellä, pyöriä ympyrää, googlettaa enskareita ja taas pyöriä vähän ympyrää. Eniten ehdokkuuksia rohmusi The Grand Budapest Hotel ja Birdman, kumpainenkin 9 ehdokkuutta. The Imitation Game ei jäänyt kauas 8 ehdokkuutta taskussaan ja kolmannella sijalla Boyhood 6 ehdokkuutta. Muita enemmän kuin yhden ehdokkuuden poimineita olivat  Kaiken teoria 5, Interstellar 5, Whiplash 5, Foxcatcher 5, Mr. Turner 4, Into the Woods 3, Selma 2, Guardians of the Galaxy 2, Inherent Vice 2, Wild 2, Unbroken 2 ja Ida 2. Näin ollen suureksi ilokseni omasta viime vuoden top 10-listasta ehdokkaiselokuviksi päätyi jopa neljä elokuvaa. Viime vuodesta poikkeavaa on myös, kuinka monta ehdokaselokuvaa olen jo tähän mennessä nähnyt, kun laskemme mukaan vain yhdenkin ehdokkuuden elokuvat. Saldo on siis juuri tänään 13 ehdokaselokuvaa, mutta vahvasta alkulukemasta huolimatta en tule rikkomaan viime vuoden saldoani, joka oli 20 ehdokaselokuvaa nähtynä ennen varsinaista gaalaa. Toki viime vuonna edesauttoi gaalan tavallista myöhäisempi ajankohta.

Paras elokuva

American Sniper
Birdman
Boyhood
The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Selma
Kaiken teoria
Whiplash

- Näistä olen vasta kaksi nähnyt, mutta hyvässä lykyssä saan pari lisää katsottua ennen Gaalaa. Lähempänä osaan sanoa kannatuksesta, mutta jo tässä kohtaa Grand Budapest Hotel on vahvoilla

Ohjaus


Alejandro G. Iñárritu - Birdman
Richard Linklater - Boyhood
Bennett Miller - Foxcatcher
Wes Anderson - The Grand Budapest Hotel
Morten Tyldum - The Imitation Game


Naispääosa

Marion Cotillard -Kaksi päivää yksi yö
Felicity Jones - Kaiken teoria
Julianne Moore - Still Alice
Rosamund Pike - Gone Girl
Reese Witherspoon - Wild 

- Kuuleman mukaan Julianne Moorelle povataan palkintoa, mutta koska hänen suoritustaan en varmaankaan pääse näkemään, kannatan tämän hetkisten tietojen perusteella Rosamund Pikea

Miespääosa

Steve Carell - Foxcatcher
Bradley Cooper - American Sniper
Benedict Cumberbatch - The Imitation Game
Michael Keaton - Birdman
Eddie Redmayne - Kaiken teoria 

- Näistä tarvitsen ehdottomasti vielä lisätietoa, kun olen vain Keatonin suorituksen nähnyt, joka oli sekin palkinnon arvoinen, mutta mielenkiinnolla odotan Cumberpatchin ja Redmaynen suoritusta


Naissivuosa

Patricia Arquette - Boyhood
Laura Dern - Wild
Keira Knightley - The Imitation Game
Emma Stone - Birdman
Meryl Streep - Into the Woods 
 


Miessivuosa

Robert Duvall -The Judge
Ethan Hawke - Boyhood
Edward Norton - Birdman
Mark Ruffalo - Foxcatcher
J.K. Simmons - Whiplash

- Sama tarina koskee sekä naissivuosaa, että miessivuosaa. Olen nähnyt vain Birdmanin suoritukset, joten jotain vertailupohjaa olisi hyvä saada. 


Alkuperäiskäsikirjoitus

Birdman
Boyhood
Foxcatcher
The Grand Budapest Hotel
Nightcrawler


Sovitettu käsikirjoitus

American Sniper
The Imitation Game
Inherent Vice
Kaiken teoria
Whiplash


Paras animaatio

Big Hero 6
Boxitrollit
Näin koulutat lohikäärmeesi 2
Song of the Sea
Prinsessa Kaguyan taru

- Tässä on suuri vääryys Lego Movien puuttuminen!! Onneksi ykkössuosikkini Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on kuitenkin ehdolla, joten kannatus suuntautuu sinne, ellei Big Hero 6 käännä vielä päätäni


Kuvaus

Birdman
The Grand Budapest Hotel
Ida
Mr. Turner
Unbroken 

- Birdman tai Budapest, koska en usko muiden mätsäävän näiden kummankaan tavanomaisista poikkeaviin kuvaamistapoihin 


Lavastus

The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Interstellar
Into the Woods
Mr. Turner


Puvustus

The Grand Budapest Hotel
Inherent Vice
Into the Woods
Maleficent
Mr. Turner


Maskeeraus

Foxcatcher
The Grand Budapest Hotel
Guardians of the Galaxy 

- Tämän voisi Guardians of the Galaxy saada


Leikkaus 

American Sniper
Boyhood
The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Whiplash


Äänileikkaus

American Sniper
Birdman
The Hobbit: The Battle of the Five Armies
Interstellar
Unbroken 

- Hobitin ainoa kategoria, mutta silti ääni Interstellarille


Äänisuunnittelu

American Sniper
Birdman
Interstellar
Unbroken
Whiplash


Erikoistehosteet

Captain America: The Winter Soldier
Dawn of the Planet of the Apes
Guardians of Galaxy
Interstellar
X-Men: Days of Future Past

- Kategoria, josta olen kaikki jo nähnyt! Kategoria, jossa muistetaan kesän toimintapainotteisempia elokuvia. Näissä sanoisin Interstellar tai Guardians of the Galaxy


Alkuperäismusiikki

Alexandre Desplat - The Grand Budapest Hotel 
Alexandre Desplat - The Imitation Game
Hans Zimmer - Interstellar
Gary Yershon - Mr. Turner
Jóhann Jóhannsson - Kaiken teoria

- Voi miten halajaisinkaan Zimmerille voittoa, koska itse pidin kovin Interstellarin soundtrackistä. Tosin kun vastassa on Desplat kahdesti, varsinkin erikoisempi Budapestin soundtrack taitaa kuitenkin voittaa pelin 


Alkuperäiskappale

"Everything is Awesome", Lego Movie
"Glory", Selma
"Grateful", Beyond the Lights
"I'm Not Gonna Miss You", Glenn Cambell... I'll Be Me
"Lost Stars", Begin Again

- Vaikka en olekaan muita kappaleita kuullut, toivoisin Lego Movien vievän nyt edes tästä pystin, kun ei päässyt sinne animaatioelokuviin edes ehdolle. Ja onhan se ihan mahtava kappale ja uskomattoman sinnikäs korvamato

Paras ulkomainen elokuva

Ida, Puola
Leviathan, Venäjä
Tangerines, Viro
Timbuktu, Mauritania
Wild Tales, Argentiina 




Tulevat ensi-illat: 

16.1 Birdman 
23.1 Big Hero 6, Whiplash
30.1 Wild, Unbroken
6.2 Kaiken teoria
13.2 Ida
20.2 Imitation Game

American Sniper, Inherent Vice ja Into the Woods saavat ensi-iltansa vasta Oscar-gaalan jälkeen, höh.

15. tammikuuta 2015

Mr. Turner


Ohjaaja: Mike Leigh
Käsikirjoitus: Mike Leigh
Musiikki: Gary Yershon
Pääosissa: Timothy Spall, Dorothy Atkinson, Marion Bailey, Paul Jesson, Lesley Manville, Martin Savage & Ruth Sheen
Kesto: 2h 29min
Ikäraja:12

Mr. Turner kertoo jo omana aikanansa suositusta taidemaalari J. M. W. Turnerista ja hänen elämänsä loppupuoliskosta. Elämänkertaelokuva valottaa hänen tapojaan tehdä taidetta ja samalla sen ajan taidenäkemyksiä. Isossa osassa on Turnerin suhde hänen isäänsä, joka tuki poikansa työskentelyä puolikuntoisenakin aina viimeiseen asti. Turnerin suurin intohimo oli taiteen tekeminen ja siihen prosessiin linkittyvä matkustaminen, joten monet muut perhesuhteet jäivät toissijaisiksi. Tämä näkyi varsinkin kylmänä kohteluna Turneriin rakastutunutta taloudenhoitajaa kohtaan, joka ei saanut paljon vastakaikua tunteisiinsa. Turnerilla on myös kaksi biologista tytärtä, joita hän ei tunnusta omikseen. Rakkauden elämäänsä Turner onnistuu tosin löytämään vielä ennen kuolemaansa. 

Turnerin tapauksessa odotukset olivat jo valmiiksi hieman korkeammalla, koska omiin silmiini sattuneissa arvosteluissa se oli saanut järjestään neljää tai viittä tähteä suitsutusten saattelemana. Elokuvassa haiskahti myös Oscarit sekä pääosanesittäjä Timothy "Matohäntä" Spall oli jo pokannut taskuunsa Kultaisen palmun miespääosa kategoriassa. Toisaalta tiesin odottaa draama puolelta hidastempoisuutta ja asennoitua jo valmiiksi rauhallisemman elokuvan tahtiin. Siltikin Mr. Turner tuntui paikoitellen jopa hieman tylsältä.


Varsinainen rauhallinen tempo ei ole se elokuvan suurin ongelma, sillä monet pitkäveteisemmätkin pätkät olen jaksanut katsoa läpi ilman erityistä tarvetta kiinnostuskiikareille ja nauttinut kovastikin. Turnerin ongelma on, että siinä ei ole ollenkaan elokuvallista juonta, ei mitään tavoitetta tai kasvun suuntaa. Taiteilijan itsensä ajatuksiakaan ei valoiteta edes samaistuttavan sivuhahmon tai muun ympäristön aiheuttaman yllykkeen seurauksena. Vasta elokuvan katsomisen jälkeen google kertoi taiteilijasta ja samalla avasi koko elokuvaa himpun verran enemmän. 

Onnistuneista puolista on mainittava monet komeat ja maalaukselliset maisemat. Ajankuva on myös mielenkiintoinen varsinkin sosiaalisten normien tullessa esiin henkilöhahmojen vuorovaikutuksessa. Kevyehkö huumorin pilkahduskin on piiloteltuna näihin sosiaalisiin kanssakäymisiin varsinkin ollessamme keskellä taiteilijapiirejä. Vaikka juonitietoa ja hahmojen ajatuksia pantataan, tuo elokuva hyvin esille sen, millaista taidetta silloin arvotettiin ja millaisin tavoin saatettiin taiteilijoita kritisoida. 


Timothy Spall on hyvä ja karismaattinen näyttelijä, mutta hänen roolisuorituksensa ylistys tässä elokuvassa tuntuu himpun verran yliammutulta. Suurimman osan aikaa Spallin Turnerin kommunikaatio koostuu erilaisista murahduksista. Parhaiten taidot tulevat esiin, kun hahmon sallitaan näyttää enemmän tunnetta itsestään. Sivurooleista mieleen jäi Lesley Manvillen hupsahtanut tieteistä kiinnostunut nainen, sillä muistan kyseisen näyttelijättären Maleficent elokuvasta yhtenä keijuista.

Mr. Turner kilpailee tänään saatujen Oscar-ehdokastietojen mukaan neljässä kategoriassa: puvustus, lavastus, musiikki ja kuvaus. Vaikka elokuva tuntuikin itselleni pieneltä rupeamalta, ymmärrän kyllä juuri kyseisten kategorioiden ehdokkuudet. Sopii rauhallisten elokuvien ystäville, jotka eivät niin välitä siitä punaisesta langasta. 


10. tammikuuta 2015

Pride


Ohjaaja: Matthew Warchus
Käsikirjoitus: Stephen Beresford
Musiikki: Christopher Nightingale
Pääosissa: Ben Schnetzer, Bill Nighy, Imelda Staunton, Andrew Scott, Dominic West, Paddy Condisine, George MacKay, Joe Gilgun, Faye Marsay, Jessica Gunning & Lisa Palfrey
Kesto: 2h
Ikäraja:7

Tositapahtumiin pohjaava Pride kertoo monissa muissa brittikomedioissakin taustalla pyörineestä kaivostyöläisten vuoden mittaisesta lakosta Thatcherin hallinnon päätöksiä vastaan vuonna 1984-85. Se valoittaa suurelle yleisölle tuntemattomampaa sivujuonta, jossa kaivostyöläiset saivat tukea yllättävältä taholta. Nuori ja innovatiivinen Mark Ashton on pienen, mutta sitäkin aktiivisemman homojen oikeuksia ajavan järjestön johtohahmo Lontoon päässä. Mark näkee kaivostyöläisten epätoivoisessa taistelussa samanlaista vääryyttä ja kohtelua, jota on itsekin saanut osakseen kuuluessaan vähemmistöryhmään ja haluaa osoittaa tukensa. Tästä saa alkunsa LGSM (Lesbians and Gays Support the Miners), jonka tarkoituksena on kerätä varoja tukeakseen kaivostyöläisten lakkoa. Tuen kerääminen sujuu paremmin kuin odotetusti, mutta ongelmaksi muodostuu avun vastaanottaminen, sillä kaikki eivät ole valmiita ottamaan apua vastaan "tuollaisilta". Homoryhmän viimein löydettyä erään pienen walesilaisen kaivoskaupungin, joka huolii heidän taloudellisen tukensa, haluavat he keräysvarojensa lisäksi osoittaa tukensa myös vierailulla. 


Pride elokuvaan en ollut ihme ja kumma kyllä törmännyt ollenkaan ennen sen ensi-iltaa. Vasta uuden leffaviikon ohjelmistoon tutustuminen herätti uteliaisuuden, kun ymmärsin vain sen verran, että kyseessä on brittiläinen komedia, jossa on Bill Nighy ja homoaktivisteja, mikä olikin jo enemmän kuin tarpeeksi etukäteisinfoa. Elokuva itse lunasti kirkkaasti mahdolliset etukäteisodotukset, sillä Pride oli kerrassaan mainio! Salista lähti suunpielet korvissa ja tippa linssissä.

Pridessa hienointa on sen mieltä lämmittävä tarina, joka osoittaa hyvin, kuinka totuus on tarua ihmeellisempää. Tietenkin elokuvan vaativan dramatiikan takia on asioita väritetty ja käänteiden kohdalla menty kovempaa vauhtia, mutta mikään ei tunnu ollenkaan teennäiseltä. Sama toistuu elokuvan räiskyvässä huumorissakin: kun alkuasetelma on jo valmiiksi hupaisa, tilannekomiikkaa syntyy ihan luonnostaan ja hulluimmatkin tilanteet istuvat elokuvaan luontevasti. A-luokan brittikomedian piirteet tulevat esiin myös oivallisessa hahmokaartissa, jossa useampi pääsee kertomaan henkilökohtaista tarinaansa ja olemaan yhtä lailla merkittävä kuin päähenkilö. 


Tuoreempi kasvo Ben Schnetzer hoitaa päähenkilön roolin taisteluvalmiina Mark Ashtonina. Katsojalle kuitenkin enemmän vielä sivupääosassa on harvoihin fiktiivisiin hahmoihin lukeutuva Joe Cooper (George MacKay), joka kamppailee hyväksynnän ja kaapista ulos tulemisen kanssa. Faye Marsay kummittelee itselleni nyt joka paikassa, kun viimeksi hän oli Tohtorin jouluspesiaalissa Shonan roolissa ja sitä ennen vielä tutumpi White Queen-sarjasta Anne Nevillenä ja tässä elokuvassa hän on tosiaan päälepakko Steph. Homopoppoosta täytyy nostaa tapetille vielä Uudesta Sherlockista tuttu Andrew Scott, jonka roolihahmo Gethin vaikuttaa ensin jäävän vain taustalle, mutta tälläkin hahmolla on oma tarinansa kerrottavana. Kyläisistä hekumallisimmat ovat tietenkin Bill Nighyn hiljainen virastoherra Cliff ja Imelda Stauntonin jämerä Hefina.

Pride on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Jos tähtiä jakelisin tässä blogissa, niin kokonaiset viisi tulisi tälle.


7. tammikuuta 2015

Elokuvavuosi 2014

 Hyvää tätä vuotta virallisille ja epävirallisille lukijoille! Taasen aika tehdä yhteenveto menneestä vuodesta elokuvien parissa. Parina aiempana vuonna olen täytellyt Hedgien laatiman kyselyn menneen vuoden elokuvista, mutta Elämää elokuvien parissa-blogissa mennessä tauolle, joudun käyttämään omia aivojanikin (nöyh). Olen kuitenkin sisällyttänyt monia samoja kohtia tähän yhteenvetoon, jotka ovat toistuneet aiemmissakin vuosikatsauksissa.

Yleisesti kuvittelin etukäteen elokuvavuoteni olleen suppeampi tilastollisesti, koska ajankäyttö on kuvitelmissani ainakin ollut rajallisempaa. Pelkkien lukujen mukaan en edes jäänyt keskimäärin paljon edellisestä vuodesta elokuvien katsomisen suhteen. Merkittävin ero on kotona katsottujen uusien elokuvien määrässä, joka on pienentynyt viime vuodesta. Tähän selityksenä on Netflix ja tv-sarjat, joihin kotikatseluni on painottunut pelkkien elokuvien sijaan. Sarjojen kahmisessa on siis tapahtunut huomattavaa nousua ja monta olenkin saanut katsottua läpi kokonaisuudessaan. 


Tilastoja:


Elokuvateatterikäynnit: 46 (viime vuonna 42)
Kotikatsomossa ensimmäistä kertaa nähdyt elokuvat: 32 ( viime vuonna 48)
Uusia elokuvia omaan kotihyllyyn:  33 (viime vuonna 32)

Tv-sarjat: 

Vuoden alkupuolella Supernaturalin katsominen tuli hetkelliseen päätökseen, kun kalusin 5.kauden loppuun asti. Jatkosta en vielä sarjan kohdalla tiedä, kun moni on sanonut ettei seuraavat kaudet ole niin hyviä. Tohtorissa pääsin myös sen hetkiseen loppuun asti eli 7. kauteen, jota jatkoin 8.kaudella sen tullessa vuoden loppupuolella BBC:ltä, jouluspesiaali mukaan lukien. Hannibalin ensimmäinen kausi tuli katsottua, kun se Netflixistä löytyi ja Mira kovasti suositteli. Nyt sitten jatkoa kytistelen. Historiallisemmista sarjoista tuli katsottua White Queen ja Pillars of the Earth. Kumpikaan ei Netflixin kautta, vaan toinen töllöstä ja toinen dvd:ltä. Paremman puoliskon kanssa katsottiin ensin Firefly ja sitten myöhemmin brittikomedia Kirjava joukko (Black Books) kokonaisuudessaan. Jo ihan sivistyksen kannalta aloin katsoa vanhaa alkuperäistä Star Trekiä silloin tällöin ja vuoden loppuun mennessä sainkin ensimmäisen kauden kaikkien muiden sarjojen sivussa katsottua. Walking Deadin jatkuessa Fox:lla viidennellä kaudella päivitin katsomiseni ajantasalle Netflixin avulla ja sitten siirryin television aikatauluun (josta kaikki jaksot eivät vielä tänä vuonna tulleet). Samoten Game of thronesin kanssa odotan 4.kauden jatkoa, joka jäi kesken edellisvuodelta. Suurin tv-sarja rakkauteni viime vuodelta oli kuitenkin American Horror Story, josta katsoin kesälomalla kaksi ensimmäistä kautta ja joiden jälkeen odotin kolmatta kautta Netflixiin kuin kuuta nousevaa ja syksymmällä se viimein tuli!

Paras kotimainen elokuva:
Mielensäpahoittaja

Paras animaatio:
Näin koulutat lohikäärmeesi 2

Kunniamaininta:
Only lovers left alive

Top 9 elokuvat vuonna 2014:
(joihin en laske alkuvuoden Oscar-elokuvia, koska lasken ne edelliseen vuoteen)
 


6. Lucy
9. Tracks


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...