17. kesäkuuta 2011

Tiesitkö että: x-men 1-3


  • Wolverinen osaan harkittiin muun muassa Russel Crowea, Aaron Eckhart:ia, Jean-Claude Van Dammea, Viggo Mortensenia ja Edward Nortonia
  • Mystikon rooli asetti rajoituksia Rebecca Romijn elämälle täysin mittatilaustyönä tehtyjen ihoproteesien takia: hän ei saanut juoda viiniä, käyttää ihovoiteita tai lentää kuvauksia edeltävinä päivinä, sillä ne olisivat aiheuttaneet proteesien irtoamisen
  • Kitty Pryde (Shadowcat) löytyy kaikista kolmesta elokuvasta, mutta häntä esittää eri henkilö jokaisella kerralla. Ensimmäisessä elokuvassa Sumela Kay, toisessa Katie Stuart ja viimeisessä elokuvassa Ellen Page, jossa Kitty on paljon suuremmassa osassa kuin kahdessa aikaisemmassa
  • Patrick Stewart (Xavier) ja Ian McKellen (Magneto) eivät kumpikaan osanneet ensimmäisen elokuvan kuvausten aikaan pelata shakkia
  • X-men 2:ssa Alan Cumming (Nightcrawler)joutui kestämään 10 tunnin muodonmuutos prosessin muuttuakseen roolihahmokseen elokuvan kirkko kohtauksia varten. Cumming koki Nightcrawler meikin käytön sen verran hankalaksi, ettei suostunut enää kolmanteen elokuvaan ja tämän vuoksi kyseinen hahmokaan ei esiinny elokuvassa.
  • Neil Patrick Harris haki myös Nightcrawlerin roolia, mutta hävisi siinä taistossa Alan Cumming:lle tämän osatessa puhua sujuvaa saksaa
  • Jean Greyn monologi toisen elokuvan lopussa on sama kuin Professori X:n monologi ensimmäisen elokuvan alussa
  • X-men 2:ssa on muutama kohtaus, jossa professori X ”pysäyttää ajan”. Näissä kohtauksissa liikkumattomia taustahenkilöitä esittivät ammattimiimikot, joilla oli tarpeeksi kokemusta paikalla olosta
  • Pyron sytkärissä on kuvattuna hai ohjaajan henkilökohtaisena kunnianosoituksena Tappajahai elokuvia kohtaan
  • X-men 2 on ainoa elokuva, missä Stan Lee ei tee cameo roolia
  • Kolmannessa x-men elokuvassa näyttelevät Hugh Jackman (Wolverine), Halle Berry (Storm) ja Vinnie Jones (Juggernaut), jotka kaikki esiintyvät myös elokuvassa Swordfish
  • Ben Foster, joka esittää Enkeliä 3. elokuvassa, pelkää korkeita paikkoja
  • Viimeisessä kohtaamisessa Halle Berry suoritti suuren osan omista stunteistaan, mukaan lukien pyörremyrsky tempun, jonka jälkeen hän tosin oli niin huonovointinen, että oksensi seuraavan kohtauksen kuvauksissa
  • X-men: viimeinen kohtaaminen on harvoja elokuvia, jotka ovat tuottaneet aiempia osiaan enemmän Spiderman 3:n ja Kuninkaan paluun lisäksi

Lähteenä imdb


10 kommenttia:

  1. Luin itekin nää faktat jostaa jo aiemmin.. aikas hauskoja... ;)

    VastaaPoista
  2. varmaan tuolta lähteestä luit? imdb <3 :D

    VastaaPoista
  3. Oli ilo lukea ! <3 lisää tällässiä !

    VastaaPoista
  4. Suunnitteilla on ;) aikaisemmat kaksi löytyvät saman tunnisteen "tiesitkö että" alta :)

    VastaaPoista
  5. "X-men 2 on ainoa elokuva, missä Stan Lee ei tee cameo roolia"

    Muistaakseni Stan Leellä ei ole cameota myöskään esim. Commandossa tai Unelmien sielunmessussa? ;)

    VastaaPoista
  6. näistä kolmesta x-men elokuvasta on nyt kyse :D

    VastaaPoista
  7. nonni, tulihan se teja sieltä :)

    VastaaPoista
  8. Ei hitto, tosi vaikeaa ajatella Edward Nortonia Wolverinenä :DDDDD Jotenkin liian söpö siihen.

    Tosiaan toi Kittyn roolin/näyttelijän muuttuminen on aina jotenkin vaivannu mua X-meneissä :/

    VastaaPoista
  9. Ei pysty kyllä kuvittelemaan ketään muuta kuin Hugh Jackmania Wolverineksi :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...