Shoppailun tuotoksia

Enpäs ole taas hetkeen päivittänyt viimeisimpiä hankintojani, kun noita nyt on taas mystisesti jostain minulle tullut. Sen verran paljon on nyt tässä viimeisen kuukauden sisään leffoja osteltu silmät kiiluen, että ajattelin olla kamala itselleni, enkä ostaa ensi kuussa yhtään uutta leffaa. Etenkin kun Syntisäkki-postaus leijuu mielessä, niin ei voi vedota siihen, että ei olisi mitään katsottavaa. Ja kun vielä huomioon ottaa kaikki lainahyllyn leffat ja ne miljoona nauhoitetta boksissa, niin ei pitäisi olla pulaa katsottavasta. 

Olen tässä pikkuhiljaa huomannut, että nyt on itselläni kauhukausi menossa. Tämä selittyy myös sillä, että esimerkiksi Disney-elokuvia ja Ghibli-elokuvia alkaa olla jo suurin osa koossa, niin olen innostunut kerryttämään esimerkiksi Zombie-kokoelmaa ja muutenkin näitä jo nähtyjä, joita haluan omaan hyllyyni

Toy Story 3 viimein järkevän hintainen (=6e), koska hypistelin sitä varmaan joka kauppareissulla, kun se tuossa lähikaupassa oli aina "vain" 9,99e. Tron lähti cdon.comista vain 3e, niin siksi kallistuin siihen. V niinkuin verikosto on ollut hankintalistalla ja kauan, mutta jälleen olen odottanut hyvää hintaa eli tässä tapauksessa 5e

Millenium trilogia käytettynä, yhteensä 9e

Sitten parasta ikinä! Tälläisellä kuvatuksella varustettu t-paita

Mama

Ohjaaja: Andres Muschietti
Tuottajat: Guillermo del Toro, J. Miles Dale & Barbara Muchietti
Musiikki: Fernando Velazquez
Pääosissa: Jessica Chastain, Nikolaj Coster-Waldau, Megan Charpentier, Isabelle Nelisse, Daniel Kash, Jane Moffat & Javier Botet
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 16

Epätoivon partaalla oleva perheen isä Jeffrey (Jamie Lannister aka Nikolaj Coster-Waldau) pakenee kotoaan, jossa on tapahtunut kauheuksia. Mukaan hän on napannut kaksi pientä tytärtään, joiden kanssa he päätyvät metsän keskellä olevaan mökkiin. Paikan päällä Jeffrey:n aikomukset päättää kaikkien läsnäolevien henki ei jää epäselväksi, mutta yritys epäonnistuu jonkin yliluonnollisen puututtua asiaan ja isä katoaa lopullisesti. Viisi vuotta myöhemmin Jeffreyn kaksoisveli Lucas (myös Jamie Lannister) etsii edelleen säännöllisesti veljeään ja tämän tyttäriä, oman rokkari tyttöystävänsä Annabelin (Jessica Chastain) keskittyessä bändikuvioihin. Etsinnät tuottavat viimein tulosta, kun mökki löydetään, jossa tytöt ovat majailleet kaikki nämä vuodet. Erakoituminen on tosin jättänyt jälkensä heihin ja he käyttäytyvät hyvin eläimellisesti ensi alkuun. Psykiatri Gerald Dreyfuss (Daniel Kash) on täysin optimistinen tyttöjen kehityksen suhteen ja suosittelee lasten huoltajaksi Lucasia lasten tädin sijaan tehtyään sopimuksen, jolla pääsee itse edelleen tarkkailemaan tyttöjen tapausta. Tyttöjen muutettua pariskunnan kanssa saman katon alle, alkaa tapahtumaan asioita, joille ei aina löydy selitystä. Psykiatrin kanssa käydyissä istunnoissa vanhempi sisko Victoria, osaa kertoa henkilöstä Mama, joka hänen kertomansa mukaan huolehti tytöistä metsämökissä ja vierailee heidän luona edelleen. Annabel erityisesti alkaa myös epäilemään jonkun käyvän säännöllisesti tyttöjen kylässä. 

Edellinen del Toro leimalla tehty kauhuleffa Älä pelkää pimeää, oli itselleni pettymys, vaikka juoni olikin ihan hyvä, mutta pelottavuutta ei ollut nimeksikään. Tosin elokuvan ikärajakin oli vain 12, mutta jotenkin trailerin perusteella odotin enemmän (esim. luulin niiden sittisontiaisten olevan isompia). Julian Silmät ja Orpokoti puolestaan olivat molemmat todella laadukkaita kauhuleffoja ja niissä pääsi jonkin verran pelkäämäänkin. Kuitenkin olen janonnut jatkuvasti maagista kaikentäyttävää kauhuleffaa, joka olisi reilusti molempia: laadukas sekä roimasti pelottava. Mama kuuluu tähän hyvin uhanalaiseen kategoriaan, kuten sain suureksi riemukseni todeta. Sen saman sai myös huomata, kun yritti nukkumaan mennä, mutta juuri sitä minä kerjäsinkin. Mama:ssa on tarinaa, se on harkitusti rakennettu ja jopa oikeasti koskettava. 

Pelottavuus Mama:ssa kasvaa perinteisen ja yhä toimivan kaavan mukaan. Ensialkuun tarjotaan yksi aavistuksen shokeerava kohtaus, jonka jälkeen tietää jo mitä pelottavuustasoa odottaa. Yliluonnollisten asioiden kanssa leikkiessä toimivaksi on todettu pimittää kauhun päätähden suoranaista näyttämistä ja sehän toimii tässäkin. Kun kauhun kohde viimein näytetään suoraan, on siinä aina riski mennä sen jälkeen metsään ja railakkaasti (esmes Boogeyman (2005)), mutta del Toron ollessa edes jossain suuntaa mukana, voi jo luottaa siihen, että hän tietää millainen mörkö saa veret seisahtumaan suonissa. Onnistumisen tietää jo siitä, että se varsinainen kohtaus, jossa pelon lähde nähdään sen ensimmäisen kerran kunnolla, jää kummittelemaan pahemmin kuin muu elokuvan sisältö. Itselläni tulee vieläkin sellainen sairas hyytävä tunne, joka on kuitenkin samaan aikaan jopa kiva, kun muistelen juurikin tätä kohtausta. 

Annabel: "Victoria, what's under the bed?"

Ja voi kyllä, tästä leffasta on vaikeuksia kirjoittaa samaan tapaan kuin itselläni on Kauna-elokuvista, saatika sitten katsella aiheeseen liittyviä kuvia, koska alkaa ihan pikkaisen pelottamaan jo valmiiksi. Pitää varmaan katsoa jotain aivot sumentavaa höttöä, jotta saa toivuttua. 

Jos juurikin Kauna-tyyppiset elokuvat onnistuivat jättämään jälkensä sinuun ja kerjäät lisää samanmoista hyytävän kivaa pelontunnetta, tämä on sinulle. Jos myös Orpokodit ja muut juonelliset ja oikeasti hyvät kauhuleffat, ovat sinun makuusi, tämä on sitäkin. Mama on harvinaislaatuinen tapaus, joka onnistuu täyttämään molemmat kauhuleffojen kriteerit.





Molemmat kuvat täältä

Mahtava Oz

Ohjaaja: Sam Raimi
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: James Franco, Mila Kunis, Rachel Weisz, Michelle Williams, Zach Braff, Bill Cobbs & Joey King
Kesto: 2h 10min
Ikäraja: 12

Mahtava Oz on esiosa vuoden 1939 elokuvalle Ihmemaa Oz. Oscar Diggs, lempinimeltään Oz (Franco), on kiertävän sirkuksen taikuri, joka ei edes työn ulkopuolella epäröi vääristää totuutta, etenkin kauniiden leidien ollessa kyseessä. Kyseenalaisesta moraalistaan huolimatta Oz haaveilee olevansa vielä jokin päivä suuri mies ja tekevänsä jotain mullistavaa. Sirkuksen esiintyessä Kansasissa pyörremyrsky yllättää, joka tempaisee Oz:n aivan toiseen maailmaan. Taikuri ajautuu omaa nimeään kantavaan väreissä kylpevään Oz:iin, jossa riittääkin ihmettelemistä. Paikallinen väki pitää Oz:ia velhona, jonka tuleminen on ennustettu. Oz omaksuu oitis suuren ja mahtavan velhon valepuvun, kun tarjolla on valtaistuin ja läjäpäin kultaa. Pian hän tulee kuitenkin toisiin aatoksiin kuultuaan, että hänen tulisi myös kukistaa paha noita saadakseen kuninkaan paikkansa. Asiaa mutkistaa vielä se, että ei ole ihan selvää kuka onkaan se oikea paha noita. 

Oz tarjoaa visuaalisella tasolla runsainmitoin silmäkarkkia jo mustavalkoisessa osiossa. Päästessään sopivan överiksi vedettyyn Oz:n värimaailmaan, on ihasteltavaa silminkantamattomiin. Alkuperäiselle Oz:lle ominaiset elementit ovat paikallaan kuten asiaan kuuluu. Ulkoisesta kuorrutteestaan huolimatta elokuva ei ole kokonaisuutena kovin kummoinen ja sisältö ei vastaa ulkokuoren raameja. 

James Franco on näyttelijänä hyvin keskinkertainen ja tälläisessä roolissa se vielä korostuu. Still-kuvissa hänen olemuksensa on karismaattisempi, kuin liikkuvassa kuvassa. Franco:lle ei myöskään sovi liian innostunut virnuilu, koska tällöin hänen naamavärkkiinsä iskee Lauri Tähkä-syndrooma. Franco on paljon oikeammassa osassa esimerkiksi elokuvassa 127 tuntia. Kolmesta noitanaisesta minulla on taas henkilökohtaisen maun tasolla ongelmia Michelle Williamsin kanssa, koska en koe hänen kasvo-osastoaan millään muotoa viehättäväksi, eikä karismakaan ylety ainakaan minuun asti puremaan. Onneksi elokuvan kaksi muuta noitaa Mila Kunisin ja tavallisesti enkelimäisen Rachel Weisz:n tulkitsemina ovat aivan huippuja. Etenkin se, miten Kunisin hahmo "puhkeaa kukkaan" myöhemmin elokuvassa. 

Mahtava Oz on kaikesta keskivertoisuudestaan huolimatta ihan viihdyttävää ja visuaalisesti näyttävää kuvaa. Sopii etenkin jo valmiiksi Oz maailman kanssa kaverustuneille. 



Kuvat täältä

Oma syntisäkkini

Idea tähän postaukseen tuli Miran leffablogista, jossa hän oli järjestänyt oman leffahyllynsä ja erotellut vielä näkemättä olevat leffat nähdyistä. Itse ihailin tässä rohkeutta nostaa kädet ylös ja myöntää "En ole oikeasti vielä nähnyt näitä!", koska joukossa tosiaan oli sellaisia leuan loksauttajia. Tätä tulee muutenkin aina leffaihmisten parissa vastaan "Siis miten sä et ole nähnyt Fight Club:ia???" No itse voin vedota vielä siihen, että olen vielä nuori ja minulla ei ole ollut vielä niin montaa vuotta aikaa katsoa ja kiinnostus elokuvien klassikoihin on tullut vasta n. 5 vuotta sitten ja leffojen katselun välissä on muutakin elämää ollut niiin....ja olen kyllä nyt nähnyt Fight Club:n että nännäsnää.

Esittelen nyt näkemättä olevat elokuvat omasta leffahyllystä, joita on ihan kiva määrä. Joukkio kuitenkin koostuu pääasiassa alunperin puolison leffoista, joten tämä ei aiheuta vielä suurta häpeää. Kuvakoosteen jälkeen kuitenkin heitän itseni susille ja tunnustan mitä leffoja en ole vielä nähnyt, joiden myöntäminen aiheuttaa kyllä pientä häpeää....

Oman leffahyllyn häpeällisimmät, koska nämä kuuluu sinne mun hankkimiin, joita suurin osa on ja jotka yleensä omaan katseluun tarkoitettu. Best of the West keskellä puoliksi nähty, koska True Grit oli silloin pakko nähdä

Alunperin puolison hankkiman kauhukoiran näkemättä olevat

Sotakoira sen sijaan... on kokonaan katsomatta. Onko näistä mikään edes katsottava?

Tällästä toimintapainotteista. Statham boksin ostin itse, mutta lahjaksi miehelle. Katsoo jos katson

Monty Pythonin kyllä vielä joskus katson. Code of Silence ehkä juomapelinä, mutta Körmyt taitaa nyt jäädä kyllä kokonaan. Ei oo ihan mun juttu

Sitten se pahamaineinen....

SYNTILISTA:

• Citizen Kane
• Painajainen Elm streetillä - elokuvat (ainoastaan Freddy Vs. Jason)
• Pelastakaa sotamies Ryan
• 2001: Avaruusseikkailu (odottaa digiboksissa....)
• Hyvät pahat ja rumat
• Die Hard - elokuvat
• Rocky - elokuvat
• Terminator - elokuvat
• Shawshank Redemption
• Seitsemän samuraita
• Yksi lensi yli käenpesän
• Ihmeellinen on elämä
• American History X
• Paluu tulevaisuuteen - elokuvat (paitsi se kohtaus, missä Elijah Wood)
• Metropolis
• Ben-Hur
• Rosemaryn painajainen (lainasin jopa kerran kirjastosta, mutta sitten vaan jäi....)

Noita en ole nähnyt! Kaunis aikomus on kyllä katsoa ennenkuin kupsahdan


Haastan muitakin leffaihmisiä tunnustamaan syntinsä!

edit!! (4.8.2015) nyt on nähty Pelastakaa sotamies Ryan, eka Die Hard, kaikki Terminaattorit kolmatta osaa lukuunottamatta ja ensimmäinen Paluu tulevaisuuteen leffa

TV Poiminta: Toy Story 3

Kuva täältä

Lauantai 16.3 (=TÄNÄÄN), Nelonen klo 21.00
Yhdysvallat 2010
Ohjaaja: Lee Unkrich
Käsikirjoitus: Michael Arndt
Musiikki: Randy Newman
Äänirooleissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, John Ratzenberger, Blake Clark, Michael Keaton & Jodi Benson
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: 7

Edellisen osan tapahtumista on vierähtänyt vuosia ja ajankulussa on Andy:kin kasvanut teini-ikäiseksi ja lähdössä pian opiskelemaan yliopistoon. Lelukatraskin on vähentynyt, joten jäljellä olevat alkavat jo miettiä, päätyvätkö he kohta syrjään ullakolle tai vielä pahempaa: kaatopaikalle. Woody tuntuu olevan ainoa, joka on vakuuttunut, että Andy ei luovu noin vain rakkaista leluistaan kaiken heidän kokemansa jäljeen. Muut lelut, paitsi Woody, päätyvät vahingon kautta kaatopaikka osastoon, mutta ottavat homman omiin käsiinsä ja kömpivät pois. Tämän jälkeen he ovat syvästi loukkaantuneita, koska luulevat Andyn tosissaan aikoneen heittää heidät noin vain pois ja kömpivät sen sijaan laatikkoon, jonka kohteena on paikallinen päiväkoti. Woody ei saa puhuttua järkeä tovereilleen, joten lähtee heidän mukaansa. Päivänpaiste nimisessä päiväkodissa uudet lelut otetaan riemulla vastaan ja johtava lelu Tuhti karhu maalailee seinälle ruusuisia kuvia heidän uudesta elostaan. Pian kuitenkin selviää, että uudet lelut on tuomittu olemaan oikeiden riiviöiden osastolla ja Tuhti onkin diktaattorimainen johtaja ja asiat tehdään hänen mukaansa tai ei ollenkaan. 

Kuva täältä

Toy Story 3 on se elokuva, joka todistaa jatko-osien voivan olla vielä parempia kuin aikaisemmat elokuvat. Animaatioiden saralla elokuva teki historiaa nappaamalla peräti 5 Oscar-ehdokkuutta, joista yksi oli luonnollisesti Paras animaatio-kategoria, josta tulikin voitto parhaan laulun ohella. Elokuva on lasten animaatioksi todella koskettava ja aidosti jännittävä. Muistan elokuvateatterissa aidosti pelänneeni lelujen puolesta, vaikka järki väittikin, että kukaan ei kuole. Loppupuolella tarvitaan tosiaan sitten nenäliinoja. Lisäksi itse tykkään erityisesti Kenin ja Barbien kohtauksista, koska aikaisemmista osista poiketen Barbiet ovat ollet olleet vain sivuosassa (Toy Story 2) tai ei mukana ollenkaan (Toy Story). 

Esitettävä versio on harvinaista kyllä alkuperäinen englanninkielinen versio. Monesti olen kyllä toivonutkin telkusta tulleiden animaatioiden olevan niitä original versioita (etenkin Ghiblien!), mutta juuri näiden kohdalla omaan korvaani kuulostaa vaan oikeammalta Santeri Kinnunen ja Antti Pääkkönen. Ne, ketkä vannovat vain ainoastaan alkuperäisen nimeen, niin ovat varmasti riemuissaan. On tämä silti kyllä katsottavan arvoinen, vaikka olisi dubattu mandariinikiinaksi!



Pakko laittaa tää video, koska Ken on niiiiiin ihana!

Movie Monday # 83 - Disney prinsessat

Movie Monday heitti semmoisen haasteen, että sivuuttaminen ei ollut vaihtoehto:

"Kuka on mielestäsi paras Disney prinsessa? Mikä tekee hänestä parhaan ja mieleenpainuvimman? Kaunis ja avuton, vai upea ja vahva?"


Disney ja juurikin Disney prinsessat ovat pyörineet jo valmiiksi pari viikkoa tulevien kirjoitusaiheiden kärjessä, niin tämä sopii nyt aivan mainiosti tähän ajankohtaan. Rinsessat (kuten sanoin pienenä tyttönä) ovat edelleen niin ihania ja siistejä. Oletan tässä haasteessa nyt "Disney prinsessat" määritelmän koskevan näitä virallisia franchine prinsessoja, eikä niinkään ketä tahansa neitoa, vaikka prinsessakerhonkin ulkopuolelta löytyy hienoja naishahmoja (esim. Jane Porter!). Alkuun oli taas vaikeuksia nostaa jalustalle vain yksi parhain, mutta sain sen sitten lopulta kaivettua esille kumminkin. Siltikin haluan alkuun myöntää kaksi muuta titteliä:

Kaunein:

Prinsessa Ruusunen on aina ollut minun mielestä se kaunein ja nimenomaan elokuvaversion Aurora, eikä sellainen ällö, mitä on prinsessa lehdessä tai kaikenmaailman sateenvarjoissa, lakanoissa ja lounabokseissa....Tähän vaikuttaa myös se, että suomalainen ääninäyttelijä (puhuessa, ei laulaessa!) on sama kuin parhaan tittelin saavalla hahmolla

Rohkein:

Pocahontas on vähintään hatunnoston arvoinen rohkeudestaan

Parhain:

Pitkän harkinnan jälkeen totesin, että Bellessä on kaikkea: hän on kaunis niin ulkoa kuin sisältä ja hänestä löytyy myös rohkeutta. Suomalaisessa versiossa Bellen ääni on kaunein puhuessa sekä laulaessa

Tässä vielä linkkiä blogiin, jossa kuvia siitä, miltä nämä prinsessat ihmisenä näyttäisivät. Kannattaa tsekata! 

P.S. Itse odotan ainakin Disneyn uutta elokuvaa Frozen, jonka pääosassa olevaa Annaa veikataan jo nyt tulevaksi prinsessaksi! 

Kuvien lähteet: Aurora, Pocanhontas & Belle

Pilvikartasto

Ohjaaja: Lana Wachowski, Andy Wachowski & Tom Tykwer
Käsikirjoitus: Lana Wachowski, Andy Wachowski & Tom Tykwer, perustuu David Mitchell:n kirjaan
Musiikki: Tom Tykwer, Johnny Klimek & Reinhold Heil
Pääosissa: Tom Hanks, Halle Berry, Jim Broadbend, Hugo Weaving, Jim Sturges, Doona Bae, Ben Whishaw, James D'arcy, Hugh Grant, Susan Sarandon, Zhou Xun, Keith David & David Gyasi,
Kesto: 2h 44min
Ikäraja: 12

Pilvikartasto sijoittuu kuuteen eri aikakauteen, joiden tapahtumat ja ihmiset nivoutuvat kohtalon pyörteissä toisiinsa. Aikaisimmassa ajassa 1800-luvun Tyynellämerellä seilaa Adam Eving (Jim Sturges) ja kirjoittaa seikkailuistaan mystisen sairauden viedessä häntä vuoteenomaksi. 1930-luvulla lahjakas nuori säveltäjä Robert Frobisher (Ben Whishaw) hakeutuu kokeneemman ja kuuluisamman  säveltäjän Vyvyan Ayrs:n (Jim Broadbend) oppiin säveltääkseen elämänsä teoksen Cloud Atlas Sextet:n. Seuraavassa ajassa olemme 70-luvulla seuraamassa journalisti Luisa Rey:n (Halle Berry) elämää, joka törmää sävellysteokseen ja ihmiseen, joka on ollut vaikuttamassa sen syntyyn. Rey saa myös kaivettua esiin arveluttavia asioita uudesta ydinvoimalasta ja joku selvästi haluaa hiljentää hänet. Nykyajassa vuodessa 2012 kustantaja Timothy Cavendish (Jim Broadbend) joutuu taloudellisiin vaikeuksiin ja päätyy lopulta veljensä ansiosta vangiksi vanhainkotiin. Tulevaisuuden Neo Soul:ssa vuonna 2144 kloonattu pikaruokalan tarjoilija Sonmi-451, joutuu alunperin tahtomattaan osaksi kapinallisten liikettä, mutta nähtyään karun todellisuuden omasta elämästään, tulee hänestä sen valtahahmo ja kapinan symboli. Vielä kauempana tulevaisuudessa Sonmi on erään alkukantaisen yhteisön silmissä jumala. Tässä ajassa päähenkilö on Zachry (Tom Hanks), joka haluaa vain pitää kaltaisensa turvassa julmilta Kona heimon jäseniltä. Kylään saapuu vieraaksi Meronym (Halle Berry), joka on osa teknologiaa vielä hyödyntävää kansakuntaa ja etsii nyt jotain tärkeää vuorilta, jonne kylän väki ei suostu menemään. 

Pilvikartastosta ei mainoksen perusteella saanut vielä paljoa irti tai pikemminkin siitä sai niin paljon kaikkea irti, että itse elokuva oli vain nähtävä saadakseen asiasta paremman selon. Etukäteen oleviakin odotuksia on vaikea määritellä, ainoastaan kun tekijäpuolelta löytyvät Matrixin ohjaaja/käsikirjoittaja "veljekset", osasi varautua ihmisluonnon käsittelyyn, pinnan alta löytyviin salaisuuksiin sekä futuristisiin toimintakohtauksiin. Edellä mainittuja asioita siinä toki oli, mutta myös niin paljon enemmän kaikkea. Itse koin elokuvan käsittelevän juuri sitä, kuinka mitättömältä tuntuva teko voi vaikuttaa ratkaisevalla tavalla tulevaisuudessa. Erityisesti hyvillä teoilla, toivolla ja rakkaudella muovataan alati parempaa tulevaisuutta, vaikka kuinka synkältä se näyttäisikin. Sillä hetkellä kun valot syttyivät saliin, en osannut vieläkään muodostaa täysinäistä mielipidettä elokuvasta ja siksi tämänkin jutun kirjoittaminen venyi, kun se vaati n. viikon sulattelun. Ensin en kokenut elokuvan olleen ihan niin ihmeellinen, mutta sitten mitä enemmän siitä tajusin, tutkin ja tutustuin, sitä enemmän huomasin siitä asioita, joita en ollut itse huomannut ja sitä enemmän siitä pidin. 

Erityisen mielenpainuvaa elokuvassa on näyttelijäsuoritukset, jotka ovat loistavia niin perinteisessä mielessä, mutta myös yllättävät katsojan elokuvan aikana ja jos ei vielä silloin niin viimeistään lopputekstien aikana. Itsekin luulin bonganneeni suurimman osan näistä kuka esittää ketäkin, mutta sitten lopputeksteissä tulee tosiaan osio kuvineen ja kaikkineen, jonka jälkeen leuka on varmasti lattiassa. Moni näyttelijöistä esiintyy useammassa aikakaudessa ja loistava naamiointi takaa sen, että etnisyydellä tai sukupuolella ei ole merkitystä. Paitsi tietysti Hugo Weaving paistaa kyllä roolistaan läpi vanhainkodin hirmutätinäkin, mutta hän onkin ainoa, jota ei saa piilotettua jo pelkästään erottuvan äänensä vuoksi. Jos olet jo nähnyt elokuvan, tässä linkissä mielenkiintoinen kuva, jossa havainnollistuu joidenkin samojen naamojen kulku eri aikakausissa ja se olivatko he hyviä, pahoja vai neutraaleja vaikuttajia. 

Pilvikartastoa suosittelen, jos kesto ei aiheuta valmiiksi jo pyörintää sen hetkisessä penkissä. Se on päätähuimaava ja hieno teos, jossa yksityiskohdilla on paljon merkitystä. Vaikka elokuvan rytmi poikkeaa totutusta kaavasta ja etenee suhteellisen tasaisesti ilman suurta rumpujen päristämää huippukohtaa, vaatii se ehdotonta hereilläoloa. 

 


P.S. Vanhemmille vielä erityistiedoksi, 12 ikäraja on aivan täysin syystä, enkä itse kyllä näyttäisi tätä yhtään nuoremmille

Räyhä-Ralf

Kuva täältä

Ohjaaja: Rich Moore
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: John C. Reilly, Sarah Silverman, Jack McBrayer, Jane Lynch & Alan Tudyk
Kesto: 1h 47min
Ikäraja: 7

Räyhä-Ralf kertoo 8-bittisen Fix-It Felix-pelin pääpahiksesta Ralfista, jonka ainoa tarkoitus pelissä on romuttaa, jotta pelin sankari Felix jr. pääsee tekemään päivän urotyön ja korjaamaan kaiken ennalleen sivuhahmojen hurratessa. Vaikka Ralf tekee aina hommansa niin hyvin kuin taitaa, ei hän saa koskaan selkääntaputuksia ja kehuja hyvin hoidetusta työstä Felixin tapaan. Pelipahisten terapiaistunnossa Ralf tulee kertoneeksi kollegoidensa järkytykseksi, että ei halua olla pahis enää, vaan päästä kokemaan, miltä tuntuu astella sankarin saappaissa. Viimeinen niitti Ralfille on, kun Felix ja muut pelin hahmot juhlivat pelin 30-vuotis päivää, kutsumatta häntä mukaan. Seuraavana työpäivänä pelin alkaessa, ei mene homma suunnitelman mukaan, kun Ralfia ei näy missään, eikä näin ollen ole mitään korjattavaa. Pelihallin omistaja toteaa pelin olevan epäkunnossa ja pelihahmot tietävät hyvin, että jos Ralf ei palaa, heidän pelinsä irroitetaan seinästä ja lakkaa olemasta. Sillä aikaa Ralf menee kokeilemaan onneaan muihin peleihin, eikä asiat mene aivan suunnitelman mukaan. 

Kuva täältä

Räyhä-Ralf on Disneyn 52. klassikko, jota itse olen ainakin odottanut etenkin vielä tuon leiman takia. Vaikka Parhaan animaation Oscar menikin Urhealle, oli tässäkin ainesta voittajaksi. Molemmat kuvat olivat sen verran hyviä, että en olisi osannut nostaa kumpaakaan johtoasemaan. Yllätyin tosin Räyhiksestä löytyvän enemmän tarinaa, kuin pelkkä Ralfin kertomus, sillä Sugar Rush pelin Nelli Karamelli kokee täysin samanlaista ulkopuolisuutta omassa pelissään, kuin mitä Ralf. Loppupeleissä on yllättävää kuka oikeasti onkaan se pahis kaiken takana. 

Kuva täältä

Vaikka en olekaan paljon pelannut elämässäni 8-bittisellä nintendolla, koen kuitenkin saaneeni elokuvasta jonkilaista nostalgiahuumaa pelkästään 16-bittisellä pelailun ansiosta. Peleihin edes hiukan perehtyneelle löytyy nannaa Räyhiksestä ja mitä useamman pelin on kolunnut, sitä enemmän varmasti bongaa esimerkiksi pelihallin taustajoukoissa vaeltavien hahmojen joukosta. Ilmiselvimmät tapaukset löytyy pahisten terapiaistunnosta, mutta esimerkiksi itse onnistuin bongaamaan Daisyn ja Rosalinan kävelemässä pelikeskuksen käytävällä. Pelimaailmoista mieleen jäi erityisesti Hero's Duty, koska kohtaus, jossa Ralf yrittää selviytyä pelin menossa, on vaan aivan sairaan siisti musiikkiaan myöten. Kyseisessä kohtauksessa 3D tuntuu myös ihan mukavalta lisältä. 

Räyhä-Ralf poikkeaa virkistävällä tavalla perinteisistä Disney tarinoista ja ottaa hienosti mukaan kaikenlaisia aineksia pelien maailmasta. Elokuvasta huokuu hauskanpito ja leikkimielisyys unohtamatta kuitenkaan, kuinka tärkeää on antaa kaikille mahdollisuus olla hyviä ja osoittaa arvonsa. 





P.S. Elokuvan virallisilla sivuilla pääsee pelaamaan kaikkea kolmea pääpeliä!

Tunnistustehtävä 25

Tässä on oltu niin Oscareissa viime aikoina, että yksi suosikkiosioni on jäänyt ihan parin kuukauden tauolle. Ei hätää enää, sillä tunnistustehtävä palaa tulta syöksevällä aiheella nimittäin lohikärmeksillä. Aloin ensin tekemään perinteistä Disney kuviin rajoittunutta tehtävää, mutta sitten tuli se ongelma, että sieltä löytyi hädintuskin viittä lohikäärmettä, joista yksi ei edes tavallaan semmoinen ole. Joten potkin raja-aidat pois ja nyt tehtävä on muotoa Tunnista animaatioiden lohikäärmeet

a) Kuka olen?
b) Mistä elokuvasta olen?

Klikkaa kuvaa isommaksi!