Diana

Ohjaaja: Oliver Hirschbiegel
Perustuu: Kate Snell:n kirjaan Diana: Her Last Love
Pääosissa: Naomi Watts, Naveen Andrews, Cas Anvar, Douglas Hodge, Geraldine James, Charles Edwards & Juliet Stevenson
Kesto: 1h 48min
Ikäraja: 12

Diana elokuva kertoo nimihahmonsa elämästä ennen traagista onnettumuutta Charlesista eroamisen jälkeen. Alkuasetelmassa virallinen ero ei vielä tullut voimaan, mutta kulissien takana Diana ja Charles elivät jo eri poluilla. Elokuva kirjaan pohjaten nostaa pääosaan Dianan romanssin sydänkirurgi Amir Khaniin, joka tässä valossa esitetään prinsessan elämän rakkautena. Amir Khan on persoonana kuitenkin omaa yksityisyyttään vaaliva, joten tämä aiheuttaakin kismaa Dianan suuren julkisuuden tähden. Vielä sen jälkeen, kun ero Charlesiin on virallista, saa Diana paparazzit peräänsä kahta kauheammin, sillä jokainen janoaa tietää mitä kansan prinsessa keksii seuraavaksi. Lopulta yksityisyyden ja julkisuuden raja osoittautuu kynnyskysymykseksi Amirin ja Dianan suhteessa. 

Näitä elämänkertaelokuvia, vaikka usein fiktiivisin maustein, on nyt tuntunut tulevan viimeisten vuosien aikana runsaasti. Ja jos en väärin muista, niin eritoten Kuninkaan puheen (2010) menestyksen jälkeen: Rautarouva, J.Edgar, Hitchcock, The Butler, My week with Marilyn, Lincoln. Edellä listatuista olen kaikki onnistunut näkemään Marilyniä lukuunottamatta ja aina tämäntyyppiset ovat minuun kolahtaneet yhtä (Lincoln) lukuunottamatta. Toisaalta näissä vetoaa juuri se tosielämään edes himpun verran nojaaminen, kun tiedostaa tuon tapaisen ihmisen olleen olemassa ja tehneen esitettyjä asioita elämässään. Toisaalta elokuvan suoma vapaus venyttää totuutta ja dramatisoida on myös se juttu, sillä muutenhan istuisin kotona katsomassa ihan dokumenttia aiheesta. 

Diana elokuva ei suoranaisesti riuhtaise mukaansa, mutta sitä seuraa oikein mieluusti sivusta, jopa niin, että unohdin jossain väleissä mussuttaa popparia, kun oli niin keskittynyt. Rakkaus teema ja siitä juontuvat kipuilut ovat oiva valinta kuljettamaan elokuvaa eteenpäin ja ilman tätä lankaa oltaisiin tosiaan aika hukassa. Diana esitetään tavallisena samaistuttavana naisena, jolla on paljon rakkautta annettavana, mutta kaikesta hänen palvonnastaan huolimatta, ei moni tunnu oikeasti välittävän. Inhimillistä on myös Dianan huonot puolet, joista esille tulee lapsellinen halu aiheuttaa mustasukkaisuutta, lisäksi tietty naiivius ja tunneajatteluun vahvasti taipuminen, mistä on sekä hyötyä että haittaa.

Rautarouvan ja J.Edgarin tapaan paljon lepää hyvän pääosaesittäjän hartioilla. Dianakaan ei olisi niin onnistunut ilman Naomi Watts:ia, jolla on Dianan elkeet hallussa, mutta tekee kuitenkin omanlaistaan jälkeä. Tietenkään neiti Watts ei ole täysiverinen kaksoisolento, nenäproteesista huolimatta, mutta mielestäni maskeerausosasto ansaitsee jälleen hatunnoston.

Diana on katsomisen arvoinen jo aiheensa tähden ja kannattaa se nenäliina ottaa myös taskuun mukaan. En myöskään yllättyisi, jos Naomi Watts olisi jälleen ehdolla Oscareissa.