17. marraskuuta 2014

Shoppinkii

Pitkästä aikaa tilasin Cdon.comista lehvoja, kun kamppanjat sattui itselle sopivaan saumaan eli joulushoppinkien kanssa yksiin. Suurin osa lehvoista oli pyöristettynä 5e kipale, ainoastaan viimoisena oleva oli kokonaista euron kalliimpi, ei paha! Lisäksi ostin kirjasatsin, joka esitellään jo ekassa kuvassa:


Nämä ostin kollegalta alunperin 6e hintaan koko satsi, mutta sain vielä euron alennuksen. Elokuvaversiot ostin aikanaan myös kuudella eurolla. Nämä olen muistaakseni joskus lainannutkin samaiselta henkilöltä, nyt tulivat sitten jäädäkseen. Kiitos H!

Kotimaisten pienen pieni lokero saa seuraa yhdestä loistavasta kotimaisesta lehvasta: Domen Napapiirin sankarit.

Viimein se oikeasti hyvä spider-man kuva saapuu kokoelmaan! Hyllyssä on siitä huonosta hämistrilogiasta kaksi ensimmäistä... tietää sitten ketkä väistävät ensimmäisenä kun tila alkaa loppua samalta osastolta

Viimein Nälkäpeli oli ostettavan hintainen eli reilusti alle 10e. Onneksi hyvää jaksaa odottaa

12 Years a slave alekuvissa hieman yllättäen, mutta yhtä kaikki minun hyllyyn oikein tervetullut

Ja Ghibli kokoelmaan täydennystä!

Ja vielä kuva kaikista Ghibli-kokoelman kuvista. Puuttuu enää Sydämen kuiskaus, Tuuli nousee ja jos Omohide poro poro joskus Suomessa julkaistaan niin sekin. Myös Cagliostron linnan voisi mahduttaa samaan syssyyn, on se niin Ghibli-henkinen.

6 kommenttia:

  1. Upeita löytöjä! Katsoin itse juuri telkkarista David Fincherin jenkkiversion Larsonin trilogian ekasta osasta ja tykkäsin kovasti. Oli aika häpeä kun en ollut nähnyt/lukenut alkuperäisiä, pitää äkkiä korjata tämä virhe. :) Ja voihan Nälkäpeli, odotan jo innolla ensi viikonloppua kun pääsee katsomaan uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti alkuperäisiä, vaikka vertauskohtaa ei ole, kun en itse ole Fincherin versiota nähnyt, jos ei satunnaisia pätkiä lasketa. Alkuperäiset kuitenkin ovat olleet mahtavia :) Ja todellakin Nälkäpeli!

      Poista
  2. mul ois myyä sydämen kuiskaus :) voisitko pistää mailisi tähän niin voidaan sopia kaupoista? mul olis muutama muukin lehva myytävänä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! :D Minäpä laitan ihan blogin s-postin: sininleffablogi@gmail.com

      Poista
    2. ootko kurkannut s-postin? oon pistänyt ajat sitten postia :D

      Poista
    3. Mihinhän ne menny? Postilaatikossa ei uusia viestejä eikä roskiksessakaan o_o

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...