4. toukokuuta 2015

Marvel Studios - tulevia elokuvia ja tv-sarjoja

Nyt tulee hirmuisessa jälkijunassa nämä elokuvamaailman uutiset. En suinkaan täysin tynnyrissä ole elänyt, sillä on näistä lukuisat tuttavat jo keuhkonneet aikaisemmin. Ei vain ole ollut Marvel-vaihe itselläni siinä kohtaa, vaan Oscar-hurmos, joka alkoi todella aikaisin jo viime vuoden puolella. Silloin ei vaan päähän meinaa mahtua muita elokuvia. Nyt uusin Avengers: Age of Ultron veti takaisin Marvel-maailman kartalle.

Tänä vuonna tulee siis vielä yksi Marvel Cinematic Universen toisen vaiheen elokuvista, joka esittelee uuden supersankarin, Ant-Manin. Marvel Studios on julkaissut tiedot vielä kymmenestä muusta kolmannen vaiheen kattavasta elokuvasta, joiden julkaisupäivät yltää aina vuoteen 2019 asti. Näiden lisäksi Netflix tulee julkaisemaan MCU:hun liittyvät neljä tv-sarjaa, joista Daredevilin ensimmäinen tuotantokausi on jo tullut ulos.




Ant-Man 
Suomen ensi-ilta: 22.7
Kuva täältä

Ant-Maniin suhtauduin ensin vähän ynseästi, koska en oikein ymmärtänyt sen yhteyttä MCU:hun ja Muurahaismies ei nyt vain ole vetävin aihe elokuvalle. Pikkuhiljaa tässä pienoisessa Marvel-huumassa on nyt kuitenkin alkanut suurempi uteliaisuus heräämään. Tämä voi hyvinkin yllättää. Pääosassa Muurahaismiehenä on Paul Rudd ja muissa rooleissa muun muassa Evangeline Lilly, Michael Douglas ja Corey Stoll. Odotan myös Peggy Carterin näkemistä, sillä hänenkin hahmonsa on listattu hahmokaartiin. Trailerin voi katsoa tästä.


Captain America: Civil War 
Ensi-ilta: 6.5.2016

Sarjakuvien tarinoista en ole perillä, mutta niistä perillä olevien tuttujen reaktioista päätellen, tämä on iso juttu. Suurimman kohinan kohteena on Kapteeni Amerikan ja Rautamiehen välirikko ja kääntyminen toisiaan vastaan. Tämä siis tarkoittaa, että Robert Downey Jr. esiintyy myös tässä elokuvassa Rautamiehen roolissaan. Lisäksi monia muita aikaisemmista elokuvista näyttelijöitä on mukana, kuten Scarlett Johannsson (Black Widow), Jeremy Renner (Hawkeye), Elizabeth Olsen (Scarlet Witch), Sebastian Stan (Bucky Barnes), Anthony Mackie (Falcon) ja vielä toistaiseksi huhupuiheiden mukaan Don Cheadle (War Machine). Uutena hahmona esitellään Chadwick Bosemanin Black Panther, joka saa oman elokuvansa vielä myöhemmin vuonna 2018.


Doctor Strange 

Ensi-ilta: 4.11.2016

Tohtori Outo saa myös oman elokuvansa, josta ei toistaiseksi tiedetä muuta kuin, mitä sarjistrivia meille kertoo. Sen kyllä tiedämme, että pääosassa on Benedict Cumberbatch!!!


Guardians of the Galaxy 2
Ensi-ilta: 5.5.2017

Jatko-osa viime vuoden yllättäjälle!


Spider-Man elokuva, ei vielä nimetty
Ensi-ilta: 28.7.2017

Tämä on yksi listan suurimmista harvinaisuuksista, ei siksi että olisi jotenkin harvinaista nähdä taas uusi Spider-Man elokuva, vaan harvinaiseksi homman tekee se, että vihdoin ja viimein on Sony ymmärtänyt tehdä yhteistyötä Marvel Studiosin kanssa ja höllätä nutturaa (ja kukkaroa). Sonyn hallussa on siis ollut iät ja ajat jo oikeudet Spider-Manin filmatisointeihin, joten siksi Hämis ei ole voinut ilmaantua aikaisemmin MCU:hun, vaikka seittihemmo asustaakin peräti samassa kaupungissa, jossa Kostajatkin hengailee. Itse pidin Andrew Garfieldin Spider-Manistä ja kahdesta viimeisestä elokuvasta, mutta huomioitavaa on, että Spider-Manin ollessa kyseessä "kaikki käy". Realistisesti ajatellen ei yksikään Spider-Man elokuva ole ollut lähelläkään Marvel Studiosin tasoa. Nyt on siis suurta toivon kipinää, että ammattimaisemmissa käsissä saataisiin viimein hahmolle arvoisensa elokuva.


Thor: Ragnarok
Ensi-ilta: 3.11.2017

Kolmas Thor-elokuva, jossa myös näemme Lokin uudelleen (ainakin tämän hetkisten tietojen mukaan). Ensimmäisestä elokuvasta juttu täällä ja toisesta täällä.


Avengers: Infinity War, osa 1
Ensi-ilta: 4.5.2018

Tämä eli Avengers osa 3 on nyt sitten niitä isoja elokuvia, jossa päästään viimein taas asiaan. Kostajat ovat koossa (ja suurella todennäköisyydellä muutama muukin) ja kamppailevat Thanosia vastaan. Tähän liittyy nyt olennaisesti ne kaikki aikaisemmissa elokuvissa esiintyneet ikuisuuskivet.


Black Panther
Ensi-ilta: 6.7.2018

Kapteeni Amerikan kolmannessa elokuvassa tullaan tosiaan esittelemään jo Black Panther ensimmäisen kerran, mutta hahmo saa ihan oman elokuvansakin, jossa ilmeisesti valotetaan hahmon taustatarinaa.


Captain Marvel
Ensi-ilta: 2.11.2018

Jälleen uusi hahmo tuodaan mukaan jengiin. Suomennokseltaan Kapteeni Ihme käsittää monta eri hahmoa, jotka ovat käyttäneet samaa nimeä. Tässä versiossa nimen alla kulkee Carol Danvers niminen nainen, joka tunnetaan myös nimellä Ms. Marvel.


Avengers: Infinity War, osa 2
Ensi-ilta: 3.5.2019

Isot kuviot jatkuvat


Inhumans
Ensi-ilta: 12.7.2019

Inhumans on käsittääkseni taas uusi kokoonpano Kostajien ja Guardiansien seuraksi. Näistä en tiedä yhtikäs mitään, mutta MCU:hun kuuluvan sarjan S.H.I.E.L.D-agentit toisella kaudella on esiintynyt jo Inhumans porukan jäseniä. 
 

The Defenders! kuva täältä
Netflixin puolella on mahdollista katsoa jo Daredevilin ensimmäinen tuotantokausi. Tulevat sarjat ovat Jessica Jones, Iron Fist ja Luke Cage. Lisäksi näiden esityksen jälkeen tulee minisarja The Defenders, joka sitoo kaikki neljä sankaria yhteen. 

Daredevil on katsonnassa itselläni paraikaa ja vaikuttaa alun perusteella oikein lupaavalta. Ben Affleckin esityksen voi viimein jättää taakseen, pääosassa on paljon istuvampi ja karismaattisempi Charlie Cox (Kaiken teorian Jonathan, Downton Abbey). Netflixin puolellahan on ollut jo aikaisemmin hollilla samaan universumiin liittyvä minisarja Agentti Carter ja aiemmin mainittu S.H.I.E.L.D-agentit, joista molemmat ovat omalla katsomislistallani seuraavana jonossa.


3 kommenttia:

  1. Olen kanssa syössyt itseni nyt tähän Marvel-universumiin (kun se Oscar-huuma on laskeutunu...) ja kyllä näillä nyt rahastetaan! (eikö?), mutta miksi ei kun kerran toimivat konsepti. Itse en ole vielä televisiosarjojen puoleen tutustunut, mutta olen tyytyväinen, että Chadwick Boseman palkattiin Black Pantheriksi! Ja vieläkin odotan sitä Mustan lesken sooloelokuvaa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jonnekin hypetyskoloon pitää aina olla upottamassa itseään, kuulostaa tutulta : D ja joo rahastetaan, mutta enemmänkin oma reaktio on luokkaa "take my money!", on kyllä onnistunut tämä verkosto.

      Daredeviliä uskallan ainakin suositella noiden televisiosarjojen puolesta. Ehtiihän tässä perehtyäkin, kun noissa leffoissakin sen verran väliä. Chadwickiin tulee itse tutustuttua vasta nyt sitten tulevan elokuvan myötä (missä hän on tähän törmännyt?). Onneksi Musta leski sai sentään omalle tarinalleen jotain ruutuaikaa Age of Ultronissa.

      Poista
    2. https://www.youtube.com/watch?v=bmiWes_TB84

      https://www.youtube.com/watch?v=YkPp8TLxi_Q

      xD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...