7. heinäkuuta 2015

Kätyrit


Ohjaaja: Pierre Coffin & Kyle Balda
Käsikirjoitus: Brian Lynch
Musiikki: Heitor Pereira
Pääosassa: Pierre Coffin, Sandra Bullock, Jon Hamm, Michael Keaton, Allison Janney, Steve Coogan, Geoffrey Rush, Jennifer Saunders, Hiroyuki Sanada & Steve Carell
Kesto: 1h 31min
Ikäraja: 7

Itse Ilkimys-elokuvista tutut ihastuttavat keltaiset kätyrit ovat saaneet oman nimikkoelokuvansa. Ajallisesti elokuva alkaa aikojen alusta, sillä kätyrit ovat olleet maapallolla paljon ihmistä kauemmin. Näiden veijareiden ainoa päämäärä on etsiä ilkein mahdollinen konna ja palvella tätä kaikin mahdollisin tavoin. Kätyrit ovat löytäneet aikojen saatossa montakin palvottavaa ilkimystä, mutta asiat eivät ole aina sujuneet halutulla tavalla. Monen menetyksen jälkeen kätyrit vetäytyvät Antartikselle asustamaan ja vaipuvat pikkuhiljaa masennukseen isännän puuttuessa. Kevin niminen kätyri ei kuitenkaan suostu vaipumaan vielä epätoivoon, vaan lähtee kahden muun kaveruksen, Stuartin ja Bobin kanssa, pitkälle tutkimusmatkalle löytääkseen sen kaikista ilkeimmän ilkimyksen koko heimolleen palveltavaksi.


Kätyrit eli minionit valloittivat jo ensimmäisessä Itse Ilkimys-elokuvassa juustonaksumaisella ulkomuodollaan ja kerrassaan omintakeisella puheparrellaan. Joka kohtauksessa, jossa vilahti yksikin näistä hupaisista olennoista, kirvoitti auttamatta naurukohtauksen. Tosiasia on kuitenkin se, että harvoin sivuosan hauskuuttajan/hauskuuttajien siirto elokuvan pääosaan toimii onnistuneesti, joten suhtauduin elokuvaan realistisin odotuksin. Edellä mainittu onkin se seikka, mihin Kätyrit elokuva kompuroi, mutta siitäkin huolimatta minioneihin hahmoina jaksaa vaan hullaantua uudelleen ja uudelleen, joten elokuva oli oikein hauskuuttava katsomiskokemus.


Katsomani versio oli siis elokuvan originaali versio, joka on täälläpäin maailmaa putsannut dubatuilla versioilla lattiaa, mikä toisaalta ei ole yllätys, koska niin on käynyt muutamien muidenkin animaatioiden kohdalla. Kätyrit elokuvan vahvaa alkupuoliskoa rytmittää siis Geoffrey Rushin kertojaääni, joka selostaa vaiheita ihan minioneiden synnystä heidän muuhun kulkuun kautta historian. Käytännössä siis kyseessä on trailerissa jo nähtävä kiertokulku, mutta laajennettuna, joka kuitenkin toimii edelleen. Elokuvan toisessa puoliskossa, jossa kohellusta on kohelluksen jälkeenkin ja sitten vielä vähän kohelletaan lisää, olisi ollut puolestaan reippaasti editoinnin varaa. Onneksi loppupuolella pienen pelastuksen tarjoaa jokin tuttu, joka saapuu juuri oikeaan aikaan.


Kätyrien porukasta on pääosaan nostettu Kevinin, Stuartin ja Bobin muodostama kolmikko. Jokainen on luonteeltaan hieman erilainen: Stuart on vähän reteä ns. naisten mies, Bob innokas, mutta pelokas ja Kevin toimii selkeänä johtohahmona. Kolmikko on hauska kokoonpano, mutta huumorikerroin kärsii väkisinkin pääosaan nostosta, sillä ihan kaikki hauskuudet eivät pääse erottumaan, kun kaikki on kokoajan vitsin vääntöä. Onneksi tätä kompensoi muu minioneiden lauma, jonka toilailuja näytetään silloin tällöin, joka toimii hyvänä nauruhermojen uudelleenaktivointina. Sandra Bullockin ääninäyttelemä Scarlett Overkill on ihan suhteellisen hauska pahis, mutta en osaa erotella johtuuko se siitä, että hahmon puhuessa näen mielessäni jatkuvasti Bullockin vääntelemässä naamaansa ja revittelemässä oikein kunnolla. 

Vaikka Kätyrit ei millään muotoa olekaan Itse ilkimys-elokuvien tasoisia kokonaisuuksia, toimii tämä tehokkaana nauruterapiana paatuneimmallekin henkilölle.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...