27. lokakuuta 2015

Hankintoi

Esittelyssä viimeisimmät nurkkiin kertyneet elokuvat ja kirjat! Näitä ei nyt montaa ole, mutta tein kyllä piitkästä aikaa himpun verran isomman elokuvatilauksen, joka tulee esittelyyn sitten seuraavana, kunhan ensin kaikki kotiutuvat. Kirjoja en olekaan ihan hetkeen edes hankkinut, enkä edes tietoisesti etsinyt. Oikeastaan koko lukuinto on ollut kateissa viimeisen vuoden ajan, joten se toivottavasti palaa jossain kohtaa takaisin. Nämä kirjat on siis kaikki hankittu siksi, että hinta/kiinnostussuhde oli kohdallaan eli olivat ns. löytöjä. 

Nää oli kirja-alen syytä kaikki!! "kallein" oli muistaakseni 4-5e paikkeilla....Kaikki siis nähtynä leffoina tai tv-sarjoina ja tykätty jo niissä muodoissa


Samaisesta alesta. En usko, että tarvitsee edes perustella



Tähän törmäsin kirppiksellä ja hintaa oli vain 2e, niin ostopäätös syntyi sekunnin sadasosien aikana

Kauppareissulla satuin vilkaisemaan leffalootaan, jossa ei ole hetkeen ollut mitään mielenkiintoista. Tarkkoja hintoja en enää muista, mutta molemmat alta kympin

3 kommenttia:

  1. Anna Karenina on kiinnostanut minua jo pitkään mutta en vain ole vielä tarttunut siihen...

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Annoimme blogillesi tunnustuksen:

    http://rakkausonkoira.blogspot.fi/2015/10/liebster-award.html

    Periaatteella vastaa jos jaksat :)

    VastaaPoista
  3. V on nimenomaan alpparina kyllä täyttä timanttia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...