31. maaliskuuta 2016

Hyllytila koetuksella

Kävi taas niinkin hassusti, että cdon.comilla oli synttäritarjoukset ja niitä leffoja joku voima heitteli ostoskoriin. Minä en sille mitään mahtanut, mutta maksoin kuitenkin laskun ja hain paketin postista. 

Hyllytila on taas armottomalla koetuksella, edellisestä järjestelystä huolimatta. Animaatio-osastolla olisi kyllä vielä extratilaa, sekä muutaman genresopukkaan mahtuisi vielä muutama, kuten länkkäreihin tai toimintaosastolle. Kaikki tilaamani eivät tietenkään olleet näihin lokeroihin sopivia ja olen taas haasteen edessä. Juuri nyt ne vielä menee, mutta siinä kohtaa kun kaikki elokuvat ovat kotona (osa lainassa), niin ei tule luonnistumaan änkeminen. Olen alkanut kaavailla seuraavana siirtona tv-sarjojen eriyttämistä, mutta niille ei toistaiseksi ole löytynyt mitään näppärää omaa paikkaa.

Uudet tunkeilijat:

Tää nyt ei ole mikään sinänsä kummoinen sarja, mutta mun makuun enemmän kuin esimerkiksi suostumpi veljensä Arrow. Tää on verrattaen hilpeämpi ja enemmän kieli poskessa tehny. Syy miksi edes ostettiin on netflixin proxy-esto, tää jäi jenkkipuolella kesken! Ja hinta oli alle kympin, niin miksei.

Mandela, tykkäsin tosi paljon jo leffassa nähtynä

Niin hauska, taisin nähdä kahdesti teatterissa aikanaan

Ei tarvitse varmasti perustella

Sitä korkealaatusinta romanttista komediaa. Molemmat, P.S. I Love you sekä Love Actually pitänyt hankkia jo ajat sitten. Kaupan päälle sitten Holiday

Nälkäpeli-sarjaa lisää, nyt puuttuu enää viimeinen

Muminfamiljen på Rivieran eli Muumit Rivieralla, en ole vielä nähnyt, mutta olen halunnut pitkän aikaa nähdä. Ja toisin kuin kaikkia muita ilmeisesti haittaa, niin mulle ei tee mitään vaikka onkin eri äänet kuin siinä "the sarjassa", onhan näitä monia muitakin. Myös Näin koulutat lohikäärmeesi 2, joka päihitti ekan osansa, törkeän hyvä ja koskettava.

Ei tarvitse perustella!

2 kommenttia:

  1. Tuota Flashia pyörittelin Kodin Anttilassa käsissäni hetken, mutta päädyin sitten lopulta Gothamin ekaan kauteen. Ei huono sekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoo! Itse pyörittelen Gothamia netflixissä ja voisin sanoa samat sanat, ei huono sekään :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...