31. toukokuuta 2017

Mitä kuuluupi mulle

Jotenkin todella osuvasti Waltsu teki postauksen otsikolla Gloating, joka sisältönsä puolesta olisi voinut olla minunkin kynästä. Hiljaiseloa on blogissa ollut omaltakin osalta, ehkä on huomattu, ehkä ei edes ole huomattu. Itse huomasin viimeistään siinä kohtaa, kun facebook alkoi "nipottamaan" blogin facesivuston kautta, että en ole postannut mitään niin ja niin pitkään aikaan. 

Valinta lykätä tätä osa-aluetta sivummalle on kuitenkin ollut ihan tietoinen valinta. Elämänvaihe on ollut sellainen, että jostain on ollut pakko karsia. Isoimpana projektina on ollut taidenäyttely taitelijakollegan kanssa, joten olen ollut taidevaihde päällä ja muu on saanut odottaa hyllyllä sen aikaa.




Elokuvia olen siis harrastanut silti edelleen aktiivisesti, ne eivät vain ole päätyneet blogikäsittelyyn. Käsittelyä vailla ovat siis edelleen aika isotkin tapaukset: Guardians of the Galaxy, uusin Alien, uusin Pirates of the Caribbean ja mm. erään Hans Zimmerin konsertti! Näistä on kyllä edelleen tavoite tehdä omat juttunsa, sillä kyllä sormeni syyhyää päästä kertoilemaan. Lisäksi on sitten tietenkin miljoona pienimuotoisempaa elokuvaa, tv-sarjaa ja lieveilmiötä, joista olisi jutunjuuria pää täynnä, mutta yksinkertaisesti päivässä ei riitä tunnit. Postailu jatkuu siis ehtimisen mukaan, epäsäännöllisessä tahdissa. Jossain kohtaa on sitten taas varmasti sellainen hurja turbovaihe.

Tietäisikö joku mistä saisi tekaistua itsestään kloonin tai kaksi?


P.S. Pokemon Go:ssa gen 2 yhtä vaille taputeltu! (Euroopan saatavat siis)

8 kommenttia:

  1. Klooneilla on kyllä ikävä tapa osoittautua pahoiksi jotka koettavat syrjäyttää alkuperäisen, joten harkitse nyt kahdesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, pitää kyllä nyt vielä harkita tai katsoa aiheesta elokuvia, jos niistä viisastuu xD

      Poista
  2. Ihana lukea välillä tälläistäkin postausta, jonka pääosassa on elokuvahahmon sijaan sinä itse :D

    Tyylikkäät teokset näyttelyssä kyllä olleet esillä! Jollain oudolla tapaa väreissä ja kuvan estetiikassa jotain samanlaista, mitä Tuomo välillä esittelee grafiikoissaan blogissaan.

    Itse huomasin tuon postauksen tehtyäni, että olo jotenkin helpottui itselläkin ja tuntui, että ei tässä nyt mikään maailma kaadukaan. Intohimo on yhä tallella, välillä vaan tarvitsee luovan tauon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos :D Ehkä niissä voikin olla jotain samaa, jotain Kouvostoliiton huokua xD

      Kyllä, helpottaa kun sen saa sanotuksi. Vaikka tosissaan ei kukaan seuraa mitään blogia niin kriittisesti kuin omaansa.

      Poista
  3. En voi oikeasti käsittää miten jotkut saa tota Pokémon GO:ta noin nopeasti täyteen! Mulla edelleen eka gene melkoisen vajaa, puhumattakaan tokasta...

    En tajua kun vaikka käyn joka päivä useamman kilsan lenkillä ja kuoriututan vähintään yhden munan päivässä niin silti vaan ei mitään muuta kuin Pidgey, Pidgey, Sentret, Furret, Krabby, Natu, Pidgey, Rattata. Hyvinä päivinä löydän Aipomin ja Swinubin... mitä actuaalista vittua oikeasti :D

    (PS. onneksi mulla on kortteina kaikki 386 Pokémonia ja peleissä kaikki 721 + Alola Dex.... xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot mestariliigaa juuri noissa muissa Pokémon-jutuissa xD

      Ei mut tosissaan näissähän on alueellista eroa ihan Kouvostoliiton sisälläkin. Nestien vaihdosten jälkeen olen välillä jopa pitänyt kirjaa mitä lähistölle spawnaa jotenkin edes säännöllisesti ja minne. Munatuuria on ollut, mutta todella monta poksua olen itselleni kävellyt ja aloitin vaikeimmasta helpoimpaan (Larvitar ja Mareep ensin).

      Sittenhän se yksi ratkaiseva on pari reissua Haminaan! Siellä niin oma kantansa ja aina jotain hyvää ja hyödyllistä.

      Toki eventit on pitänyt myös aina hyödyntää... siinä ne kikat taisi olla xD

      Poista
  4. On kyllä ollut huomattavissa blogissa jos toisessa hiljaisempaa eloa. Mietinkin juuri yksi päivä, miten harmillista olisi, jos leffablogit hiljenesi kokonaan. Moni on tässä vuosien varrella lopettanut. Eihän meitä nyt koskaan ole kovin paljoa ollut, mutta on meilläkin ollut ne paremmat päivät. :D

    Omassa blogissani on ollut aika hiljaista menoa jo pari vuotta ja se harmittaa. Haluaisin ehtiä panostamaan siihen enemmän, mutta kuitenkin blogi on aina se, joka jää muiden tekemisten jalkoihin. Into leffoihin ja niistä keskusteluun/kirjoittamiseen ei ole kuitenkaan mihinkään kadonnut.

    Tsemppiä projekteihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen huomaa, että blogien kultakausi alkaa olla hieman ohi. Elokuvablogit nyt eivät kaiketi ole olleet mitään kärkinimiä alun alkaenkaan. Muistan kyllä sen, kun niitä tuli kuin sieniä sateella.

      Hyvä että et kuitenkaan ole sitä kirjoitusjalustaa jättänyt! eihän sitä tiedä, jos sullakin tulee joskus taas sellainen turbovaihe :D nää menee niin tilanteiden mukaan.

      Kiitos :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...