9. huhtikuuta 2012

Movie Monday # 40 - Hirviö

Korkea aika palata Movie monday-haasteiden pariin!

"Mikä tai kuka elokuvahirviö on jäänyt sinulle parhaiten mieleen? Hirviöllä ei tässä yhteydessä tarvitse välttämättä olla kaksihaaraista kieltä ja kolmea sarvea, se voi aivan hyvin olla ihmiskasvoinenkin. Tärkeintä on, että se on jäänyt s
inulle mieleen kauheana, inhottavana, pelottavana, ahdistavana."

Hirviönnäköisistä hirviöistä riittää juttua vielä moneen muuhunkin, niin takerrun nyt tuohon sarvettomuuteen ja ihmismäiseen ulkomuotoon. Ei edes mitään kauna linjan hirviöitä, vaan päällisinpuolin normaalin ihmisen näköisiä henkilöhahmoja, jotka ovat käytöksessään muita kohtaan kuin hirviöitä. Vaikka he ei eivät aiheuta yöunien menetystä, niin heidän katsominen on silti vastenmielistä.

Ensinnäkin listaan tulevat kaikki ne kauhuelokuvien sairaat ihmissielut, jotka tulevat hädän hetkellä mukamas auttamaan, mutta pian selviää, että he ovat ihan yhtä pimeitä kuin elokuvan pääpahis/pahikset. Klassinen esimerkki on Jason Vorheesin äityli ja Texasin moottorisahamurhat elokuvien sairas pikkuyhteisö. The Hills have the eyes elokuvassa on myös varsinaisia hirviöitä kivasti jeesaava "pesen käteni tästä jutusta" tyyppi. Mieleen tulee vielä lisäksi Oikotie elokuvan päästä vinksahtanut perhe ja Hostel elokuvan kaikki henkilöt, jotka ovat järjestelmässä osallisena.

Erikseen on sitten Michael Myersit, Leatherfacet, Jasonit yms. jotka ovat vain vintti ihan pimeänä ja pelkästään veitsi/moottorisaha saa laulaa. Silti jotain sairaampaa on päällisin puolin ihan terveenoloisissa hahmoissa, jotka kuitenkin ovat sisältä täysin mätiä.


Tässä vielä top3 ihmishirviöt:



3. Annie Wilkes (Misery)




2. Amon Goeth (Schindlerin lista)



1. Mary (Precious)

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...