21. helmikuuta 2017

Moonlight


Ohjaaja: Barry Jenkins
Käsikirjoitus: Barry Jenkins
Musiikki: Nicholas Britell
Pääosissa: Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes, André Holland, Naomie Harris, Mahershala Ali, Janelle Monáe, Jharrel Jerome, Jaden Piner & Patrick Decile
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: 12 

Moonlight kertoo Chiron nimisen pojan/miehen kolmesta elämänvaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa Chiron on vasta lapsi (Hibbert), joka joutuu toistuvasti kiusan kohteeksi. Hänen pilkkanimensä on Little, joka viittaa pojan hintelään kokoon ja hauraampaan luonteeseen. Äitinsä (Harris) luonakaan hän ei tunne oloaan kotoisaksi, sillä tämä laiminlyö poikaansa. Hän onneksi saa elämäänsä pariskunnan, jonka toinen puolisko Juan muodostuu tärkeäksi isähahmoksi Chironille. Toisessa vaiheessa seurataan Chironin (Sanders) kipuilua teinivuosina ja viimeisessä osassa tämän aikuisuutta (Rhodes). 


Moonlight on jopa kahdeksan Oscarin ehdokas ja on näin ollen siellä isoimpien rohmujen joukossa (toki La la landin 14 pitää isoa pesäeroa toisella sijalla oleviin kuviin). Moonlight olisi varmaan ollut muutaman muunkin elokuvan ohella sellaisia, joiden hienous olisi jäänyt välistä, ellei näille olisi laskeutunut Oscar-leimaa. Onneksi näitä laatutapauksia tulee koluttua Oscar-huurujen ansiosta, sillä Moonlight myös osoitti kyllä sen, miksi se kuuluu näiden elokuvien joukkoon.


Ihan samanlaista tunnelastia en kyllä saanut Moonlightista kuin vaikka Lionista. Tosin jälkimmäinen oli sellainen tunnemylly, että siitä on vaikea enää laittaa itkummaksi. Moonlight ei silti missään nimessä jätä kylmäksi. Chiron elämä ei ole helppoa, vaikka hahmo ei aina osoitakaan kaikkia sisäisiä tuntemuksiaan ääneen. Pahimmat kipukohdat välittyvät silti katsojalle. Chiron nuoruus menee isähahmoa hapuillessa tai ylipäätänsä etsien välittävää aikuista. Hänellä on myös oma erilaisuutensa verrattaessa muihin poikiin, josta kiusaajat saavat lisää vettä myllyyn. Teini-ikä on vielä vaikeampi ja silloin tulee se hetki, joilloin kamelinkin selkä katkeaa. Itseäni korpesi sivustaseuraajien välinpitämättömyys, unohdin jo että katselen elokuvaa.


Chiron tarina toi päällimäisenä itselleni mieleen Waltsun suositteleman dokumentin The Mask You Live In, joka käsittelee miehen asemaa ja miehisyyteen kohdistuvia oletuksia. Eritoten sitä, mitä käy kun "miehet eivät saa ilmaista tunteitaan" ja mihin kaikkeen se johtaa. Chiron hahmo, joka on selvästi herkempi kuin muut, on juuri heitä, jotka kärsivät liian ahtaista laatikoista ja myös ahdasmielisistä ihmisistä. Vasta aikuinen Chiron pystyy viimein oikean ihmisen seurassa päästämään muurinsa hetkeksi alas. 


Roolisuoritukset ovat jotain aivan huippua tässä elokuvassa, sillä järjestään kaikki hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä. Nähtyäni tämän olin jopa hieman yllättynyt, että vain Ali ja Harris ovat edes ehdolla. Melkein kuka tahansa Chiron esittäjistä olisi voinut saada ehdokkuuden pääosasta. 

Moonlight on kipupisteillä valeltu kasvukertomus pojasta mieheksi. Erittäin kaunista draamaa vaikeista aiheista.

 

2 kommenttia:

  1. Hihii! Olin luvattoman innoissani, kun näin sinun arvostelleen tämän, enkä pettynyt. Tätä oli ilo lukea. Ja hyvin bongattu myös temaattinen linkki tuohon dokkariin, niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin heti tuli mielleyhtymiä siihen, ihan sieltä lapsuudesta, kun Chironin ei näytetty lapsena itkevän kertaakaan. Toisaalta tapa miten muutkin pojat kommunikoivat elokuvassa, kukaan ei uskaltanut näyttää yhtään herkkyyttä : o

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...