Star Wars: The Force Awakens

Ohjaaja: J. J. Abrams
Käsikirjoitus: Lawrence Kasdan, J. J. Abrams & Michael Arndt
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Adam Driver, Oscar Isaac, Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhem, Lupita Nyong'o, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Max Von Sydow, Gwendoline Christie, Ken Leung & Simon Pegg
Kesto: 2h 16min
Ikäraja: 12

On kulunut 30 vuotta edellisen osan (tässä yhteydessä Jedin Paluun, 1983) tapahtumien jälkeen ja Voima on kallistumassa taas pahasti pimeämmälle puolelle. Luke Skywalker on ollut niin pitkään teillä tietämättömillä, että hänestä on muodostunut jo enemmän myytti. Kukistetun Imperiumin jäänteistä on noussut uusi paha, Ritarikunta, joka valmistautuu kohinalla Tasavallan vastaisiin tekoihin. Voiman paremmalla puolella vaikuttaa kuitenkin aktiivisena tekijänä Vastarinta, jota johtaa kenraali Leia Organa. Vastarintaan kuuluva Poe Dameron (Oscar Isaac) onnistuu ennen kiinnijäämistään tallentamaan kallisarvoista sisältöä mekaanikkodroidinsa BB8:n haltuun. Droidi puolestaan törmää aavikkoplaneetta Jakkun kamaralla romun keräyksellä itsensä elättävään Rey:hin (Daisy Ridley), joka on pikkutytöstä lähtien odottanut vanhempiensa paluuta. Kolmantena joukon täydentää moraalinsa kanssa kamppaileva ex-stormtrooper Finn (John Boyega). 

Ensimmäistä kertaa kuultuani uudesta Star Wars-elokuvasta, olivat omat tuntemukseni enemmänkin siellä suuren varautuneisuuden puolella. Ei edes Disneyn takia, vaan koska oli todella vaikea uskoa, että olisi mahdollista luoda ylipäätänsä mitään edes himpun verran rakkaan vanhan trilogian veroista. Asiaa ei helpottanut, että tänä vuonna oli muitakin uudelleen käynnistettyjä klassikkosarjoja, joiden menestys oli vaihtelevaa. Jurassic Worldin koin lässähtävän lopussa, vaikka en kovasti odottanutkaan. Terminator Genisyksen koin taas yllättävän hyväksi, vaikka se ei kummoinen ollutkaan, mutta odotukset vaan olivat siinäkin matalalla. Mad Max: Fury Road oli taas niiin superhyvä, että se sai minut huolestumaan todenteolla siinä mielessä, että tuntuisiko mikään muu uudelleen lämmittely enää miltään. Ohjaaja J. J. Abrams teki aikaisemmin mielestäni ihan kelvolliset Star Trek-elokuvat, niinkin kelvolliset, että se sai minut tutustumaan koko aiheeseen enemmän. En osaa sanoa, miten alkuperäisen sarjan fanit kyseiseen leffoihin puolestaan suhtautuivat, eiväthän ne ihan jymymenestyksiä (kuulemma) olleet. Abrams aiheutti siis myös etukäteen epävarmuutta, koska hän ei ole omissa silmissäni ns. räjäyttänyt pankkia vielä, paitsi nyt täytyy myöntää, että hän sen taisi tehdä Force Awakensin kohdalla. 

Jossain bongasin jonkun varsin osuvasti sanoneen, että tämän elokuvan olisi pitänyt olla nimeltään "New Hope". Sitä se toden totta on, sillä vaikka Force Awakens ei ollut täysin täydellinen (antaisin reippaan neljä tähteä), se lämmitti niin kovasti fanin sydäntä, että suuresti jatkoa odotan ja paljon turvallisemmin mielin. Kaikkea alkuperäistä oli hahmoja ja vempeleitä myöten kohdeltu suurella kunnioituksella ja todella mietitty se oikea hetki tuoda esimerkiksi vanha hahmo estradille. Erityisesti Force Awakens tuntui juuri siltä, miltä Star Wars-elokuvan tulisi tuntua ja se on paljon likempänä vanhaa trilogiaa kuin kolmea ensimmäistä episodia. Tähän välin täytyy kyllä sanoa, että se "parjattu" Episodi I ei ollut minusta ollenkaaan hullumpi (ainakaan muistini mukaan), vaan paljon pahempia olivat toinen ja varsinkin kolmas elokuva. Eivätkä niistäkään yksikään ole mitenkään kamalia itsessään, ei vaan alkuperäisen trilogian veroisia. 

Itse elokuvasta on vaikeampi tehdä pidempiä puinteja spoilaamatta mitään. Olihan nuo kovimmat käänteet tunnahtavat, vaikka osittain ennalta-arvattavat. Tosiaan juonikaari on hyvin paljon identtinen ensimmäisen elokuvan kanssa, mutta se ei ole ollenkaan miinuspuoli (jos se toimii, miksi sitä muuttamaan). Alkuperäinen kaarti oli hienoa nähdä uudelleen ja huomata, miten vanha kolmikko sopi edelleen hahmojensa saappaisiin. Varsinkin Harrison Ford oli niin Han Soloa ja hänen suustaan kuultiin ehkä yksi vakio lausahduskin (hihi). Kaikista pahiten repesin kyllä CP3O:lle, josta on vanhemmiten tullut suosikkidroidini, hänen rupatellessaan omista muutoksistaan. 

Uudet naamat, etenkin Ridleyn Rey ja Boyegan Finn, olivat molemmat yllättävän hyviä. Vedän feministikortinkin tähän ja totean, että onpa hienoa nähdä näin ikonisessa elokuvasarjassa vahva naispääosa, jonka päätarkoitus ei ollut toimia osana yhtäkään romanssia, vaan olla täysin aktiivitoimija. Oscar Isaacs on jo itselleni ollut tutumpi, oikeastaan vähän kaikkialta, viimeisimpänä Ex Machinasta ja Inside Llewyn Davisistä ja aina hän on kohtuu hyvä ollut. Hyvin vastaavan tyyppisesti tunnen tässä pahispuolella häärivän Adam Driverin, joka on ollut myös Inside Llewyn Davisissä, Tracks:ssä ja While We're Young elokuvassa muun muassa. Driverin Kylo Ren oli oikein mielenkiintoinen ja vaikka en hirveästi noteeraa pahiksia, odotan kyllä hahmosta vielä lisää. Kaarti on niin laaja ja täynnä hienoja naamoja, että tämä juttu ei lopu, jos jokaisesta kerron. Osa on kuitenkin varsin piilossa tai täysin mahdoton tunnistaa. Lupitan tunnistin äänen perusteella, Serkisiä tai Simon Peggiä en sitten millään. Gwendolinen paljasti myös ääni (ja kokokin) ja kyseinen näyttelijätär herätti keskustelua, onko nykyään olemassa jokin Game of thrones-tähti kiintiö, kun joka leffassa tuntuu olevan ainakin se yksi.

Katsomani versio oli muuten 3D, mutta pelkästään aikataulu syistä. 3D ei tuonut tälläkään kertaa lisäarvoa elokuvalle, unohdin efektin jo varsin nopeasti, kun elokuva vei mennessään. Joka tapauksessa Force Awakens, katsoit missä muodossa tahansa, on vuoden tärkeimpiä elokuvatapauksia. Suosittelen tosifanille, semifanille, pikkufanille ja täysin keltanokallekin.

Teaseri on parempi kuin traileri: 


 

While we're young

Ohjaaja: Noah Baumbach
Käsikirjoitus: Noah Baumbach
Musiikki: James Murphy
Pääosissa: Ben Stiller, Naomi Watts, Adam Driver, Amanda Seyfried, Charles Grodin, Maria Dizzia, Adam Horovitz, Brady Corbet, Ryan Serhant & Peter Yarrow
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: 12

Josh ja Cornelia Schrebnick ovat keski-ikäinen pariskunta, joiden oma elämä on ihan tyydyttävissä kantimissa uran ja parisuhteen kannalta. Lapsettomaksi osittain omasta tahdostaan jäänyt pariskunta kokee kuitenkin eriytymistä entisistä kaveripiireistään, jotka viettävät paraikaa pikkulapsiaikaa. Josh on työstänyt omaa dokumenttielokuvaansa jo kahdeksan vuotta yrittäen luoda edellisen teoksensa kaltaista läpilyöntiä. Cornelia puolestaan toimii samalla alalla tuottajana. Kustantaakseen työtään Josh käy pitämässä luentoja ja tulee törmänneeksi parikymppiseen pariskuntaan, Jamieen ja Darbyyn, jotka vievät mieheltä jalat alta ihailevine kommentteineen. Ikäerostaan huolimatta Schrebnickit alkavat hengailemaan itseään kovasti viehättävän ja inspiroivan nuoren parin kanssa. Mutkia matkaan ei lopulta tuo sukupolvien välinen kuilu, vaan ammatillinen kilpailu, sillä niin ikään dokumenttielokuvista kiinnostunut Jamie, alkaa viemään valokeilaa Joshilta. 

Noah Baumbach ei ole itselleni tekijänä tuttu nimi, vaikka Frances Ha pyörähtikin ohjelmistossa kerhokuvana. While we're young:n kohdalla eivät odotukset olleet kovin kummoiset itse elokuvaa kohtaan, mutta sen sijaan kiinnostusta loi vakuuttavan oloinen näyttelijäkaarti. Naomi Wattsin viimeaikaiset roolisuoritukset ovat olleet Oscareissakin asti palkituissa elokuvissa ja Adam Driver tuntuu vastaavasti sivuosittavan joka toista Oscar-elokuvaa. Itse Ben Stiller on pysynyt yhä komediallisella linjalla elokuvavalinnoissaan, mutta kaartanut viime vuosina vähän laadukkaampaan suuntaan (Walter Mitty). Seyfriedin listalta löytyy myös paljon komediaa, usein hyvääkin sellaista, mutta myös vakavampaa esimerkiksi Les Miserablesin muodossa. Kaarti vastasikin täysin odotuksiini, mutta yllättäen elokuvakin osoittautui kokonaisuudessaan varsin katsottavaksi.

While we're youngin teemat pyörivät nuoruudessa sekä ikääntymisessä, mutta näiden välille ei luoda tahallisen jyrkkää vastakohta-asetelmaa. Nuoren parin kiinnostus kaikenlaiseen retroon ja vanhemman parin taas liukuessa valmiiksi tarjoiltuun teknologiapainotteiseen elämäntapaan, ei palvele muka hauskana eroavaisuutena pariskuntien välillä, vaan selittää eri ikäluokkien suhtautumisista asioihin, jotka toisille ovat viehkeän nostalgisia, toisten taas aikanaan eläessä niiden ympärillä osana arkipäivää. Cornelialle ja Joshille avautuu myötäelämisen avulla mahdollisuus nähdä maailma jälleen kerran nuoremmilla silmillä. Elokuvassa pohditaan myös keskeisiä elämänvalintoja, ulkopuolisia paineita ja oman  persoonan kasvamista ja kehitystä monien eri näkökulmien kautta. 

While we're youngissa pidän erityisesti hahmokeskeisyydestä ja luontevasta dialogista. Elokuvaa on jo verrattu Woody Allenin elokuviin ja pystyn hyvin näkemään tämänkin yhteyden. Allenin elokuviin verrattuna tässä on vain selkeämmät päämäärät ja polut niiden saavuttamiseksi. Tässä elokuvassa on siis enemmän juonta ja tarinaa, kuin keskiverto Allen-elokuvassa. Realistisuus ei siltikään kärsi tarinan kulusta ollenkaan, vaan tapahtumissa on aina läsnä soljuva luonnollisuus. Huumori tapahtuu myös luonnollisesti nojaten henkilökemioihin ja näiden kyllästämiin tilanteisiin. Näyttelijöiden kemiat menevät yksiin ja pienimmänkin sivuhahmon läsnäolo on käsikirjoitettu uskottavasti.

While we're young sopii useammalle ikäpolvelle, sillä osalle katsojista elokuvan herättämät kysymykset ovat vasta edessä, osa ruotii niitä paraikaa ja osa käynyt läpi jo aikapäiviä sitten. Osa ei pohdi koskaan, vaan jatkaa hetkessä elämistä kuten aina ennenkin.




Trailerin katsominen ei ole mitenkään välttämätöntä, itse elokuva antaa kaiken tarvittavan

Tracks

Ohjaaja: John Curran
Käsikirjoitus: Marion Nelson, perustuu Robyn Davidsonin omaan teokseen Tracks
Musiikki: Garth Stevenson
Pääosissa: Mia Wasikowska, Adam Driver
Kesto: 1h 52min
Ikäraja: 12

Tracks pohjaa todellisen Robyn Davidsonin kirjaan ja kokemuksiin hänen yhdeksän kuukautta kestäneestä matkastaan jalkaisin Australian armottomalla aavikolla. Matkan lähtöpisteenä on Alice Springs ja määränpäänä Intian valtameri, näiden välillä noin 2700 kilometriä. Matkakumppaneina on uskollinen koira Diggity ja neljä kamelia, joista jälkimmäiset Robyn on omakätisesti kesyttänyt. Harvoja ihmiskontakteja ovat aborginaalit sekä National Geographic-lehden kuvaaja Rick Smolan, joka ikuistaa Robynin matkaa eri etapeilla. Henkilökohtaisten syiden ja erityisesti itsetutkiskelun lisäksi Robynin matkaa inspiroi hänen oman isänsä tutkimusmatkat Afrikan erämaassa. 

Robyn Davidsonin tarina ei ollut itselleni ennestään tuttu, joten en tiennyt etukäteen Tracksin suhteesta todelliseen elämään. Olin lukenut vain pienen synopsiksen sekä pällistellyt Oscareita huutavaa leffan julistetta useampaan kertaan ja jo nämä itsessään riittivät saamaan minut vapaapäivän koittaessa istahtamaan itse salin puolelle. Tositarina pohja, joka selviää viimeistään lopputekstien aikana rullaavissa valokuvissa oikean Robynin matkan varrelta, nostaa osakkeita ennestään. Taustatutkimuksella selviää, että muistelmateos on kirjoitettu jo vuonna 1980 ja elokuvasovituksen toteutuminen on pyörinyt tapetilla aina siitä lähtien, mutta kuitenkaan tätä päivää ennen toteutumatta.

Tracksissä kiehtovaa on keskushenkilö Robyn Davidson, hänen motiivinsa ja klassisen selviytymisen ohella henkilökohtainen kamppailu. Robyn on totaalisen tukahtunut nykyiseen maailmanmenoon sen pinnallisuudessa ja kapeakatseisuudessaan. Lisäksi hän on täynnä muiden ihmisten jatkuvasta läsnäolosta ja tarvitsee aikaa itselleen. Eläinten seura tuntuu kutsuvimmalta, eikä hän huoli matkalleen muuta seuraa ja ahdistuu jo alkuun yli-innokkaasta valokuvaajastakin. Ollessaan kuitenkin pitkään yksin oman päänsä kanssa, nousee pintaan ajatusvirrasta käsittelemätön lapsuudentraumakin. Lähempänä maaliviivaa alkaa myös viimein yksinäisyys painaa päälle ja kaipuu turvalliseen sekä tuttuun. Määränpäässä häämöttävä alati kasvava mediahuomio alkaa tuntua suurelta viholliselta, jota haluaa vain pakoon. 

Mia Wasikowska on onnistunut jo aiemmin saamaan mielenkiintoisia ja arvostelijoiden hyvällä katsomia rooleja (Only Lovers Left Alive, The Double, The Kids Are All right..). Robyn Davidsonin rooliin hän sopii kuin nakutettu ja hallitsee pienieleisenkin kehonkielen, jota rooli vaatii. Eläinten kanssa Mia tuntuu myös olevan kotonaan ja on upeaa nähdä kemioiden kohtaavan valkokankaalla karvaistenkin vastanäyttelijöiden kanssa. Mielenkiintoisen jutun koskien juurikin kamelien kanssa työskentelyä, voi lukea täältä. Tracksissä eräs erittäin positiivinen huomio on myös Robynin erittäin autenttisen näköinen maskeeraus, josta voisi jopa ehdokkuuden edes laittaa seuraavissa pystikisoissa. Huomattavaa on myös, että ihokarvojen kasvu on otettu huomioon, eikä käy "Lostit", jossa kainalotkin pysyvät vahattuina kuukausia kuukausien jälkeenkin.

Traileri puhukoon puolestaan: