Nyt jos vihdoin ja viimein palaisin muisteloimaan Hans Zimmer Live on Tour-konserttia toukokuulta. Meinasi jäädä tämäkin postaus ohi ja unholaan, mutta muisteloidessani eräälle tutulle konsertin sisältöä, huomasin tarinan olevan tuloillaan ja vaativan päästä jonnekin esille.
Tosiaan heti kun tuli tieto Zimmerin tulevasta konsertista, tiesin että tänne oli vain pakko päästä, maksoi mitä maksoi. Siinä ei ollut edes pitkä aika Ennio Morriconen konsertin jälkimainingeista, joten tuntui aivan uskomattomalta niinkin "lyhyen" ajan sisään voida kokea kaksi mestarillista säveltäjää. Zimmer toki on vielä suurempi henkilökohtainen suosikki, vaikka ei näitä jo tyylinsä puolesta soisi verrata.
Konsertti oli ilmeisesti loppuunmyyty tai ainakin lähes peruutuksista huolimatta, sen verran täydeltä kaikki katsomot näyttivät. Yhden tutun kanssa saavuttiin samaan aikaan samalla kyydillä, mutta tiemme erosivat ennen konserttia, sillä paikkamme olivat aivan eri kerroksissa. Ruudukon Tuomon tiesin myös lymyilevän jossain miljoonien päiden joukossa (katso hänen juttunsa keikasta täältä). Mahdotonta sieltä olisi ollut bongata muita.
Morriconen konserttia varten oli ihan tarkoituksellisesti katsottu muutama elokuva vielä plakkariin, mutta Zimmerin ollessa sen verran nuorempikin tapaus, ei tarvinnut etukäteen kuin fiilistellä kipaleita. Joukossa oli kyllä muutamia, joita ei joko ollut kuullut tai ei osannut siinä hetkessä yhdistää. Koko touhu alkoi kuitenkin sekalaisella setillä, jonka aloitti Driving Miss Daisy jatkaen Sherlock Holmesin tunnariin ja siitä Madagaskarin teemaan. Kaksi jälkimmäistä oli kipaleita, jotka olin salaa toivonut kuulevani. Seuraavassa osiossa oli itselleni tuntematon Crimson Tide. Gladiaattorin musiikki olikin sitten tutumpaa, mutta ei tehnyt suurta nousua itselleni. Ensimmäisen kerran taisi tirahtaa sitten Da Vinci-koodin kauniin loppukipaleen aikana.
Konsertti poikkesi paljon Morriconen omasta, jossa jälkimmäisessä maestro toimi nimenomaan kapellimestarina, eikä luonut suurta kontaktia yleisöön kuin suoraan musiikkinsa kautta. Elokuvien nimet heijastettiin myös aina näkyviin uuden setin alkaessa. Zimmerin tapauksessa tähti itse oli kovin arkisesti mukana touhussa ja vaihteli milloin minkäkin soittimen ääreen. Musiikit piti myös tunnistaa ihan itse, joka nyt tosin ei ollut turhan haastavaa. Tähti myös jutteli paljon settien välissä ja kertoi jonkun muiston tai esitteli kokoonpanonsa jäseniä. Näistä mentiin sitten tuleviin kipaleisiin, jonka pystyi osassa tapauksia päättelemään edeltäneestä tarinasta, osassa ei annettu mitään viitteitä. Näin tehtiin ensin legendaarisen Leijonakuninkaan kohdalla, joka vain alkoi ihan puun takaa artisti Lebo M:n saapuessa lavalle Circle of life alkukiekausten kanssa. Sitten itkettiin ja paljon.
Leijonakuninkaasta hädin tuskin selvinneenä tuli seuraava hieman yllätyksellinen alku myös. Zimmer esitteli sellisti Tina Guo:n, joka tulisi vetämään seuraavan "sellosoolon". Noh, tämän olin hieman spoilannut itselleni katsomalla kyseisen kipaleen taltioinnin muualta maailmalta. Ensimmäisistä soinnuista olisi kyllä tunnistanut piraattirymistelyn alkavan just nyt! Keikalla sai muuten kuvata, mutta ihan en paljoa materiaalia ottanut, sillä se tuntui niin vaikealta kaiken sen tunnevyöryn keskellä. Piraatit päättivät komeasti ensimmäisen osion, jonka jälkeen olikin väliaika.
(tästä linkistä löytyy ihan Helsingin keikalta kuvattu pätkä (ei itseni kuvaama), mutta upotettu video on vastaava esitys muualta päin maailmaa ja laadultaan parempi)
Toisessa osiossa tuli paljon eri kipaleita supersankarileffoista. Man of Steeliä ja Wonder womania lukuun ottamatta itselläni oli vaikeuksia tunnistaa kipaleita. Tosin Amazing Spider-man 2 elokuvan kappaleeksi paljastunut sävelmä kummitteli soidessaan takaraivossa, kun oli niin pirun tutun kuuloinen. Musiikkia kuultiin myös Nolanin batmaneistä. Näissä kaikissa huomasi varsinkin hieman liian kovalle säädetyn basson ja muutaman muunkin soittimen. Huipummissa kohdissa musiikki sekoittui sekaiseksi meteliksi, joten tässä olisin toivonut parempaa sound checkiä.
Supersankaroinnin jälkeen kuultiin Zimmerin oma kappale Aurora, joka jälleen oli näitä kipaleita, joita en muistaakseni ollut aiemmin kuullut. Sitten seurasikin vollotusta Insterstellarin myötä. Medley oli muutoin täydellinen, mutta olisin kaipaillut kappaleet hieman eri järjestykseen eli se itkuin viimeiseksi, mutta upeaa silti. Konsertin päätti Inceptionin medley, jossa ihan viimeisenä kuultiin Time. Kerrassaan upea lopetus.
Kokonaisuutena konsertti oli aivan huikea kokemus ja valituksi päätyneissä kappaleissa oli lähes kaikki omat suosikkini. Äänisovitukseen olisi kaivannut sitä hiomista, etenkin rock-henkisemmissä kappaleissa. Verrattaen Morriconen konserttiin, jossa äänet soivat todella puhtaasti, jopa puhtaammin kuin albumiversioissa. Mahdollisesti ilman vertailukohdetta, en olisi kiinnittänyt asiaan ihan niin hirmuisesti huomiota.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pirates of the caribbean. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pirates of the caribbean. Näytä kaikki tekstit
29. kesäkuuta 2017
20. toukokuuta 2011
Pirates of the caribbean: On stranger tides
Ohjaaja: Rob Marshall
Käsikirjoitus: Ted Elliot & Terry Rossio
Musiikkimestarit: Hans Zimmer & Klaus Badelt
Pääosissa: Johnny Depp, Geoffrey Rush, Penelope Cruz, Ian McShane, Kevin McNally, Sam Claflin & Astrid Berges-Frisbey
Ikäraja: 11
Kesto: 2h 15min
Yo Ho!
Ihan ensi-iltaan en päässyt tätä katsomaan kun kappas olinkin töissä pyörittämässä tätä! Eipä se mitään, en olisi vaihtanut, oli sen verran piraattihenki studiolla. Meitä siis enimmillään oli neljä henkilöä, neljä naista tarkkaan ottaen, pyörittämässä puljua. Minä pääkonevastaavana olin kietaissut päähäni oikein asiaan kuuluvan huivin ja paitulikin oli samaa teemaa, mutta huhhei myyjä olikin pistänyt vielä paremmaksi!
Ja kyllä tulee eeppinen olo kun siivoat salia kuin viimeistä päivää ja taustalla jytää Zimmerin sävellykset! Lisää tätä! Asiakkaatkin vaikuttivat kaikki olevan hyvillä mielin ja kaikista mieleen painuvin oli eräs herra kuka siteerasi itse Gandalfia saapuessaan juuri ennen elokuvan alkua saliin "Velho ei saavu koskaan myöhässä, hän saapuu juuri oikeaan aikaan" :)
Mutta nyt itse ensi-illan jälkeiseen päivää ja itse elokuvan pureskeluun.
Neljäs ja ei varmaankaan viimeinen Pirates of the caribbean antaa katsojalle Viihdettä isolla Veellä. Kyseessä on taas sellainen katsojamagneetti, jonka "sivistyneet" kriitikot mottaa maahan, mutta kummasti "tyhmempi" yleisö tykkää ja kovastikin. Kuulun ilmeisesti jälkimmäisiin kun tämä nyt taas ihan komeasti kolahtikin.
Synopsis Studio123:n sivuilta
"Johnny Depp palaa legendaarisen kapteeni Jack Sparrow´n rooliinsa vauhdikkaassa tarinassa totuudesta, petoksesta, nuoruudesta ja kuolemasta. Jack törmää sattumalta entiseen heilaansa (Penelope Cruz) eikä tiedä, onko kyse rakkaudesta--vai onko naikkonen sittenkin häikäilemätön huijari, joka vain käyttää häntä hyväkseen löytääkseen tarunhohtoisen Nuoruuden lähteen. Kun nainen pakottaa Jackin nousemaan merten kauhun Mustaparran (Ian McShane) lippulaivaan nimeltä Queen Anne's Revenge, Jack saa huomata tempautuneensa jälleen kerran huikean seikkailun pyörteisiin eikä hän itsekään tiedä, kumpaa hänen pitäisi pelätä enemmän: Mustapartaa vai naisystäväänsä"

Eihän tämä tietenkään voi yltää aiempien, etenkään ensimmäisen elokuvan tasolle, koska niillä oli silloin uutuden viehätys etunsa ja tietenkin jossain määrin uusia ideoita ei ole loputtomiin. Paljon hyvää minä löysin tästä, vaikka innostuin kunnolla vasta teatterin saliin istuessani. Vanhat tuttuakin tutummat hahmot Gibbs ja Jack Sparrow luonnollisesti toimivat, mutta ai että oli virkistävää nähdä Geoffrey Rush vetävämässä taas Barbossan roolia! Siihen oli saatu aiempaa enemmän ruutia. Yllätyin myös nähdessäni erään sanoisinko veteraaninäyttelijättären odottamattomassa sivuosassa vilahtamassa (katso, niin näet). Kuningas Yrjö oli myös loistotapaus ja kun vertaa Richard Griffithsin aiempaan tärkeään rooliin pottereissa Vernon setänä, taitoa ei voi olla huomaamatta. Ihmissuhdedraamaa oli kiitettävästi tämän naisen makuun, huumori pysyy edelleen aiempien osien korkealla tasolla ja merenneidot ylittivät odotukseni.
Kritiikkiä osakseen saa toiminnan väljyys, sillä siinä ei päästä aiempien osien kanssa läheskään samalle tasolle. Tässä asiassa nimittäin odotukset olivat jotakuinkin taivasta lähellä, kun vielä muistan virneeni nähdessäni esimerkiksi kakkoselokuvan "vankilapallosta" paon ja pyörivällä myllyn rataksella suoritetun kolmen hengen taistelun, ah. Myöskin etäiseksi jäävät espanjalaisten joukko, jonka olemassa olon meinaa jatkuvasti unohtaa. Ja nyt kun miettii mitä kaikkea olisi voitu saada irti kunnon zombiesta ja Jack Sparrow:sta?! Muutenkin elokuvan suurin moka on nostaa Jack päähenkilöksi, koska aina sivuhahmoilla on hauskempaa.
Kaikista huonoista puolistaan huolimatta koin saavani roppakaupalla viihdettä, sillä vastaavia kunnon seikkailuelokuvia ja vielä merirosvo sellaisia tehdään aivan liian harvoin. Herra Zimmer eittämättä antaa uskomattomalla musiikillaan viime silauksen joka kohtaukseen jokaisella nuotillaan. Kuulostele ja katsele sinäkin.
Ps. bongaa studio123:sta minun omin pikku kätösin taiteilemani kartta :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




