Free State of Jones & Hacksaw Ridge

Teen taas tupla-arvostelu tempun, jotta saisin nopeammin näitä ajatelmiani ulos! Katsotaan vaan niin kohta innostun ymppäämään vielä useamman samaan. Täytyy kyllä mainita, että Hacksaw Ridge olisi kyllä jopa ansainnut sen oman juttunsa, mutta onneksi blogikollega Arttu rustasi tälle leffalle jo kattavamman tarinoinnin. 


                                                                  Free State of Jones

Ohjaaja: Gary Ross
Käsikirjoitus: Gary Ross
Pääosissa: Matthew McConaughey, Keri Russell, Gugu Mbatha-Raw, Mahershala Ali, Jacob Lofland, Brian Lee Franklin, Bill Tangradi, Sean Bridgers & Kirk Bovill
Kesto: 2h 20min
Ikäraja: 16

Osin tositapahtumiin pohjaava Free State of Jones kertoo Yhdysvaltojen sisällissodan aikaisesta rintamakarkurista, Newton Knight (McConaughey) nimisestä miehestä. Todellisuudessa Newtonin motiivit ovat yhä kiistelyn tänäkin päivänä, mutta elokuvaversiossa hänet kuvataan miehenä, joka seuraa oman moraalinsa johdatusta. Newton ajautuu piilosille suomaalle karanneiden orjien seuraan ja myöhemmin joukkoon liittyy muitakin rintamakarkureita. Näistä muotoutuu Newtonin johdolla vastarintaliike, joka julistautuu "Free State of Jones" nimiseksi omaksi vallakseen. Yhdessä he vastustavat esimerkiksi sotajoukkojen harjoittamaan ryöstelyä ja Newton itse ajaa myös tasa-arvoisempaa kohtelua rotujen välille, mutta tästä jälkimmäisestä ei olla täysin yhtä mieltä porukan sisällä. 

Free State of Jonesin tarinapohja on todella mielenkiintoinen ja tämän tyyppiset elokuvat nyt muutenkin kiinnostavat itseäni aina. Ihmettelin vain jo ennakkoonkin miten tästä ei ole ollut mitään pöhinää yhtään missään, kun kuitenkin "sisällissota-aiheinen elokuva, jossa pääosassa Matthew McConaughey". Myöhemmin selvisi, että elokuva on flopannut markkinoittensa puolesta, eikä nyt ilmeisesti ole vakuuttanut kriitikoitakaan sen suuremmin. Nähtyäni Free State of Jonesin, ymmärrän osittain miksi. 

Ongelmat ovat elokuvan rakenteessa ja suunnassa, tarina paisuilee ja punainen lanka on loppuvaiheessa hakusessa. Ajatus katoaa matkan aikana, vaikka vielä sitä tehdessä tuntui olevan jokin kiintopiste. Tulevaan sijoittuvat katkelmat olisi pitänyt suosiolla heittää kauas pois, ne vain sotkottaa paketin kasassa pysymistä entisestään. Hyviä ja voimakkaita teemoja on esillä, mutta niihin ei tartuta ihan niin ravistelevasti kuin olisi ollut suotavaa. Esimerkiksi jo rotusyrjintä olisi tuonut vielä puserretumpana ja keskitetympänä teemana paljon lisää emotionaalisesti. Elokuva on silti mielenkiintoinen, vaikka kesto näiden ongelmien takia tuntuukin. Olen tyytyväinen, että lähdin.

Matthew McConaughey on selkeästi valittu rooliinsa jo yhdennäköisyydenkin tähden, sillä ainakin tämän kuvan perusteella hän on jopa pelottavan samannäköinen Knightin kanssa. Itse näyttelijän osalta, olisi hänelle voitu antaa vielä enemmän mahdollisuuksia näyttää kynsiänsä, sillä Matthew nyt vaan on alansa osaava. 
 

                                                                      Hacksaw Ridge

Ohjaaja: Mel Gibson
Käsikirjoitus: Andrew Knight & Robert Schenkkan
Pääosissa: Andrew Garfield, Hugo Weaving, Rachel Griffiths, Nathaniel Buzolic, Teresa Palmer, Vince Vaughn, Sam Worthington, Luke Bracey, Ryan Corr, Richard Roxburgh, Luke Pegler, Richard Pyros, Ben Mingay, Firass Dirani & Goran D. Kleut
Kesto: 2h 11min
Ikäraja: 16

Hacksaw Ridge on niin ikään sodan maailmaan sijoittuva elokuva ja pohjaa myös tositapahtumiin ja todellisen henkilön tarinaan (tätä en tiennyt ennen katsomista!). Erona, että tämä on vielä selkeämmin sotaelokuva ja tässä tiedetään autenttisesta henkilöstä huomattavasti enemmän. Desmond T. Doss (Garfield) on vahvasti advetistisen perheen vesa, joka uskoo, että tappaminen on väärin. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta hän liittyy armeijan riveihin Toisen maailmansodan aikaisissa värväyksissä. Hän kuitenkin tekee jo alussa selväksi, että haluaa palvella maataan lääkintäjoukoissa, eikä suostu kantamaan asetta. Tämä ei ollut vielä siihen aikaan mikään vaihtoehto ja Desmondin tie armeijan koulutuksessa on erittäin kivinen, kun häntä vastaan tuntuvat kääntyvän kaikki. Desmond ei kuitenkaan luovuta helpolla ja "pääsee" viimein rintamalle asti Okinawaan. Aseeton sotilas, johon kukaan ei uskonut, osoittautuu arvokkaammaksi varaksi kuin tavallinen pyssymies.

Mel Gibson. Nimeen suhtaudun ihan pienellä varauksella, koska miehen elokuvat eivät ole olleet sieltä toiveikkaammasta päästä ja kärsimysnäytelmä saattaa lähteä lapasesta. Tämä kuitenkin oli nähtävä, sillä siinä haiskahti sellainen kipinä, että se voisi parhaassa tapauksessa onnistuessaan yltää jopa palkintokuvaksi. Hacksaw Ridge löi minut kyllä ihan kanveesiin ja minun on nostettava hattuani Gibsonille sekä muulle tekijätiimille. Sotaelokuvat ovat nappiin mennessään niin hienoja kaikessa raadollisuudessaan ja tämä nousi kyllä heti sinne omille kärkisijoille (ykköspaikalla edelleen Lone Survivor). Kuvaus, äänimaailma, hahmokehitys, näyttelijät, musiikki ja se myöhemmin lopputeksteissä opittu tositapahtumien pohja vielä pisteenä kaiken päälle. Ainoastaan miksi en ihan viiteen tähteen tämän kanssa menisi, olivat muutamat yliampuvat sankariglorifioinnit. 

Huikea sotaelokuva kerta kaikkiaan ja en ihmettelisi ehdokkuuksia ollenkaan. 



Trailereita en laita kummastakaan elokuvasta, koska molempien trailerit kertovat ihan liikaa juonesta
 

Ghostbusters & Lights Out

Näillä kahdella kuvalla ei ole mitään merkittävää tekemistä keskenään muuta kuin molemmat jäivät vaille omaa arvosteluaan. Esityksessähän nämä olivat jo kesällä, eivätkä taida enää minkään teatterin ohjelmistossa killua, mutta halusin silti tuoda ne vielä esille, etenkin Ghostbustersin.
 

Ghostbusters

Ohjaaja: Paul Feig
Käsikirjoitus: Katie Dippold & Paul Feig
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon, Leslie Jones, Chris Hemsworth, Charles Dance, Michael K. Williams, Andy Carcia, Matt Walsh, Cecily Strong & Neil Casey
Kesto: 1h 56min
Ikäraja: 12

Ghostbusters on tavallaan uusintaversio vuoden 1984 leffaklassikolle. Fyysikot Erin Gilbert (Wiig) ja Abby Yates (McCarthy) kirjoittivat aikanaan yhdessä kirjan paranormaaleista ilmiöistä, mutta Gilbert on jättänyt ne asiat elämästään jo taakseen. Kun Erin saa selville Abbeyn aikovan julkaista kirjan uudelleen, on hänen pakko ottaa yhteyttä vanhaan kollegaansa, sillä teos vaarantaisi hänen asemansa arvostetun yliopiston professorina. Abbey jatkaa edelleen yliluonnollisen metsästystä uuden aisaparin, erikoisen Holtzmanin (McKinnon) kanssa. Abbey on vastahakoinen jarruttamaan kirjan kanssa, mutta suostuu lopulta sillä ehdolla, että Erin liittyy heidän seuraansa seuraavan ilmiön tutkimisessa. Yliluonnollinen ilmiö osoittautuu olevan ehtaa tavaraa ja palauttaa Erinin uskon takaisin. Porukkaan liittyy vielä myöhemmin omakohtaisia kokemuksia kerännyt Patty Tolan (Jones) ja sihteeriksi palkattu puupää Kevin (Hemsworth).

Ghostbustersin halusin nimenomaan nostaa vielä esille siksi, että se sai niin käsittämättömän ennakkoryöpytyksen ennen kuin kukaan oli edes elokuvaa nähnyt. Ilmeisesti suurin närästys johtui sanasta "reboot", mutta sekään ei minulle avautunut miksi juuri tämä kuva sai osakseen niin suuren närän, kun uusintaversioita muistakin klassikoista on sadellut tasaiseen tahtiin muutenkin. Törmäsin myös huoleen alkuperäisen version "pilaamisesta", mitä en myöskään tajua, sillä maineestaan huolimatta ei se alkuperäinen nyt mielestäni ole mikään kummoinen elokuva. 

Itsekin menin kyllä vähän varauksella katsomaan tätä uutta versioita, mutta se johtuu ihan siitä, että "Sony" lätkä saa minut aina varuilleen muutoin ei mitään ongelmaa. Yllätyin vallan positiivisesti miten meneväksi leffaksi tämä osoittautuikaan. Alussa on vielä kankeutta ja vitseissä vähän liikaa alatyyliä, mutta kun elokuva pääsee vauhtiin, niin voi pojat on se menoa. Jotenkin ironisesti tämä myös tuntui tyylissä ja musiikissaan enemmän kasarilta kuin alkuperäinen! Viitteitä on kyllä paljon alkuperäiseenkin sekä vanhat tähdet cameo-rooleissa, mutta leffa tekee kuitenkin itsestään omanlaisensa sopivissa määrin. Näyttelijävalinnat uppoaa myös paremmin omaan huumorihermooni kuin alkuperäisen, varsinkin Wiig onnistuu jo eleillään hymähdyttämään. Parasta on kuitenkin överin rajalla liikuskeleva Kevinin hahmo, jota tulkitsee myös nähtävästi bimbon rooleissa loistava Chris Hemsworth.
  
 

Lights Out

Ohjaaja: David F. Sandberg
Käsikirjoitus: Eric Heisserer, perustuu Sanbergin samannimiseen lyhytelokuvaan
Pääosissa: Teresa Palmer, Gabriel Bateman, Billy Burke, Maria Bello, Alexander DiPersia, Alicia Vela-Bailey
Kesto: 1h 21min
Ikäraja: 16  

Kun Rebecca (Palmer) oli vielä pieni ja asui kotona, hän saattoi kokea painajaisia ja näkyjä, jotka tuntuivat aidoilta. Nämä sekä äidin rakoileva mielenterveys saivat hänet muuttamaan kotoa jo nuorena, eikä hän vieläkään pidä aktiivisesti yhteyttä äitiinsä. Kun hänen pikkuveljensä koulusta soitetaan lievästä huolesta veljen nukahtaessa usein tunnille, lähtee Rebecca katsomaan äitinsäkin tilanteen. Äidin mielenterveys on ottanut taas suunnan huonompaan päin ja veljen uskallettua viimein kertoa äitinsä "mielikuvitusystävästä" Dianasta, kuulostaa tarinat pelottavan samankaltaisilta Rebeccan lapsuuden painajaisten kanssa. 

Lights Out vaikutti jo trailerissa mielenkiintoiselta säikyttelyltä, vaikka en nyt kummoista tästäkään odottanut, etenkin Kirotun jatko-osan ollessa niin onnistunut kauhutekele. Lights Out osoittautui kuitenkin ihan kelvolliseksi kokonaisuudeksi, jossa oli mietitty juonikin loppuun asti. Valitettavasti uskalsin kyllä nukkua siltikin pimeässä leffan jälkeen, mutta se ei tosiaan ole kiinni siitä, etteikö elokuva olisi yrittänyt parhaansa. Leffan aikana sai kyllä säpsyä ja jänskättää. Yhtään enemmän pimeänpelkoisille, mutta kauhun ystäville, roima suositus.

Teresa Palmer veti todella hyvin, olenkin hänestä tykkäilyt jo esimerkiksi Warm Bodies elokuvassa aikaisemmin. Joskus viitannut häneen Kristen Stewartin blondina kaksoissiskona, joka osaa näytellä, ihan vain siis ulkonäöllisten samankaltaisuuksien tähden. Sivurooleissa oli ihan pätevät pelkääjät. Silmiinpistävän heikosti suoriutuu kyllä elokuvan lapsinäyttelijä, joka välillä on kyllä ihan homman tasalla, mutta pelon sijaan draamaa vaativissa kohtauksissa näkyy päällepäin, että hän pidättelee hymyä tai naurua. Vertaan väkisinkin Kirotun lapsinäyttelijöihin, joista etenkin pääosassa oleva Madison Wolfe oli vain niin pelottavan hyvä.