19. maaliskuuta 2011

Rango


Ohjaaja: Gore Verbinski
Pääosissa: Johnny Depp, Isla Fisher, Bill Nighy, Ray Winstone, Abigail Breslin, Alfred Molina, Ned Beatty & Harry Dean Stanton
Musiikki: Hans Zimmer
Kesto: 1h 45min

Gore Verbinski (Pirates of the caribbean trilogia, Ring) yllättää yleisön virkistävän omintakeisella aikuisille suunnatulla animaatiolla.

Rango on näyttelijänlahjan omaava lipeäkielinen kameleontti, joka ikävän sattuman kautta lennähtää aavikolle. Tavattuaan tavallaan auton alle jääneen vyötiäisen, joka hourailee lännen hengestä, lähtee Rango etsimään läheistä kaupunkia ja samalla omaa itseään. Kaupunki nimeltä Dirt on mitä erilaisimpien otusten, elukoiden ja öttiäisten asuttama karikatyyri villin lännen hökkelikylistä. Rango päästelee suustaan muutaman sammakon ja eläytyen keksimäänsä rooliin saa kylän asukkaat uskomaan hänen olevan kaikkivoipa kaveri, aivan sheriffi ainesta. Kun asukkaiden eniten arvossa pitämä asia eli vesi, alkaa kadota tietävät he kenen harteille asettaa vastuu.

Tarina on pääpiirteissään tuttu ja arvattava, mutta noin muuten tämä on jotain aivan ennennäkemätöntä. Visuaalinen ilme on jo ihan älytön: kaikki pinnat, ihot, turkit ja kaikki hiekan jyvät on tehty niin huolella. Eläinhahmot on jotain aivan ainutlaatuista, niissä on persoonaa jo yhdellä vilkaisulla, eikä jokaisen möngertäjän kohdalla edes heti tajua mikä laji on edes kyseessä. Massiiviset otokset maisemista ovat myös aivan huikeat. Tämä ei siis ole 3D, tämä ei tarvitse sellaista.

Kun kerran kyseessä on isommille suunnattu animaation, huumorikin on räätälöity sen mukaan. Tietyllä tavalla Rango tekee pilaa lännenelokuvista, mutta toisaalta se samalla osoittaa lajityypille kunniaa. Ovelat viittaukset muihin elokuviin on istutettu mukaan todella ovelasti, niin ettei kirjoittanutkaan havainnut puoliakaan (vrt. esimerkiksi Dreamworksin selkeät populäärikulttuuriviittaukset).

Rango elokuva on jossain määrin ihanan älyvapaa, ihanan outo ja kummallinen. Puoliakaan en voi kertoa mitä haluaisin, sillä se paljastaisi liikaa etukäteen. Kehoitan katsastamaan tämän pätkän, erityisesti jos olet ikinä koskaan yhtäkään länkkäriä nähnyt. Ja nimenomaan ORGINAALI versio, kun tässä tehdään niin jumankeikka hyvää äänityötä aksentteineen kaikkineen!



Ps. hauska making of video täällä

2 kommenttia:

  1. Hei! Upea leffablogi sinulla! Ryhdyin heti ensikatsomalta lukijaksi! ;DD

    Olen itsekin kova elokuvien harrastaja, ja väsään itsekin elokuvablogia, joten kiva nähdä että täällä on muitakin arvostelemassa ja heittämässä varsin tasokasta analyysiä.

    Olisi kyllä kiva kuulla ihan tuosta työstäsi tai opiskelustasi, sillä yleisesti olen itsekin kiinnostunut työskentelystä elokuvateollisuuden parissa (enemmän tai vähemmän).

    Mutta niin. Eipä muuta tähän hätään 8)
    Ai ja varmisteeksi vielä, emme tunne toisiamme, joten randomina täällä lueskellaan :DD

    VastaaPoista
  2. Oi, vähän hienoa jos nää höpinät täällä nappasi! ja ilmaisusta "tasokasta analyysiä" olen imarreltu, kiitos kiitos :) työn puolesta on pääkopassa hautumassa muutamia ideoita, että ehkä niistä saa joskus otettua vielä kunnolla kiinni ja puristettua tänne. Koulu taas sivuaa elokuvia kuitenkin suhteessa hyvin vähän, että saa nähdä saanko siitä revittyä mitään tänne :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...