Iso kiltti jätti

Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: perustuu Roald Dahlin lastenkirjaan, Melissa Mathison
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Jemaine Clement, Rebecca Hall, Rafe Spall & Bill Hader
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 7

Steven Spielbergin uusin elokuva sukeltaa Roald Dahlin satuun Isosta kiltistä jätistä. Jätti saa nimensä pieneltä orpokodissa asuvalta tytöltä, Sophielta (Barnhill), jonka IKJ (Rylance) nappaa mukaansa Jättien maahan, sillä Sophie ehti nähdä tämän hiipparoimassa ihmisten maailmassa. Nimiyhdistelmä juontaa siitä, että IKJ on niin paljon Sophieta isompi, mutta poikkeuksellisen kiltti Jätti, jonka ruokavaliota eivät ole ihmisparsat (human beans) ollenkaan, vaan hän on kasvissyöjä. IKJ on oikeastaan harvinaisen pieni Jätti, sillä hänen lajitoverinsa ovat kaikki monta kertaa isompia ja eivät kieltäydy kahdesti pienestä ihmisparsasta makupalana. Sophie onkin pidettävä visusti piilosta ja hajuaistinkin ulottumattomissa, jotta ei niin kiltit Jätit, eivät huomaisi häntä. Tyttö saa selville IKJ pyydystävän unia ja vievänsä niitä ihmisparsoille uneksittavaksi ihmisten maahan. Saatuaan selville toisten Jättiläisten aikeista hyökätä ihmisten maahan, ottavat he avuksen IKJ:n kyvyn pyydystää ja sekoittaa unia sekä Sophien ovelan suunnitelman.

Isoa kilttiä jättiä en ollut alunperin suunnitellut katsovani, mutta kaveria sattui kiinnostamaan, joten lähdin seuraneidiksi. Toki tekijälista oli valmiiksi jo vaikuttava, mutta vaikka kuinka mestarillinen ohjaaja Spielberg onkaan, ei hänen kuvistaan voi aina tietää. Taustalla oleva satu ei ole kuin nimeltään tuttu, juonesta en tiennyt sen kummemmin, enkä itseasiassa traileriakaan kunnolla katsastanut. Minulla ei siis ollut suuremmin odotuksia elokuvan suhteen ja kuvittelin sen olevan aika tavanomainen (jopa aavistuksen tylsä) satukuva. Elokuva pääsikin vähän yllättämään varsinkin juonellisesti, sillä se lähti ihan todella käyntiin loppuvaiheessa ja toi odottamattomia käänteitä.

Alkuun ja pitkälle puoleen väliin IKJ vaikuttaa tosiaan varsin perinteiseltä sadunkerronnalta ja jännittävimmät kohdat (ikärajan puitteissa) eivät niin suuresti aikuisempaa katsojaa hetkauta. Ison Kiltin Jätin maailma on kuitenkin jo siinä kohtaa varsin viehättävää seurattavaa, kunhan saa vain satuvaihteen silmään. Visuaaliset puitteet ovat aivan viimeisen päälle hiottuja ja maagisen kauniita maisemia töllättäessä saattoi jäädä suu auki kerran jos toisenkin. Motion-capture ja kaikki tietokoneella luodut maisemat menevät saumattomasti yksiin konkreettisten asioiden kanssa, kun ihmistenkin maailma on asteen väritetympi kuin tavallisesti. Ero on niin hienon hieno, että sitä tuskin huomaa kaiken yhtenäisyyden ansiosta. John Williamsin musiikissa on klassisen musiikin kaiku ajalta, jolloin kappaleita kutsuttiin sinfonioiksi. 

Katsomani versio oli taasen originaali, eikä tämän kohdalla olisi voinut kuvitellakaan suomenkielistä, koska mukana on niin paljon näyttelijöitä omalla naamallaan, eikä motion-capturena pelkästään. Täytyy kyllä silti tehdä maininta mainiosta käännöksestä, jonka pohja on ilmeisesti kirjan suomenkielisessä käännöksessä. IKJ:n puheenparsi on siis erikoinen ja hän ei ihan osaa sanoja oikeissa muodoissaa, vaan pikkaisen vääntelee kaikkea. Tätä vääntelyä ja kääntelyä kuullaan Mark Rylancen äänellä, jonka kasvonpiirteetkin on lainattu osin IKJ:n hahmolle. Tämä roolisuoritus oli jopa minusta parempi, kuin se aiempi Vakoojien sillassa (would it help?), josta Rylance sai Oscarin. Nuori Ruby Barnhill on myös aikamoinen ottaen vielä huomioon sen, kuinka paljon hänen elokuvassa näkemistään asioista on luotu vasta jälkikäteen. Elokuvassa nähdään myös muun muassa Downton Abbey-sarjasta tuttu Penelope Wilton. 

Iso Kiltti Jätti on mukavan perinteikäs ja lapsenmielinen satuelokuva, mutta joka onnistuu tasaisen juoksunsa jälkeen vielä loppuspurtissa yllättämään. Vaikka onkin alhainen ikäraja, se kannattaa ottaa tosissaan, vaikka aikuisen kanssa pienempikin pääsisi. 


 

Spotlight ja Vakoojien silta (Kinopalatsi, Helsinki)

Joskus Oscar-elokuvien eteen on tehtävä vähän enemmän, mentävä himpun verran kotikynnystä pidemmälle. Varsinkin, jos omaa samanlaisen Gotta catch 'em all-asenteen ehdokas-kuvia kohtaan, kuten minä. Matkamme vei meidät Helsinkiin asti, koska Vakoojien silta, joka ei pyörinyt enää oikein missään muualla. Vakoojien sillalle oli käynyt "Blue Jasminet", se siis pyöri kyllä täälläkin, mutta koska ymmärrys ei ollut riittävä, se jäi välistä. Vannoimme taas, että jatkossa (etenkin syksyisin) ne tiettyjen ohjaajien teokset (Woody Allen, Spielberg....) vaan mennään katsomaan ja piste. Toinen syy oli Spotlight, joka oli harvoja ehdokas-kuvia, jotka eivät saapuneet tänne seudulle ollenkaan ja nämä sai kätevästi maratoonattua samalla reissulla.

Molemmat leffat pyöri samassa paikassa eli Kinopalatsissa, jossa tuli vierailtua ensimmäisen kerran viime vuoden maaliskuussa. Tein aiheesta oman postauksenkin, jossa ihmettelin suuresti niiden paljon puhuttujen vartin mainosrallien puuttumista Kinopalatsissa sekä Espoon Sellossa. Nyt voin "onnekseni" kertoa, että nekin tuli koettua... herranjesta mikä määrä kaiken maailman vakuutusjuttuja ja finnkino sitä tätä ja tota. Nyt ymmärrän, mistä se närinä on kummunnut. 


                                                                      Spotlight

Ohjaaja: Tom McCarthy
Käsikirjoitus: Tom McCarthy & Josh Singer
Musiikki: Howard Shore
Pääosissa: Michael Keaton, Rachel McAdams, Mark Ruffalo, Liev Schreiber, John Slattery, Stanley Tucci, Brian d'Arcy James, Gene Amoroso, Jamey Sheridan & Billy Crudup
Kesto: 2h 8min
Ikäraja: 12

Spotlight on tositarina journalismin keskiöstä, Boston Globen Spotlight-nimisen reportteritiimin tekemästä merkittävästä lehtijutusta, joka julkaistiin vuonna 2002. Tiimi alkoi tutkia katoliseen papistoon kohdistuvia seksuaalisen hyväksikäytön syytöksiä lähtien liikkeelle vain muutamista paikallisista nimistä. Tutkimukset veivät yhä pidemmälle paljastaen häikäilettömän ja systemaattisen salailujen ketjun, joka jatkui aina ylimpiin portaisiin asti.

Spotlight on todella vaikuttava elokuva, joka antaa pienemmillekin tapahtumille niiden tarvitsevan ajan ja nostaa jännitettä maltillisesti milli kerrallaan. Henkilöhahmot ovat tarpeeksi arkisen oloisia ja tuntuvat näin ollen oikeilta ihmisiltä. Tositapahtumien tuoma pohja kummittelee taustalla hyvässä sekä pahassa, toisaalta se siis juuri koskettaa, mutta toisaalta taas kylmäävä todellisuus iskee kasvoihin. Kaarti on kauttaaltaan ensiluokkainen, mutta yllätyin kaikista eniten Ruffalon annista, koska en ole osannut arvottaa hänen taitojaan ihan näin korkealle.  

                                                                Vakoojien silta

Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Matt Charman, Joel Coen & Ethan Coen
Kuvaus: Janusz Kamiński
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Tom Hanks, Mark Rylance, Scott Shepherd, Amy Ryan, Sebastian Koch, Alan Alda, Austin Stowell, Billy Magnussen, Michael Gaston, Peter McRobbie, Dakin Matthews, Domenick Lombardozzi, Mikhail Gorevoy, Stephen Kunken & Jesse Plemons
Kesto: 2h 22min
Ikäraja: 12

Kylmän sodan aikaisessa painostuksessa brooklyniläinen vakuutusjuristi James Donovain lähestulkoon määrätään toimimaan puolustusasianajajana venäläiselle vakoojalle. Kyseisen tapauksen johdosta ja Donovanin siviiliaseman tähden hän joutuu keskelle jakautunutta Berliiniä suorittamaan neuvotteluja. Vangiksi on joutunut amerikkalainen U2-pilotti, joka pitäisi saada turvallisesti kotiin. 

Vakoojien sillan odotin olevan pitkä, paatoksellinen ja jopa tylsä kaikista tekijöistään huolimatta, koska Spielbergin edellinen elokuva Lincoln oli niin pahuksen kuiva tapaus. Vakoojien silta yllättikin positiivisesti, sillä se ei ollut ollenkaan samalla tavalla puinen, vaan kuljetti ihan kiitettävästi aina sinne viimeiselle sillalle asti. Tom Hanks oli kyllä vähän jo väsähtänyt, mutta muut osa-alueet paikkasivat hänen suoritustaan (mitä hälle on tapahtunut?). Mark Rylancen sivuosaehdokkuuden ymmärrän, mutta samassa kilpailee kovempiakin suorituksia. Tähtilipun palvontaa olisi voitu hieman myös hillitä, kyllä vähemmälläkin ymmärretään. Newmanin sävelet olivat jälleen musiikkia korvilleni.

 

Lincoln

Kuva täältä

Ohjaaja: Steven Spielberg
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Strathairn, Joseph Gordon-Levitt, Tommy Lee Jones, Lee Pace, James Spader, Hal Holbrook, Jared Harris, John Hawkes, Gloria Reuben & Michael Stuhlbarg
Kesto: 2h 30min
Ikäraja: 12

Lincoln kertoo tietenkin itse Abraham Lincolnista ja tämän elämän merkittävimmistä neljästä kuukaudesta, jotka osoittautuivat hänen viimeisiksi elinkuukausikseen. Sisällissodan runnellessa Yhdysvaltoja, on Lincolnilla tavoitteena rauhan lisäksi lopettaa orjuus ajamalla läpi perustuslain 13. lisäys. Voittoon tarvitaan lisää ääniä melkein keinolla millä hyvänsä, eikä edes kaikki Lincolnin asiaa kannattavat ole varmoja, onko lisäys juuri nyt ajankohtainen ja edistääkö se rauhan saavuttamista. Kotirintamalla on omat taistelunsa kiivaan vaimon kanssa ja vanhemman pojan sotaan lähdön kanssa.

Eniten Oscar-ehdokkuuksia kahminut Lincoln, on kyllä ahminut enemmän kuin tarvisi. Kaikilta näiltä oscar-kuvilta rohkenen odottaa jotakin erikoisempaa, mutta tässä sitä ei kyllä ollut. Melkein elokuvan kaksi ensimmäistä tuntia on rehellisesti sanoen tylsää katsottavaa. Vasta äänestyksen alettua lopullisena huipennuksena, on elokuva lähempänä sitä mitä halusi nähdä ja kokea. Vasta silloin kokee olevansa hetkessä mukana ja seuraavansa jotain hienoa. Kuitenkin, jos elokuvan hienointa kohtaa odottaessa pitää katsella läpi se kahden tunnin tylsyys, en tiedä onko se sen arvoista. Itse koen jaksavani istua draamakuvia hyvinkin maltillisesti läpi elokuvasta nauttien, niin en usko Lincolnin puisevuuden johtuneen omasta malttamattomuudestani.

Odotin Lincolnin olevan vastaavan hieno tarina versio Amerikan yhdestä tunnetuimmasta presidentistä, samaan tapaan kuin Kuninkaan puhe oli joka hetkeltä mielenkiintoista seurattavaa. Valitettavasti tämä ei yllä samalle viivalle alkuunkaan. Amerikassa kuva on iskenyt ilmeisesti kuin häkä, mutta tämä nyt varmasti vetoakiin enemmän heihin kun kyseessä on oma historia, mutta elokuvan nähtyäni ihmettelen silti moista ylistystä ja noin roimaa akatemian tunnustusta.

Yhdestä tunnustuksesta tai kahdestakin olen kyllä poikkeuksellisesti samaa mieltä akatemian kanssa: miespääosa ja maskeeraus. Olin osittain tätä mieltä jo elokuvaa katsellessa, mutta se vahvistui vielä myöhemmin, kun katselin Daniel Day-Lewisin haastattelua hänen omalla pärställään, omalla äänellään ja omalla aksentillaan. Herra on todella muuntautumiskykyinen ja lahjakkuutta ei voi kiistää. Itse Lincolnin hahmo oli myös mieluinen ja eritoten hänen tarinointi ja turinointi vaiheensa olivat hyviä hetkiä elokuvassa Day-Lewisin vieno virne ja pilke silmäkulmassa mukaan ympättynä. 
Sivuosissa ja vielä sivummissa osissa on bongattavaa elokuvaihmisille, joka oli myös seikka, jolla jaksoi katsella kuvaa aavistuksen paremmin.

Lincoln on kyllä katsottava, mutta vaatii aiheeseen valmiiksi kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä. Ei ole kaikkien pala kakkua.


EDIT. Tajusin ettei Lincoln ole ehdolla maskeerauksesta. PÖH

Tiesitkö että: Jurassic Park 1-3

Jurassic Park (1993)

• Harrison Ford kieltäytyi tohtori Alan Grantin roolista

• Sean Connerylle tarjottiin John Hammondin roolia

• Ford Explorer:n kojelaudalla olevan vesilasin värähtely saatiin aikaiseksi kitarankielellä, joka sijaitsi kojelaudan alapuolella

• Erikoistehoste teknikot työstivät vuoden Triceratopsin poikasta kohtaukseen, jossa toinen lapsista ratsastaa sillä. Kohtaus kuitenkin leikattiin viime hetkellä pois lopullisesta elokuvasta

• Munan kuoriutumis kohtauksessa oli alun perin suunnitteilla vauva Triceratopsin kuoriutuminen, mutta tilalle vaihdettiin Velocitraptor

• Tutkiakseen Gallimimus lauman liikkeitä, elokuvan digitaalipuolen henkilöstöä komennettiin juoksemaan pienillä esteillä varustetulla tienpätkällä kädet rintakehää vasten kuten Gallimimuksilla

• Ariana Richards (Lex Murphy) oli pettynyt, kun hänen roolihahmostaan ei tuotettu action figuuria

• Joseph Mazzello (Tim Murphy) oli ollut liian nuori koe-esiintyessään Spielbergin elokuvaan Hook-kapteeni Koukku, eikä näin ollen saanut kyseisestä kuvasta roolia. Spielberg oli kuitenkin vaikuttunut pojan taidoista ja lupasi roolittaa hänet johonkin tulevaan projektiinsa, joka sattui olemaan Jurassic Park. Mazzellon lisäyksen myötä lapsien iät vaihdettiin, jolloin poiketen kirjasta hahmosta Tim tuli nuorempi sisaruksista

• Alkuperäisessä käsikirjoituksessa aulan T-rex luuranko oli aseteltu köysien varaan kiinni samaan tapaan kuin marionettinukke ja tohtori Grantin oli tarkoitus ohjailla luurangon kalloa ja leukoja murskaamaan Velocitraptorit

• Kohdassa jossa T-rex nappaa yhden Gallimimuksista hampaisiinsa, käytettiin äänenä nauhoitetta, jossa koira ravistelee lelua suussaan

• Elokuvassa on kaiken kaikkiaan vain 15 minuuttia materiaalia, jossa esiintyy dinosauruksia: 9 minuuttia Stan Winstonin animatronics hahmoja ja loput 6 minuuttia ILM:n tietokone animaatiota

• Velocitraptorien koko ja nopeus elokuvassa on liioiteltu huomattavasti. Todellisuudessa ne olivat kooltaan vain puolet elokuva versioistaan. Jurassic Parkin tekemisen jälkeen saatiin selville, että Velocitraptoreilla oli ollut suomujen sijaan höyhenpeite ja niistä kehittyi myöhemmin lintuja.

• Dilophosauruksen ääntely oli yhdistelmä mölyapinoiden, haukkojen, kalkkarokäärmeiden ja joutsenien ääntä. Velocitraptorien ääni puolestaan oli yhdistelmä merinorsujen poikasten, delfiinien ja mursujen ääntä. T-rexin ääni vastaavasti oli yhdistelmä koiraa, pingviiniä, tiikeriä, alligaattoria ja norsua. Brachiosaurukseen käytettiin valaan ja aasin ääntä

The Lost World: Jurassic Park (1997)

• San Diegossa mies, jonka T-rex nappaa videoliikkeen vierestä, on käsikirjoittaja David Koepp. Credittien rullatessa hänet on mainittu roolistaan nimikkeellä ” Unlucky Bastard”

• Pienten Compsognathuksien hyökätessä Dieter Starkin (Peter Stormaren) kimppuun tämä alkaa huutaa ja heitellä otuksia kivillä, jonka jälkeen hän mumisee muutamia kirouksia ruotsiksi. Steven Spielberg tykkäsi tästä omaperäisestä lisästä ja jätti kohdan lopulliseen elokuvaan

• Kohtaus, jossa Japanilainen turisti pakenee T-rexiä San Diegossa, on kunnianosoitus Godzilla elokuville. Kaverin japaninkielinen huuto tarkoittaa ”I left Japan to get away from this?!”

• Spielberg vieraili elokuvan Swingers alkupuolen kuvauksissa antaakseen luvan Tappajahain teemamusiikin käyttöön. Vince Vaughn:n näytteleminen teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän tarjosi roolin tästä elokuvasta

Jurassic Park 3 (2001)

• Spinosaurus oli suurin koskaan rakennettu animatronics hahmo

• Spinosauruksen jätöksiä varten käytettiin n. 946,4 litraa (250 gallonaa) kaurapuuroa

• Ensimmäisen Jurassic Parkin loppukohtauksessa Alan Grantin katsoessa ulos helikopterin ikkunasta, näkee hän pelikaani parven lentävän. Tämän elokuvan loppukohtaus on hyvin identtinen, mutta pelikaanien tilalla on Pterodon parvi

• Yhtäläisyyksiä on myös toiseen elokuvaan: Billyllä on onnenreppu siinä missä Sarah Harding:llakin

Lähde 1, Lähde 2, Lähde 3