10. heinäkuuta 2011

Tiistaita odotellessa

(teksti on kirjoitettu eilen illalla)

Ihan kohta on keskiyö ja ollaan saatu tämänpäivän ”potteroinnit” pulkkaan. Täysin tarkkaa tietoa en voi antaa, mutta assistentin kanssa on kyhäilty yhtä sun toista 12. päivä potter-riehaa varten, mutta ihanaa olla loppusuoralla. Ulkoa on keräilty tavaraa, on keitetty, veistelty, leikattu ja neulottu.

Toissa päivänä otin itsekin osaa Potter maratoniin ja kävin katsomassa Feeniksin killan. Kaikista elokuvista juuri se on huonoiten muistissa ja onhan se ihan ainutlaatuista nähdä taas leffateatterissa ja vielä täysin tietoisena siitä, että ympärillä on kunnon Potter faneja. Muutenkin oli mielenkiintoista seurata töissä ollessa koko Maratonin alkua, kun samanhenkiset ihmiset ja tutut naamat kokoontuivat joka päivä samaan paikkaan samaan kellonaikaan. Moni kantoi passiaan suurella ylpeydellä :)

Jotkut ovat saattaneet huomata muutamia potter yksityiskohtia, jotka ovat jo ilmaantuneet studio123:een, mutta jos näitä ei ole vielä huomannut niin kannattaa ainakin katsastaa ulkoseinä, jolle on ilmaantunut aika ”vaatimattoman kokoinen” pimeän piirto. Piirto toteutettiin yhteispelinä meidän luovan tiimin kesken ja on se hienoa nähdä se liehumassa oikealla paikallaan, nimimerkillä spraymaalinvihreätsormet.


Muistutan vielä potter härdelliin osallistuvia velhobussilla tulijoita tarkistamaan poimittaislinjan reitin ja aikataulun, ettei kauempaa tulijoiden tarvitse luudalla liihotella paikalle.

Anjala Maris Cafe 17:00
Inkeroinen (as.) 17:10
Myllykoski (as.) 17:20
Koria 17:30
Kuusankoski 17:40
.... siitä porukka ulos ja uusi kierros:
Kouvola matka-asema 17:50
Kuusankoski 18:00.

5 kommenttia:

  1. Toi kuva tossa ylhäällä on ihan sika hieno ! Myöskin pimeän piirto rules.. : )

    VastaaPoista
  2. Jeah, piirto livenä viel parempi ; D

    VastaaPoista
  3. Hienosti tuo pimeä piirto tehty. Ensi-iltaa odotellessa...

    VastaaPoista
  4. Pimeän piirto vois olla aika mukava tatuointi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...