5. tammikuuta 2012

2011/2012

Ensiksi HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 ITSE KULLEKIN! :)

Vuodelle 2011 menin tekemään uuden vuoden lupaukset, joista voi tarkemmin katsoa täältä. Ensimmäinen osa käsitti lihattoman tammikuun, josta voin kertoa ylpeänä suorituneeni. Toinen osio meni sitten vähän niin ja näin....

Lupaushan koski kirjaa "1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään" ja lupauksen aikaan olin katsonut listasta minimaaliset 7,1 prosenttia ja itseäni lainatakseni
"otan tavoitteeksi parantaa tuosta HUOMATTAVASTI tämän vuoden loppuun mennessä!"

Alkuvuodesta tavoite lähti rullaamaan ihan hyvin ja etenkin maa
lis-, huhti- ja toukokuussa olin oikein aktiivisena katselemassa listan kuvia. Sitten tahti näiden elokuvien kohdalla alkoi hiipua, vaikka niitä ahkerasti lainailin ja nauhoitin (mutta en sitten katsonut kuitenkaan). Vuoden loppupuolella tuli jo parikin kuukautta etten katsonut mitään listalta vaan "katson sitten ensi kuussa tooosi monta!" niin varmaan.

Vuoden 2011 aikana kävin 41 kertaa elokuvateatterissa katsomassa leffoja. Kotioloissa tai kavereiden luona tuli katsottua n. 99 itselleni uutta elokuvaa, aiemmin nähdyistä elokuvista puhumattakaan. Noista 99:stä elokuvasta kuitenkin vain 29 on 1001-listan leffoja, joten prosentti osuus kasvaa vain n. 10 prosenttiin alkuperäisestä 7,1:stä prosentista. Tämä ei ollut ihan niin huomattava parannus kuin mitä alunperin ajattelin, joten tämä osuus menikin penkin alle..



Tässä ne 29 1001-listan kuvista katsotut:

Taivaalliset olennot (1994)

Tuulen viemää (1939)

Wizard of Oz (1939)

Casablanca (1942)

007 ja kultasormi (1964)

Aamiainen Tiffanylla (1961)

Little miss sunshine (2006)

Singing in the rain (1952)

3. asteen yhteys (1977)

Psyko (1960)

L.A. Confidential (1997)

Prinsessa Mononoke (1997)

Punainen virta (1948)

Nuori kapinallinen (1955)

Menetetty maa (2007)

Full metal jacket (1987)

Kauriinmetsästäjä (1978)

Pahan kosketus (1958)

Hotelli Firenzessä (1986)

Matka kuuhun (1902)

Kummisetä (1972)

Kummisetä 2 (1974)

Seven (1995)

Nainen Shanghaista (1947)

Apocalypto (2006)

Pan’s labyrint (2006)

The Queen (2006)

Schindlerin lista (1993)

Glory (1989)



Vuoden 2012 aikana jatkan 1001-listan elokuvien katsomista, mutta en pistä siihen mitään tavoitetta. Sen sijaan lupaukseni vuodelle 2012 on katsoa omasta leffahyllystä kaikki ne elokuvat, joita en ole vielä katsonut. Näitä on 27 kappaletta. Tämän lisäksi lupaan katsoa lainahyllyssä tällä hetkellä olevat elokuvat (8 kpl) ennenkuin lainaan/vuokraan yhtään uusia. JA vielä lisäksi lupaan katsoa vuoden loppuun mennessä kaikki rästissä olevat elokuvat digiboksista, joita siellä onkin nyt 26 kappaletta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...