3. tammikuuta 2011

Tavoitteeni vuodelle 2011

En ole useampaan vuoteen tehnyt mitään merkittäviä uuden vuoden lupauksia, vaan kunhan olen ohi mennen kysyessä kuitannut "no, voisinhan YRITTÄÄ syödä terveellisemmin ja vähän liikkua" jne. Ja huomioikaa nimenomaan tuo sana "yrittää", joka nyt vesittää koko lupauksen samantien. Eihän sitä pakko ole, kun on luvattu VAIN yrittää. Vuosi 2011 on toisin, sillä vaikka en tehnyt mitään muotoa "minä lupaan.." niin olen asettanut itselleni muutamat tavoitteet, mihin oikeasti panostan ja suhtaudun yhtä vakavasti kuin aitoon lupaukseen.

Ensinnäkin minuun tarttui tuo järjetön (ei millään pahalla) ajatus lihattomasta tammikuusta facebookin innoittamana. Minähän siis, joka olen aivan täysi lihansyöjä henkeen ja vereen pidin tätä haastetta juuri sopivana kaltaiselleni, joka ei varmasti pystyisi muutakuin pakon edessä luopumaan lihasta. Jotta homma pysyisi inhimillisyyden rajoissa jätin sen kalan ravintooni, vaikka lihaa se nyt on siinä missä muukin. Toistaiseksi on sujunut hyvin ja olen yllättynyt huomatessani kuinka murto-osan tämä päätös on vienyt siitä mitä normaalisti saisin syödä. Olkoon tämä minun henkilökohtainen haasteeni kunnianosoitus etenkin heill
e, ketkä ovat eettisten syiden takia kasvissyöjiä.


Toinen tavoite liittyy joululahjoihin. Sain nimittäin lahjaksi täysin yllättäen (en osannut toivoa sitä itselleni) juurikin tuon opuksen 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään! Ja pakkohan siihen oli heti rastia laittaa, kun siinä oli ihan valmiiksi alussa sivut mihin pystyy ruksaamaan. Ja nyt hävettää myöntää, että laskettuani oma saldoni yltää vaivaiseen, säälittävään ja surullisen minimaaliseen 7,1 prosenttiin.... Joten otan tavoitteeksi parantaa tuosta HUOMATTAVASTI tämän vuoden loppuun mennessä!

ps. Elokuviin liittyen haluan vielä kiittää sitä henkilöä, joka antoi minulle joululahjaksi itse kokoamansa cd:n, joka sisältää monet minun suosikki elokuvieni tunnusmusiikit! :)

4 kommenttia:

  1. Hiphei lihattomalle tammikuulle ;O) itse olen nähnyt jumalattomasti näitä klassikkoja ja vanhoja leffoja, olen huomannut että moni leffablogi aikoo tänä vuonna petrata juuri niiden saralla mutta minä jätän väliin. Kiitos äitini joka istutti minua leffojen ääressä jo lapsena...

    VastaaPoista
  2. Aaa, oispa mullakin ollut noin :D Nyt pitää sit kovasti sivistää itseään myöhemmällä iällä. Mutta disney klassikoita on onneks aika kokoelma lapsuusajoilta! ;D

    VastaaPoista
  3. En tiedä, onko tuosta kirjasta useampia versioita, mutta sen verran voin sanoa, että mun 2008 versiossa siellä listalla on kaksi Robin Hoodia, joista Robin Hood -niminen elokuvan pitäisi löytyä sivulta 742, mutta sellaista ei löydy, enkä pienen tutkinnan jälkeen kirjasta löytänytkään kuin sen sivulla 140 olevan Robin Hoodin. Lisäksi ainakin Fellinin 8 ½ mainitaan kahdessa kohtaa, mutta en ole varma, onko sillä ollut vaikutusta listan leffojen määrään. Lisäksi listalta puuttuu ainakin E.T., joka sitten kuitenkin löytyy itse kirjasta, joten tarkkana kannattaa olla, kun tuota käy läpi. ;)

    Ihan piruuttani samalla kun kuuntelin Parasta enneniä! kävin läpi KAHDESTI tuon alussa olevan listan läpi ja sain selvästi yli 1001 elokuvaa kokoon. Itse artikkeleita sen sijaan pitäisi olla vain se 1001, jos vuosi sitten tekemäni laskenta pitää paikkaansa. ;)

    VastaaPoista
  4. Juu täällä saman vuoden versio! Oon muistaakseni just ton E.T :n puuttumisen huomannut :D ja onkohan tuo lukema suurempi, jos mukaan on lisätty noi kotimaiset? jos se alkuperäinen versio noudattaisikin numeroitaan :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...