17. joulukuuta 2014

Projekti Smaugin aarre ja haltijapuku

Yöenskari postauksessa jo lupailinkin erillistä juttua askartelu- sekä ompeluprojekteista, jotka liittyivät viimeiseen Hobitti-elokuvaan.

Ensimmäinen projekti Smaugin aarre on työpoppoon kesken toteutettu yhteistyöprojekti allekirjoittaneen vision pohjalta. Lähtöajatus oli siis toteuttaa aarrekasa jossain määrin realistisessa ja käytännöllisessä kokoluokassa, vaikka meinasikin jälleen lähteä luovuus lapasesta. Projekti alkoi kruunujen ja kolikoiden väsäämisestä kierrättäen lehvateatterille päätyneitä pahvin jämiä. Onneksi avuksemme oli hyvään saumaan tullut kotitonttu (=harjoittelija), jolla oli intoa leikellä, maalailla ja piirrellä milloin mitäkin. Seuraavassa vaiheessa kollega otti kolikot ja kruunut omaan luolaansa kultaista spray-maali käsittelyä varten, kun samaan aikaan teatterilla valmistui timantteja.



Itsekin ehdin muutamat timantit sutaista ja valmistaa Smaugin silmän jälleen pahvia kierrättäen. Kaikkien osasten ollessa valmiita kokoonnuimme pienen tiimin kanssa pykäämään kasaa pystyyn. Kasan pohjana on vain tavallisia pahvilaatikoita, joiden päälle on viritetty ensin muovinen preksu ja tämän päälle punainen kangas. Seuraavassa vaiheessa kiinnitimme Smaugin silmän sekä kaikki kolikot, joita tuntui olevan se miljoona. Sen jälkeen suojasimme keon ympäriltä kaiken, mihin ei saanut väriä tulla ja viimeistelimme välit kultaisella spray-maalilla. Viimeisessä vaiheessa teos kuorrutettiin timantein ja kultaisin kruunuin.  Siitä tuli oikein hieno, vaikka itse sanonkin ja ennen kaikkea oli hauskaa sitä tehdessä!


Toinen projekti oli oman yöensi-ilta asun tekeminen, koska halusin uuden asun kääpiöasun tilalle ja kokeilla haltijapukua ensimmäistä kertaa. Haltija sinänsä on ehkä helpoimpia Lotri-henkisiä asuja toteuttaa, jos menee suoraa kaapumekko, viitta ja haltijankorvat linjalla, mutta halusin hakea enemmän metsänhaltija tyyliä. Galin kääpiön asussahan en tehnyt paljon mitään itse, vaan asun osat on tilattu, ostettu ja bongattu sieltä sun täältä. Senkin vuoksi halusin vähän haastaa itseäni oikeasti tarttumaan ompeluhommiin, jotka eivät ole ominta alaani. Homma alkoi kirppisreissulla, jolta bongasin kaksi vaatekappaletta, joista sain jonkinlaisen vision, mitä niistä saisi tehtyä. Naisten xl-kokoinen mekko, jossa eritoten kuosi huusi metsänhaltijaa sekä miesten M-kokoinen ruskea nahkaliivi, jonka ajattelin korsettivyön tapaiseksi kapistukseksi. Omasta kaapista löytyi valmiiksi oikean värinen vihreä villapaita luomusten alle, hame ja piraattibootsit. Harkitsin hetken Katniss/Galin housuja, mutta totesin haltijoiden olevan enemmän legginsien perään.
 
Miesten M-kokoinen liivi


Aavistuksen on mekko vielä liian iso...


Ompelukoneeseen en ole kajonnut vuosiin ja en ole muutenkaan kovin kaksinen käsityöihminen, vaikka kaikki muu näperrys ja askartelu luonnistuvat. Kyllä se lankojen asennus ja puolaamisetkin tulivat sitten jostain selkärangasta ja pääsin huristelemaan. Ensin siis kavensin mekkoa omaan kokooni, hieman liian reippaalla kädellä, jonka johdosta ajatus kokonaisesta mekosta, muuttuikin hameeksi ja paidaksi. Lyhennykset onnistui sitten jo paremmin ja hihat vain saksin irti ilman sen kummempia. 

Ajoreitti merkittynä, oikealla näkyy puolestaan poistetut olkatoppaukset ja valmis liivi

Liivin kanssa lähdin myös tekemään hyvin luovalla kädellä ensin saksien kanssa ja kun sain jonkun käsityksen, minkä osan siitä haluan pitää, jatkoin harkitummin ja aiemmasta kavennusvirheestä viisastuneena. Liivi/vyö/mikälie onnistui siis vielä himpun verran paremmin kuin itse mekko. Kaikkien osien yhdistelmästä tulikin sitten huippuhyvä, vaikka luomukseni ei kestäkään liian tarkkaa syynäystä (ai mikä saumojen päättely?), mutta palveli tarkoitustaan. Tähän asuun ei sentään tarvinnut yhtään hakaneulaa laittaa, toisin kuin Galinin asun kanssa! Löysin vielä vanhan kaulakorun oikeissa väreissä, jonka sai ympättyä kotitekoista kampausta somistamaan ja korvatkin sain tutun neuvojen avulla pysymään paikoillaan. 

Tässä vielä lopputulos: 

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...