7. tammikuuta 2011

Kuin kaksi mustikkaa

Jo useamman kuukausien ajan olen kerännyt talteen kuvia pääasiassa näyttelijöiden puolelta, ketkä mielestäni joko jollain lailla muistuttavat toisiaan tai sitten he ovat joskus menneet minulla sekaisin tai jopa menevät edelleen. Kaikki eivät ole niitä tunnetuimpia ja itsekin saatan tietää jonkun heistä vain yhdestä roolista, joten tässä varmasti törmää itselleen uusiin kasvoihin.



-Nämä herrat menivät minulla sekaisin joskus vuonna keppi ja tikku, mutta enää ei olisi mitenkään mahdollista etten erottaisi heitä toisistaan. Onhan Sam Neil (Jurassic Park) kuitenkin ihan erilainen kuin Hugo Weaving (V niinkuin Verikosto, Matrix & Taru sormusten herrasta trilogia) mutta molemmilla on todella mahtava ääni.




-Joo, Katy ei ole näyttelijä, mutta on tällä listalla koska voisi hyvin olla näyttelijätär Zooey Dechanelin sisko (Yesman, Linnunradan käsikirja liftareille). Tiesitkö että Zooeyn tosielämän sisko on Emily Dechanel, joka paremmin tunnetaan sarjan Bones päähenkilönä Dr. Temperance "Bones" Brennan:ina.



-Vasemmalla (pahoittelen huonoa kuvaa) Elaine Hendrix (Ansa Vanhemmille), jonka vastikään luulin olevan hieman tunnetumpi Missy Pyle (Jali ja suklaatehdas, Big Fish, Yksin kotona 4).



-Chris Masterson (Veljemme on nero) muistuttaa kyllä Neil Patrick Harris:ia (How I met your mother, Glee) ja TotallyLooksLike.com on samaa mieltä. Molemmat tv:n puolella pääasiassa.



-Georgina Moffat (vasemmalla) on tunnettu Skins-sarjasta, jossa hän esitti ensimmäisillä tuotantokausilla mieleenpainuvaa sivuhenkilöä; Abigail:ia, joka on huomionkipeä ja päästänsä sekaisin. Tästä roolihahmosta minulle tuli kovasti mieleen Lucy Punch:n (oikealla) esittämä paimentyttö Sally Peep tv-sarjassa 10th Kingdom. Lucy on tunnettu myös sellaisista elokuvista kuin Lumottu Ella & You will meet a tall dark stranger.



-Kun näin Jake Weber:n (oikealla) elokuvassa The Cell katsoin että kylläpä mies on Tim Roth:n (vasemmalla) näköinen. Tim Roth kuitenkin ehkä pikkaisen tunnetumpi kaveri (Pulp Fiction, Reservoir Dogs, Apinoiden planeetta).



-Oikealla suomalainen Ada Kukkonen (Sisko tahtoisin jäädä, Veijarit), jossa on mielestäni paljon samaa näköä vasemmalla olevan Rosamund Pike:n kanssa (Ylpeys ja ennakkoluulo).



-Vanhemman puoleiset herrat menevät usein sekaisin, ei tosin enää itselläni tämän listauksen jälkeen. Molemmat lukeutuvat ns. partaveikkoihin eli ovat esiintyneet parrakkaina hemmoina jossakin suht tunnetussa roolissaan. Christopher Plummer (vasemmalla) toimi partaveikkona elokuvassa The Imaginarium of doctor Parnassus ja Michael Gambon (oikealla) on ollut Albus Dumbledorena aina Azkabanin vangista lähtien.



-Tony Todd:iin (vasemmalla) kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota todella huonossa elokuvassa Minotaurus, jonka jälkeen minun piti ihan tarkistaa, ettei vain ole sama henkilö kuin The Island elokuvassa, joka osoittautui olevan Michael Clarke Duncan (oikealla). Duncan on ollut muutenkin huomattavasti tunnetuimmissa elokuvissa mukana (Sin City, Daredevil, Apinoiden planeetta, Vihreä maili, Armageddon).



-Kahden Davidin vuoro astua lavalle. David Thewlis (vasemmalla) on itselleni ainakin jäänyt parhaiten päähän Pottereiden Remus Lupinina, mutta suosittelen myös katsomaan miehen jälkeä elokuvissa: Dinotopia, Kingdom of heaven & The Omen. David Wenham (oikealla) on vielä lähempänä sydäntäni pitkälti sen takia, että hän teki roolin Faramir:ina Taru Sormusten herrasta trilogiassa. Muita elokuvia Wenhamilta: Australia, Van Helsing, Public Enemies, Moulin Rouge.



-Brad Pitt (vasemmalla) on kuin nykyajan versio Robert Redford:sta (oikealla). Molemmilla niin iso litanja elokuvia, että valitsen tökerösti vain yhden molemmilta: Pitt (Benjamin Buttonin uskomaton elämä) & Redford (Minun Afrikkani).



-Ihanaiset Jared Leto (mr. nobody, Unelmien sielunmessu, Vuosi nuoruudestani) ja Jake Gyllenhaal (Merijalkaväen mies, Brokeback mountain, The day after tomorrow) voisivat olla veljekset tai vähintään serkukset keskenään.

7 kommenttia:

  1. Mie en kestä tota Missi Pylea xD Ootsie nähny sen Boston Legalissa? Mainio!
    T: Maailman ihanin ja paras ihminen! <3

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa,että nuo Davidit vei sydämen mennessään kun noin itsenään kuvissa esiintyivät. Wau! T.työkaiffari

    VastaaPoista
  3. huhhuh, kauheeta miten jotkut voiki olla niin samanlaisia :D

    VastaaPoista
  4. Jake Gyllenhaal .. Tuulia = Homer Simpson efekti *Ghrlargh...*

    VastaaPoista
  5. maailman paras ja ihanin ihminen: En oo nähny sit siin, mutta muualla missä vilahtanu ni oon tykänny ku se niin erikoisen näköinen jos ei lasketa nyt tota sen "kaksoisolentoa" :D

    työkaiffari: tiedän ;D

    Linkinlayra: No älä muuta virka. Pakkohan nää oli listata ku niitä tuli vain lisää :D

    Tuulia: no khyl ;D

    VastaaPoista
  6. Pelottavaa. 0_0 Tiedätkö en ihmettelisi vaikka minulla olisi mennyt Jared Leto ja Jake Gyllenhaal sekaisin useammin kuin kerran, kun en oikeastaan tunne kumpaakaan niiin hyvin. :´D

    VastaaPoista
  7. Grrauh tota Jake Gyllenhaalia!!! NAM!

    Terkuin FarFansilaxive

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...