Ohjaaja: Adam Wingard
Käsikirjoitus: Simon Barrett
Pääosissa: James Allen McCune, Callie Hernandez, Brandon Scott, Valorie Curry, Corbin Reid & Wes Robinson
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: 16
James Donahuen (McCune) isosisko Heather katosi 20 vuotta sitten Burkittsvillen läheiseen metsään tutkiessaan Blairin noidan legendaa. James löytää netin pimeistä syövereistä videopätkän, jonka väitetään olevan juuri samaisesta metsästä ja etäisesti vilahtava naishahmo näyttää hänen silmiinsä ihan Heatheriltä. James ja hänen asiasta kiinnostuneet kaverinsa päättävät lähteä tekemään vielä omat etsintänsä kunnon varusteiden kera. Apua he saavat kahdelta paikalliselta legendoihin vihkiytyneeltä nuorelta, jotka lähtevät vielä mukaan oppaan ominaisuudessa. Pian selviää, että tarinat Blairin noidasta eivät olekaan vain pelotteita lapsille.
Vuonna 1999 julkaistiin elokuva The Blair Witch Project, joka on edelleen mielestäni yksi parhaimpia kauhutekeleitä. Kyseessä oli ihka ensimmäinen found footage-tyyppinen elokuva, jonka jälkeen niitä onkin tehty sitten mielin määrin, jopa niin pitkään, että teho sen tyyppisistä elokuvista alkaa jo laantua. Tämän ollessa siihen aikaan jotain aivan uutta, luulivat osa katsojista kyseessä olevan todellinen videonauha ja kyseisten nuorten todella kadonneen. Tässä oli yksi parhaimpia mainoskikkailuja ikinä, sillä Blairin noidalle (joka on siis täysin päästä keksittyä) tehtiin esimerkiksi omat nettisivut ja näyttelijöistä tosiaan levitettiin katoamisilmoituksia. Pääkolmikko oli ohjeistettu pysymään piilosilla medialta. Itse en nähnyt elokuvaa ihan vielä sen ilmestymisvuonna (olin silloin vasta 10-vuotias), vaan useampia vuosia sen jälkeen ihan nauhalta, mutta edelleen kouluikäisenä. Se teki suuren vaikutuksen sen ikäiseen kauhun nälkäiseen nuoreen ja sai pysymään metsistä kaukana viikkotolkulla.
Blair Witch Project:llehan on olemassa jo jatko-osa (itsellänikin se jopa jossain vhs-nauhana), mutta se on niin huono ja korkealentoinen, että voi järkytys sentään. Olin aika hyvin pysynyt minäkin uutispimennossa tästä uudesta jatko-osasta, sillä elokuvan todellista luonnetta pidettiin pitkään piilossa ja se käyskenteli nimellä The Woods, ihan mainosmateriaalia myöten. Vasta viime heinäkuussa pidetyssä Comic-con tapahtumassa pudotettiin viimein yllätyspommi ja julkistettiin The Woods elokuvan olevan oikeasti Blair Witch-jatko-osa. Oma lähestymiseni leffaan oli matalat odotukset, mutta pohjaton uteliaisuus, mitä vanhasta aineksesta on saatu väännettyä. Toivoin salaa jopa, että elokuva aukaisisi vanhat traumat ensimmäisestä elokuvasta, kun uusi kauhumateriaali ei tuppaa enää aiheuttamaan suurempia pelkotiloja enää katsomisen jälkeen.
Blair Witchin alku tuntuu köykäiseltä, hahmot yhdentekeviltä ja äänimaailman ihmeelliset rapinamökät kaivelevat korvaa. Juonikuvioon on turha paneutua sen syvemmin tai hahmojen tarkoitusperiin, ne nyt voi sivuuttaa käden heilautuksella. Metsässä alkaa sitten viimein tapahtua, tosin himpun verran liian nopeasti, sellainen piinallisempi odotus olisi voinut olla vielä enemmän poikaa. Jossain kohtaa huomaan kuitenkin olevani tempautunut heiluvan kameran mukaan ja jännittäväni joka hetkeä. Vanha trauma nostaa kuin nostaakin päätänsä ja ne halvatun kivikasatkin saa aikaan erittäin hyytävän olon tikku-ukoista puhumattakaan. Tässä ei käydä läpi vanhoja legendoja ihan samaan tapaan kuin ensimmäisessä, mutta on etunsa pelottavuudessa, että tietää esimerkiksi, mitä tapahtui Coffin Rockilla. Kaikki ensimmäiseen viittavaa nostaa pintaan sitä samaa pelkoa, jonka koki silloin monia vuosia sitten. Muutama uusi juttu myös toimii ja nyt näemme myös noidasta jopa vilauksen, joka on sopivan epäselvästi kuitenkin tehty, mutta hyi kamala. Lopun nurkkailu vaan toimii, hyh.
Olin kaiken kaikkiaan yllättynyt miten vahvasti kauhuelokuva pystyi vielä vaikuttamaan näinkin paatuneeseen katselijaan, mutta avainsana oli nimenomaan vanhassa traumassa ja uskoisin esimerkiksi samanlaisen tuloksen tulevan, jos Kauna-elokuvista tehtäisiin sen alkuperämaassa vielä yksi jatko-osa. En kyennyt menemään samaisena iltana kuin pelkästään osittain valaistulle lenkkipolulle, täysin pimeälle metsäpolulle en kyennyt ja tarpeeksi herkistyneenä oma mielikuvistus alkoi puskea jopa näkökenttään vääristymiä. Säikähdin aivan kuoliaaksi, kun läheisessä puskassa liikahti joku eläin, suurella todennäköisyydellä siili. Todella sain siis, mitä lähdin hakemaan. Harmillista kyllä vaikutus ei kestänyt kyllä edes koko iltaa, mutta pääsinpähän kokemaan ihka aidon pelon. Ihan huikeeta.
Elokuvana yksistään Blair Witch ei ole mikään kummoinen riemuvoitto. Rohkenen suositella ensimmäistä elokuvaa pelänneille, jotka voisivat jopa saada vähän vastaavan kokemuksen.
Trailerin katsominen on aika yksi ja sama
