Interstellar

Ohjaaja: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Christopher Nolan amp; Jonathan Nolan
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Wes Bentley, John Lithgow, Jessica Chastain, Michael Caine, Casey Affleck, Ellen Burstyn, Topher Grace, David Gyasi & Mackenzie Foy
Kesto: 2h 49min
Ikäraja: 12

Ohjaajanero Christopher Nolanin uutuuskuva Interstellar kurkoittaa äärettömään ja sen yli. Tulevaisuuden maapallolla ihmiskunta voi huonommin kuin koskaan äitimaan jatkuvasti rajoittaessa omia antimiaan. Huipputeknologiaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta vimpaimilla ei ruokita nälkäisiä suita. Maapallon tehdessä kuolemaa on katse nostettava maasta ja tähdättävä korkeammalle, kirjaimellisesti. Suurelta yleisöltä salatulle avaruuslennolle lähetetään neljän asiantuntijan retkikunta, jonka aikeena on sukeltaa suoraan Saturnuksen vierestä löydettyyn madonreikään, voidakseen oikaista suoraan toiseen ja toistaiseksi vielä tuntemattomaan galaksiin ratkaisujen toivossa.  Yksi näistä osaajista on entinen Nasan pilotti Cooper, joka suostuu mukaan vain omien lastensa ja heidän tulevaisuutensa tähden. 

Aikaisempien elokuvien tapaan, on Nolan nytkin ansiokkaasti pimittänyt elokuvansa sisältöä viimeiseen asti. Käsikirjoitus on yhtä tyypillinen paisuteltu, mutta joka sekunnilta merkittävä viimeiseen hiottu vyyhki, jonka purkautumista on aina yhtä riemuisaa ja shokeeraavaa seurata. Vältin itsekin sen pidemmän trailerin katsomista, vaikka en usko, että sekään olisi onnistunut merkittävästi paljastamaan liikaa. Puoliakaan tai edes neljäsosaa en voi kertoa tämän elokuvan huikeudesta, jotta en pilaa pienintäkään yllätystä, käännettä tai kohahdusta. Sen verran juonen kulusta sanon, että minuuttiakaan ei ole käytetty liikaa tässä elokuvassa, vaan joka hetkellä on oma merkityksensä, joten kesto ei tosiaan tunnu siltä, mitä se on.

Teknisiä ansioita voi onneksi hyvillä mielin suitsuttaa. Nolan on vanhan kansan tekijä ja joutunut käyttämään poikkeuksellisen paljon tietokonetehosteita, kun tavallisesti hän pykäyttää joka mahdollisen lavasteen efektien sijaan. Jälki on silti visuaalisesti erittäin vaikuttavaa, varsinkin olemassaolemattomien asioiden loihdinnassa, joissa voidaan mennä helposti myös metsään. Mainittakoon esimerkiksi madonreikään sukellus, joka on aivan huima, eikä tosiaan kaipaa vaikkapa 3D-lisää. Kummasti sitä riittää tavallinen kuva tarraamaan käsinojista kiinni menon yllettyä hurjemmaksi. 

Nolanin elokuvat ovat aina olleet hyvin hahmovetoisia, eikä Interstellar tee tässäkään poikkeusta. Vaikka matkaamme avaruuden musertavassa äärettömyydessä, on tärkeimmässä osassa edelleen henkilöhahmot ja heidän kohtalonsa. Dallas Buyers Clubin ja sen tuoman miespääosan Oscarin voiton jälkeen, en ihmettele tippaakaan Matthew McConaugheyn valintaa pääosaan. Cooper on samaistuttava hahmo, joka erityistaitojensa ja yksilöliisyytensä alla, on kuitenkin se tavallinen kaveri. Niin ikään palkittu ja aiemmin Nolanin kanssa työskennellyt Anne Hathaway, on Amelia Brand, jonka tunteista ja motivaatiosta ammennetaan myös paljon katsojalle. Sivuosissa on niin paljon muitakin hienoja nimiä, että tila ei riitä ja eräs nimi pysyy vielä tämän jutunkin myötä pimennossa.

Interstellar jää katsomisen jälkeen pyörimään päähän. Ei siksi, että monitahoinen juoni olisi vaikeaselkoinen, vaan sisällön paljouden ja sen herättämien tunteiden takia. Elokuvan jälkeen on pää hyvin pyörällä, mutta tekee mieli halata universumia.

Traileria ei tarvitse katsoa, elokuva tarvitsee katsoa. Oheen ymppään kuitenkin jonkun ihanan kappaleen elokuvasta (ZIMMER!!!)

The Terminator, The Prestige ja Star Trek

Pidin kotosohvalla kolmen elokuvan maratonin (tosin yksi katsottiin vasta seuraavana päivänä, mutta kuitenkin), joka koostui kolmesta elokuvasta: The Terminator, The Prestige & Star Trek. Elokuvilla yhteistä on se, että ne kotiutuivat samalla reissulla kirppikseltä monen muun elokuvan kanssa ja arvoisa Mitokondrio toivoi kommentissaan näiden kolmen katsastamista ja arvostelua. Tässä siis ajatelmia:

Terminator

1984, Yhdysvallat

Ohjaaja: James Cameron

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton, Michael Biehn, Paul Winfield, Lance Henriksen & Earl Boen

Ikäraja: 15

Kesto: 1h 43min

Tulevaisuuden uhkakuvia maalaa seinille Terminator elokuva, jonka synkässä tulevaisuuden näkymässä koneet ovat ottaneet ylivallan ihmiskunnasta. Joukko vastarintaan kuuluvia ihmisiä pitää kiinni eloonjäämisestään ja on onnistunut pysymään vielä toistaiseksi piilossa tappavilta koneilta. Vihulaiset masiinat tulevat kuitenkin keksineeksi keinon päättää sodan omaksi edukseen lähettämällä tuhoamiseen erikoistuneen kyborgin takaisin menneisyyteen ja eliminoimalla vastarinnan johtohahmon John Connorin äidin, Sarah Connorin. Ihmiset eivät jää aikailemaan, vaan lähettävät perään oman sankarinsa Kyle Reesen tekemään kaikkensa, jotta Sarah säilyy hengissä.

The Terminator on jäänyt aikaisemmin minulta katsomatta hyvin pitkälti ennakkoluulojen perusteella: Iso Arska rymistelee aseiden kanssa ja paukuttaa menemään syystä x eli en siis tiennyt scifi-ulottuvuudesta moniin vuosiin alkuunkaan. Vasta tämän tullessa tässä muutamien vuosien sisään nenäni eteen toistuvasti monien väittäessä sitä klassikkoelokuvaksi, edelläkävijäksi jne. ja viimeistään sen nimen komeiltua 1001-elokuvaa.. –kirjassa, heräsi uteliaisuuteni. Pakkohan se oli selvittää, mikä tässä nyt on niin ihmeellistä. The Terminator osoittautui luulojani paremmaksi elokuvaksi kyllä, etenkin ollessamme ahdistavassa tulevassa ja ilman muuta tehosteet ovat hemmetin hyvät. Kuitenkaan ei tämä nyt niin maata mullistava ollut, että tulisin katsomaan sitä välttämättä uudemman kerran, vaikka jatko-osat haluankin nähdä. Nyt se on kuitattu ja ruksi kirjaan.

The Prestige

2006, Yhdysvallat

Ohjaaja: Christopher Nolan 

Pääosissa: Hugh Jackman, Christian Bale, Michael Caine, Piper Perabo, Rebecca Hall, Scarlett Johansson, David Bowie, Andy Serkis

Ikäraja: 11

Kesto: 2h 5min

Prestigessä kaksi lahjakasta taikurin alkua ja ystävystä toimivat avustajina itseään tunnetummalle silmänkääntäjälle. Erään tempun mennessä pahimmalla tavalla pieleen, aiheuttaa se ystävyyden katkeamisen, keskinäisen kilpailun ja loputtoman katkeruuden hautomisen toista kohtaan.  Ajan kuluessa molemmat toteuttavat itseään taikuuden estradilla täysin tietoisina toisen tarkkailevista silmistä. Molemmat ovat valmiita tekemään mitä vain saadakseen selville toisen salaisuudet ja samalla laittamaan likoon vaikka oman henkensä kehittääkseen tempun, joka lyö kilpailijan laudalta. 

Inceptionin, Batman trilogian ja Mementon nähneenä olen uskaltanut joka kerta odottaa Nolanilta suuria ja Prestigen olen vain odottanut osuvan tielleni katsomisnautintoa varten. Odotuksiin ohjaajanero vastaa jälleen kerran ja loppupuolen viimeiset verhojen avaukset lyövät hänelle tyypilliseen tapaan katsojan ällikällä. Vaikka kuinka koitin katsella vihjeitä matkan varrella ja terästää hoksottimeni, osasin vain pieniä paloja yhdistää toisiinsa suuresta kokonaisuudesta ennen korttien lyömistä pöytään. Elokuvan tapahtumat jää mukavasti pyörimään päähän ja jälkikäteen huomaa tajuavansa kuinka paljon vihjeitä olikaan matkan varrella ja kuinka pienestä oudosta tunteesta huolimatta ei niihin katsomishetkellä kuitenkaan perehtynyt, vaan antoi liukua käsistä pois. Nerokasta jälleen herra Nolan, nerokasta.

Star Trek

2009, Yhdysvallat/Saksa

Ohjaaja: J. J. Abrams

Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Karl Urban, Eric Bana, Zoe Saldana, Simon Pegg, Anton Yelchin, John Cho, Leonard Nimoy, Winona Ryder, Chris Hemsworth, Jennifer Morrison

Ikäraja: 13

Kesto: 2h 2min

Romulaanien sota-alus Narada hyökkää liiton aluksen USS Kelvinin kimppuun surmaten sen kapteenin. Kapteenin seuraaja George Kirk evakuoi kaikki muut pois aluksesta, mukaan lukien vaimonsa, jolla on juuri käynnistymässä synnytys. George uhraa itsensä aluksen mukana taatakseen tulevaisuuden muille ja ennen kaikkea juuri syntyneelle pojalleen. Myöhemmin näemme aikuisen James Kirkin viettämässä huithapeli elämää kaiken maailman juottoloissa, josta tähtilaivaston upseeri saa hänet suostuteltua liittymään tähtilaivastoon. Laivastoon liittyy myös puoliksi vulcanuslainen Spock, jolla ei natsaa sitten yhtään Kirkin kanssa. Kirk onnistuukin hankkimaan itsellensä sanktiota, jonka ansiosta häntä ei päästetä pelastusoperaatioon mukaan. Kirkin kanssa kaverustunut lääkintähemmo McKoy kuitenkin saa juonittua kaverinsa mukaan lennolle. Kirkin luvaton läsnäolo osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi hänen tajuttuaan asioita, joita muut eivät ole huomanneet. Narada alus on menneisyyden tavoin jälleen muodostamassa uhkaa. Kirkin täytyy kohdata kuitenkin ensin tulevaisuus voidaakseen vaikuttaa nykytilanteeseen. 

Star Trekin uudemman vanhemman leffaversion olen halunnut nähdä sen uusimman uudemman katsomisen jälkeen. Se sai minut ihan totaalisen pauloihinsa ja halun tutustua tähän maailmaan lisää. Näistä maratonin kolmesta tekeleestä uskaltaisin sanoa tämän viimeisen kolahtaneen itseeni kaikista eniten, vaikka Prestige olikin niin nerokas. Star Trek:ssä on sitä ihanaa seikkailunmakua, joka vie mukanaan, hyvin samanlaista kuin mistä nautin rakkaissa Star Wars:eissa (joo laitoin ne jopa samaan lauseeseen!). Jaksoin jännittää hahmojen puolesta, vaikka järki sanoi ”Ei tuo kuole, sä näit sen jo siinä jatko-osassa” mutta silti olen täysillä mukana ja pidätän hengitystä.  

PS. Älytöntä, että Kirkin vanhemmat on Emma Swan ja Thor!

Man of Steel

Ohjaaja: Zack Snyder
Käsikirjoitus: David S. Goyer
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Henry Cavill, Michael Shannon, Amy Adams, Diane Lane, Kevin Costner, Russell Crowe, Laurence Fishburne, Antje Traue & Julia Ormond
Kesto: 2h 28min
Ikäraja: 12 

Man of Steel on Teräsmiehen uusin valkokangas versio, jossa voimansa ovat yhdistäneet ohjaaja Zack Snyder ja tuotantopuolelta (myös ohjaajana varsin maineikas) Christopher Nolan. Teräspojun tarina alkaa vaikuttavalla kertomuksella Krypton planeetan ollessa tuhon partaalla ja vielä sisällissodankin kourissa Kenraali Zod:n toimesta. Teräsmiehen vanhemmat Jor-El ja Lara haluavat suoda pojalleen mahdollisuuden elämään ja päättävät lähettää tämän aluksella turvaan oman planeettansa rapistumisselta mukanaan vielä tarvittava koodi Kryptonin uudelleenluomiseen. Kryptonin murentuessa rusinoiksi, rantautuu avaruusalus planeetalle maa, keskelle Smallvillen peltoja. Yliluonnollisen pojan löytävät maanviljelijäpariskunta, jotka ottavat "Clarkin" omaksi pojakseen. Erityisesti isä Jonathan Kent pitää tärkeänä, että Clarkin erikoispiirteet pysyvät salaisuutena, koska hän ei usko maailman olevan vielä valmis. Tätä näkemystä pitkälti tukee lapsuuden muistojen takaumat, joissa nämä eroavaisuudet muista ovat tulleet esille jopa tahtomatta. Aikuisiälläkin Clark pyrkii pitämään matalaa profiilia, kunnes oman uteliaisuutensa myötä, hän tulee lähettäneeksi merkin olinpaikastaan vielä elossa olevalle Kenraali Zod:lle. Maailmalta piilottelusta tulee mahdotonta Zod:n kirjaimellisesti toitotettua asiasta varmasti kaikille kuuleville korville. 

Man of Steel on ollut omalla listallani siellä kesän odotetuimpien joukossa, voisi sanoa jopa kärkisijalla. Odotukset olivat siis väkisinkin himpun korkealla ja huolimatta Snyderista, jolla on listallaan muutama hyvä ohjaus ja loput sitten täyttä kuraa, olin laskenut kuitenkin paljon yhdistelmä Nolan & Zimmer varaan. Vaikka Man of Steel on satavarmasti se paras Teräsmies aiheesta pykätty elokuva, ei sekään kuitenkaan täytä täysin odotuksia ja yllä esimerkiksi Nolanin Batman trilogian kanssa samoille tasoille. 

Alkusoittona toimii loistavasti mitä tapahtui Kryptonille ja miten Clark päätyi maapallolle. Tämä osio olikin se mikä nostatti ensialkuun tietoisesti hillityt odotukset väkisinkin korkealle. Olin vielä ihan samassa veneessä lapsuustakaumien kanssa ja kaikessa mikä edes hieman päästi katsojaa Teräsmies hahmon iholle eli suomeksi kohtaukset, joista pystyi näkemään Nolanin kädenjäljen. Clarkin isän kuolema onnistuu riipaisemaan kuin myös ensimmäiset lennot Teräsmiehenä Clarkin saatuaan vastaukset siihen kuka hän on, vetoavat perusjannuunkin, joka varmasti joskus elämässään kyselee omaa tarkoitustaan. Lentoretkessä on myös tarvittavaa kepeyttä ja toivoa, joka myöhemmin valitettavasti haudataan liian tympeään tunnelmaan. 

Sitten elokuvassa alkaa haista Snyder, vaikka niitä hiiiiiidastuuukksia ei näykään. Loppuvaiheen vai pitäisikö sanoa lopputunnin ajan täyttävä toimintasirkus vie pohjan yksittäiseltä suurelta klimaksilta, kun sellaisia tarjoillaan toinen toisen perään. Katsoja turtuu tsiljoonan ensimmäisen ryminäkarusellin kierroksen kohdalla, joilloin viimeinen ilmeisesti klimaksiksi tarkoitettu yhteenotto, on vaan sellainen "get on with it". Joo on hienon näköistä ja siistiä, mutta ei sitä erkkikään jaksa loputtomiin. 

Itse Henry Cavill on uskottava Teräsmies ja hänellä on vakavassakin olemuksessaan sitä tunnetta mukana, erittäin hyvä valinta rooliin siis. Sivuosastolla omaan mieleeni olivat onnistuneita Clarkin molemmat vanhemmat (Kentit ja Kryptonilaiset), Laurence Fishburne, pahisjätkä ja pahisnaikkonen. Amy Adams sinänsä on ihan okei Lois Lanen rooliin, mutta hemmetti millaiseksi neito pulassa hahmoksi tämä rooli on tehtykään. Itseäni alkoi jo tympiä toistuva Lois Lanen pelastelu ja etenkin kun kohtaus, jossa Lois ja Clark ovat pellolla tms. kahdestaan juuri tapahtuneen pelastuksen jälkeen, toistui laskujeni mukaan kolme kertaa! Ja sitten tämä Lois Lanen tupsahtelu joka halvatun paikkaan, missä nainen on varmasti tapaturma altis. Etenkin se Lois Lanen ottaminen mukaan sinne lentohärveliin, siis eikö kukaan muu oikeasti olisi osannut laittaa palikkaa vastaavaan aukkoon?! puuh...

Man of Steel on hyvä, mutta ei NIIN hyvä. Jos arvotte tämän ja Lone Rangerin välillä, niin jälkimmäinen!

Yön ritarin paluu

Ohjaaja: Christopher Nolan

Musiikki: Hans Zimmer

Pääosissa: Christian Bale, Michael Caine, Tom Hardy, Anne Hathaway, Marion Cotillard, Gary Oldman, Morgan Freeman & Joseph Gordon-Levitt

Kesto: 2h 43min

Ikäraja: 12

Ohjaajajumala Nolanin Batman trilogian viimeinen osa Yön ritarin paluu on tannerta jyrisyttävä elokuva. Edellisen osan tapahtumista on kulunut kahdeksan vuotta ja sinä aikana Batman, josta on tullut etsutty rikollinen, on kadonnut maan uumeniin. Tänä rauhan aikana myös rampautunut Bruce Wayne on vetäytynyt oman loukkoonsa piiloon maailmalta.Aina uskollinen Alfred on yrittänyt saada eloa Wayneen, mutta heikoin tuloksin. Tarvitaan eräs naispuolinen ammatilais murtovaras, jotta Bruce Wayne lähtee liikkeelle. Kissamainen nainen on kuitenkin vain tikku sormessa verrattuna siihen, mikä odottaa Gothamia. Gothamia on koeteltu ennenkin, mutta se ei voi mitenkään olla varautunut Banen kaltaiseen häikäilettömään, julmaan ja vielä älykkääseen lihaskimppuun. Bane aikoo jatkaa suunnitelmiaan, kunnes Gotham on vain tuhkakasa. Batmanin on aika palata, mutta onko vastus liian ylivoimainen jopa hänelle?

Yön ritarin paluu piti vahvasti otteessaan koko sen kahden tunnin ja neljänkymmenenkolmen minuutin ajan. Yön ritariin verrattaessa kokonaisuus ei ole niin kompakti, mutta tässä mennäänkin alati kasvavan uhan mukaan yhä syvemmälle kaaokseen. Elokuvan suurin voimavara on juuri siinä tunnelmassa, jonka se tarjoaa ja joka erään nerokkaan säveltäjän avulla nousee potenssiin kymmenen. 

Olen innostunut hirweästi hamahelmistä, joten tälläinen killui mun kaulassa ensi-illassa

Nolanilla on aina ollut loistavaa silmää mitä tulee näyttelijävalintoihin. Sarjakuvien kantilta katsottuna herra onnistuu tekemään mille tahansa hahmolle "kasvojen kohotuksen" ja tekemään heistä tuhottoman mielenkiintoisia. 

Ensinnäkin tämä pahiksen köriläs Bane, joka esiintyi myös (uskokaa tai älkää) vuoden 1997 elokuvassa Batman ja Robin Myrkkymuratin kätyrinä. En olisi ikinä uskonut kyseessä olevan sama hahmo! Muutoinkin taustatietojen pohjalta epäilin josko tästä Bane hahmosta on herättämään minussa mitään mielenkiintoa. Bane oli kuitenkin erittäin onnistunut tapaus ja sai todella luotua pelkoa jo fyysisellä olemuksellaan minussa katsojana. Lihasten lisäksi hahmossa on vielä niin paljon enemmän ja Tom Hardy maskin alla ollessaankin välittää uskomattoman hyvin tunteita.

Toinen tärkeä ja onnistunut lisä on Selina Kyle, joka on siis kissanainen, vaikka sitä ei erikseen missään kohtaa mainita tai alleviivata. Lähestymistapa poikkeaa aikaisemmista Halle Berry ja Michelle Pfeifferin kissanaisista sillä, että nyt ei ole lähdetty liikkeelle naisesta, joka pukeutuu kuin kissa. Ei keskitytä siihen miksi hän on kissanainen, saatika sitten miten hänestä tuli kissanainen vaan kissa on jätetty suosiolla kotiin. Hathawayn kissanainen on lahjakas ja notkea murtovaras siinä missä edeltäjänsäkin, mutta hän on vain paljon realistisempi ja samalla syvällisempi hahmo. Olin enemmän kuin iloinen kun huomasin, ettei hänen päässään ole kissan korvat, vaan jonkinlaiset lasit, jotka vain näyttävät korvilta nopealla vilkaisulla.

Yön ritarin paluu lähentelee täyteläistä viiden tähden elokuvaa ja se on ehdottomasti katsottavin tapaus hetkeen.


PS. Sama traileri Star Wars versiona täällä!

INCEPTION

WOU


Piti muutaman yön yli sulatella tätä leffaa ennenkuin pystyi mitään siitä sanomaan muutakuin WOU. Sanotaanko, että pitkästä aikaa kunnon tyylillä ja taidolla tehty leffa. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Christopher Nolan kuulemma kirjoitti elokuvaa sen 8 vuotta niin ei ole ihme, että tulos on aivan mahtava. Leffa yhdistää scifiä, toimintaa ja trilleriä ja tylsää ei kyllä mulle tullut missään vaiheessa. Suosittelen katsomaan mahdollisimman virkeänä, ei ole mikään "aivot narikkaan"-leffa. Vielä jälkikäteen saa pohtia monia kohtia elokuvasta uudelleen ja asiaa pahentaa, jos tekee niinkuin minä eli menee lukemaan kaikenmaailman spekulointi palstoja vielä lisäksi. Juonta en lähde nyt omin sanoin kirjoittamaan etten paljasta liikaa tai liian vähän vaan tarjoan lainauksen stara.fi sivuston arvostelusta:

"Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) on erikoistunut varastamaan muiden ihmisten salaisuuksia näiden nukkuessa, sillä hän ja hänen ryhmänsä kykenevät pääsemään muiden uniin ja sitä kautta pään sisään, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Cobbin asiakkaana ovat suuryritykset, mutta työ on maksanut hänelle hänen vaimonsa ja vapautensa. Cobb aikoo tehdä vielä yhden suuren keikan päästäkseen palaamaan takaisin Yhdysvalloissa odottavien lastensa luokse. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan varastaa, vaan istuttaa uusi ajatus kohdehenkilön alitajuntaan"

Inception sukeltaa siis syvälle ihmisen mieleen, kirjaimellisesti. Sitä kuvattiin kuudessa eri maassa ja Nolan itsepintaisesti vältti turhaa tietokonetekniikan käyttöä, jos efektit pystyi toteuttamaan jotenkin muuten. Musiikista vastaa nerokas saksalainen säveltäjä Hans Zimmer. Elokuvan tähtikaartista en keksi moitteen sanaa: Leonardo DiCaprio, Ken Watanabe, Joseph Gordon-Levitt, Marion Cotillard, Ellen Page, Tom Hardy, Cillian Murphy, Tom Berenger ja Michael Caine. Pitkään mietin, että missä ihmeessä olen tuon Joseph Gordon-Levitt:n nähnyt aiemmin ja vasta eilen bongasin netistä tiedon että hitto jätkähän on ollut sarjassa Kolmas kivi auringosta!

Mielestäni elokuva on ainutlaatuinen, vaikka kuinka sitä on eri lähteissä yhdistetty Matrix:sta aina painajainen Elm streetillä elokuviin. Se antaa mukavasti tai jopa häiritsevästi katsojalle vapauden päätellä itse mitä 0ikein tapahtui. Pistää väkisinkin miettimään.

Niille, jotka ovat katsoneet jo elokuvan, vilkaiskaa näitä muutamia kaavioita mitä on tehty elokuvan unien tasoista: linkki yksi ja linkki kaksi.

Muutama mielenkiintoinen seikka liittyy myös henkilöhahmojen nimiin. "Cobb" kuulemma tarkoittaa poikaa. "Mal" on ranskaa ja tarkoittaa pahaa/väärää. Mal sijaitsee alimmassa kerroksessa (=helvetissä). Tarussa, joka kertoo Minotauruksesta on nainen nimeltä Ariadne, joka auttaa Theseuksen ulos labyrintistä. Vähän vaikea uskoa, että on ihan sattumalta valittuja nimiä.

Suosittelen tätä ajatuksia herättävää loisto elokuvaa kaikille. Trailerin voit katsoa täältä