Doctor Strange

Ohjaaja: Scott Derrickson
Käsikirjoitus: Scott Derrickson & C. Robert Cargill
Musiikki: Michael Giacchino
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Tilda Swinton, Chiwetel Ejiofor, Rachel McAdams, Benedict Wong, Mads Mikkelsen, Michael Stuhlbarg, Benjamin Bratt, Scott Adkins
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 12
 
Stephen Strange on lahjakas neurokirurgi, jolla on osaamisensa tähden varaa valita itseään kiinnostavat potilastapaukset. Stephen päätyy kuitenkin itse potilaan asemaan jouduttuaan vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hänen elämänsä tärkeimmät instrumentit eli kädet vaurioituvat pysyvästi. Stephen ei suostu hyväksymään lopullista tuomiota käsiensä parantumattomasta tilasta, vaan uhraa pakkomielteisesti kaiken varallisuutensa sekä aikansa etsiäkseen parannusta. Kun mikään länsimaisen tieteen tuntema keino ei osoittaudu kuin jälleen uudeksi umpikujaksi, jää hänelle jäljelle mahdottomat vaihtoehdot. Stephen suuntaa mystiseen Kamar-Taj nimiseen pyhättöön löytääkseen vastauksen. 

Marvel Studiosin Doctor Strange eli Tohtori Outo nyt vain on ihan must-see, enkä usko tätä olevan edes tarpeen suuremmin perustella. Pienesti jo hypetimme työporukalla traileria sen ilmestyttyä, eikä edes vähiten sen pääosan tai jumalaisen Tilda Swinton tähden. Tiettyihin naamoihin on yksinkertaisesti olemassa laajalle levinnyt ja yhteisesti jaettu ihastus. Doctor Strange vaikutti myös olevan taas sopivasti erilainen muihin aikaisempiin Marvel Studiosin tekeleisiin verrattuna. Kokemuksen pohjalta jo tietää tämän Studion osaavan tuoda mukanaan omat mausteensa perussupersankarikuvan pohjan päälle ripoteltavaksi.

Doctor Strange olikin varmaa gutaa, kuten jo osasi ennakoida. En kuitenkaan sijoittaisi sitä sinne kärkisijoille omassa Marvel Studios-listauksessa, vaan sinne tasaisen hyvän joukkoon. Juonen perusta itsessään on tietenkin kaikesta prameasta riisuttuna erittäin simppeli, mutta en toisaalta osannutkaan edes kaivata sen ihmeempiä käänteitä. Stephen Strangen kehityskaari luo niin vankan punaisen langan, että muulla ei olisikaan niin väliä. Siitä olenkin kaikissa Marvel Studiosin supersankarikuvissa pitänyt, että hahmot ja näiden kehitys on lähes aina huolelle käsikirjoitettu ja mietitty, puhtaan toimintatekemisen ollessa toissijaista. Tohtori Oudon maailmassa, siis siinä mikä aukeaa Stephenille myöhemmin, on visuaalisesti runsaasti annettavaa. Vaikka en ole erikoistehosteiden suurystävä (etenkään liikakäytön suhteen), niin tässä on niiden osalta luotu puhdasta taidetta.

BENQ eli Benedict Cumberbatch on tietenkin loisto, mitä muutakaan voisi odottaa? Huippua, että hänet saadaan osaksi tätä universumia ja odotan jo niin hänen kohtaamista esimerkiksi Ironmanin kanssa. Tohtori Outo hahmona ei ole itselleni kovin tuttu, vaikka hän on Spider-maninkin sivuilla monesti esiintynyt. Hahmossa ehkä on vain ollut aina sellaista hämärää, että en ole kiinnittänyt sen suuremmin huomiota. Jumalainen Tilda Swinton on itsessään hyvä, mutta jotenkin hänen täysi potentiaalinsa ei pääse aivan niin suureen loistoon kuin olisi mahdollista. Koko elokuvan kaarti on kyllä aivan die for-kamaa, edellisten lisäksi muuan Mads "Hannibal" Mikkelsen ja Oscar-ehdokas Chiwetel Ejiofor. Jälkimmäisen roolisuoritus Solomonina 12 Years a Slave-elokuvassa palasi taas kummittelemaan ja odotin hänen koska tahansa hädän hetkellä huudahtavan " I will not fall into despair!". 

Doctor Strange on taas perushyvää Marvel Studios laatukamaa, jonka parissa viihtyy niin vallan mukavasti. Lopputeksteissä taas kaksi pätkää, se viimeisempi oli minusta ihan tyhmä, koska en osannut odottaa sitä siitä hahmosta ja kun ei se voi mennä niin.

P.S. Vain viisi kertaa mainittu Marvel Studios ! (plus tämä)

The Imitation Game

Ohjaaja: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Graham Moore, perustuu Andrew Hodgesin kirjaan Alan Turing: Enigma
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Keira Knightley, Mark Strong, Charles Dance, Matthew Goode, Allen Leech, Rory Kinnear & Steven Wadding
Kesto: 1h 54min
Ikäraja: 12

The Imitation Game kertoo brittiläisestä matemaatikko Alan Turingista ja hänen avainasemastaan toisessa maailmansodassa. Turing toimi johtohahmona salaisessa koodinpurkuoperaatiossa, jonka tarkoituksena oli murtaa saksalaisten käyttämän Enigma-laitteen tuottamat viestit. Elokuva keksittyy pääasiassa tämän murtamattomana pidetyn haasteen ratkaisemiseen ja sitä kautta myös sen vaikutuksista sodankäyntiin. Turingin elämästä raotetaan myös tämän lapsuuden tapahtumia kouluikäisenä sekä kolutaan hänen sosiaalisia vaikeuksiaan, jotka jatkuivat aina aikuisiälle asti. Turingin merkittävä osallisuus toiseen maailman sotaan tuli ilmi suurelle yleisölle vasta kauan hänen oman kuolemansa jälkeen. Vielä kauemmin meni Turingin homoseksuaalisuudesta saadun tuomion kumoamiseen, joka tapahtui vasta vuonna 2013.

The Imitation Game on ehdokkuuksien määrässä yksi merkittävimpiä Oscar-elokuvia, sillä se on kerännyt kokoon peräti 8 ehdokkuutta. Ainoastaan ehdokkuuksissa sen edellä liitelee Birdman sekä Grand Budabest Hotel, molemmat yhdeksällä ehdokkuudella. Imitation Game on vahvasti verrannollinen myös toiseen kilpailijaansa, Kaiken teoriaan, sillä molemmat esittelevät elokuvan keinoin tosielämän merkittävän neron. Imitation Game ei kuitenkaan iske läheskään yhtä syvälle tunnetason puolella ja jää ehkä himpun verran oman laskelmointinsa varjoon. Jossain arvostelussa oli kuvailtu Kaiken teoriaa oppikirjan mukaiseksi Oscar-elokuvaksi, mutta pikemminkin leima istuisi paremmin tähän elokuvaan, jos sen haluaa tulkita laimeammassa merkityksessään.

Tositarina elokuvan taustalla on ehdottomasti mielenkiintoinen. Ratkaisu rakentaa elokuva Enigman päälle on samaan aikaan sen vahvimpia puolia, mutta toisaalta se syö aikaa henkilökuvauksesta, joka osaltaan selittää sen "tunneköyhyyttä". Elokuvahan ei missään nimessä ole huono, ainoastaan Oscar-tasolla kilpaillessa ei se kirkkain hevonen. Näiltä elokuvilta kun on lupa odottaa tavallista enemmän. Eritoten Turingin hahmosta löytyessä monia kipupisteitä autistisista piirteistä seksuaaliseen suuntautumiseen, joten kyynenkanaviin suunnattu voimakkaampi kiskonta olisi ollut paikallaan.

Onneksi olin paremman puoliskon suosituksesta tutustunut Enigma-laitteeseen, sen toimintaan ja koodin purkamiseen jo etukäteen aiheesta kertovan youtube-videon avulla. Kyseisellä videolla selitetään hyvin selkokielisesti koko masiinan toiminta. Iso osa siitä silti edelleen menee yli ymmärryksen, mutta siitä saa käsityksen laitteen monimutkaisuudesta. Suosittelen videoon tutustumista ennen elokuvan katsomista, sillä elokuva ei perehdy loppujen lopuksi aiheeseen kovin syventävästi. Katso myös jatko-osa video, jossa kerrotaan puutteesta Enigma-koneesta, joka auttoi myös koodin purkamisessa.

Kuten olen jo pari kertaakin todennut parissa aikaisemmassa postauksissa, haluan miespääosa Oscarin menevän Redmaynelle huolimatta Cumberbatchin suorituksesta. Olen edelleen samaa mieltä. Benedict tekee hyvää jälkeä näyttelyn puolesta, mutta ei tämä vertoja vedä esimerkiksi hänen varmasti tunnetuimpaan rooliinsa Sherlock Holmesina. Yksinkertaisesti Redmayne nyt vain sattuu olemaan tällä kertaa parempi, mutta varmasti lahjakas herra Cumberbatch saa vielä tilaisuutensa. Keira Knightley on tavallista parempi Joanin roolissaan, mutta hänenkin vastustajansa naispääosa kategoriassa ovat pikkaisen liian kovat voittoa ajatellen.

The Imitation Game on Oscar-hulluille must see katsottava ja aivan varmasti muillekin aiheesta kiinnostuneille katsottavan arvoinen.

Hobitti - Viiden armeijan taistelu

Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoitus: Peter Jackson, Fran Walsh, Philippa Boyens & Guillermo del Toro
Musiikki: Howard Shore
Pääosissa: Martin Freeman, Richard Armitage, Ian McKellen, Lee Pace, Evangeline Lill, Benedict Cumberbatch, Ken Stott, Ian Holm, Cate Blanchett, Christopher Lee, Hugo Weaving, Luke Evans, Orlando Bloom, Stephen Fry, Mikael Persbrandt, Sylvester McCoy, Billy Connolly..
Kesto: 2h 24min
Ikäraja: 12 

Viimeisessä Hobitissa tapahtumat jatkuvat hyvin suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Raivostunut Smaug aikoo grillata Järvikaupungin asukkaineen päivineen, kääpiöiden ja Bilbon jäädessä Yksinäiselle vuorelle voimatta puuttua tapahtumiin. Thorin Tammikilpi muuttuu tosin yhä vastahakoisemmaksi auttamaan yhtään ketään, jäätyään pakkomielteisesti aarrekasan pauloihin. Smaugin loistaessa poissaolollaan yhä useampi taho kiinnostuu vuoren alla lojuvasta aarteesta aina metsähaltijoista örkkijoukkoihin.

Aikaisempien elokuvien ja niiden kautta tulleiden pienoisten pettymysten myötä osasin jo asennoitua sopivaan tilaan viimeistä osaa varten. Otetaan Hobitti-elokuvat hobitteina, eikä ajatella edes  Sormusten herroja päin, niin kaikki menee hyvin. Kohtuu hyvin se ensikatselmus menikin, kun aika ajoin elokuvan tuntuessa aliarvioivan katselijaa, jaksoi muistuttaa itselleen ”tää on vaa hobitti”. 

Menoa ja vilskettä on edellisten elokuvien tapaan runsaasti ja jopa ähkyksi asti, kun viisi armeijaa päästetään valloilleen ja toki jokaisen nimekkään hahmon tarvitsee esitellä kykyjään. Toiminta äityy välillä hyvinkin komediallisille poluille, joka on toisaalta piristävää ja toisaalta häiritsevää. Häiritsevää se on kun pitäisi taas äkkiseltään vakavoitua kunnon hupailurumban jälkeen ja se syö silloin elokuvan tunnepuolta. Piristävää taasen, kun pelkkä mäiske alkaa turruttaa. Viidestä tsiljoonasta kohtauksesta, jossa Legolas uhmaa fysiikan kaikkia lakeja, hauskuus tulee enemmänkin siitä, että ei vain voi käsittää, että sellaista esitetään tosissaan yleisölle. Puhumattakaan yrityksistä listiä lähes kuolematon Azog…

Erotuksia kirjaan on lukemattomia, kuten kuuluukin olla, mutta muutama kohta olisi voinut noudattaa painettua sanaa, jotta ne olisivat tuntuneet jossain. Lähinnä viittaan loppupuolen kuolonuhreihin, joiden järjestys ja kuolintapa olisi ollut paljon tunnetasolla raadollisempi, jos se olisi mennyt kirjan kanssa yksiin, tietenkin tilanteen dramatiikkaa vielä lisäten. Lisäksi Bilbon ja Thorinin dynaamiikan ymppääminen joka kohtaan pääosaan häiritsee, koska se syö mielestäni potentiaalia muiden päähahmojen välisistä suhteista (esimerkiksi perheside Kiliin ja Filiin). 

Visuaalinen puoli on priimaa oikeastaan melkein kaikkea eteen kannettua myöten, oli sitten kyseessä oikea lavaste tai puhtaasti tietokoneella taiteiltua jälkeä. Kaikista mieleenpainuvin ja vaikuttavin digitaalisista olennoista on yhä edelleen Smaug, joka on yksi onnistuneimpia lohikäärmeitä elokuvissa ikuna. Toisaalta Azog, monet muut örkit sekä esimerkiksi ne possuratsut näyttivät nukkemaisilta, eivätkä näytä ihan niin ”aidoilta”. Tähän vaikuttaa varmasti se, että näihin kaikkiin löytyy tosielämän realistisempi malli, kun taas lohikäärmeelle ei sellaista ole. Örkkien mallilla tarkoitan Lotrien proteeseilla ja maskeerauksella toteutettuja pelottavan aidonnäköisiä örkkejä. En siltikään ihmettelisi Hobitin saavan jälleen ehdokkuuksia teknisistä ansioista tulevassa Oscar-gaalassa.

Martin Freeman on hieno näyttelijä ja hänen lahjojensa ansiosta sain irti viimeisestä Hobitista jotain pientä tunnetasollakin. Nuoremmaksi Bilboksi olisi mahdotonta kuvitella enää ketään muuta. Vanhasta jengistä eli Blanchett, McKellen, Lee & Weaving oli hienoa nähdä heidät kaikki vielä näyttämässä, kuinka eeppisiä heidän hahmot ovatkaan, vaikka siinäkin meinaa kohtaus mennä liian korniuden puolelle. Näiden rautaisten tekijöiden kohdalla pystyy kuitenkin katsomaan sormien läpi. Alfridin sivuhahmo jaksaa mukana menossa yllättävän kauan, enkä oikein vieläkään tiedä, pidänkö hahmosta vai en. Hauska, mutta totaalisen överi lisäys on Billy Connollyn esiintyminen kääpiönä, joka saa kyllä vatsan sattumaan naurusta, mutta tekee hallaa kaikelle yritelmälle virittää taas vakavampaa sotatunnelmaa.

Hobitti - Viiden armeijan taistelu on ihan kelpo kuva viimeiseksi osaksi ja jatkaa samaa tasoa aiempien elokuvien kanssa. Ihan viihdyttävä tapaus, jos ei odota liikoja ja virittää fandomin ääriasentoon.

August: Osage County

Ohjaaja: John Wells
Käsikirjoitus: perustuu Tracy Lettsin samannimiseen näytelmään
Pääosissa: Meryl Streep, Julia Roberts, Sam Shepard, Julianne Nicholson, Juliette Lewis, Margo Martindale, Chris Cooper, Ewan McGregor, Benedict Cumberbatch, Abigail Breslin, Dermot Mulroney & Misty Upham
Kesto: 2h 20min
Ikäraja: 12

August: Osage County eli suomalaisittain Perhe kertoo Westonien perheestä, jonka jäsenet kerää samaan paikkaan sukulaista kohdannut tragedia. Perheen aikuiset tyttäret ovat yhtä lukuunottamatta jo jättäneet Oklahomassa sijaitsevan lapsuuden kotinsa visusti taakseen elääkseen omaa elämäänsä lähempänä sivistystä. Lääkkeisiin menevä äiti Violet (Streep) ja yhtä lailla viinaksiin menevä isäukko Beverly (Shepard), eivät ole olleet ilmeisen haluttua seuraa jälkikasvunsa silmissä. Aikanaan tulehtuneita välejä ei ole saatu parannettua ja useitakaan ongelmia ei ole haluttu kohdata, vaan mielummin ne on lakaistu maton alle. Perheen pakkauduttua saman katon alle ja tunteiden puskiessa pintaan, on ilmapiiri alinomaan räjähdysherkkä.

August: Osage County oli Nebraskan ohella niitä harvoja Oscar-leffoja, joita en nähnyt ennen gaalaa. Mustanpuhuva perheen tarina pyöri vain kahtena päivänä ennen Gaalaa ja niinä päivinä olin itse sitä pyörittämässä. Onneksi elokuvan ehdokkuudet koskivat vain kahta näyttelijätärtä, joten kurkistusluukusta katsoen pystyi jo muodostamaan käsityksen Robertsin ja Streepin suoriutumisesta, vaikka jälkimmäisen kohdalla asian pystyykin toteamaan ilman yhtäkään vilkaisua elokuvan suuntaan.

Tämä "Meryl Steep-elokuva" on todellisuudessa trailerin antamaa kuvaa synkempi, mutta se toimii vain elokuvan eduksi ja saa sen uppoamaan lujemmin. Vaikka omassa suvussa ei olisikaan niin lahjakkaasti kerätty luurankoja kaappeihin kuin Westoneilla, pystyy moni löytämään samaistumista suvun mustista lampaista ja tietynlaisen maineen tärkeydestä. Sukuaan ei voi valita ja tietyt rasitteet seuraavat sukupolvelta toiselle kummittelemassa, vaikka kuinka yrittäisi rikkoa kaavan.

Perhe tarinan väkevin anti on ehdokkuuksiinkin yltäneissä roolisuorituksissa. Alkuperäiselle näytelmällekin on nostettava hattua, sillä paljastumistaan odottavien skandaalien suma yhdistettynä tukahdutettuihin tunteisiin, on kutkuttava sosiaalinen aikapommi. Merylin ja Julian äiti-tytär vastakkainasettelu ja keskinäinen kemia toimii niin luontevasti, että unohtaa tosinaan seuraavansa näyttelijöitä työssään. Violet ei piilottele kahdelta muulta tyttäreltään omaa suosikkiaan ja samalla takertuukin Barbaraan sairaammin kuin kahteen muuhun. Barbara on yhtä kovapäinen kuin sukunsa vanhimmat naiset, mutta osaa myös asettaa tietyt rajat itselleen yhtä lujan itsehillinnän ansiosta. Myöhemmin itsehillintäkin horjuu, eikä tytär olekaan niin erilainen kuin äitinsä. 

Meryl Streepin varjossa paistattelee komea joukko muita lahjakkaita näyttelijöitä aina Benedict Cumberbatch:stä Abigail Bresliniin, joiden tietää varmasti osaavan myös hommansa. Juliette Lewis erottuu mielestäni edukseen pilvilinnoihin pakenevana Karenina, sillä en ole häntä pitänyt kovin kummoisena näyttelijänä.

August: Osage County on sitä mustempaa huumoria ja traagisempaa draamaa, jonka opetuksena on se, että kipeiden asioiden peittely toimii vain jos kyseessä on haava ja laastari.

12 Years a Slave

Ohjaaja: Steve McQueen
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Lupita Nyong'o, Sarah Paulson, Benedict Cumberbatch, Brad Pitt, Paul Giamatti, Adepero Oduye, Paul Dano, Kelsey Scott & Quvenzhane Wallis
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 16

12 Years a Slave perustuu Solomon Northupin samannimiseen omaelämäkertaan. Solomon oli lahjakas viulisti, perheenisä ja ennenkaikkea kouluja käynyt vapaa mies. Solomon joutuu kuitenkin huijauksen kohteeksi, kun hän erään juhlallisen illan jälkeen herääkin kahleissa. Ensi alkuun Solomon pyristelee vastaan, koska hän tietää oikeutensa ja vapautensa, kunnes hänet myydään eteenpäin orjaksi etelän plantaaseille. Niskuroinnista ja vääristä katseista seuraa vain ruoskaa, joten Solomon oppii hillitsemään itsensä ja pitämään vaatimattoman orjan rooliaan yllä sisällä palavasta taistelunhalusta huolimatta. Seuraavat 12 vuotta elämästään Solomon Northup viettää orjuuden helvetissä.

Komeat 9 Oscar-ehdokkuutta kahminut 12 Years a Slave on jälleen elokuva, joka muistuttaa meitä menneisyyden häpeäpilkuista. Poiketen kuitenkin aikaisemmista samaa aihetta käsittelevistä elokuvista tämä elokuva repii henkisellä tasolla haavat jälleen auki. Olin varautunut jo ennen katsomista henkisesti rankkaan kokemukseen ja vielä noin puolessa välissä ajattelin, että ei tämä ole ihan niin paha mihin varauduin, kunnes jouduin puoltamaan edelliset ajatukseni. 12 Years a Slave on kokemuksena karu ja epäoikeudenmukaisuudessaan puistattava. 

Kuitenkin juurikin se järkyttävä todellisuus ja kaikki vääryys, mitä tämä todellinenkin henkilö on kokenut, tekee elokuvassa vankimman vaikutuksen. Ilman sitä tuskallista ryydytystä, ei elokuvan loppupuolisko iskisi niin vahvasti. 12 Years a Slave on enemmänkin elämys kuin pelkkä elokuva ja siinä on niin mukana, että aika vierähtää yllätävänkin nopeasti. Monessa kohdassa tekisi niin mieli itse puuttua meneillä oleviin tapahtumiin, napata se ruoska orjuuttajan kädestä tai kannustaa Solomonia tarttumaan tilaisuuteen ja taistelemaan kaikin keinoin. 

Solomonia esittävä Chiwetel Ejiofor tekee roolissaan ensiluokkaista työtä, häntä kohtaan tuntee niin suurta sympatiaa, että se todella tuntuu. Jos miespääosa pysti meneekin Chiwetelle DiCaprion sijaa, ei se todellakaan harmita, vaikka Leo onkin ykkösvalintani. Lupita Nyong'o on Chiwetellin tapaan uusi tuttavuus minulle ja hänen roolinsa sadistisen herra Eppsin leikkikaluna, jää lähtemättömästi mieleen. Lupitankin kohdalla en ihmettelisi, jos naissivuosan palkinto napsahtaisi hänelle, varsinkin kun en ole Lawrencen suoritusta vielä nähnyt. Oma miesnäyttelijäsuosikkini Michael Fassbender tekee tässä niin vastenmielisisen roolin, että pitää varmaankin katsoa häneltä taas jotain huomattavasti mukavampaa, että saan irrottetua nimen irti Eppsin sairaasta hahmosta. Muista nimekkäistä näyttelijöistä on sanomattakin selvää, että Benedict Cumberbatch sekä Brad Pitt tekevät molemmat hyvää työtä. Yllätyin myös bongatessani "Hushpuppyn" eli Quvenzhane Wallisin Solomonin tyttären roolista. 

12 Years a Slave on tunteita riipivän realistinen ja armoton kuvaus todellisista tapahtumista ehdottoman hienon ja vaikuttavan elokuvan muodossa.

Hobitti - Smaugin autioittama maa

Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoitus: Peter Jackson, Fran Walsh, Philippa Boyens & Guillermo del Toro
Musiikki: Howard Shore
Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Lee Pace, Orlando Bloom, Benedict Cumberpatch, Evangeline Lilly, Luke Evans, Ken Stott, Stephen Fry, Sylvester McCoy, Mikael Persbrandt & Cate Blanchett
Kesto: 2h 41min
Ikäraja: 12

Hobitti trilogian toisessa osassa matka jatkuu suurin piirtein siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Kääpiöjoukko, Bilbo ja Gandalf ovat karistaneet Azogin kätyreineen kintereiltään, mutta vain hetkeksi. Seuraava päämäärä on päästä Keski-maan suurimman ja petollisimman metsän, Synkmetsän läpi. Gandalf on ainoa, joka ei metsään tällä reissulla astu, sillä häntä tarvitaan muualla vielä tärkeämmissä tehtävissä. Kääpiöt kera Bilbon eivät jää tälläkään kertaa kohtaamatta uusia tuttavuuksia aina haltijoista hämähäkkeihin. Bilbon muilta salaama sormus alkaa myös viehättäämään kantajaansa entistä enemmän. 

Aiemmasta suitsutuksesta huolimatta, ensimmäinen höpötti leffa on rehellisesti sanoen joka katselukerralla laimentunut. Extended versio oli se, jonka katsastin viimeisimpänä ja se vakuutti vielä puoliväliin elokuvaa, mutta siitä loppua kohden ei oikein enää temmannut samalla tavalla mukaan. Toista hobittia meninkin katsomaan paljon kriittisemmin silmin. Smaugin autioittama maa olikin erittäin positiivinen kokemus, joka selkeästi nostaa rimaa ensimmäisestä elokuvasta.

Smauggi kuva polkaisee käyntiin paljon luontevammin ja pitää mielenkiintoa yllä ihan eri tavalla kuin ensimmäinen osa. Varmasti yleisilmapiirin vakavoituminenkin vaikuttaa siihen, että elokuvan ottaa enemmän tosissaan. Vakavan vastapainona on paljon parempaa fyysistä huumoria esimerkiksi tynnyriratsastuksessa kuin yleisesti turhankin kepeässä ykkösosassa. Hahmokaartista myös kääpiöt tuntuvat nyt uppoavan paremmin kun heidät "tuntee".

Nautin kuitenkin edelleen laittoman paljon kaikesta, mikä kytkeytyy sormusten herroihin, joten Gandalfin menemiset ja Bilbon salainen pieni aarre ovat teholtaan todella väkeviä. Uudemmista paikoista Järvikaupunki erottuu edukseen, eikä tunnu niin nähdyltä, kuin vaikka haltijoiden valtakunta (jossa onkin toki sitten muut hyvät leepace-puolensa). Synkmetsää odotin paljonkin paikkan kirjan onnistuneen ja erittäin ahdistavan kuvauksen vuoksi. Metsä ei ollut elokuvassa ollenkaan niin pimeä, mutta tunnelma oli yhtä lailla toimiva tässä hallusinaatioiden täyttämässä oksasokkelossa.

Martin Freeman pääsee esittelemään lisää näyttelijän kykyjään sormuksen ottaessa hänestä enemmän kiinni. Bilbo on myös muuttumassa koko ajan seikkailullisempaan suuntaan. Kuten jo aiemmin mainitsin, kääpiöjoukkoon alkaa heihinkin enemmän kiintyä ja erottaa hahmoja yksilöinä. Jo kirjassa Thorinin luupäinen hahmo otti itseäni aivoon ja elokuvassakin hänessä on paljon samaa, mutta sellainen hahmon kuuluukin olla ja odotan eritoten Armitagen suoritusta viimeisessä elokuvassa. Uusimmista naamoista Beorn ja Bard toimivat molemmat, paremmin kuin heistäkään odotin. Lee Pace puolestaan on niin upea, ettei mitään jakoa. Uuden vanhan hahmon eli Legolaksen läsnäolo oli itselleni ok jo ennen elokuvaa, sillä se sopii kuitenkin yksiin kirjan (ja kirjojen) aikajanan kanssa. Taurielista en ollut yhtään vakuuttunut ennen elokuvaa, etenkin kun hänen kuteet promokuvissa näytti naamiaisasulta. Elokuvan katsottuani mielestäni hahmo on ihan ok ja ymmärrän jotenkuten hänenkin funktionsa. Smaug on niin täydellinen ulkomuodoltaan, olemukseen, liikkeiltään ja erityisesti puheiltaan. Tismalleen kuin kuvittelin ja vielä ulkonäöstä taputuksia, kun on löydetty se oikeanlainen lohikäärmeen muoto lierun sisiliskon tai siivillä varustetun t-rexin sijaan. Samaan aikaan kookas ja massiivinen, mutta kuitenkin ketterä ja juonikas kuin käärme.

Smaugin autioittama maa on kaikille (ikärajan puitteissa) pakollinen katsottava, joten jos et tätä ole vielä nähnyt, niin viimeistään joulun jälkeen katsastamaan!


Studion yöensi-illan kuvia voi katsella täältä!

Hobittipäivitys 14

Edellisestä päivityksestä näkyy olevan aikaa jo kohta vuosi, niin ehkä olisi aika jo toisen osan ensi-illan lähestyessä päivittää hieman aiheesta. Syy tähän hiljaisuuteen on rehellisesti sanoen siinä, että odotukseni aiemman elokuvan kohdalla olivat väkisinkin liian korkealla, eikä se nyt kuitenkaan yltänyt yhtään niin korkealle kuin ajattelin. Pidän kyllä Hobitti elokuvasta, mutta suurin osa sen viehätyksestä johtuu itselleni elämää suuremmasta Taru sormusten herrasta eli kun elokuvalla on vähänkin jotain tekemistä rakkaan aiheen kanssa, se nostaa sen pisteitä. Mutta sellaisenaan, ei Hobitti tosiaan olisi mitenkään niin ihmeellinen tapaus. Noh, kaikesta huolimatta hypetys on kivaa, joten nyt olen taas päässyt kiinni aiheeseen ja alkanut odottaa elokuvaa (tosin huomattavasti realistisemmin odotuksin).

Ensinnäkin viimeisen elokuvan ensi-ilta on siirretty kesäkuulta 2014 saman vuoden joulukuuhun, mikä on ihan jostain sieltä minne ei aurinko paista. Tässä ei ole nyt otettu yhtään huomioon meidän vuodenaikojen vaihtelua, kun kesällä olisi saanut järkättyä kaikkea kivaa uloskin... god dammit.
Trailereita on ehtinyt jo ulostautua kaksikin kipaletta, joista täytyy sanoa, että jälkimmäisestä pidän enemmän, koska siinä on Smaug (BENEDICT) ja se hieno kohtaus, jossa näkyy sormus, joka on hieno koska lotr.



Tän ensimmäisen trailerin kohdalla pohdittiin, että mikä tai kuka hyppää Gandalfin niskaan raunioilla kohdassa 1:26 - 1:27, itse totesin vain kyseessä olevan varmaan joku örkki tms., mutta meidän kääpiö asiantuntija Mira koki oivalluksen ja valaisi kyseessä olevan Thrain kääpiö, Thorinin isäukko, jonka pään on järki jättänyt. Wikipediasta seuraava lainaus: 

"Gandalf the Grey found Thráin while on a mission to Dol Guldur to discover the identity of "The Necromancer", a mysterious Dark Lord who was later revealed to be Sauron. Moments away from death, Thráin gave him the old map. Gandalf promised to deliver it to Thráin's son, but Thráin, who was delirious with pain, had forgotten his name, so Gandalf did not expect to be able to fulfil this promise. Thráin died soon afterwards."




4.11 tuli suoratoistona eri lähteistä (muun muassa IS TV:n kautta) Hobitti tapahtuma, jossa faneja hemmoteltiin lisämatskuilla sekä mahdollisuudella kysyä kysymyksiä elokuvan tekijöiltä. New York:ssa oli paikalla Orlando Bloom & Richard Armitage, Los Angeles:ssa Evangeline Lilly, Lontoossa Luke Evans, LEE PACE & Andy Serkis, Wellingtonissa oli tietenkin itse Ringmaster Peter Jackson ja haastattelijana Jed Brophy. Jed:stä tuli mieleen, että tiesittekö hänen olleen jo sormusten herra elokuvissa sivuosissa? Tsekatkaa aiheesta tämä kuvatus. Itse tapahtuma on jo kokonaisuudessaan päätynyt youtubeen ja sen voi katsoa tästä linkistä.

Tärkeä tieto on myös, että 15. päivä tätä kuuta tulee kauppoihin Hobitti-odottamaton matka extended dvd, jonka ilmestymistä itse olen odottanut, jotta pääsen näkemään elokuvan "oikean version". Kannatti olla hankkimatta pelkästään sitä typistettyä normi dvd:tä, kerrankin. 

Loppuhienoutena TAMK:n mainos, jossa Mira on ollut ohjaajana!!!! Onko vähän siisti??

Star Trek Into Darkness

kuva täältä

Ohjaaja: J. J. Abrams
Käsikirjoitus: Alex Kurtzman, Damon Lindelof & Roberto Orci
Musiikki: Michael Giacchino
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Zoe Saldana, Karl Urban, Anton Yelchin, John Cho, Simon Pegg, Benedict Cumberbatch & Alice Eve
Kesto: 2h 9min
Ikäraja: 12

Avaruusalus Enterprise on vastikään palannut toiselta planeetalta suorittamasta tehtävää, jonka seurauksena Kapteeni Kirk saa arvon alennuksen, koska ei noudattanut sääntöjä, vaan antoi luonteellensa tyypilliseen tapaan tunteiden viedä eteenpäin. Tähtilaivastoon kohdistettu terrori-isku saa kuitenkin valtaapitävät perumaan päätöksensä, koska Kirkin osaamista sekä kostonhalua tarvitaan jäljittämään iskujen takana ollut roisto. Yliluonnolisen voimakas ja yllättävän tutunoloinen pahis on piiloutunut klingonien maille, josta Enterprise-alus miehistöineen Kirkin johdolla, lähtee häntä noutamaan. Porua aiheittaa jo alkumetreillä alukseen lastatut torpedot ja toimintasuunnitelman laatiminen sääntöjen ja yleisen etiikan mukaan. 

Kuva täältä

Ensialkuun on tärkeä korostaa ja alleviivata sitä seikkaa, että Star Trek universumi on itselleni ennestään täysin tuntematon. En ole nähnyt mitään sarjaa (kuin ehkä ohimennen pari minuuttia), nähnyt ensimmäistäkään elokuvaa (paitsi nyt) enkä ole tiennyt ennestään kuin Spockin, joka on ollut vain "joku Star Trek tyyppi, jolla on hassut korvat, kulmakarvat ja outo kampaus". Vaikka en erityisen paljon scifiä ole kuluttanutkaan, niin näen itseni silti genren ystävänä ja siksi tarkoitus on ollutkin jossain kohtaa elämässä oikeasti sukeltaa tähänkin universumiin. Nyt nähtyäni Stark Trek Into Darknessin, en voi kuin ihmetellä, miksi en ole tosiaan katsonut näitä aikaisemmin??

J. J. Abrams on asiansa osaava jannu, joka on häärinyt tuotantopuolella jos jonkimoisissa hatunnoston arvoisissa tekeleissä, itselleni mieleenpainuvimpana nerokkaassa Fringe-sarjassa. Kun narut pysyy niin hyvin käsissä Star Trek:n puolellakin, en malta odottaa mitä hän tekee rakkaalle Star Wars:lle. Jos mukana on yhtään samaa pidätän hengistystä menoa, hahmojen keskeinäistä dynamiikkaa ja istukaamme hetki vakavasti ja mietitään maailman menoa-mentaliteettia, olen jo myyty.

Kuva täältä

Kapteeni Kirkin hahmo edustaa tietyllä tapaa juuri epätäydellistä perusihmistä, joka menee tunteiden ja viettien mukaan. Kokiessaan vääryden lankeavan läheisilleen, sumentaa kosto Kirkin ajatusmaailmaa ja hiljentää järjen. Vaikka Kirkin ollessa jolloin tapaa se kehen tulisi samaistua, niin enemmän vielä sympaattisempana koen Spockin, joka edustaa tätä järkipuolea. Tämä johtuu ehkä siitä pienestä säälistä Spockia kohtaan, joka pitää tunteensa erillään, koska ne tosiaan tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä. Kaikessa järjessään ja vulkanialaisuudessaan, Spock:ssa on myös puolet ihmistä ja ne hetket, kun tämä inhimillisen tunteellinen puoli tulee hänestä esiin, ovat mieleenpainuvimmat. Aiheesta on revitty  myös kepeää huumoria Spockin parisuhteeseen Uhuran kanssa. Hirmuisesti symppasin myös Bones:ia ihan hahmon itsensä takia (ja myös koska Eomer ja Battle for Middle Earth - peli, johon ole snadisti koukussa). Sitten tietysti pitää mainita vielä Simon Pegg, joka saa jotenkin tahtomattaankin hymyn huulille joka ikisessä kohtauksessa, jossa esiintyy. Cumberbatch ei puolestaan edes mainintaa ja lätinää tarvitsisi, hän on niin hyvä.

Star Trek Into Darkness on tietenkin aiheen faneille must-see, mutta itse voin aidosti suositella tätä myös aiheeseen perehtymättömille. Tästä on hyvä jatkaa avaruusmatkaa

Hjyvä biisi elokuvan lopputeksteistä!




Edit. Keksinkin noottia! Alice Even hahmon alusvaatekohtaus oli säälittävää ja seksististä. Nyt eletään sentään vuotta 2013, c'mon!

Hobittipäivitys 6

Tähän asti tapahtunutta:

Rob Kazinsky on joutunut jättämään roolinsa Filinä ja tilalle tulee Dean O'Gorman. Luke Evans esiintyy Bardina, Barry Humphries:stä tulee Goblin King ja Lost-sarjasta tuttu Evangeline Lilly nähdään Tauriel haltijana. Lisäksi oma kaikista odotetuin julkistus on selvillä, nimittäin Smaugin äänenä kuulemme Benedict Cumberbatchia. Hieno uutinen siinä mielessä, että mies on minulle ainakin tuntematon ja tavallaan toivoinkin jotain jota en tunne ennestään. Hauska yhteensattuma kuitenkin on, että Cumberbatch on esittänyt tv-sarjassa Uusi Sherlock itse Sherlock Holmesia ja samassa sarjassa Watsoia on esittänyt Bilboa esittävä Martin Freeman.

Peter Jackson hemmottelee tasaisin väliajoin fanejaan kuvilla ja videoilla tapahtumista. Ensimmäiset viralliset kuvat voit katsoa täältä ja ohessa samaisesta lähteestä poimittu kuva kääpiöistä:

(kuvan tarkka lähde)

Eikä siinä vielä kaikki, vaan nyt jos painat alapuolella olevan videon play nappulaa, näet materiaalia elokuvan tuotannosta, Kiitos Peter!



(lähde1, lähde2)