30. lokakuuta 2011

Tartunta


Ohjaaja: Steven Soderbergh
Käsikirjoitus: Scott Z. Burns
Musiikki: Cliff Martinez
Pääosissa: Matt Damon, Gwyneth Paltrow, Kate Winslet, Laurence Fishburne, Jude Law, Marion Cotillard & Jennifer Ehle
Kesto: 1h 45min
Ikäraja: 13

Gwyneth Paltrowin esittämä perheen äiti Beth Emhoff saapuu kotiin työmatkaltaan Hong Kongista ja huomaa sairastuneensa. Tauti pahenee nopeasti ja vaimon saatua kouristuksia kiidättää Matt Damonin esittämä aviomies Mitch hänet oitis sairaalaan. Mitch saa kuulla että hänen vaimonsa kuoli johonkin tuntemattomaan tautiin eikä meinaa uskoa tapahtunutta todeksi. Vastaavia sairastapauksia alkaa ilmaantua yhä useampia eri puolilla maailmaa, kunnes puhutaan jo pandemiasta. Taudin levinneisyyttä tutkii tohtori Erin Mears (Kate Winslett). Toisaalla tohtori Ally Hextall (Jennifer Ehle) tutkii virusta yrittäen saada alkuun rokotteen valmistuksen. Tohtori Leonora Orantes (Marion Cotillard) matkustaa Hong Kongiin jäljittämään viruksen alkuperää. Kaaosta lietsoo aiheesta blogia kirjoittava Alan Krumwiede (Jude Law) salaliittoteorioillansa.


Tartunta on kylmän realistisella kerronnallaan mielenkiintoinen ja katsottava elokuva. Elokuva kulkee läpi ilman ylilyöntejä tai turhaa draamaa, joka saattaa voimakkaiden juonikäänteiden ystäville olla liian tasaista. Omalla kohdalla elokuva teki kuitenkin vaikutuksen ja juurikin siitä syystä, että juuri näin voisi käydä. Vakuuttavuudesta kertoo jo sekin, että elokuvan ollessa puolessa välissä joku elokuvateatterin salissa yskäisi ja pystyin aistimaan monen muunkin puistatuksen itseni lisäksi. Salista poistuessa oven kahvaakin katsoi varuillaan ja käsienpesuun kiinnittää taatusti enemmän huomiota tämän jälkeen.


Iso osa henkilöhahmoista on tautiin liittyviä tutkijoita tai lääkäreitä, mutta myös tavallisen ihmisen näkökulmaa tuodaan esiin. Omiksi suosikeiksini valikoituu aina ihastuttavan Kate Winsletin esittämä Erin Mears sekä asioihin ratkaisevalla tavalla vaikuttava peloton Jennifer Ehlen esittämä Ally Hextall. Olipa muuten virkistävää myös nähdä näin paljon tärkeitä naispuolisia henkilöhahmoja samassa elokuvassa!

Elokuvan musiikista tuli minulle mieleen Driven kovin samankaltainen musiikki ja jokin aikaa sitten minulle selvisi tähän päivänselvä syy: Cliff Martinez vastaa molempien elokuvien musiikista.

26. lokakuuta 2011

Kolme muskettisoturia


Ohjaaja: Paul W. S. AndersonPääosissa: Logan Lerman, Milla Jovovich, Matthew MacFadyen, Ray Stevenson, Luke Evans, Mads Mikkelsen, Orlando Bloom, Gabriella Wilde, James Corden, Juno Temple, Freddie Fox & Christoph Waltz
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 13


Tunnetulla näyttelijäkaartilla täyteen ahdettu muskettisoturi filmatisointi menettelee, vaikka hommassa haiskahtaa rahastuksen maku.

"Kun maankuulut musketöörikonkarit Athos, Porthos ja Aramis varastavat ilma-aluksen piirustukset tiukasti vartioidusta venetsialaisesta holvista, heidän riemunsa jää lyhytaikaiseksi. Heidän kaunis rikostoverinsa Milady huumaa kolmikon ja myy piirustukset eniten tarjoavalle - tyynen viileälle engelsmannille nimeltä Buckingham. Se on paha takaisku tunnetuille miekkamiehille. Niinpä kun nuori ja huoleton D'Artagnan matkustaa kolme vuotta myöhemmin Pariisiin toteuttaakseen unelmansa ja ryhtyäkseen muskettisoturiksi, hän joutuu toteamaan esikuviensa olevan enää varjo entisestään - nämä paiskivat hanttihommia ja etsivät edes jotain mielekästä käyttöä taidoilleen... mutta eivät pitkään. Samaan aikaan kavala kardinaali Richelieu hautoo petollista juonta, jolla syrjäyttää nuori kuningas Ludvig. Hän värvää kaksoisagentti Miladyn tekemään likaisen työn puolestaan ja lavastaa asiat niin, että kuninkaan morsiamella kuningatar Annalla näyttäisi olleen suhde uudella ilmalaivallaan leveilevän Buckinghamin kanssa. Jos kuningas nielaisee valheen, se tietää sotaa Englantia vastaan, kuningattaren kuolemaa ja sitä, että Ranskan kansa ryhtyy vaatimaan itselleen vahvempaa johtajaa - Richelieu'ta itseään - joka voisi johdattaa heidät yli vaikeiden aikojen. Jos kuningas taas ei nielaise syöttiä, silloin on mahdollista, että rauha säilyy. Mutta jotta niin voisi tapahtua, kolmen muskettisoturin ja heidän nuoren oppipoikansa tulee suoriutua kaikkien aikojen vaarallisimmasta tehtävästään - noutaa korvaamattoman kallis timanttikaulakoru lähes murtovarmasta Lontoon Towerista ja palauttaa se kuningattarelle ennen kaiken ratkaisevia tanssiaisia." (lainattu studio123:n sivuilta)



Vaikutti siltä, että elokuvan tekijät ovat keskittyneet pitämään hauskaa käsikirjoituksen ja muun olennaisen kustannuksella. Tehosteisiin onkin sitten panostettu, mikä näkyy esimerkiksi hienoissa karttaosioissa, jossa tämä 3D-ominaisuuskin näkyy selkeimmin. Puvustus ja lavasteet kiinnittävät myös huomioni positiivisessa mielessä.

Jos oikein pysähtyy miettimään mitä henkilöiden pään sisällä liikkuu, mikä ajaa heitä eteenpäin, mikä järki tässä kaikessa on ja mitä he tuntevat, huomaa tarinassa aukkoja kuin reikäjuustossa. Itse näyttelijät päin vastoin tekevät paikoin puolin hyvää työtä. Erityisesti maininnan haluan antaa Milla Jovovich:lle, jonka hahmo on kiero kuin korkkiruuvi ja jonka todellisesta luonteesta ei kukaan ota selkoa. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että Orlando Bloomin (joka ei lukeudu yleensä suuriin suosikkeihini) tulisi tehdä enemmän näitä pahisrooleja.

Kolme muskettisoturia on jossain kohtia ihan okei, mutta ei esittele Orlin pahis roolin lisäksi mitään erikoisempaa. Ellei muskettisoturit kiinnosta ihan toden teolla, voi hyvällä omalla tunnolla jättää tämän välistä.

Traileri

25. lokakuuta 2011

Tunnistustehtävä 15

Oscar teema jatkuu vuosimallistolla 1969-1983. Kun kerran ensimmäisistä tunnistustehtävistä on aikaa mennyt, olen julkistanut vastaukset Tunnistustehtävä 2:een, joka sai peräti pyöreät 0 arvausta. Toisin kuin ihka ensimmäinen Tunnistutehtävä, jossa tiedettiin kaikki.



Kuva suurenee jälleen kerran klikkaamalla!

24. lokakuuta 2011

Johnny English - Uudestisyntynyt


Ohjaaja: Oliver Parker
Käsikirjoitus: Robert Wade, Hamish McColl & Neal Purvis
Pääosissa: Rowan Atkinson, Chris Clark, Tim Bewan, Eric Fernell, Will Davies, Rosamund Pike, Gillian Anderson & Daniel Kaluuya
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 11


Agentti koheltaja Johnny English on ollut ilmeisen epäonnistuneen Mosambik keikan jälkeen piilossa maailmalta, jossain Aasian syrjäisimmillä seuduilla. Kehittäessään omaa itseään English saa kutsun takaisin Lontoon päämajaan, missä agenttimaailma tarvitsee häntä ja hänen omalaatuista lähestymistapaansa. Kiinan pääministeri on vaarassa ja salaisen palvelun sisällä rehottaa salaliitto. Johnny English lähtee tuttuun tapaansa itsevarmoin ottein säheltämään ja tällä kertaa vielä kokemattoman apulaisen kanssa.


Johnny English:stä mun ei pitänyt kirjoittaa mitään, vaan olin ajatellut jo ennen elokuvaa, että tämä saa olla vaan sellainen päivän piristys, eikä tästä tarvi kirjoittaa yhtään mitään. Mutta aikani haudottuani huomasin, että haluan sanoa tästä sittenkin jotain. Erityisesti siksi, että tämä peittoaa edeltäjänsä ja oli oikeasti juuri sellainen kelpo piristysruiske pimeneviin kylmiin iltoihin. Johnny English on ollut myös yllättävän suosittu, sillä jonoa riitti ainakin silloin kun itse kävin katsomassa ja ihmisiä on riittänyt vielä reilusti senkin jälkeen. Toinen syy, miksi tämä tulee ulos vasta nyt on, että söin tänään Johnny English pitsaa Kotipitsassa studio123:sta saadulla kupongilla, jolla hintakin oli kohdallaan. Pitsassahan oli luonnollisesti kananmunaa ja pekonia ja se oli oikein maukasta (vaikka en ikinä itse laittaisi kananmunaa pitsaan).

Johnny Englishin suola on tietenkin Atkinson, jonka koomikon taidot kantavat hahmoa pitkälle. Atkinson näyttää nauttivan täysin siemauksin hahmonsa esittämisestä ja se välittyy kankaalta katsojalle. Oikeastaan kaikki muut hahmot jäävätkin auttamattomasti sivuun, agentti Tuckerin muutamaa letkautusta ja Gillian Andersonin hahmon muutamaa mulkaisua lukuunottamatta.


Toimintaa on Johnny English tarjoilee reippaasti, mutta huumorilla raikastettuna. Joku saattaa pitää monia vitseistä kliseisinä, vanhahtavina ja paljon käytettyinä, mutta itse sain ainakin nauraa, kun en ollut valmiiksi edes liian vakavalla naamalla.

Jos löysit ensimmäisestä Johnny English jotain katsottavaa, niin tästä löydät ainakin tuplasti. Johnny English:iä ei pidä ottaa liian vakavasti!

18. lokakuuta 2011

Movie Monday # 21 - From Finland

Nyt oli helppoakin helpompi Movie Monday haaste:

"Mutta jos sinä näyttäisit yhden suomalaisen elokuvan jollekulle syntyperältään muualta olevalle, mikä se olisi? Mikä raina olisi sinusta sellainen, joka ansaitsisi viitoittaa Suomen tietä kulttuuria tuntemattoman hepun leffalemppareiden joukkoon?"

Yleisesti ottaen katson todella vähän kotimaisia tekeleitä, sillä usein ne aiheuttavat niin suurta puistatusta, myötähäpeää ja selkäpiin karmimista, että pahaa tekee. Poikkeuksia löytyy, mutta mikään ei ole tehnyt niin suurta poikkeusta kuin...


Rare Exports


Elokuva sai minut hehkumaan ylpeydestä, enkä meinaa vieläkään uskoa pätkän olevan kotimaista käsialaa. Laajempi juttu elokuvasta täällä.


16. lokakuuta 2011

Movie Monday # 20 - Tanssin taikaa


"Tanssi ja liike ovat kuuluneet elokuvahistorian alusta asti leffoihin. Katsotko tanssielokuvia? Mikä on kaikkien aikojen suosikkisi tanssielokuvien tai tanssin maailmaan liittyvien elokuvien saralla? Vai onko sinulla vain jokin suosikkielokuvakohtaus, johon tanssi liittyy olennaisesti?"


Nyt kuittaan tämän Movie Monday haasteen ettei jää taas kerran välistä ja huomennahan se onkin jo uuden haasteen aika. Katson jonkin verran tanssielokuvia, mutta en ala koskaan katsomaan elokuvaan ajatellen "nytpä katson tanssielokuvan". Tanssielokuvien saralla minun pitäisi kyllä sivistää enemmän itseäni, sillä joukossa on monia, joita en ole nähnyt, mutta jotka pitäisi olla nähtynä esimerkiksi Dirty Dancing, Flashdance ym. ym.

Yhden ikuisen suosikki tanssikohtauksen osaan nimetä ja se on Uma Thurmanin ja John Travoltan joraus elokuvassa Pulp Fiction. Edellä mainitun takia tykkään myös samojen näyttelijöiden tanssista elokuvassa Be Cool. Tästä pääsemmekin sitten aasinsiltaa pitkin erääseen guilty pleasure elokuvaani, joka on .....


Saturday Night Fever



Elokuvan tanssi ei edes ole mielestäni mitään kovin ihmeellistä, mutta se musiikki ja discoasenne on jotain aivan mahtia. Elokuvan juonikin on mitä on ja epäkohtia on lukuisia, mutta silti jokin tässä saa minut katsomaan sen uudestaan ja uudestaan. Jos joku tietää tähän selityksen, saa valaista minua, sillä itse en ymmärrä mitä näen tässä elokuvassa! Paitsi John Travolta ja Bee Gees...





15. lokakuuta 2011

TV Poiminta: Onnen potkuja


Sunnuntai 16.10, Nelonen Klo 21.00
Yhdysvallat, 2006
Alkuperäinen nimi: The Pursuit of Happyness
Ohjaaja: Gabriele Muccino
Käsikirjoitus: Steven Conrad
Pääosissa: Will Smith, Jaden Smith, Thandie Newton, Brian Howe, James Karen & Dan Castellaneta
Kesto: 2h
Ikäraja: S


"Will Smith esittää koskettavan, tositapahtumiin perustuvan menestysdraaman pääosassa liikemiestä Chris Gardneria, joka tuhlaa perheensä säästöt epäonniseen sijoitukseen. Vaimo saa tarpeekseen, ja asunnoton Chris jää alle kouluikäisen poikansa huoltajaksi. Mies jaksaa kuitenkin yhä tavoitella parempaa elämää." (Telkku.com)



Onnen potkuja kertoo siitä, kuinka tärkeää on yrittää vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka toivottomalta, sekä siitä kuinka paljon on valmis tekemään rakkaansa vuoksi. Tämä on ehdottomasti suosikkiroolini Will Smith:ltä ja voi sitä liikutuksen määrää, kun tietää hänen oikean poikansa esittävän hänen roolihahmonsa poikaa. Elokuvan vahvuus on sen kyvyssä herättää suuria tunteita, toivoa sekä epätoivoa ja saada katsoja elämään hahmojen mukana. Tämän toivoo päättyvän parhain päin.

14. lokakuuta 2011

Drive


Ohjaaja: Nicolas Winding Refn
Pääosissa: Ryan Gosling, Carey Mulligan, Bryan Cranston, Ron Perlman, Christina Hendricks, Oscar Isaac & Albert Brooks
Musiikki: Cliff Martinez
Kesto: 1h 42min
Ikäraja: 18


Katsojalle nimettömänä pysyvä Ryan Goslingin esittämä mies on kuin syntynyt ratin taakse, sillä siinä paikalla istuessaan mikään ei ole hänelle mahdotonta. Hän työskentelee autokorjaamolla, toimii stunttikuskina elokuvissa ja öisin heittää keikkoja kuljettaen rikollisia. Tarinamme hiljaisen itsevarma kuski kohtaa naapurissa asuvan Irenen (Mulligan) ja tämän pojan. Irenen mies on vankilassa, joten naiseen ihastunut kuski ottaa tehtäväkseen huolehtia heistä. Sitten koittaa päivä jolloin Irenen aviomies pääsee pois vankilasta ja tämän tekosien takia kuski huolestuu heidän turvallisuudestaan. Ajajamme suostuu mukaan keikkaan, jolla takaisi perheen turvallisuuden, mutta asiat eivät mene ihan suunnitellusti.


Kävin katsomassa Driven samana päivänä kuin Vain seksiä elokuvan ja tämä teos kruunasi illan. Drive sisältää toimintaa, kaahailua ja karua väkivaltaa, mutta siltikin pidin tästä aivan mielettömästi. Elokuva on yksi vuoden parhaista ja jos ei tätä nähdä oscareissa, niin en tiedä missä sitten.

Mietin jo pitkään etukäteen mistä elokuva on saanut korkean ikärajansa ja sehän selvisikin kun päästiin väkivaltaisiin kohtauksiin käsiksi. Tässä kohden pitää kuitenkin nostaa hattua elokuvalle, sillä nyt oltiin osattu esittää todella hurjatkin asiat ilman että tuli luotaantyönnetty ja ahdistunut olo. Väkivallan kohteena olivat useimmiten sellaiset, joiden puolesta ei tullut liian paha mieli. Ei tarvinnut ummistaa silmiä, vaan ottaa tyynesti vastaan se mitä näytetään, täydellisenä osana kokonaisuutta.


Elokuvan tunnelma on jo alkumetreiltä huikea. Paljon pelaillaan äänen voimakkuuksilla ja järisyttävän toimivalla elektronispainotteisella musiikilla. Dialogia on yllättävän vähän etenkin Goslingin ja Mulliganin hahmojen välillä, sillä sitä ei tarvitse, koska näyttelijät osaavat ilmaista roolihahmonsa tunteita ilman sanojakin. Montaasimaiset kohtaukset parin kesken antavat katsojalle tilaa kuvitella, mitä he sanovat toisilleen vai sanovatko mitään. En voi käsittää miten Gosling osaa niinkin vähäeleisesti jopa kylmäksi tulkittavalla käytöksellä ilmentämään ja välittämään sellaista tunneskaalaa.

Drive on suuri elokuvallinen nautinto, jota voi kutsua mestariteokseksi.




Soundtrackin helmiä:

Kavinsky -"NightCall"
Desire -"Under your spell"
College feat. Electric Youth - "A real hero"
"Bride of Deluxe"

12. lokakuuta 2011

Vain seksiä


Ohjaaja: Will Gluck
Pääosissa: Mila Kunis, Justin Timberlake, Woody Harrelson, Emma Stone, Patricia Clarkson, Jenna Elfman & Richard Jenkins
Kesto: 1h 50min
Ikäraja: 13


Taiteellinen Los Angelesin kasvatti Dylan (Timberlake) saapuu New Yorkiin työhaastattelua varten. Lentokentällä häntä vastassa on tapaamisen järjestänyt Jamie (Kunis). Näitä kahta yhdistää tuoreen eron jälkeinen haavoittuvuus, joka on vetänyt molemmat tunnevammaiseen kuoreen. Dylanin pähkäillessä ottaako uusi työ vastaan, Jamie esittelee hänelle New Yorkin parhaita puolia ja saa tämän puhuttua ympäri kaupungin sekä uuden työn vetovoimasta. Kaksikko lähentyy hyvinä ystävinä heidän viettäessään paljon aikaa keskenään ja molempien ymmärtäessä toisiaan. Puheenaiheissa esillä on jatkuvasti parisuhteet, sitoutuminen ja ennenkaikkea seksi. Erään illan juttutuokiot menevätkin siihen suuntaan, että ystävykset päättävät koittaa tosissaan "ystävät eduilla" suhdetta ilman mitään sen suurempaa. Tiukoilla säännöillä he uskovat varmasti pystyvänsä tähän ilman ongelmia, mutta kuten arvata saattaa asioilla on tapana mutkistua.

Elokuvan ihan alkupuolisko oli lattea ja liian nopeatempoinen, mikä sai minut hetkeksi varautuneeksi. Onneksi leffa löysi sitten kaasupolkimensa ja puksutti tasaisen mukavasti eteenpäin. Nyt pitäisi olla nähtynä edellinen vastaava Näin ystävien kesken, jotta voisi vertailla tapauksia keskenään, mutta näillä mennään.


Vain seksiä pelleilee lajityypin kliseillä, omaa nokkelan dialogin ja onnistuneitten hahmojen katraan. Justin Timberlake, joka on ensimmäisestä levystään lähtien ollut jonkin asteen fanituksen kohde allekirjoittaneella, on yllättävän hyvin ankkuroinut itsensä elokuvien maailmaan. Kunisin ja Timberlaken molempien ollessa hyvännäköisiä, tappohauskoja ja sööttejä, on heidän mukaan imaisevaa kemiaa ilo seurata. Molemmilta hahmoilta löytyy taustajoukoista myös se nolo vanhempi, joka tuo lisää huumori keitokseen. Woody Harrelsonin homo urheilutoimittaja saa tosikonkin repeämään.

Heikkouksina elokuvalla on sen jossain määrin poukkoilevassa rakenteessa, sekä tilanteiden pitkityksessä. Huonona tai hyvänä puolena voi pitää myös sitä, miten elokuva päättyy eli juuri kuten kuka vain olisi voinut ennustaa. Sisäinen romantikkoni piti loppua juuri oikeana :)

Vain seksiä jatkaa studio123:ssa ainakin vielä lauantaina, sunnuntaina ja tulevana keskiviikkona eli vielä ehtii!

11. lokakuuta 2011

Leffamaraton 2011



Tämän viikon torstaina (13.10) Studio123 järjestää Kouvolan kaupungin kanssa yhteistyössä edellisen vuoden tavoin Leffamaraton päivän. Tarjolla on alkuvuoden ja parin edellisen vuoden kovimpia leffatapauksia, sekä Yhtä kyytiä uutuus elokuva. Kaikki maraton elokuvat ovat 6 euroa kipale, mutta alle 18-vuotiaille tai voimassaolevan opiskelijakortin omaaville vain 3 euroa. Yhtä kyytiä elokuva on ilmainen kaikille, mutta huomatkaa että aikaisempi näytös on koululaisnäytös. Elokuvien lisäksi ohjelmassa on musavideon julkistus (klo 19.30), Traileri jukeboksi (13.30 alkaen) ja Animaation teko työpaja.


Elokuvien alkamisajat:

12.00 Yhtä kyytiä (koululaisnäytös)

13.30
Rio (3D)
Ice Age (3D)

15.30

Yhtä kyytiä

Napapiirin sankarit
Kuninkaan puhe

17.00 Transformes 3 (3D)

20.30
Black Swan
Rare Exports


linkeissä arvosteluni kyseessä olevasta elokuvasta


Alla huikean hieno itsetehty taulukkokaaviohommeli, joka vastaa kysymyksiin mitkä elokuvat pystyt aikataulun puitteissa katsomaan. Esimerkiksi Kuninkaan puheesta ei mitenkään päin ehdi Transformers 3:een. Kuvaa saa suuremmaksi klikkaamalla!


4. lokakuuta 2011

Hobittipäivitys 7

Viimeksi hobiteista on päivitelty heinäkuussa, joten aika palata astialle. Mitään merkittävää uutta uutista en ole poiminut, mutta haluan muutaman asiaa liippaavan jutun jakaa teidän kanssanne.

Ensimmäisenä: eikö olekin siisti kuva kaikista kääpiöistä? Kuvan saa suuremmaksi ja tosi fanithan vaihtaa tämän taustakuvaksi.


Osaako joku jo kaikkien nimet ulkoa? tai jopa yhdistää nimet naamoihin?
Pysy tilanteen tasalla osoitteessa the-hobbit-movie.com


Sitten muihin siisteihin juttuihin. Sanooko Hunt for the Gollum tai Born of hope kenellekään mitään? Ei minulle ainakaan vielä muutamia päiviä sitten, vaikka ovatkin olleet jo jonkin aikaa olemassa. Molemmat ovat fanielokuvia sijoittuen sormusten herran maailmaan.

Born of Hope: The Ring of Barahir (2009) on Kate Madisonin ohjaama fantasiatarina Aragornin vanhemmista ja tavallaan sormusten herran esiosa. Kate Madison käytti omia säästöjään saadakseen projektinsa alkuun ja trailerin julkaisun jälkeen elokuva keräsi yhteensä 25 000 dollarin budjetin. Elokuvaa tehtiin 6 vuotta, noin 400 hengen voimalla ja se julkaistiin netissä kaikille ilmaiseksi katsottavaksi. Koko elokuvan (kesto 1h 11min) voit katsoa tekstityksineen Youtubesta ja eritoten faneille tämä on näkemisen arvoinen. Ohessa traileri.





Hunt for the Gollum (2009) on Chris Bouchardin ohjaama vastaavanlainen fanien tekemä fantasiaelokuva. Elokuva kertoo Aragornin matkasta tämän etsiessä Klonkkua. Muita tuttuja hahmoja elokuvassa on Gandalf ja Arwen. Alhaisesta budjetistaan huolimatta tämäkin on yllättävän hyvä teos, ainoastaan Arwenin näyttelijä on täysin sopimaton rooliinsa. Elokuva (kesto 39min) löytyy youtubesta ja tästäkin on traileri.




Molemmissa elokuvissa on omat mokansa ja tietenkin pieni budjetti näkyy, mutta Tolkienin henki huokuu näissäkin :)

3. lokakuuta 2011

Movie Monday # 19 - Pelottaako?

Jätinpähän taas yhden haasteen välistä, vaikka hyvä haaste olikin ja pienellä paneutumisella olisi voinut tulla jotain fiksuakin. Tykkään kuitenkin Movie Mondayn haasteista eniten sellaisista, jotka herättää samantien jonkin ajatuksen tai mielellään useimpia. Tämän kertainen on jälleen sellainen.

"Jokaisella meistä on omat demonimme, jokin asia jota pelkäämme. Oletko sinä löytänyt sen jo, elokuvista? Onko olemassa kauhuelokuvaa joka on tuonut sinulle painajaisia? Jokin elokuva/elokuvahahmo jota ajatellessakin käsikarvasi nousevat pystyyn?"

Kauhu genre on ollut aina minulle henkilökohtainen suosikkini ja kauhuelokuvia olen kuluttanut jopa hieman liian pienestä pitäen. Kauhuelokuvissa annan anteeksi helpommin, jos elokuva ei ole hyvä, sillä kauhupätkissä tärkein kriteeri on minulle pelottavuus. Aivan sukka kauhuleffa voi olla suosikkini juuri pelottavuuden tähden. Kovasta kauhuleffojen kulutuksesta huolimatta näen todella todella harvoin painajaisia (oikeasti ehkä pari kertaa vuodessa) ja vielä harvemmin niillä on mitään tekemistä minkään kauhuleffan kanssa. Kuitenkin on eräs kauhuelokuva, joka totaalisesti aikoinaan rikkoi mielenrauhani ja sai minutkin näkemään ei vain painajaisia, vaan myös elämäni ensimmäisen ja toivottavasti ainoan valveunen:



Kauna




Otsikko viittaa erityisesti amerikkalaiseen versioon vuodelta 2005, jonka menin kaverin kanssa katsomaan ihan elokuvateatteriin asti. Ikää oli tuolloin 16-vuotta eli ihan napero en enää ollut, mutta ei julmettu en ole pelästynyt mitään niin pahanpäiväisesti. Elokuvan jälkeen en pystynyt olemaan yksin missään huoneessa ja nukkuminenkin oli siinä ja siinä.

Elokuvan Kayako on pahimpien pelkojeni ruumillistuma, enkä ole sen koommin törmännyt mihinkään yhtä hirveään. Ja ajatus siitä, että tuo hirveys pääsee minne vain... hyrr. Sitähän ei elokuvassa oikeastaan edes näytetä mitä uhreille varsinaisesti tapahtuu, mutta sehän nyt ei helpota ollenkaan ja itse ainakin kuolisin vain kauhusta, jos vastaava olento tulisi vastaan.



Kun olin jonkin aikaa toipunut ensimmäisestä kauna kokemuksesta, katsoin Kaunan toisen osan japanilaisen version. Jos amerikkalinen versio pelottaa, niin japanilainen on sitten jo jotain aivan muuta. Tähän päivään mennessä olen katsonut vielä amerikkalaisen toisen osan ja ihan alkuperäisen japanilaisen Kaunan ensimmäisen osan. Tällä hetkellä olen jo hieman päässyt noista elokuvista yli ja siitä kertoo jo sekin, että olen yrittänyt löytää uutta pelotanpissathousuusi-kauhuleffa, mutta mikään ei ole päässyt edes lähelle. Täysin yli en ole, sillä tähänkin juttuun kuvia katsoessani ja laittaessani selkäpiitä hieman kylmää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...