24. huhtikuuta 2014

Divergent - outolintu


Ohjaaja: Neil Burger
Käsikirjoitus: Evan Daugherty & Vanessa Taylor, perustuu Veronica Rothin kirjaan
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Ashley Judd, Kate Winslett, Ray Stevenson, Zoë Kravitz, Maggie Q, Jai Courtney, Miles Teller & Mekhi Phifer
Kesto: 2h 19min
Ikäraja: 12

Nälkäpelin tapaan Outolintu sijoittuu tulevaisuuteen, sotien pistettyä aikanaan matalaksi aikaisemman yhteiskunnan rakenteet. Jäljelle jäänyt ihmiskunta on vetäytynyt jonkinlaisten suojamuurien taakse, jossa he elävät jaettuina eri osastoihin, joilla kaikilla on omat tehtävänsä. Nämä osastot ovat terävät, uskaliaat, rehdit, sopuisat ja vaatimattomat (englanninkieliset versiot sointuvat korvassa hieman paremmin). Jokainen nuori aikuinen saa seremoniassa valita vapaasti, mihin osastoon haluaa kuulua huolimatta siitä, mihin osastoon on syntynyt ja missä kasvanut. Valinta on kuitenkin peruuttamaton. Beatrice elää vaatimattomissa perheensä kanssa, mutta ei ole koskaan tuntenut olevansa täysin epäitsekäs vaatimaton, vaan jotain muutakin. Valintaa edeltävät soveltuvuuskokeet antavat Beatricelle yhden selkeän osaston sijaan moniosaisen tuloksen, joka tarkoittaa, että hän on poikkeava ja juuri sitä muu yhteiskunta pitää uhkana. 



Yhtymäkohdistaan huolimatta ei Outolintu ole kuitenkaan Nälkäpelin veroinen, vaikka onkin sinänsä ihan mukiinmenevä elokuva. Osastoihin jaoittelua ei kannata jäädä sen suuremmin syynäämään, sillä järjenvastainen ajatus ihmismielen mahdollisuudesta jakautua vain tiettyihin kategorioihin, turhauttaa yksiulotteisuudessaan. Elokuvahahmot kannattaa siis ottaa elokuvahahmoina ja kohdella pakettia täysin omana näkemyksenään, oli se kuinka epäloogista tahansa. Outolinnussa on kuitenkin hyviä oivalluksia ja eteen tarjoiltu tulevaisuuden visuaalinen näkymä on ilman muuta kiehtova. Sisältään kannattaa myös kaivaa se kuolematon ja käsittämättömiä haaveileva teini-ikäinen, jolloin moni elokuvan kohta etenkin romanssipuolelta, osuu ja jopa uppoaa.



Shailene on tuttu naama esiintymisestään George Clooneyn kanssa Descendants elokuvassa. Jos Divergent ottaa kunnolla tuulta alleen, tullaan nuorta näyttelijää näkemään varmasti monessa muussakin tulevassa projektissa. Outolinnussa Shailenen lahjakkuus kyllä näkyy, mutta uskon hänestä löytyvän vielä enemmän ja siksi odotan hänen toista elokuvaansa, Fault in Our Stars (=Tähtiin kirjoitettu virhe) suuremmalla mielenkiinnolla. Rehtien osastolta kotoisin olevaa Beatricen kaveria esittää Zoë "Lennyn tytär" Kravitz, jonka olisin ennen nimen lukemista voinut vannoa olevan Huippumalli haussa-sarjan Sundai. Outolinnussa on monien nuorten tulokkaiden lisäksi kaksi kokeneempaa näyttelijätärtä, jotka molemmat ovat yhtä suosikkeja itselleni, vaikka toinen on varmasti toista tunnetumpi, Ashley Judd ja Kate Winslett. Jälkimmäisen rooliin olisi voitu antaa mahdollisuuksia revitellä vielä enemmän, mutta etenkin raameihin nähden Kate on upea kuten aina.

Divergent-outolintu on ihan katsottavaa peruskauraa, joskin odotuksia on hyvä madaltaa etukäteen. Toimii hyvin lämppärinä tulevalle Nälkäpelin jatko-osalle.

21. huhtikuuta 2014

Captain America: The Winter Soldier



Ohjaaja: Anthony ja Joe Russo
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Chris Evans, Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Anthony Mackie, Samuel L.Jackson, Robert Redford, Cobie Smulders, Emily VanCamp, Hayley Atwell, Frank Grillo & Toby Jones
Kesto: 2h 14min
Ikäraja: 12

Kapteeni Amerikan jatko-osa, joka kulkee myös nimellä Captain America: The Return of the First Avenger, sijoittuu muutaman vuoden päähän Avengers elokuvan tapahtumista ja on viimeinen "yksilöelokuva" ennen itse Avengersien jatko-osaa. Kapteenilla on edelleen sopeutumista moderniin maailmaan ja kaikkeen maailmaa mullistavaan, mitä on tapahtunut hänen oman aikansa ja nykyajan välillä. Kapteeni eli Steve Rogers toimii Nick Furyn alaisuudessa S.H.I.E.L.D:n hommissa yhdessä Natasha "mustaleski" Romanoffin kanssa. Erään mission aikana Steve huomaa, että hänelle ei kerrota kaikkea Romanoffin suorittaessa salaista tiedonkeruuta suoraan Furylle. Kun itse Furyn kimppuun käydään, on selvää, että hänkään ei tiedä asioista ihan kaikkea. S.H.I.E.L.D:n toinen korkea johtohahmo Alexander Pierce uskoo Furyn kertoneen Kapteenille jotain merkittävää ja kun Steve ei hiillostuksesta huolimatta ole yhteistyöhaluinen, kääntyy koko organisaatio häntäkin vastaan. Furyn kohtalosta järkyttynyt Natasha lyöttäytyy Steven avuksi ja osaa kertoa tälle uudesta mystisestä vihollisesta nimeltä "Winter Soldier", jonka kohteena onkin itse Kapteeni Amerikka. 


Edellinen Kapteeni Amerikka elokuva oli ensimmäinen Avengers-elokuva, jonka näin ja siksi se varmasti on osaltaan jollain tavalla erityisasemassa itselleni, vaikka ei olekaan elokuvana se paras. Kohtalo esti jatkuvasti itseäni näkemästä tätä jatko-osaa, joten paremman puutteessa katsoin taannoin sen ensimmäisenkin elokuvan. Steve Rogersin kehitystarina Kapteeni Amerikaksi ensimmäisessä elokuvassa on todella onnistunut ja oli hyvä muistuttaa itseään, miten ruipelosta, mutta pirun sinnikkäästä pulkannarusta tulikin patrioottinen sankari ja samalla aikakautensa ikoni. Ensimmäisestä elokuvasta muistin valitettavan sattuman kautta päättyneen orastavan romanssin agentti Carterin kanssa, mutta en olisi muistanut Kapun ystävyyttä Bucky Barnesin kanssa, joka on vielä olennaisempi tässä jatko-osassa.


Ensimmäiseen elokuvaan verratessa ei jatko-osa yllä kuitenkaan samalla tasolle, vaikka ihan kelpo kuva onkin. Toimivimmat kohdat tunnetasolla ovat mielestäni ne, joissa viitataan edelliseen elokuvaan ja sen ihmissuhteisiin, sekä kaikki pikkiriikkisestkin viittaukset muihin avengers-teemaisiin leffoihin. Sävyltään jatko-osa on vakavampi jopa enemmän pahassa kuin hyvässä. Ensimmäisen elokuvan ajoittainen sympaattinen hupsuttelu loistaa poissaolollaan, vaikka pientä vitsin tynkää onkin jätetty ontuviin lausahduksiin. Toiminnan tuoksinaa ja sen mukana tulluttu viihdearvoa on onneksi lapattu mukaan se tavallinen annosmäärä.


Chris Evans tekee jälleen tasaisen hyvää jälkeä Kapteeni Amerikkana, ellen sanoisi loistavaa ottaen huomioon millainen perussankarihahmo on kyseessä, revittelymahdollisuuksien ollessa minimissä. Henkilökohtaiseen makuuni Scarlett Johanssonilla on liikaa ruutuaikaa, kun siitä olisi voitu puristaa osa vaikka Cobie Smuldersille, joka menee kyvyiltään taas täysin hukkaan. Hayley Attwellin esiintymisestä olen todella iloinen, vaikka tässä olisikin ollut saumaa hyödyntää edellisen elokuvan tunnelatausta ja näyttää itse jälleennäkeminen. Uusista naamoista Anthony Mackie on sivuosassaan ihan pätevä, kuin myös Emily VanCamp, mutta nuorempiaan rautaisempi ote on vanhalla herra Redfordilla. 

Kapteeni Amerikan jatkis on ihan katsottavaa tavaraa, mutta ei sitä parasta Avenger-luokkaa. Lopputeksien aikana tuleva Avengers 2 elokuvaan viittaava pätkä kyllä kannattaa nähdä!


Trailerin sijaan hyvähyvä biisi:

16. huhtikuuta 2014

The Grand Budapest Hotel


Ohjaaja: Wes Anderson
Käsikirjoitus: Wes Anderson
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Ralph Fiennes, F. Murray Abraham, Tony Revolori, Tilda Swinton, Adrien Brody, Willem Dafoe, Saoirse Ronan, Jude Law, Harvey Keitel, Mathieu Amalric, Jeff Goldblum, Bill Murray, Edward Norton, Jason Schwartzman, Tom Wilkinson, Owen Wilson & Lea Seydoux
Kesto: 1h 39min
Ikäraja: 12

Wes Andersonin elokuva alkaa monen ovelan aikatason kautta menneisyyteen palaten, jossa pääsemme seuraamaan värikästä menoa Alpeilla sijaitsevassa Grand Budapest hotellissa. Pääosassa on hotellin maineikas hovimestari Gustave H. (Fiennes) ja tämän uusi aulapoika nimeltä Zero (Revolori). Gustave on työssään alansa parhaita aavistaen asiakkaittensa pienimmänkin tarpeen jo etukäteen. Suosiosta kertoo jo sekin, että monet varsinkin vanhemman polven rouvashenkilöt tulevat hotelliin vain Gustaven ja tämän "palveluiden" tähden. Madame D (Swinton) on yksi Gustaven vakiovieraista ja kun vanha rouva löydetäänkin kotoaan kuolleena, osoittaa syyttävä sormi Gustaveen. Madame D:n erittäin vihaisen pojan Dmitrin (Brody) lisäksi, Gustave saa peräänsä palkkamurhaajan ja jopa poliisipartion. Uskollinen Zero jättää lemmittynsä Agathan odottamaan itseään auttaakseen ihailemaansa Gustavea.


Wes Andersonin elokuvista olen aiemmin nähnyt Moonrise Kingdomin ja Fantastic Mr. Foxin, joista olen molemmista tykännyt mielettömästi, joten osasin etukäteen odottaa Grand Budapest Hotellin olevan samaa kastia. Elokuvan tunnistaisi kyllä Andersonin tekeleeksi, vaikka nimeä ei missään mainittaisikaan. Värimaailmassa on herkullisia kirkkaan kylläisiä kuin myös pastellin sävyisiä kuvia. Kameran liike on tavanomaisesta poikkeavaa, kun liike saattaa jatkua suoraan ylös tai alas, näkökulman ollessa usein "nukketalo perspektiivistä". Tällä kertaa kikkaillaan kuvasuhteiden kanssa, jotka muuttuvat kyseessä olevan aikatason mukaan, joten suurin osa ajasta mennää kapealla neliönmallisella kuvalla.

Tunnelmaltaan elokuva on kekseliäs ja leikkisä, jopa silloinkin kun jotakuta oikeasti sattuu tai tapahtuu muuta normaalioloissa traagista. Andersonin huumori on kerrassaan loistavaa, eikä kyllä yhtään ylilyövää, ei edes stop-motion tekniikkaa hyödyntävässä hiihtokilpailu takaa-ajossa. Musiikkipuolessa on aidon ilakoivia kappaleita, jotka rytmittävät riemukasta menoa. Yllätyinkin kovasti, kun tajusin vasta tänään säveltäjän olleen Alexandre Desplait, jonka taidot tuntuvat kattavan kaikki tyylisuunnat ja tunnetilat, ainakin viimeistään tämän perusteella. 


Näyttelijöissä nähdään Wes Andersonin muistakin elokuvista tuttuja naamoja, kuten Bill Murray, Willem Dafoe, Jason Schwartzman, Edward Norton, Harvey Keitel, Owen Wilson, Adrien Brody  ja Tilda Swinton. Mukaan on myös ympätty tuhat muuta tunnettua naamaa, eikä ihmekään kyseisen tekijän olessa kyseessä. Näyttelijälle Wes Andersonin elokuvat ovat tilaisuus tehdä tavanomaisesta poikkeavaa työtä ja herran elokuvissa panostus hahmoihin näkyy viimeisessäkin viiksikarvassa. Ralph Fiennes on keskeisin henkilö Gustaven roolissa ja käsittääkseni hahmo on kirjoittettu juurikin hänelle. Fiennesin roolisuoritus onkin varsin mielenkiintoista seurattavaa, sillä hän harvemmin päätyy komediallisiin rooleihin.

Grand Budapest Hotel on kerrassaan katsomisen arvoinen tapaus, traileri puhuu puolestaan:
 

14. huhtikuuta 2014

Noah


Ohjaaja: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus: Darren Aronofsky & John Logan
Musiikki: Clint Mansell
Pääosissa: Russell Crowe, Jennifer Connelly, Emma Watson, Ray Winstone, Anthony Hopkins, Logan Lerman, Douglas Booth & Kevin Durand
Kesto: 2h 18min
Ikäraja: 12

Noah kertoo Vanhasta testamentista tutun ja samalla varmasti yhden mieleenpainuvimmista tarinoista. Noah on omassa ajassaan harvinaisen vanhurskas mies, joka kunnioittaa elämää niin paljon, että ei turhaan teurasta eläintä tai poimi edes maasta kukkaa. Samaan aatemaailmaan on Noah pyrkinyt kasvattamaan kolme poikaansa sekä perheen ottotyttären. Yläkerran herra näkee Noah:ssa potentiaalia muuhun barbaariseen ihmiskuntaan verrattuna niin paljon, että suo tälle näkyjen kautta ilmoitettuna tehtävän. Noahin tulee rakentaa arkki, jonka avulla turvataan luomakunnan tulevaisuus kaikkia elikoita ja öttiäisiä myöten. Tämä siksi, että iso herra aikoo lähettää vedenpaisumuksen tuhoamaan kaiken elämän, jotta elämä voi aloittaa puhtaalta pöydältä ilman synneissään kyllästettyä ihmistä.


Noahin suhteen olin etukäteen hieman varautunu ohjaaja Darren Aronofskysta huolimatta, sillä useinkaan eivät tämäntyyliset elokuvat ole kovin onnistuneita (kuten esimerkiksi 10,000BC ja Passion of the Christ:kin oli vähän siinä ja siinä) ja kompastuvat omaan mahtipontisuuteensa tuomatta  myöskään aiheeseen mitään uutta. Nähtyäni töiden puolesta elokuvaa sieltä sun täältä, alkoi se vaikuttaa yhä enemmän ehdalta Aronofskylta, mutta pelkäsin samalla nähneeni jo liikaa ja yllätysmomenttien puolestaan kärsivän. Kun sitten vihdoin pääsin elokuvaa kunnolla katsomaan, lensivät pelkoni ja ennakkoluuloni romukuoppaan, sillä Noah oli juurikin Aronofskya itseään ja pysyi täysin vakaasti pystyssä omassa mahtipontisuudessaan.

Aronofskyn vahvuuksiin kuuluu synkähkö, mutta visuaalisesti toimiva kuvakieli, painajaisten sekä unien rajoilla keikkuminen ja inhimillisten heikkouksien esittäminen. Nämä tulevat Noah:ssakin toistuvasti esille ja tunnelma jos mikä, ei petä kuten ei myöskään vainoavan kaunista musiikkia säveltävä Clint Mansell. Parhain rummutus ja korkein tunnelataus on mielestäni vedenpaisumuksen ryöpytessä, kun viimeiset ihmiskunnan rippeet sinnittelevät epätoivoisesti kuolemaa vastaan pyristellen, samalla kun Noahin perhe kyhjöttää suojassa arkissa moraalisten kiistojen raastaen heidän kaikkien omaatuntoa. Yllätyin myös kuinka paljon elokuvassa onkaan ilahduttavia ja toivoa tihkuvia hetkiä, jotka toki korostuvatkin kaiken synkeyden keskellä. 


Hirveästi en noottia elokuvasta edes keksi, koska se kolahtikin todella tuntuvasti ja yllätti kovaa odotuksiin nähden. Eläinten animoinnin syy on ihan ymmärrettävää ja ihme kyllä näihin kohtauksiin on silti saatu se kaivattu tunnelma, vaikka elukat eivät millään muotoa mene oikeista. Sen sijaan vauvahahmojen animoidut naamat eräässä ratkaisevassa kohtauksessa on hieman omituinen ratkaisu, kun kuitenkin myöhemmin nähdään ihan oikeitakin nyyttejä. Jos kohtauksen on ajateltu olevan jollain tapaa kapaloikäisille traumatisoiva, olisi tietokoneanimaatioita voitu käyttää ratkaisevan esineen muuttamiseksi siihen, mikä se todellisuudessa on elokuvassa tarkoitus olla ja käyttää kuvauksissa muuta. Muutama potentiaalinen hetki jää lisäksi elokuvassa käyttämättä, esimerkiksi liittyen tulevan eläinkunnan lajimäärään.



Russell Crowen taitoja ei ole tarvinnut kyseenalaistaa vuosikausiin ja miehen rautainen ote hahmoonsa kantaa osaltaan tarinaa vakaasti eteenpäin. Jennifer Connelly on niin ikään taitava, vaikka häntä joutuu harmillisen vähän vieläkin katselemaan elokuvissa valkokankaalla. Percy Jackson ja Hermione Granger erottuivat jo trailerissa ei niin edukseen ja kyseenalaistavan virneen saattelemana, mutta itse elokuvassa suoriutuvat molemmat kiitettävästi ja ovatkin "Noahin lapsista" merkittävimmät jo itsensä ja muiden hahmojen kehityksen kannalta. Nuorinta lasta esittävä nevahööd on ainoa nyppivä tyyppi, joka onneksi ei vie paljoa ruutuaikaa.

Noah ei uskonnollisesta aiheesta huolimatta saarnaa kellekään, eikä toimi toisaalta fanaatikon lähtöalustana. Ohjaajan kädenjälki ja vahva visio näkyy sekä tuntuu alusta loppuun asti.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...