X-Men: Apocalypse

Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Oscar Isaac, Nicholas Hoult, Rose Byrne, Tye Sheridan, Sophie Turner, Olivia Munn, Lucas Till, Alexandra Shipp, Kodi Smit-McPhee, Evan Peters, Ben Hardy, Lana Condor, Josh Helman & Tómas Lemarquis
Ikäraja: 12
Kesto: 2h 24min

 X-Men: Apocalypse kertoo ajasta First Classin ja Days of Future Pastin menneisyyteen sijoittuvien tapahtumien jälkeen. Oliko tarpeeksi epäselvää? Joka tapauksessa olemme mutanttien kultaisella kasarilla, tuttujen hahmojen nuorempien variaatioiden kera. Sitä ennen on kurkistus erittäin kauas menneisyyteen, muinaiseen Egyptiin, jossa jumalana itseään pitävä voimakas mutantti, En Sabah Nur (Isaac) eli Apocalypse, joutuu epäonnistuneen rituaalin jälkeen haudatuksi. En Sabah Nur herääkin sitten unestaan juuri tähän vuoteen 1983, havahtuakseen ihmiskunnan muuttuneen radikaalisti hänen ajoistaan. Onneksi Apocalypse ajattelee kaikkeuden parasta ja aikoo perinteikkäästi ottaa homman haltuun. Avukseen hän värvää, kuten jo tuhansia vuosia sitten, neljä ratsumiestä eli mutanttia, joiden voimia hän pystyy vahvistamaan. Tämä herättää Charles Xavierin (McAvoy) ajattelemaan muutakin kuin omaa arkisempaa elämäänsä mutanttien koulun johtohahmona. Myös kanssamutanttejaan karummista oloista pelastava Raven (Lawrence) kaivautuu esiin piileksimästä. 

Kesää kohti mennään myös elokuvarintamalla, sen huomaa jo sivuvilkaisulla leffatarjontaan ja perinteisesti supersankareita alkaa vilistäkin tiheämmin. Eipä haittaa ollenkaan, varsinkin kun tarjolla on Marvelin puolelta, mutta Foxin pilttuusta, ne suosikkihevoset eli mutantit. Erikoiskyvyillä varustetut väärinymmärretyt kauniit, rohkeat ja siniset jaksaa kiinnostaa edelleen, eikä sillä ole ihan niin hirmuisesti väliä millaiseen laatikkoon ne on pakattu. Uutukaisen kohdalla en siis odottanutkaan ihmeellistä, sillä First Class, joka oli mielestäni parhaita supersankarielokuvia ikinä, laittoi riman tuhottoman korkealle. Days of Future Past oli oikein hyvä, mutta ei mikään ihmeellinen teos kuitenkaan. Apocalypse osoittautui aika lähelle samaan kastiin kuin edeltäjänsä, mutta ei vie vuoden kovimman supersankarielokuvan paikkaa missään nimessä Kapteeni Amerikan kolmannelta elokuvalta.

Mutanttielokuvat saavat jo itsessään paljon anteeksi jo hahmojen kiinnostavuudella, joten näkisin, että kyseisillä elokuvilla on aina aiheensa puolesta jo pieni varaslähtö verrattuna toisiin supersankarikuviin. Kun miettii ihan alkuperäistäkin kolmea elokuvaa, niin eihän ne kestäisi samaa syynäystä ollenkaan, jos hahmoissa ei olisi jo valmiiksi sellaista kipinää, että on vaan pakko katsoa. Syvällisempään sisältöön saadaan helposti edes pieni kouraisu muistuttamalla eriarvoisuudesta yhteiskunnassa. Samat asiat on läsnä Apocalypsessä, joka on toki huomattavasti edistyneempi kuin vanhempien elokuvien kolmikko. Harmillista vain, että sinänsä perusasiat kiitettävästi suorittava ja jälleen kerran siistejä toimintaosioita tarjoileva Apocalypse ei uurra niin syvälle, kuin edes edeltäjänsä Days of Future Past. Elokuvassa on siis sisältöä päällisen tapahtuman allakin, mutta kun tietää mihin mahdollisuuksia voisi olla kahdesta aiemmasta päätellen, on se himpun verran sääli, että nyt ei tahkota enää niin suurella intohimolla. Muutamassa hieman jopa kornejakin piirteitä saavassa kohtauksessa havahduin ajattelemaan "Marvel Studios ei menisi tuolleen aidan ali".

Mikä edelleen toimii ja on aina takuulla toiminutkin, ovat itse mutantit. Vaikka liudallinen sivuhahmoja syö aikaa väkisinkin toisiltaan, on onneksi aiemmista elokuvista saanut jo tarttumapinnan valmiiksi. Tosin tässäkään en voi välttyä MCU vertailulta, kun väkisinkin miettii miten paljon resursseja annettiin yksittäisille hahmoille ennen suurempia kokoontumisia. McAvoy, Fassbender ja Lawrence ovat erittäin pitkälle kantavia näyttelijöitä, joiden hahmot onnistuvat riipaisemaan erittäin helposti. Heidän keskinäisten suhteittensa pohjustus aiemmissa elokuvissa kantaa hedelmää nytkin. Aiemmin nähdyistä Houltin Beast jää vähän sivumpaan, koska ruutuaika on rajallinen, mutta puolestaan Evan Peterin Quicksilver saa ihan oman hetkensä, vastaavan kuin DOFP:ssa oli, joka on täyttä elokuvataikaa. Ihanaa on myös Rose Byrnen paluu Moiran saappaisiin ja kyseiseen hahmoon liittykin yksi hienoin snif-hetki. Tuttujen hahmojen nuorempia versioita esittää ihan kohtuu hyviä naamoja, vaikka Sansa siis Sophie olisi voinut tuoda vielä ytymmänkin esityksen Jean Greynä. Hatunnoston saa ehdottomasti nuorta Nightcrawleria esittävä Kodi Smith-McPhee, jonka onnistuin tunnistamaankin kaiken maskeerauksen alta. Oscar Isaac, jonka tiesin olevan Apocalypsen maskin alla, mutta jota en kyllä olisi muutoin tunnistanut, onnistuu puskemaan näyttelijätaitojansa kaikkien proteesien ja maalien läpi.

X-Men: Apocalypse ei ole ihan parin aiempansa veroinen mutanttielokuva, mutta oikein hyvä supersankarielokuva silti. Suosittelen vahvasti kahden muun tuoreemman näkemistä pohjustuksena.





P.S. Hieman olin pettynyt, kun Lawrencen Mystikon trailerissa kuultava pep talk ei tosiaan tapahdu sellaisessa kohdassa kuin odottaisi

P.P.S. Elokuva läpäisee Bechdelin testin!

Steve Jobs

Ohjaaja: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Aaron Sorkin, pohjaa Walter Isaacsonin teokseen Steve Jobs
Musiikki: Daniel Pemberton
Pääosissa: Michael Fassbender, Kate Winslet, Seth Rogen, Jeff Daniels, Katherine Waterston, Michael Stuhlbarg, Perla Haney-Jardine, Sarah Snook & John Ortiz
Kesto: 2h 2min
Ikäraja: 7

Steve Jobs, "se parempi Jobs-elokuva", kertoo yritysjätti Applen perustajasta, Steve Jobsista (Fassbender). Elokuva kattaa 14 vuotta Jobsin elämästä esittäen pääasiassa kolme keskeistä tuotteen julkistamistilaisuutta (1984 Macintosh, 1988 NeXT & 1998 iMac G3). Kamera ajaa paljolti herran itsensä takana ennen varsinaisten tilaisuuksien alkua kulisseissa kulkien, jossa erinäisten ihmisten kanssa tulee paljon setvittävää. Samat naamat ja lähes samat riidat pyörivät uudestaan vuodesta toiseen, vaikka välissä Jobs olikin jopa potkittu pois Applen puikoista. On toinen Applen perustaja Steve Wozniak (Rogen), systeemikehittelijä Andy (Stuhlbarg), toimitusjohtaja John Sculley (Daniels) ja entinen heila Chrisann Brennan (Waterston), jonka tyttären Lisan isyyttä Jobs ei ole suostunut tunnustamaan. Vaikka riitaan muka tarvitaan kaksi osapuolta, on kummasti isoimmissa skismoissa yhteisenä tekijänä aina Jobs. Ainoa, jolla on jonkinlainen ote Jobsiin ja joka seisoo jokaisessa tilaisuudessa oikukkaan neron rinnalla, on markkinointivastaava Joanna Hoffmann (Winslett).

Ensimmäisen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen viitaten, en siis todellakaan tiedä varmuudella, onko tämä se parempi Jobs-elokuva, kun en ole vuoden 2013 versiota nähnyt. Sen kumminkin tiedän, että se ei yltänyt mihinkään palkintoajoihin, kuten tämä uusi puolestaan teki ja keräsi kaksi Oscar-ehdokkuutta näyttelijäsuorituksillaan. Itselläni ei ole noin muuten ihmeempiä intressejä Applen edesmenneen johtohahmon elämänkertaa tai tuotelinjastoa kohtaan, mutta nimenomaan Oscar-leima ja suosikkinäyttelijöiden osallisuus sai minut tämän katsastamaan. Oscar taistojen tasolla Steve Jobs ei ollut ihan sieltä terävimmästä huipusta ja tarinallisesti viritelmässä olisi ollut tiukentamisen varaa, mutta pääpiirteittäin ja etenkin näyttelijäsuorituksiltaan, elokuva oli varsin nautittava kokemus. 

Aikaisemmalla tiukentamisvaralla tarkoitin siis sen punaisen langan tiukempaa keräämistä teoksen ympärille ja vaikka vähän solmunkin viritystä. Yksi syy myös, miksi tämä ei yllä sinne kärkeen, on päähenkilön epämiellyttävyys, joka vaikeuttaa täyttä samaistumista. Muut ympäröivät hahmot ja Fassbenderin oma pilke silmäkulmassa tosin kompensoivat tätä aika reilustikin. Elokuvan loppuvaiheessa on kyllä yksi erittäin käsikirjoitetun makuinen, mutta ah niin herkistävä kohtaus, jossa Jobs:lle annetaan vähän liekaa olla välittävä. Jobs on tyylillisesti perin silmää miellyttävä kameran liidoissa ja kuvan rosoisuudessa, kun aikakausi sitä tarvitsee. Musiikkipuoli on taas mielenkiintoinen osin futuristishenkisellä tykytyksellä ja välissä kuultavilla erittäin klassisilla kappaleilla. Maskeerauksestakin on pakko mainita myönteinen sana, sillä sitä en ymmärrä, miksi tämä ei kyseisestä kategoriasta saanut ehdokkuutta lainkaan.

Steve Jobsissa huikeinta on näyttelijät, dialogi ja heidän keskinäinen kemia. Etenkin Fassbender ja Winslett ovat molemmat ymmärrettävästi ehdolla, tosin Fassbender vain ehdokkuuden arvoisesti, voittoa hän ei tule viemään. Winslett nousee vielä Fassbenderinkin ylitse ja muistuttaa taas miksi hän on aikamme lahjakkaimpia naisnäyttelijöitä. Oma henkilökohtainen suosikkini hän on ollut jo vuodesta keppi ja käpy, joten tässä valossa ja Vikanderin suoritusta vielä näkemättä (joka tuoreempia suosikkejani), kallistaisin varsinaisen pystin hänen suuntaansa. Muista kaartin jäsenistä on pakko huomauttaa, että Jobsin tyttären vanhinta versiota näyttelevä Perla Haney-Jardine oli siksi niin häiritsevän tutun näköinen, koska hän on ollut nuorempana Kill Bill-elokuvissa pikkuinen B.B. Michael Stuhlbarg aiheuttaa myös hämminkiä, koska en koskaan muista kys. näyttelijän nimeä ja häneen on pakko viitata ulkonäöllisten yhteläisyyksien takia "köyhän miehen Joaquin Phoenixinä". 

Kahden Oscarin ehdokas Steve Jobs on näyttelijävetoinen ja tyylikäs elämänkerrallinen elokuva Applen isoimmasta nimestä.