Game of Thrones, Civil War ja muutama uusi elokuva

Nyt en ole onneksi sentään käynyt tyhjentämässä puolta putiikkia, vaikka heikko hetki tulikin Robinhoodin alelaarin luona (leffat alkaen 5,95!) ja matkaan tarttui neljä uutta elokuvaa. Kauhulla odotan huomista cdon.comin omaa green friday:ta, pitää varmaan välttää koko sivustoa huomisen ajan. Tässä kuvat sortumisista:

Hirveästi on tapahtunut/tapahtuu taas leffojen ja tv-sarjojen maailmassa. Jos nyt ensin tv-sarjoista, joissa isoin juttu on tietysti Game of Thronesin jatkuminen!!! Itse seuraan taas HBO Nordicin kautta poikkeuksia lukuunottamatta heti maanantai aamuna herättyäni. Ensimmäisessä jaksossa oli jo paljolti jännää, vaikka huomasi kyllä, että ei ole ihan niin suoraan Martinin kynästä meno, kun homma on vähän pelkistetympää (en sano että on huono asia) ja jopa toiveikkaampaa (en sano että tämäkään on huono asia). Mitään ei enää tiedä etukäteen kuin pikkuhippuja ja hataria arvauksia, joten saas nähdä kuinka monet aamukahvit menee väärään kurkkuun vielä.

Omassa katsonnassa on noin muuten paremman puoliskon kera Flash ja Gotham (liian huippusarjoja emme voi seurata samaan aikaan aikataulusyistä). Itse katson Arrowta (aina kun muistan, television tahtiin on vaikea seurata!) ja itseasiassa pari jaksoa jäikin väliin kokonaan ja oli poistunut jo Katsomosta... mutta tsekkasin juonenkäänteet wikipediasta, enkä usko, että tosissaan missasin hirveästi. Pääsin kuitenkin kiinni ennen mid-season finalea, jossa jopa kuoli eräs merkittävä hahmo. Varmaan Thrones on turruttanut jo ajat sitten, kun ei kyseinen tapahtuma nyt itselleni tuntunut niin hirveältä (eikä ollut mikään kummoinen suosikkihahmoni edes). Foxilta bongasin aivan vahingossa erittäin viihdyttävän kauhukomedian Scream Queens! ja samalla huomasin myös Fox playn olemassaolon, jossa jaksot säilyy paljon kauemmin kuin jossain Katsomossa. Aivan sairaan hauska sarja, mukana muun muassa pari AHS-tähteä, Abigail Breslin ja Jamie Lee Curtis. 

Netflix teki unelmistani totta ja toi kauan odottamani sarjan (joka ylellä meni valitettavasti itseltäni ohi)  Outlanderin ensimmäisen kauden katsottavaksi. Aikamatkustuksesta kertova romanttinen sekä seikkailullinen "pukudraama" osoittautui paljon verisemmäksi, kuin mitä olin ennakkoon sarjasta tiennyt. Tämä ei ollut ollenkaan hullumpi asia, yleensä nämä vain ovat kesympiä, melkein kuin vähemmän shokeeraava game of thrones, jossa ihan kaikki ei kuole. Joka tapauksessa ihan suosikkisarjojani nyt ja ikinä. Hannibalista tuli hollille siitäkin viimein se kolmas kausi, jota parhaillaan tapitan. 

Elokuvista tulee vielä ihan lähitulevaisuudessa oma postauksensa koskien tulevia ensi-iltoja, ainakin näitä, joita itse hingulla odotan. Kapteeni Amerikan kolmas leffa Captain America: Civil War pärähti juuri ensi-iltaan ja on ollut varsin hupaisaakin huomata, miten kaveripiirissäkin porukka jakautuu eri puolille. Tää on vähän sama kuin Edward vs. Jacobin kanssa, mutta ei sinne päinkään, koska nyt on kyseessä oikeasti kivan näköiset jannut. Ollaan Artun leffablogin Artun kanssa ehditty käydä jo monet kamppailut tuolla kylän nurkilla aiheesta, kuten kuvastikin huomaa... 

Itse leffasta tulossa myös oma juttunsa, mutta sen verran sanon, että kyllä tykkäsin! Menee ihan Avengers kolmosesta, parempi kuin Age of Ultron. 

Meille tuli töihin tälläinen Angry Birds-ständi koottavaksi. On kyllä työläin ständi, mitä tullut vastaan itselleni tähän mennessä, kolme työpäivää se vei rakentaa, mutta siinä se nyt nättinä ja massiivisena seisoo. Idea on siis mennä tuonne ritsaan istumaan.

Tunteiden temppelit

Ohjaaja: Jouko Aaltonen
Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen, Toni Puurtinen & Henri Waltter Rehnström
Kesto: 1h 20min
Ikäraja: S

Tunteiden temppelit on kotimainen dokumenttielokuva elokuvateattereista ja näiden elinkaaresta Suomessa. Kuljettava aikajana on varsin tuttu jo elokuvahistoriasta, mutta näkökulma on siirtynyt itse elokuvateoksista vielä konkreettisemmin valkokankaisiin ja ympäröiviin kulisseihin. Dokumenttia on kuvattu useamman vuoden ajan ympäri Suomea, muun muassa Joensuussa, Lappeenrannassa ja täällä Kouvostoliitossakin (lista kaikista paikoista löytyy elokuvan omilta sivuilta). 

Elokuvien kulta-aika Suomessa sijoittui sodan jälkeisistä vuosista aina 60-luvulle. Tuolloin prameimmat elokuvateatterit muistuttivat pikemminkin pienoispalatseja, kuin tavallisia istuntosaleja. Henkilökuntaa hääri monessa eri tehtävässä, lähes sotilaallisissa uniformuissa lakkeineen päivineen. Ihmiset olivat valmiita kävelemään pitkiäkin matkoja vain nähdäkseen sen tietyn elokuvan ja penkit harvemmin jäivät täyttämättä. Vahtimestarit saivat olla silmä tarkkana aikuisten kuvan pyöriessä, että nuoriso ei löytänyt tietänsä saliin oven raosta tai ilmastointikanavan kautta.  

Ensimmäinen laskusuhdanne tapahtui television ja sen lähetysten rantautuessa Suomeen 50-luvun loppupuolella. Jos onnistuikin vielä selviytymään ensimmäisestä iskusta, niin viimeistään 80-luvulla videonauhuri söi ison osan jäljelle jääneistä elokuvateattereista. Vanhojen upeiden elokuvateatterirakennusten purkutuomioita esittelevää materiaalia on kieltämättä surullista seurata. Samoten pientä haikeutta on ilmassa, kun vieraillaan paikoissa, jossa joskus esitettiin elokuvia, mutta nyt palvelevat muuta käyttötarkoitusta, esimerkiksi kuntosalina tai valtakunnansalina.

Viimeisintä "iskuaaltoa" eli digiaikaan siirtymistä olen ollut itsekin todistamassa (lähinnä sanomassa hyvästit viimeiselle filmiprojektorille). Osa pienemmistäkin teattereista selvisi tarpeeksi aikaisen investoinnin myötä ja onnistui näin pysymään vielä mukana kelkassa. Osalle juurikin se suurempi investointi muodostui liian suureksi esteeksi tai investointi ei sittenkään auttanut jatkuvuuden säilyttämisessä. Vaikka itse olen ehdottomasti enemmän digijoukkueen miehiä, jälleen iski haikeuden aalto, kun näytetään, miten vanhoja keloja pakataan matkaan vain siksi, että ne viedään tuhottavaksi. Pieni surku myös monen haastatteluissa esiintyvän työntekijän puolesta, jolla syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta jatkaa työssään. Päällimäisenä tämä kelojen varastoinnista huolehtinut mies, joka ennusti jo huonoa omalle kohdalleen. Ehkä vielä muutamat digisalkut pyörähtää hänen kauttaan, mutta pikkuhiljaa nekin alkavat olla jo katoavaa luonnonvaraa, kun tämän päivän sana on verkkolevitys. 

Itse koin Tunteiden temppelit todella mielenkiintoisena dokumenttina ja olin siitä kiinnostunut jo ennen kuin kuulin siinä esiintyvän paikallisia leffateattereita. Vanhoista elokuvateattereista ja niiden nostalgia-arvosta olen ollut jo pitkään varsin viehättynyt. Sellaista loistokkuutta ei vaan enää ole samassa muodossa, joten pitää nauttia niistä rippeistä, mitä nykyihmisen on vielä mahdollista kokea. 

Ammatilliselta puolelta kiinnostaa aina muiden teatterien käytännön toiminta ja esityskalusto. Itse ehdin sitä filmiä tosiaan pyörittää vain n. puolisen vuotta, enkä taatusti sitä enää ulkoa muistaisi, mutta elokuva herätteli kivasti omiakin muistoja filmin virityksestä ja ajamisesta. Tuli moniakin kohtia, joissa ajatteli "ai niin, siinä oli tuollainenkin!". Elokuvassa esiintyi myös paljon alan tuttuja naamoja, joten olihan se erikoista, kun sama ihminen (esimerkiksi tuo teatteripäällikkö), jonka ihan taannoin näki työn merkeissä, onkin nyt osana elokuvaa. 

Suuret suositukset elokuvateatterinostalgiasta kiinnostuneille sekä erityisesti alan ihmisille! 


 

Kuulumisia työmaalta

Takana on niin kiva ja toiminnantäyteinen työviikonloppu (tai koko edellinen syyslomaviikko), että pakahdun, jos en saa kertoilla siitä vähäsen.

Viime elokuvaviikolla tuli takaisin esitykseen syysloman kunniaksi Itse Ilkimys 2, Smurffit sekä Monsterit yliopisto, vitosen sopuhintaan ja nämä kaikki vetivät kivasti lapsiperheitä puoleensa. Ilkimyksestä ei kuitenkaan enää ollut julisteita jäljellä, koska vanhat oli jo myyty pois, eikä turhaan viitsinyt yhtä viikkoa varten enää tilata uusia. Tälle iskikin inspiraatio tehdä uudet julkat käsityönä. Julistepohjana toimi  ”Yhdet häät ja neljä anoppia” juliste, keltaisiin kohtiin käytin ”Ei pelkkää hunajaa” julistetta ja sinisiin kohtiin ”Terrafermaa”. Alekuvien lisäksi pyöri myös ensi-illassa Turbo sekä edelleen Lentsikat elokuva, jossa on ollut ihana nähdä elokuvateatteri ensikertalaisia, kun kuva on kaikille sallittu.

 

Suuri luomus!

Juhlahumua ja musiikillisia elämyksiä on piisannut Studio123:n tuodessa ohjelmistoon yhä enemmän event teatterin makua. Lauantaina (19.10) oli uusinnassa Don Quixote, jota edeltävänä keskiviikkona tää pyöritti yksin oopperavastaavan ollessa itse Lontoossa katsomassa livenä samaista esitystä. Metallica: Throught the never pyöri sen yhden viikon koetellen kaiuttimien rajoja ja tutisuttaen rakenteita. Nyt perjantaina (24.10) oli esityksessä musikaali Merrily we roll along, jota varten kaivettiin oopperan/baletin punainen matto. Seuraavana päivänä oli puolestaan Tosca:sta yksityisnäytös ja niinkin privaatti tilaisuus, että sitä varten hankittiin semmoinen nauhaportti, jottei kukaan ylimääräinen eksy yläkertaan.

Viikonloppuna poikkesi paikalle kaksikin synttäriporukkaa, eri päivinä tosin. Molemmissa päivänsankari sai nähdä kulisseihin ja laittaa itse elokuvan pyörimään. Ilon aihetta on myös aiheuttanut Leijonasydän elokuva, joka on järjestään vetänyt katsojia paikalle, kuin hunaja mehiläisiä ja iloista porukkaa on leffasta poistunutkin. 

Kaikista ihanin asia on kuitenkin uusi rakas ystäväni ipad, josta on tullut monitori ja kaukosäädin elokuvien pyörittämiseen. Kino123:ssahan tällainen vempele on ollut syntymästä lähtien, mutta nyt on vanhempikin sisar saanut semmoisen lelun. Mitä hyötyä tästä kaverista sitten on? Noh, ensinnäkin tänä päivänä digitaaliset koneemme seilaavat niin omassa maailmassaan ja heidän aikakäsityksensä vaihtelee mielialan, sään ja planeettojen asennon mukaan. Suomeksi siis esimerkiksi kellojen ollessa jäljessä, pitää jokainen elokuva konehenkilön aloittaa itse, eikä odotella koneen sitä itse joskus tekevän. Tässä pieni padi on oikea aarre, kun sillä sen leffan saa tosiaan polkaistua käyntiin eikä tarvitse edes katsoa konehuoneen suuntaan. Toiseksi tilanteessa, jossa aika olisikin ihan kondiksessa, mutta näytöksen alun lähestyessä väkeä olisi kassalle jonottamassa vielä pienen kylän verran, voi lelulla säätää koneen jo valmiiksi käsiohjaukselle ovella seisoessa, jolloin masiina tietää olla tekemättä yhtään mitään ilman erillistä käskyä. Padillä voi lisäksi muun muassa luntata aikatauluja ja säätää minkä tahansa salin ääntä ja valaistusta. Kerrassaan ihana pieni vempele!

Ja juu se ei suostu menee sillee nätisti vaakasuuntaan, mutta ei haittaa pidän siitä silti

Apinoiden planeetan synty

Ohjaaja: Rupert Wyatt
Käsikirjoitus: Rick Jaffa & Amanda Silver
Musiikki: Patrick Doyle
Kuvaaja: Andrew Lesnie
Pääosissa: James Franco, Freida Pinto, John Lithgow, Brian Cox, Tom Felton & Andy Serkis
Kesto: 1h 50min
Ikäraja: 13

James Franco esittää tiedemies Will Rodmania, jolla on tavoite kehittää parannuskeino Alzheimerin tautiin. Taustalla painaa erittäin henkilökohtaiset syyt hänen isänsä (John Lithgow) sairastaessa kyseistä tautia. Tieteelliset kokeet tehdään antamalla kehitettyä virusta simpansseille ja tämän seurauksena syntynsä saa Caesar, poikkeuksellisen älykäs simpanssiyksilö, jonka kohdalla lääke toimii paremmin kuin hyvin. Kokeet vihelletään poikki epäonnistuneina väärinkäsityksen vuoksi ja Will ottaa huostaansa Caesarin, joka on vasta poikanen. Caesar kasvaa ja kehittyy Willin ja hänen isänsä luona ja kiintyy heihin molempiin voimakkaasti. Juuri tämän kiintymyksen takia Caesar ajautuu tilanteeseen, jossa tämän villieläin puoli tulee esiin ja tämä joutuu lain kiemuroissa siirtoon tavallisten apinoiden joukkoon vankeuteen. Ajan ja ihmisten ylivallan kypsyttämänä Caesar nostaa lopulta apinat kapinaan ja lopun voi vain kuvitella.


Paljon käytetty kertomus apinoiden planeetasta luulisi olevan jo loppuunkoluttu, mutta kaiken aloittaminen alusta uudelta kantilta on kertakaikkiaan nerokas ratkaisu. Vielä kun erikoistehosteet ovat näin huippulaatuisia tämä on selkeästi vuoden mielenkiintoisimpia elokuvia. Aivan takuuvarmasti toimii myös, vaikka ei olisi mitään tietoakaan aikasemmista apinoinneista.

Hieman yllättäen elokuvan syvällisin hahmo on Andy Serkisin eleistä ja ilmeistä "klonkku tekniikalla" koostettu Caesar simpanssi. Keskeisimmät ihmishahmot ovat enemmänkin päähenkilöapinamme taustajoukkona, vaikka hyvää työtä näyttelijät tekevätkin. Elokuva onnistuu erittäin hyvin pitämään katsojan sympatiat apinoiden ja Caesarin puolella sortumatta korostamaan liikaa mustavalkoista "ihmiset on pahoja, apinat hyviä" asetelmaa. Caesar ei ole jokaisen vastaantulevan ihmisen sortama, vaan taustahahmotkin tuntuvat aidoilta persoonilta, joilla on omat mielipiteensä. Samaa voisi myös sanoa erilaisista apinoista, jotka eivät ole vain yhtä massaa, vaan sieltäkin joukosta erottuu yksilöitä.

Apinoiden planeetan synty on hieno, ajatuksia herättävä elokuva, joka jokaisen vähintään 13-vuotiaan tulisi nähdä (11-vuotiaat aikuisen kanssa).

Traileri

Ohessa kuva minusta ja kollegasta töissä tämän elokuvan ensi-illassa.

Pirates of the caribbean: On stranger tides

Ohjaaja: Rob Marshall
Käsikirjoitus: Ted Elliot & Terry Rossio
Musiikkimestarit: Hans Zimmer & Klaus Badelt
Pääosissa: Johnny Depp, Geoffrey Rush, Penelope Cruz, Ian McShane, Kevin McNally, Sam Claflin & Astrid Berges-Frisbey
Ikäraja: 11
Kesto: 2h 15min

Yo Ho!

Ihan ensi-iltaan en päässyt tätä katsomaan kun kappas olinkin töissä pyörittämässä tätä! Eipä se mitään, en olisi vaihtanut, oli sen verran piraattihenki studiolla. Meitä siis enimmillään oli neljä henkilöä, neljä naista tarkkaan ottaen, pyörittämässä puljua. Minä pääkonevastaavana olin kietaissut päähäni oikein asiaan kuuluvan huivin ja paitulikin oli samaa teemaa, mutta huhhei myyjä olikin pistänyt vielä paremmaksi!

Ja kyllä tulee eeppinen olo kun siivoat salia kuin viimeistä päivää ja taustalla jytää Zimmerin sävellykset! Lisää tätä! Asiakkaatkin vaikuttivat kaikki olevan hyvillä mielin ja kaikista mieleen painuvin oli eräs herra kuka siteerasi itse Gandalfia saapuessaan juuri ennen elokuvan alkua saliin "Velho ei saavu koskaan myöhässä, hän saapuu juuri oikeaan aikaan" :)

Mutta nyt itse ensi-illan jälkeiseen päivää ja itse elokuvan pureskeluun.

Neljäs ja ei varmaankaan viimeinen Pirates of the caribbean antaa katsojalle Viihdettä isolla Veellä. Kyseessä on taas sellainen katsojamagneetti, jonka "sivistyneet" kriitikot mottaa maahan, mutta kummasti "tyhmempi" yleisö tykkää ja kovastikin. Kuulun ilmeisesti jälkimmäisiin kun tämä nyt taas ihan komeasti kolahtikin.

Synopsis Studio123:n sivuilta

"Johnny Depp palaa legendaarisen kapteeni Jack Sparrow´n rooliinsa vauhdikkaassa tarinassa totuudesta, petoksesta, nuoruudesta ja kuolemasta. Jack törmää sattumalta entiseen heilaansa (Penelope Cruz) eikä tiedä, onko kyse rakkaudesta--vai onko naikkonen sittenkin häikäilemätön huijari, joka vain käyttää häntä hyväkseen löytääkseen tarunhohtoisen Nuoruuden lähteen. Kun nainen pakottaa Jackin nousemaan merten kauhun Mustaparran (Ian McShane) lippulaivaan nimeltä Queen Anne's Revenge, Jack saa huomata tempautuneensa jälleen kerran huikean seikkailun pyörteisiin eikä hän itsekään tiedä, kumpaa hänen pitäisi pelätä enemmän: Mustapartaa vai naisystäväänsä"
 

Eihän tämä tietenkään voi yltää aiempien, etenkään ensimmäisen elokuvan tasolle, koska niillä oli silloin uutuden viehätys etunsa ja tietenkin jossain määrin uusia ideoita ei ole loputtomiin. Paljon hyvää minä löysin tästä, vaikka innostuin kunnolla vasta teatterin saliin istuessani. Vanhat tuttuakin tutummat hahmot Gibbs ja Jack Sparrow luonnollisesti toimivat, mutta ai että oli virkistävää nähdä Geoffrey Rush vetävämässä taas Barbossan roolia! Siihen oli saatu aiempaa enemmän ruutia. Yllätyin myös nähdessäni erään sanoisinko veteraaninäyttelijättären odottamattomassa sivuosassa vilahtamassa (katso, niin näet). Kuningas Yrjö oli myös loistotapaus ja kun vertaa Richard Griffithsin aiempaan tärkeään rooliin pottereissa Vernon setänä, taitoa ei voi olla huomaamatta. Ihmissuhdedraamaa oli kiitettävästi tämän naisen makuun, huumori pysyy edelleen aiempien osien korkealla tasolla ja merenneidot ylittivät odotukseni.

Kritiikkiä osakseen saa toiminnan väljyys, sillä siinä ei päästä aiempien osien kanssa läheskään samalle tasolle. Tässä asiassa nimittäin odotukset olivat jotakuinkin taivasta lähellä, kun vielä muistan virneeni nähdessäni esimerkiksi kakkoselokuvan "vankilapallosta" paon ja pyörivällä myllyn rataksella suoritetun kolmen hengen taistelun, ah. Myöskin etäiseksi jäävät espanjalaisten joukko, jonka olemassa olon meinaa jatkuvasti unohtaa. Ja nyt kun miettii mitä kaikkea olisi voitu saada irti kunnon zombiesta ja Jack Sparrow:sta?! Muutenkin elokuvan suurin moka on nostaa Jack päähenkilöksi, koska aina sivuhahmoilla on hauskempaa.

Kaikista huonoista puolistaan huolimatta koin saavani roppakaupalla viihdettä, sillä vastaavia kunnon seikkailuelokuvia ja vielä merirosvo sellaisia tehdään aivan liian harvoin. Herra Zimmer eittämättä antaa uskomattomalla musiikillaan viime silauksen joka kohtaukseen jokaisella nuotillaan. Kuulostele ja katsele sinäkin.

Ps. bongaa studio123:sta minun omin pikku kätösin taiteilemani kartta :)

Ooppera ensi-illan jälkeisiä tunnelmia

Eilen (16.2) ei ollut ihan normi työpäivä studio123:ssa. Vaikka tiesi etukäteen samana päivänä olevan ihka ensimmäisen oopperanäytöksen ensi-ilta täällä pikkukylillä, ei osannut ollenkaan varautua niinkin juhlavaan iltaan töissä. Itse siis olin normaalisti konevastaavana ja normaalit näytökset 2. ja 3.salissa minun kontillani. Studio 1 suurimpana salina oli varattu La traviatan taltioinnin esittämiseen ja sen pyörittämisen vastuu oli kokonaan toisella henkilöllä.

Onneksi näytösaikataulut antoivat sen verran myöten, että ehdin hyvin olla paikalla kun ooppera vieraat alkoivat virrata sisään pääovista. Kahta vaille oli saatu koko henkilökunta johtohahmoineen paikalle ja tavalliset työpaidat oli vaihdettu yhteneviin ja juhlavampiin uniformuihin (itsekin hankin ihan tilaisuutta varten upouuden jakkutakin ja kauluspaidan!). Alla vertailu kuva:


Ilmassa oikein pystyi aistimaan juhlan tuntua ja epäilemättä punainen matto ja alkudrinkit auttoivat asiaan. Pääoville oli laitettu oikein ulkolyhdyt roihuamaan ja vartioitu narikka järjestetty Kuusankoski-talon puolelle. Ensi-illan väliaikatarjoilut myös ylittivät ainakin omat odotukseni: Savuporotuulihattuja ja tiramisukakkua!


Sen verran paljon tuntui tämä ooppera touhu vetoavan ja sen verran isoja hymyjä tuli nähtyä sen osilta, että alkaa tässä itsekin kiinnostua vastaavanlaisesta elämyksestä. Seuraavat mahdollisuudet kokea oopperan taikaa studio123:ssa on 16. & 17. maaliskuuta kun esityksessä on Mozart:ia. Lisätietoja ajoista ja näytöksistä studio123:n oopperat-osiosta.

Hyvästi filmiprojektori

Tiistaina oli studio123:ssa viimeisen kerran käytössä 3. salin filmiprojektori ja todennäköisesti silloin oli myös minun viimeinen filmin viritys kertani. Nimittäin teatterin 25- vuotis synttärien kunniaksi studion viimeinenkin salin uudistetaan nykyajan vehkeillä ja näin ollen kaikki salit ovat digitaalisia huomiseen mennessä. Itse odotan innolla tätä uudistusta, vaikka lievän haikein mielin varmasti tulee muistelemaan sitä vanhaa projektoria, sen hurinaa ja niitä keloja, mitä ei itse pystynyt nostamaan. Ikuistin vielä kuviin sen rakkineen, sen viimeisen työpäivän kunniaksi.

Muutoksen hyvät ja huonot puolet:
+ ei enää projektorin rassaavaa hurinaa
+ ei enää kelojen kanssa säätämistä eikä tarvitse enää nostoapua (mie itte!)
+ 3. saliin automatisoidut valot (ei tarvitse sytyttää itse)
+ kuvan laatu parempi
+ ei tarvise joka kerta säätää käsin korkeutta, tarkuutta ym.
+ ei tarvitse jännittää onko filmi viritetty just tismalleen niinku oikein
+ konehuoneessa mahtuu kääntymään
+ ei enää rasvatahroja

- mukava nostalginen fiilis katoaa
- filmin viritys taito pääsee ruostumaa tai jopa unohtuu kokonaan ajan saatossa








ps. saatiin ylätasanteelle tollain ihan uusi 3D-lasikaappi

Koitosten päivä

Viime lauantaina (7.8) itselläni oli edessä "H-hetki"kun pääsin ekaa kertaa työskentelemään yksin konemiehenä. Paikalla siis lisäkseni vain myyjä, joten kahdeksan näytöstä olivat täysin minun vastuullani:
Klo 16.00 Muumi ja punainen pyrstötähti 3D
Klo 17.00 Muumi ja punainen pyrstötähti 3D
Klo 17.45 Marmaduke
Klo 18.00 Knight and day
Klo 18.40 Shrek 3D
Klo 19.30 Step up 3D
Klo 20.00 Twilight-epäilys
Klo 20.30 Inception


Ainoa asia, missä minä poikkeuksena muista konemiehistä tarvitsen apua on filmikelan nostaminen. Se kun painaa jotain 30 kiloa niin minun muskeleilla sitä ei oikein korkeuksiin nostella, joten valmiiksi oli jo sovittu että toinen konemies tulee sen sitten nostamaan minulle. Päivän ohjelmassa oli siis vain yksi välttämätön kelan vaihto kun Knight and dayn jälkeen alkoi twilight. Nämä molemmat näytökset studio3:ssa, mikä on siis ainoa sali, jossa käytetään vielä tätä vanhempaa filmiprojektoria.

Konemiehen työtehtäviin kuuluu siis näytöksistä huolehtiminen, 3D lasien puhdistus, salien siivous näytösten välillä, vahtimestarin tehtävät, limsakaapin täyttö, julisteiden vaihto.... eli ei emme vain katsele elokuvia sieltä kopista, jota konehuoneeksi kutsutaan (vaikka minäkin näin aiemmin luulin). Luulin myös (onneksi jo kauan kauan sitten), että se kuka ovella repii lippuja olisi jokin ihan erikseen siihen hommaan palkattu henkilö.

Takaisin H-hetkeni muisteluun. Selvisin mielestäni kunnialla: en mokannut mitään 2D/3D säätöjen kanssa, pysyin aikataulussa, muistin sammuttaa koneet ja lukita ovet lähtiessä. Pesin lasitkin huolella ja täytin vielä sen limsakaapinkin, joka näytti niin kivalta täytenä että oli pakko ottaa kuva (ja laatu on ihana kun oli huonompi puhelin käytössä):


Ennenkaikkea osasin ehkä vaikeimman homman: filmin virityksen. Se kun on sellainen vehje, että yksikin mutka väärin tai filmi liian kireellä tai muuta yhtä hienoa niin huonosti käy. Sen näkee oikeastaan vasta kun pistää mokoman pyörimään, että onko mennyt oikein ja siinä saa yleensä silti hienosäätää kuvan korkeutta tai tarkuutta. Ja jottei vieläkään mene liian helpoksi niin eiköhän näissä molemmissa filminäytöksissä ollut vielä vaihto laajakuvasta scopeksi mainosten kohdalla.. ja en osaa selittää nyt tähän mitä se tarkalleen tarkoittaa, mutta voin kertoa että se on yksi pieni stressitekijä lisää. Mutta ylpeänä voin kertoa, että ne menivät ihan putkeen ja laajakuva/scope vaihtokin sujui sulavasti. Otin siitäkin kuvan ihan päivän alussa kun konehuoneessa oli vielä valot (näytösten aikana valot pois jottei heijastu saliin).

Ainoa moka, minkä tiedän tehneeni oli että jostain syystä en ollut avannut toista pääovea kunnolla ja se sitten oli jäänyt lukkoon... Onneksi toisesta ovesta pääsi väki sisään ja onneksi se lukkoon jäänyt ovi oli se vähemmän käytössä oleva. En tiedä ehtikö tätä asiaa moni huomaamaan, mutta nyt se on julkisesti myönnetty!

Kahdeksan tunnin ja kahdeksan näytöksen jälkeen oli itseensä tyytyväinen olo ja lähdin hyvillä mielin kotia kohti. Kiitokset asiakkaille, jotka kaikki olivat asiallisia ja mukavia sekä pahoittelut niille muutamille, joille tuli huono olo. Toivottavasti palaatte uudestaan paremmalla tuurilla.