20. toukokuuta 2012

Dark Shadows


Ohjaaja: Tim Burton
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: Johnny Depp, Eva Green, Michelle Pfeiffer, Helena Bonham Carter, Chloë Moretz, Jonny Lee Miller, Gulliver McGrath, Bella Heathcote, Jackie Earle Haley, Christopher Lee, Ivan Kaye
Kesto: 1h 52min
Ikäraja: 12

Burtonin uusimman kauhukomedian Dark Shadowsin pääosassa on kukapa muukaan kuin Johnny Depp. Depp esittää Barnabas Collinssia, mahtavan kalastuksella menestyneen Collinssien suvun kulmakiveä, joka menee särkemään palvelijattaren (Eva Green) sydämen. Barnabas saa maksaa erehdyksestään kalliisti, kun selviää palvelijattaren olevan erittäin pitkävihainen noita, joka kiroaa Barnabaksen vampyyriksi, lukitsee arkkuun ja hautaa maan uumeniin. Noin 200 vuoden kuluttua hän vapautuu vuoteen 1972 lohikäärmeen eli kaivinkoneen avustuksella. Barnabas suuntaa kotikartanolleen löytääkseen sukunsa jälkeläiset. Taloa emännöi jämerä Elizabeth Collins Stoddard (Michelle Pfeiffeir), jonka kapinoiva tytär Carolyn (Chloë Moretz) asuu saman katon alla. Muita Collinseja talossa on Elizabethin veli Roger (Jonny Lee Miller) ja tämän poika David (Gulliver McGrath). Lisäksi talossa majailee alkoholiin menevä psykiatri Julia Hoffman (Helena Bonham Carter), hovimestari (Jackie Earle Haley) ja höperöitynyt palveluseukko Rouva Johnson (Ray Shirley). Uusin asukas on kotiopettajatar Victoria "Vicky" Winters (Bella Heathcote). Barnabas haluaa auttaa sukuaan entiseen loistoonsa salaten vampyyrimäiset piirteensä. Ei sovi myöskään unohtaa, että vampyyrit eivät ole ainoita, jotka elävät ikuisesti...

Dark Shadows on alkuasetelmasta asti hekumallinen ja erittäin viihdyttävä. Burton on lisännyt hauskoja pikku yksityiskohtia, hahmot ovat kaikki herkullisia tapauksia ja elokuva pysyy kasassa. Sitten hieman ennen loppua kauhukomedian tasapaino hieman horjahtelee, kun mennään pikkaisen liian vakavaksi ja tyyli alkaa rakoilla. Burton haluaakin yhtäkkiä dramaattisempaa jälkeä ja luoda suuren rakkaustarinan. Ikävä kyllä suuremmalle spektaakkelille on jo liian myöhä. Ongelma on siinä, että elokuva ei ole enää kunnolla komediaa, eikä kunnolla vakavaakaan, joten ei tiedä enää miten suhtautua. Komediapuolen ja elokuvan alkuosan pienten vitsien vahvuuden käyttäminen läpi elokuvan, olisi auttanut pitämään kokonaisuuden kasassa.

Dark Shadowsin visuaalinen puoli puolestaan on harvinaisen yhtenäinen, vaikka aikakausi vaihtuukin kunnolla. Burton henkinen 70-luku on silmäherkkua ja klassikoiden siivittämä soundtrack on nannaa korvakäytäville. Sovitus Danny Elfmanin sävellysten ja tuttujen biisien välillä kulkee somasti tasapainossa. 


Näyttelijät suurimmaksi osaksi tekevät hyvää työtä ja suuresta hahmojoukkiosta saa hyvin otteen. Vakionaamat Depp ja Bonham Carter eivät ihme kyllä kyllästytä vieläkään. En tykännyt Eva Green:stä Bond-tyttönä enkä Kultaisen kompassin noita Pekkalana (mikä hajoaminen tuohon nimeen!), mutta tässä Green on astunut selvästi sopiviin korkkareihin. Hugo elokuvasta tuttu Chloë Moretz tekee erilaisemman roolin tässä ja osoittaa samalla, että hänessä on potentiaalia. Mietin pitkään, että missä ihmeessä olen nähnyt aikaisemmin Vickyä esittäneen Bella Heathcoten. Imdb auttoi kertomaan, että tyttö on vilahtanut In time elokuvassa Amanda Seyfriedin hahmon äitinä. Christopher Leen läsnäoloa en muistanut etukäteen ja oli upeaa nähdä hänet tässä, mutta olisin toivonut pidempää aikaa valkokankaalla. Sivuosista löytyi myös hupaisa valinta: Yksi hippitytöistä on Hannah Murray eli Skins-sarjan Cassie! Ketkä ovat sarjaa seuranneet ja Dark Shadowsin nähneet ymmärtävät tämän riemuisan yhteyden hahmojen välillä.

Dark Shadows kannattaa mennä katsomaan sen vahvan alkuosan tähden, eikä loppupuolen lässähdys ole niin paha, jos antaa itsensä lumoutua muusta tarjolla olevasta: näyttelijöiden karismasta, musiikista ja noh, silkasta Burtonmaisuudesta.



Dark Shadows arvostelu by Mira
Dark Shadows arvostelu by Arttu

17. toukokuuta 2012

Movie Monday #48 - oheistuote

Nyt jää haasteet 45, 46 ja 47 välistä, koska ne vaan ei nyt hotsita. Haaste 48 sen sijaan alkoi hotsittamaan heti, mutta silloin olin vielä opinnäytetyösuossa, joten sekin piti lykätä myöhemmäksi. Nyt kuitenkin suosta nousseena, voin palata takaisin haasteen pariin:

" Löytyykö sinulta elokuva-aiheisia oheistuotteita? Julisteita, kirjoja, vaatteita, leluja, pinssejä, astioita yms. Harrastatko oheistuotteita intohimoisesti vai et ollenkaan? Mistä hankit oheistuotteesi ja oletko valmis maksamaan suuriakin summia? Vai ärsyttääkö koko touhu?"

Joitain oheistuotteita löytyy, mutta jos olisin iso ja rikas, niin taatusti niitä olisi enemmän. Julisteita on kyllä, mutta enää en harrasta niiden pitämistä seinällä (se oli silloin nuorena se), paitsi yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Vuosina 2001-2004 oli Sormusten herra buumi korkeimmillaan, ainakin tavaramäärässä. Silloin hankin käsiini kaiken mahdollisen keräilykorteista lehtileikkeisiin ja kaikki löytyy varmaan vielä jostain kätköistä. Nykyään esimerkiksi elokuva-aiheisia t-paitoja on tullut muutama töiden kautta. Olisi kyllä enemmän kuin siistiä hankkia ihan kunnon oheistuotteita: valomiekkoja, haltijoiden sormuksia jne. mutta ehkä vielä joskus.

Ruudukko toi Lontoon tuliaisena pienen oscar-patsaan



Niin ikään tuliaisena Ruudukolta Kill-Bill taulu


Totoro juliste on ainoa, joka on näkyvillä


Arkistojen helmiä


Kaksi tornia keräilykortteja


Pelejä suosikkiteemalla



Tälläinenkin opus


Nazgul!


Shrek maatuska, Pietarin matkamuisto




5. toukokuuta 2012

The Avengers


Ohjaaja: Joss Whedon
Musiikki: Alan Silvestri
Pääosissa: Robert Downey Jr., Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Chris Evans, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, Tom Hiddleston & Samuel L. Jackson
Kesto: 2h 22min
Ikäraja: 12

The Avengers on yksi odotetuimpia supersankarimättöjä, jota pohjustavista elokuvista tämä on nähnyt vain kaksi: Thor ja Kapteeni Amerikka.


Thor elokuvista tuttu nimihenkilön velipoika Loki menee nyysimään ylettömän määrän energiaa sisältävän mystisen tesserakti kuution ja vielä Nick Furyn nenän edestä. Tutkimattomat ovat Lokin mielen tiet, mutta se on varmaa, että hyvä ei heilu. Nick Fury on sitä mieltä, että nyt on korkea aika toteuttaa Kostajat-hanke eli kerätä kokoon joukko yliluonnollisia tai muuten vaan lahjakkaita yksilöitä kun kerran vastassa on no, vähän niinkuin jumala. Tesserakti on saatava takaisin ja mielellään mahdollisimman pian. Furyn kokoonpano listalla on suorasanainen vitsiniekka Ironman, pakasteesta kaivettu rehti Kapteeni Amerikka, venäläinen agentti typy Black Widow, haukansilmäinen jousimies Hawkeye, messevät muskelit omaava vasarajumala Thor ja ajoittain vihreä hirviö kohtauksia saava tohtori Bruce Banner, joka myös Hulkkina tunnetaan. Ennen Lokin perään ampaisua ja sitä maailman pelastamista, tiimin tulisi kuitenkin opetalla vielä tulemaan toimeen keskenään.


Pientä fanituksen poikasta oli kieltämättä ilmassa kun Kostajia lähdin katsomaan, mutta se riski on supersankarikuvien kohdalla otettava. Thor elokuvasta pidin ihan mielettömästi ja siksi aina kun Loki tai Thor oli kuvassa, niin pieni otus vikisi pääni sisällä riemusta. Kapteeni Amerikkakin oli onnistunut, mutta ei ihan samalle tasolle yltävä edellä mainitun kanssa. Jos yleisellä supersankari elokuva tasolla käydään, niin kumpikaan noista tai itse Avengers ei yllä suosikki supersankarielokuvani tasolle, joka on X-Men: First Class ihan ehdottomasti. Avengers yltää silti korkealle ja on kokonaisuutena onnistunut ja nautittava. 


Suuren päähenkilöjoukon ollessa kyseessä, on aina riski osan jäävän taka-alalle ja yhden varastavan shown. Näin ei kuitenkaan mielestäni käynyt, eikä joku (Robert) pitänyt lavaa jatkuvasti hallussa, vaan valokeilassa hypittiin vuorotellen tai parettain. Yllätyin myös Hulkista, jota kohtaan ennakkoasenne oli pläh, mutta joka osoittautuikin ihanan symppikseksi jopa shrekmäiseksi mörökölliksi. Pidin myös siitä, että Black Widow ainoana naishahmona sen Sampan kätyrin lisäksi ei edusta tyypillistä naishahmoa, joka on vain miehen rakkauden kohde tai vaihtoehtoisesti tavoittelee pääosamiestä. Black Widow ja Hawkeye muodostaa sympaattisen kaksikon, joilla on tärkeämpiäkin asioita elämässä kuin romanssi ja mitä heidän välillä on, on jotain aivan erilaista. 


Mira kohotti jo seuraavan aiheen päivänvaloon, mistä keskustelimme elokuvaan liittyen, mutta haluan tosissani nostaa saman kissan pöydälle. The Avengers yleisö on ollut kovin miesvoittoista, mikä toisaalta kummastuttaa, koska itse naisena elokuvaa katsoessani en voinut olla huomaamatta millaista mieskomeudella mässäilyä koko elokuva on! En tiedä kuinka tarkoituksen mukaista tämä on ollut, mutta herranjestas miten voi olla niin monta hyvännäköistä testosteronipakkausta samassa elokuvassa. Omat suosikkini ovat kyllä yhä edelleen nuo jumalaiset veljekset, kyllä. 

Suosittelen Avengersia toiminnan ystäville, nörteille, silmäruoan nälkäisille ja supersankari friikeille.


Muut trailerit paljastaa liikaa, paras olisi ollut se teaser Kapteeni Amerikan lopputeksteistä, mutta menköön nyt sen puutteessa tämä:


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...