25. toukokuuta 2014

TV Thursday #33 - Paras pahis

Pitkästä aikaa TV Thursdayn haaste, joka meinasi jälleen jäädä välistä, kunnes vastaus haasteeseen ilmaantui mieleeni. 

"Tällä kertaa syvennytäänkin pahuuden maailman, sillä viikon kysymys on: kuka on sinun suosikki tv-pahiksesi? Kiehtooko sinua eniten verta imevä pimeyden olento, vai kenties uhriensa sisuskaluja varastava loistokokki?"

Ensin mietin läpi kaiken maailman Game of Thrones poppoot, Moriartyt ja ties mitkä, mutta ei nyt kukaan näistä pahiksista ole erityinen suosikki itselleni, kun harvoin pahiksista edes pidän elokuvissakaan. Sitten katsoessani sarjaa, jossa tämä suosikkipahikseni esiintyy, tajusin väsänneeni tässä viikon sisään juurikin tuosta hahmosta tauluakin seinälleni. Vasta silloin lamppu syttyi, että onhan minulla ihan selvä pahis, jota fanitan ja jonka esiintymisestä olen aina riemuissani ellen jopa naura kuollakseni:







Ja tässä on pakollinen lisä keittiöön, hajosin totaalisesti kyseiselle jaksolle

24. toukokuuta 2014

Grace of Monaco


Ohjaaja: Olivier Dahan
Käsikirjoitus: Arash Amel
Pääosissa: Nicole Kidman, Tim Roth, Frank Langella, Parker Posey, Paz Vega, Geraldine Somerville, Milo Ventimiglia & Derek Jacobi 
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: S

Grace of Monaco kertoo näyttelijätär Grace Kellystä hänen sopeutuessaan uuteen minäänsä Monacon ruhtinattarena. Elokuva kattaa Gracen elämästä yhden vuoden ja todelliset tapahtumat antavat vain raamit tälle elokuvatulkinnalle. Vuonna 1962 Grace hakee vielä paikkaansa uudessa ympäristössään, kun elokuvaohjaaja Hitchcock poikkeaa käymään ja tarjoamaan monitahoista roolia Gracelle uudessa elokuvassaan, Marniessa. Grace on kiinnostunut kunniasta, mutta ei uskalla lyödä asiaa vielä lukkoon. Asiassa onkin odotettua enemmän mutkia, kun edes roolin harkitseminen ei tee hyvää julkisuuskuvalle eikä moista pidetä sopivana ruhtinattarelle. Samaan syssyyn Monacon ja Ranskan välit kiristyvät entisestään, kun ruhtinaskunta ei halua suostua isomman valtion ehtoihin. Grace nousee avainasemaan konfliktien ratkaisemisessa, kunhan hän ensin osaa esittää elämänsä roolin Monacon ruhtinattarena Oscar-pystin arvoisesti. 


Etukäteen olin lukenut muutamia arvosteluja Grace of Monacosta, joka on ollut kovalla kädellä rankattu kriitikoiden keskuudessa saaden vuoroin yhtä, vuoroin kahta tähteä. Cannesin elokuvajuhlien avauselokuvana toiminut Grace of Monaco on myös saanut Monacon hovilta miinusäänet, eikä sitä tohtisi kutsua elämänkertaelokuvaksi kaiken omasta päästä keksityn tähden. Itseäni kuitenkin jaksaa aina kiehtoa nämä jollain tasolla edes todellisiin henkilöihin pohjaavat elokuvat, vaikka ne harvoin saavat suurta suitsutusta pääosan esittäjän palvontaa lukuunottamatta. Grace of Monaco oli kuitenkin alhaisiin odotuksiinsa nähden paljon odotettua parempi elokuva. 


Viime vuoden Diana elokuvaan verrattaessa Grace on Monaco on kyllä kokonaisuutena heikompi tapaus. Sen sijaan näyttelijäsuorituksissa tosielämän ystävykset Naomi Watts ja Nicole Kidman tekevät yhtä hyvää jälkeä. Kritiikistä huolimatta on omaan silmääni Kidman tehnyt parhaansa, mitä nyt roolin rajoissa kykenee. Monen muun käsissä olisi jo valmiiksi kornit hetket elokuvassa tuntuneet liian surkuhupaisilta. Grace of Monacossa on toki epäloogisuuksia, joilta ei voi ummistaa silmiään. Kirkkaimpana koko elokuvan lähtöasetelma, jossa Grace on ollut jo useamman vuoden ruhtinatar ja nyt vasta herää sen roolin tuomiin vaatimuksiin ja paineisiin. Myös Gracen nostaminen loppuvaiheessa kaiken ratkaisevaan ihmeidentekijän asemaan ampuu aavistuksen yli, ei hän sentään saanut merta jakautumaan kahtia.

Heikkouksistaan huolimatta antaisin itse Grace of Monacolle jopa sen kolme tähteä, ei se nyt ollut ollenkaan niin huono.



Grace of Monacon jälkimainingeissa katsoin telkusta Hitchcockin Marnien, jonka pääosaan siis lopulta päätyi Linnuista tuttu Tippi Hedren. Miespääosan esittäjä oli yllätys ja selvisi itselleni vasta elokuvan alkaessa, Sean Conneryhän se siellä virnuili. Elokuva oli ehtaa Hitchcockia ja seksistisestä sisällöstään huolimatta voin suositella yleissivistyksenä. Marnie on tekijänsä muiden elokuvien tapaan jälleen aikaansa edellä tällä kertaa etenkin psykologisten traumojen käsittelyssä elokuvassa. Marnien rooli eritoten on mielenkiintoinen ja en ihmettele, että se oli aikanaan haluttu rooli Gracen siitä viimein kieltäydyttyä.

23. toukokuuta 2014

Godzilla


Ohjaaja: Gareth Edwards
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Sally Hawkins, Juliette Binoche, Brian Cranston & David Strathairn
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Godzilla elokuva alkaa komeasti viljellen historiallista kuvamateriaalia hirviöhavainnoista ja pommituksista, jotka on valtaväestöltä pidetty piilossa. Ison hirviön legendan perässä juoksevat tiedemiehet Serizawa (Watanabe) ja Graham (Hawkins), jotka todistavat vuonna 1999 Philippiineillä monsterin luurangon löytymistä sekä merelle johtavia jälkiä. Samoihin aikoihin Japanissa tavallista epävakaampi maaperä aiheuttaa ydinvoimalaonnettomuuden, josta osansa kärsivät voimalassa työskennellyt Brodyn pariskunta (Binoche & Cranston). Tästä pääsemme nykyhetkeen, jossa Japanista kauas San Franciscoon muuttanut Brodyjen ainoa poika Ford (Taylor-Johnson), asustelee vaimonsa ja poikansa kanssa. Ford työskentelee armeijan leivissä pomminpurkajana ja on juuri päässyt viettämään vapaitaan, kun Japani yllättäen kutsuukin hänet jälleen pois perheensä luota. Ford päätyykin tutkimaan menneisyyden tapahtumia ja tätä kautta ajautuu myrkynsilmän keskelle, kun tiedemiesten hallussa ollut monsteri karkaa rymistelemään ihmisten ilmoille. 


Godzillaelokuvista en ole harmillisesti vielä nähnyt ainuttakaan japanilaista versiota, pelkästään sen vuoden 1998 jenkkiversion. Ysäri-Godzilla on kuulemma ollut melkoinen floppi ja kriitikoiden haukkuma, mutta omat mielikuvani elokuvasta (jotka ovat jonkun 12-vuotiaan) ovat olleet positiivisemmasta päästä. Ikä on varmasti vaikuttanut asiaan, sillä muistan jo elokuvan julisteen olleen mielestäni siisteintä ikinä ja leffan iskeneen samaan saumaan pahimman dinosaurus fanitusvaiheen kanssa. Ysäri-Godzilla poikkeaa hirmuisesti ulkomuodossaan ja etenkin koossaan siitä oikeasta, mutta on enemmän omaan makuuni juurikin dinosaurusmaisen ulkomuotonsa takia. Olihan alkuperäisenkin tarkoitus muistuttaa aitoa gojirasaurusta, mutta silloin oli vielä virheellisiä käsityksiä dinosaurusten kävely- sekä seisoma-asennoista. 

Godzillan uusin ja vasta toinen jenkkiversio on ottanut hirviön malliksi sen aidon ulkomuodon ja kunnioittaa huhujen mukaan paremmin esikuviaan, vaikka Japanissa onkin ehditty jo haukkua jenkkizilla liian läskiksi. Mielestäni muutos on ollut oikeaan suuntaan, vaikka himpun verran massiivinen monsu onkin, mutta koon tuntua on ainakin kunnioitettavasti. Itse elokuva muutoin ei sitten vastannutkaan odotuksia, vaikka madalsinkin huomattavasti alkuhypetystä ennen elokuvan alkua. Yritin myös vimmatusti  sulkea kokonaan pois mielestä ehdottomasti viime vuoden parhaimmistoon sekä monsterielokuvien aateliin kuuluvan Pacific Rim:n, mutta se oli kerrassaan mahdotonta. 


Elokuva osaa toki viihdyttävyyden, jännityksen ja toiminnan perusteet ja nämä puitteet sekä erikoistehosteet ovatkin kohdallaan. Ongelmaksi muodostuukin päähenkilö, joka on omalle katselulleni olennainen osa. Päähenkilö vaikuttaa olevan Ford, mutta kuitenkaan hahmo ei kuljeta tarinaa eteenpäin ja loppupeleissä itselleni oli ihan sama, mitä hänelle käy. Myöhemmin on selvempää, että pääosassa on sittenkin Godzilla, mutta tässäkin hallaa tekee pääosan esittäjän piilottelu mahdollisimman pitkään. Henkilökohtaisesti koen myös vaikeaksi samaistua isoon matelijaan. 

Godzilla ei ole kovin kummoinen tapaus ja odotuksiin nähden jopa pienoinen pettymys. Viihdearvonsa puolesta istuttava monsterifaneille ja uppoaa kyllä varsinkin nuorempiin katsojiin.



20. toukokuuta 2014

17. toukokuuta 2014

Tunnistustehtävä 29: Säveltäjät osa 1

Piiiiitkästä aikaa tunnistustehtävää kehiin! Animaatiot, vaikka lemppareitani ovatkin näissä, alkavat olla loppuunkalutut, joten siirrytään taas uusiin maisemiin. Nyt liikutaan sekä näytellyn että animoidun saralla. Kyseisten henkilöiden kasvot saattavat olla useallekin vaikeat tunnistaa, sillä heidän kasvonsa eivät ole niin esillä, kuin heidän taidokas musiikkinsa. 

Vuoroon tulevat siis elokuvamusiikin säveltäjät, tuoreempaa tuttavuutta sekä vanhoja rautaisia tekijöitä. Yritystä ja arvaustakin kehiin!



Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

9. toukokuuta 2014

The Amazing Spider-man 2


Ohjaaja: Marc Webb
Musiikki: Hans Zimmer, Pharrell Williams & Johnny Marr
Pääosissa: Andrew Garfield, Emma Stone, Jamie Foxx, Dane DeHaan, Paul Giamatti, Sally Field, Martin Sheen, Chris Cooper & Felicity Jones
Kesto: 2h 15min
Ikäraja: 12

Peter Parker on alkanut yhä paremmin omaksumaan Spider-manin osan ja jopa nauttimaan sankarillisesta alter-egostaan, jolta löytyy naseva kommentti joka tilanteessa. Normaalimmassa elämässään isossa roolissa on parisuhde Gwen Stacyn kanssa, jota varjostaa Peterin osalta muistot Gwenin isän kuolemasta ja sen tuoma painava syyllisyys. Nuorten saatuaan koulunsa päätökseen ilmaantuu New Yorkiin Peterin vanha lapsuudenystävä Harry Osborn vierailemaan vielä isänsä kuolinvuoteella ja ottaakseen haltuun tämän yritysjättiläisen, OsCorp:n. Tavallisiin rötöstelijöihin verrattuna huomattavasti enemmän haastetta Hämiksen elämään tuo New Yorkin sähköverkkoa soitteleva Elektro, jolla on myös epätavallisen paljon kiinnostusta Hämikseen itseensä. 

Edellinen uudempi ja parempi Hämis elokuva The Amazing Spider-man kolahti pari vuotta sitten kunnolla, koska se vastasi enemmän näkemystäni (sarjakuviin pohjaavaa) todellisesta Hämäkkimiehestä. Kuten ensimmäisen elokuvan postauksessakin kerrotaan, on Spider-man ollut ainoa, johon itselläni on nostalginen sarjakuviin asti liittyvä side. Ja aivan kuten ensimmäisen osankin kohdalla, heräsi sisäinen pikkupoika oitis leffan alussa ja katselin koko kuvan fanituslasit päässä. The Amazing Spider-man 2 oli siis elokuvakokemuksena yhtä hypetyksen riemua.

Andrew Garfield on edelleen paras Spider-man, etenkin seittisankarin vermeissä ja kohtaamisissa pahisten kanssa, jolloin letkautuksia lentää yhtä paljon kuin seittiä. Myös Peterin osassa Andrew on loistava ja edelleen ihan Peterin näköinen ja oloinen. Valkokankaalta huokuu lisäksi Gwenin ja Peterin romanssi, vai pitäisikö sanoa Andrew:n ja Emman romanssi, ovathan he tosielämässä pariskunta. Aww.


Spider-manin lämmin suositus, jos sinusta löytyy pienikin ripe Hämiksen fania.

Leffan traileri ei ole mistään kotoisin, kuuntele sen sijaan erään Zimmerin sävellyksiä:



 
Seuraavat höpinät sisältävät SPOILEREITA elokuvasta ja ehkä tulevistakin elokuvista!!

The Amazing Spider-man 2 esittelee kokonaisuudessaan kolme uutta pahista yleisölle sekä Ravencroftin mielisairaalan. Menninkäinen ja Elektro ovat suuremmassa osassa tässä elokuvassa, mutta loppupuolella Rhinon "synty" kertoo jo tarinaansa tulevista elokuvista. Ensinnäkin kuin hyvin on päätetty toteuttaa nämä tulevat pahikset, eikä seurata ihan niin "kirjaimellisesti" sarjakuvien hahmojen ulkomuotoa. Tosiaan mystisen hattumiehen, joka esiintyi jo ensimmäisen elokuvan piilopätkässä, vaeltaessa OsCorp:n salaisella osastolla näemme vilauksena Rhinon puvun lisäksi, Mustekalan sekä Korppikotkan mekaaniset puvut. Olen nuuskinut sen verran ympäri internettiä, että tuo mystinen hattumies on The Gentleman, joka tulee kokoamaan ilmeisesti pahamaineisen Kuuden koplan. 

Gwenin kuoleman ei pitäisin olla spoileri kellekään, mutta varuiksi se olkoon varoituksen alapuolella. Seuraavissa elokuvissa voimme odottaa siis Mary Janen ilmaantumista, ei ehkä juuri seuraavassa, mutta ainakin sitä seuraavassa. Alunperin MJ meinasi olla jo tässä elokuvassa ja häntä esittämässä Shailene Woodley, mutta onneksi kumpikaan ei tapahtunut. Elokuvan keskitys yhteen romanssiin ja sen traagiseen päättymiseen oli erittäin fiksu päätös. Shailene taas ei olisi mielestäni sopinut ollenkaan Mary Janen esittäjäksi, enkä tosiaankaan halua nähdä myöskään Kristen Dunstia siinäkään enää, vaikka edellisissä räpellyksissä olikin. Muista naishahmoista tajusin vasta leffan jälkeen, että herttinen siellähän oli jo tuleva Black Cat eli Harryn assistentti Felicia. Sarjiksien puolellahan Felicialla ja Hämiksellä on ollut sutinaa, niin tämän tähden mietin josko MJ laitetaan vielä hyllylle ja leffan sutinakiintiön täyttää nämä kaksi. Katsotaan.

Viimeisenä übersiisti loppupätkä tulevasta X-menistä on mainitsemisen arvoinen, ihan jo siitä syystä koska X-men ja koska Jennifer Lawrence. Tajusin taas jälkijunassa First Class:n katsomisen jälkeen kohtauksessa olleen ainakin yhden muun tutun mutantin (Havok). Siistiä on myös, että vaikka kyseessä on eri tuotantoyhtiöt, on kerrankin joku suostunut hölläämään vähän fanien (rahan) vuoksi, joten pätkä on saatu paikalleen. Tämä vähän parantaa haavoja siitä, että emme näe samoja naamoja Quick Silverinä ja Scarlett Witch:nä kahdessa eri tuotantoyhtiöiden Marvel leffoissa (Days of Future Past & Age of Ultron), kun se olisi ollut ehkä parhainta ikinä näin fanin näkökulmasta.... mutta raha puhuu. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...