Näytetään tekstit, joissa on tunniste hidden figures. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hidden figures. Näytä kaikki tekstit

26. helmikuuta 2017

Oscarit 2017: veikkaukset ja kannatukset


Huomenna olisi sitten se yökukkuminen Oscareiden parissa! Lähetys alkaa punaisella matolla maanantain puolella klo 02.00 ja itse Gaala 03.30. Onko muita yökukkujia, jotka vetää ihan suoraan valvoen noille tunneille? Vai tekeekö joku muu Oscar-valvoja niin, että nukkuu ensin unta palloon ja sitten herää vasta kahden maissa tai vähän myöhemmin? Itse valvon ihan suoraan kuten aikaisempinakin vuosina (tarvittaessa kahvin avulla), sillä välinokosista tulee niin hirveä tokkura. Jos tarvit valvomisseuraa, niin Studion verkkovalvojaiset löytyy taas facebookista.

Ennen Gaalaa pitää tietenkin kasata omat veikkaukset ja kannatukset. Veikkauksiani olenkin jo pohdiskellut pidemmän aikaa ja viralliset lyönyt lukkoon jo keskiviikkona. Olen osallistunut myös jos jonkinmoisiin veikkaus-listauksiin samoilla (tai lähes samoilla) tuloksilla. Tähän kirjaan ne kiveen hakatut myös, vaikka tekisi mieli vielä muutamaa kategoriaa vekslata. Olkoon nyt kuitenkin ja näillä mennään.

Aivan niin ylitsevuotavassa Oscar-huumassa en ole ollut kuin aiempina vuosina. Jotenkin sain suuremman nosteet jo ennen ehdokkaiden julkaisua, kun itse elokuvien keräys plakkariin oli vielä menossa eikä mitään hajua, miten oikeassa katsottujen osalta on. Tämä "metsästyksen" laantuminen varmasti vaikutti asiaan, kun saatavilla ei ollut enää kovin monia tai isoja nimikkeitä omaan listaan. Toinen vielä isompi syy on, että kiinnostuksella on ollut erittäin vahva kilpailija, joka on nimeltään Pokemon Go.....kuulun näihin, jotka minimissään avaavat pelin päivittäin ja tämä on ollut ihan julkaisusta asti. Gen 2 tulla tupsahti ja nyt sitten iltalenkit ovat taas venyneet. Mutta se Pogosta, nyt jatketaan leffa-asialla, jotta tätäki paikkaa se peli ei pääse valtaamaan!

Kun ehdokkaat julkistettiin itselläni oli kasassa jo 18 nähtyä elokuvaa ja kasvatin lukua vain kuudella, sillä harmillisen vähän noita tulevia ehättää ensi-iltaan ennen Gaalaa ja sitten esimerkiksi Manchester by the Sea tuli näin alkuun vain valikoiduille paikkakunnille... (huoh). Vähäpätöisemmät leffat taas eivät jaksaneet herättää kilpailuviettiäni tarpeeksi, joten en sortunut esimerkiksi vuokrailemaan. 24 katsottua on silti ihan komea luku, mutta ennätyshän taisi mennä juurikin viime vuonna rikki 31 nimikkeellä. Pari lyhäriäkin on nähty (Piper ja Extremis, joista jälkimmäinen löytyy netflixistä!!), jolloin luku olisi 26, mutta lasken päälukuun yleensä vain pitkät elokuvat.


Ohessa jälleen kertauksena vielä pitkien elokuvien kategoriat, punaisella maalattu nähdyt, vaikka ne tuolta kuvastakin kyllä selviää. Veikkaukset on eroteltu suosikeista, ne kun eivät tuppaa menemään aina yksiin.


Paras elokuva

Arrival
Fences
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
Hidden Figures
Lion
La La Land
Manchester by the Sea
Moonlight

Veikkaus: La La Land
Kannatus: Monia! La la land, Lion ja Hacksaw Ridge ehkä kirkkaimpana

Ohjaus

Denis Villeneuve - Arrival
Mel Gibson - Hacksaw Ridge
Damien Chazelle - La La Land
Kenneth Lonergan - Manchester by the Sea
Barry Jenkins - Moonlight


Veikkaus: La La Land
Kannatus: Voisin salaa toivoa Arrivalin voittoa tässä



Naispääosa

Isabelle Huppert - Elle
Ruth Negga - Loving
Natalie Portman - Jackie
Emma Stone - La La Land
Meryl Streep - Florence Foster Jenkins


Veikkaus: Emma Stone - La La Land
Kannatus: Kaikella rakkaudella ihanaa Emma Stonea kohtaan, mutta minusta Natalie Portman veti vielä ärjymmin



Miespääosa

Casey Affleck - Manchester by the Sea
Andrew Garfield - Hacksaw Ridge
Ryan Gosling - La La Land
Viggo Mortensen - Captain Fantastic
Denzel Washington - Fences


Veikkaus: Casey Affleck - Manchester by the Sea
Kannatus: Enpä ole Affleck juniorin suoritusta nähnyt, koska ärrimurri. Joten kannatan eniten jopa Goslingin ja Mortenseninkin yli Garfieldiä!



Naissivuosa

Viola Davis - Fences
Naomie Harris - Moonlight
Nicole Kidman - Lion
Octavia Spencer - Hidden Figures
Michelle Williams - Manchester by the Sea


Veikkaus: Viola Davis - Fences
Kannatus: Viola on aika läpihuuto, mutta varmaan jos olisin ollut itse ihan tunteella valitsemassa, niin Nicole Kidman, koska hän itketti niin saakutisti Lionissa

Miessivuosa

Mahershala Ali - Moonlight
Jeff Bridges - Hell or High Water
Lucas Hedges - Manchester by the Sea
Dev Patel - Lion
Michael Shannon - Noctural Animals/Yön eläimet


Veikkaus: Mahershala Ali - Moonlight
Kannatus: SUNNY PAWAR!



Alkuperäiskäsikirjoitus
 
Hell or High Water
La La Land
The Lobster
Manchester by the Sea
20th Century Women


Veikkaus: La La Land
Kannatus: The Lobster, yes



Sovitettu käsikirjoitus

Arrival
Fences
Hidden Figures
Lion 
Moonlight


Veikkaus: Moonlight
Kannatus: Lion (tää on ny ihan tunteella!)



Paras animaatio

Kubo and the Two Strings
Vaiana/Moana
My Life as a Zucchini
The Red Turtle
Zootopia/Zootropolis


Veikkaus: Zootopia/Zootropolis
Kannatus: Zootopia/Zootropolis!



Kuvaus

Arrival
La La Land
Lion
Moonlight
Silence


Veikkaus: La La Land
Kannatus: Arrival tai La la land



Lavastus

Arrival
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Hail, Caesar!
La La Land
Passengers


Veikkaus: Fantastic Beasts and Where to Find Them
Kannatus: Arrival tai jopa Passengers



Puvustus

Allied
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Florence Foster Jenkins
Jackie
La La Land


Veikkaus: Jackie
Kannatus: Jackie tai Florence ehkä



Maskeeraus

A Man Called Ove/ Mies, joka rakasti järjestystä
Star Trek Beyond
Suicide Squad


Veikkaus: Star Trek Beyond
Kannatus: Star Trek Beyond


- Seuraavissa kolmessa kategoriassa vekslasin nimiä La la land, Hacksaw Ridge ja Arrival joka kohtaan, joten päädyin laittamaan jokaisen johonkin. Itse asiassa äänikategoriat mulla meni vähän väärinpäin, mutta olkoon!


Leikkaus

Arrival
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
La La Land
Moonlight


Veikkaus: Hacksaw Ridge
Kannatus: Hacksaw Ridge



Äänileikkaus
 
Arrival
Deepwater Horizon
Hacksaw Ridge
La La Land
Sully


Veikkaus: La La Land
Kannatus: Arrival



Äänisuunnittelu

Arrival
Hacksaw Ridge
La La Land
Rogue One: A Star Wars Story
13 Hours: The Secret Soldiers of Benghazi

Veikkaus: Arrival
Kannatus: Arrival

Erikoistehosteet


Deepwater Horizon
Doctor Strange
Viidakkokirja/The Jungle Book
Kubo and the Two Strings
Rogue One: A Star Wars Story
 


Veikkaus: Viidakkokirja/The Jungle Book
Kannatus: Rogue One: A Star Wars Story. Viidakkokirja jyrää aika varmuudella, mutta olisi kiva, jos Rogue One saisi kuitenkin yhden pystin...



Alkuperäismusiikki

Mica Levi - Jackie
Justin Hurwitz - La La Land
Dustin O'Halloran & Hauschka - Lion
Nicholas Britell - Moonlight
Thomas Newman - Passengers


Veikkaus: La La Land
Kannatus: La La Land



Alkuperäiskappale

"Audition (The Fools Who Dream)" - La La Land
"Can't Stop The Feeling"- Trolls
"City Of Stars" - La La Land
"The Empty Chair" - Jim: The James Foley Story
"How Far I'll Go" - Moana/Vaiana


Veikkaus: "City Of Stars" - La La Land
Kannatus: "Another Day of Sun" - La La Land, miksei ole ehdolla??? Siinä tapauksessa sanon Justin Timberlaken!! (fani ollut ihan N'sync ajoista lähtien hihi)



Paras vieraskielinen elokuva

Land of Mine, Tanska
A Man Called Ove/ Mies, joka rakasti järjestystä, Ruotsi
The Salesman, Iran
Tanna, Australia
Toni Erdmann, Saksa


Veikkaus: The Salesman, Iran
Kannatus: Mies, joka rakasti järjestystä (kyllä ruottalaiset osaa)



Paras dokumenttielokuva

Fire at Sea
I Am Not Your Negro
Life, Animated
O.J.: Made in America
13th

Veikkaus: 13th
Kannatus: Life, Animated


Lyhäreissä kannatan nähtyjä eli animaatiossa Piperia ja dokumentissa Extremisiä!

25. tammikuuta 2017

Oscar-ehdokkaat 2016 elokuvista


Tänään (tai nythän ollaan jo keskiviikon puolella) julkistettiin kauan haikailemani Oscar-ehdokkaat. Enää ei tarvitse vain arvailla ja katsella jokaista vähänkin pystien suuntaan haiskahtavaa elokuvaa, vaan pystyy täsmällisemmin suuntaamaan katseensa oikeisiin kuviin. Taas kävi vain sama homma kuin aikaisempina vuosina on ollut, että näissä ei ehdi velloa kauaa julkistamisen jälkeen kun on ollut jo pakko lähteä hilpaisemaan työvuoroon. Loppuiltahan tässä on nyt sitten mennyt koostaessa, etsiessä ja kasaillessa kaikkea mahdollista näihin liittyvää ja tuleviin postauksiinkin vielä liittyvää. Siitä mainitakseni, teen vielä erillisen jutun siitä, mistä pystyy ehdokaskuvia näkemään ja laitan tulevat ensi-illat vasta siihen juttuun. 

Itse ehdokkaissa oli osunut vainuni monien jo katsottujen kanssa oikeaan, eikä näissä aivan hurjan suuria ylläreitä ollut (paitsi yhdessä!). Suurin ehdokasrohmu oli La La Land ylitse muiden 14 ehdokkuudella (joista kaksi samassa kategoriassa). Elokuva liittyy siis Titanicin ja sen jonkun toisen (ei voi muistaa) kera ehdokasennätysten kärkeen. Seuraavana Arrival ja Moonlight, joilla molemmilla 8 ehdokkuutta. Kolme elokuvaa pokasi 6 ehdokkuutta: Hacksaw Ridge, Lion ja Manchester by the Sea. Enemmän kuin yhden ehdokkuuden sai: Hell or High Water (4), Fences (4), Jackie (3), Florence Foster Jenkins (2), Moana/Vaiana (2), Fantastic Beasts and Where to Find Them (2), Passengers (2), Rogue One (2) ja Mies, joka rakasti järjestystä (2).

Yksittäisiä pieniä ylläreitä oli esimerkiksi Viggo Mortensenin miespääosa-ehdokkuus, koska en osannut ajatella Captain Fantasticin olevan ajoissa mukana, mutta itse suorituksen puolesta se on kyllä tunnustuksensa arvoinen. Henkilökohtaisista suosikeista The Lobsterin saama käsikirjoitus ehdokkuus lämmitti myös mieltä. Hienoa oli lisäksi Sullyn, Hail Caesarin ja Yön eläinten saamat yhdet ehdokkuudet. 

Tavallisesti itselläni on Erikoistehosteet osasto ollut jo lähes nähtynä tässä vaiheessa Gaalaa, mutta yllättäen sieltä uupuukin kaksi nimikettä, jotka olisi ollut mahdollista nähdä, mutta jotka nyt menivät ohi silti. Kubon olisi voinut varmuuden vuoksi katsastaa, mutta Deepwater Horizonin en olisi kyllä osannut mitenkään ennustaa saavan Oscar-leimaa. Tällä kertaa Lavastus-osasto onkin se, josta kaikki saa jo tässä kohtaa ruksattua. Vieraskielisenä arvasin olevan sen Toni Erdmannin, jota olin jopa aikeissa mennä katsomaan, mutta lopulta elokuvan kesto (2h 42min) ajoi minut toisiin aatoksiin. Samoin mm. Tanna ja naispääosa-kategorian Elle olisivat olleet mahdollista nähdä aikanaan. Onneksi Ruotsin ehdokas Mies, joka rakasti järjestystä on itselläni mahdollisuus vielä nähdä, sillä kollegalla on se dvd:llä.

Dokumenttiosastolla on nyt mukana tärkeä ehdokashelmi, joka oli se suurin jymy-ylläri! Life, Animated on jostain pomsahtanut sinne ja kyseinen elokuvahan on taas näitä meidän puljun levityskuvia, mutta ihka ensimmäinen Oscar-ehdokas sillä osastolla!! Ja kerrankin kyseisen kategorian kuva on mahdollista nähdä otolliseen aikaan ehdokkaiden julkistamisen jälkeen, mutta ENNEN itse Gaalaa, eli enskarihan on 3.2.

Ohessa lista ehdokkaista (miinus lyhärit), jotka koostettu siis Oscareiden omilta sivuilta. Jos laskuni pitävät kutinsa on itselläni plakkarissa jo 18 nähtyä tässä vaiheessa. Omaa katsomisennätystä en tule tällä kertaa rikkomaan, mutta aika kiitettävän luvun uskon kasaan vielä saavani.

Paras elokuva

Arrival
Fences
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
Hidden Figures
Lion
La La Land
Manchester by the Sea
Moonlight

Ohjaus

Denis Villeneuve - Arrival
Mel Gibson - Hacksaw Ridge
Damien Chazelle - La La Land
Kenneth Lonergan - Manchester by the Sea
Barry Jenkins - Moonlight

Naispääosa

Isabelle Huppert - Elle
Ruth Negga - Loving
Natalie Portman - Jackie
Emma Stone - La La Land
Meryl Streep - Florence Foster Jenkins

Miespääosa

Casey Affleck - Manchester by the Sea
Andrew Garfield - Hacksaw Ridge
Ryan Gosling - La La Land
Viggo Mortensen - Captain Fantastic
Denzel Washington - Fences

Naissivuosa

Viola Davis - Fences
Naomie Harris - Moonlight
Nicole Kidman - Lion
Octavia Spencer - Hidden Figures
Michelle Williams - Manchester by the Sea

Miessivuosa

Mahershala Ali - Moonlight
Jeff Bridges - Hell or High Water
Lucas Hedges - Manchester by the Sea
Dev Patel - Lion
Michael Shannon - Noctural Animals/Yön eläimet

Alkuperäiskäsikirjoitus
 
Hell or High Water
La La Land
The Lobster
Manchester by the Sea
20th Century Women

Sovitettu käsikirjoitus

Arrival
Fences
Hidden Figures
Lion 
Moonlight

Paras animaatio

Kubo and the Two Strings
Moana
My Life as a Zucchini
The Red Turtle
Zootopia/Zootropolis

Kuvaus

Arrival
La La Land
Lion
Moonlight
Silence

Lavastus

Arrival
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Hail, Caesar!
La La Land
Passengers

Puvustus

Allied
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Florence Foster Jenkins
Jackie
La La Land

Maskeeraus

A Man Called Ove/ Mies, joka rakasti järjestystä
Star Trek Beyond
Suicide Squad

Leikkaus

Arrival
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
La La Land
Moonlight

Äänileikkaus
 
Arrival
Deepwater Horizon
Hacksaw Ridge
La La Land
Sully

Äänisuunnittelu

Arrival
Hacksaw Ridge
La La Land
Rogue One: A Star Wars Story
13 Hours: The Secret Soldiers of Benghazi

Erikoistehosteet

Deepwater Horizon
Doctor Strange
Viidakkokirja/The Jungle Book
Kubo and the Two Strings
Rogue One: A Star Wars Story
 
Alkuperäismusiikki

Mica Levi - Jackie
Justin Hurwitz - La La Land
Dustin O'Halloran & Hauschka - Lion
Nicholas Britell - Moonlight
Thomas Newman - Passengers

Alkuperäiskappale

"Audition (The Fools Who Dream)" - La La Land
"Can't Stop The Feeling"- Trolls
"City Of Stars" - La La Land
"The Empty Chair" - Jim: The James Foley Story
"How Far I'll Go" - Moana/Vaiana

Paras vieraskielinen elokuva

Land of Mine, Tanska
A Man Called Ove/ Mies, joka rakasti järjestystä, Ruotsi
The Salesman, Iran
Tanna, Australia
Toni Erdmann, Saksa

Paras dokumenttielokuva

Fire at Sea
I Am Not Your Negro
Life, Animated
O.J.: Made in America
13th
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...