Ohjaaja: Damien Chazelle
Käsikirjoitus: Damien Chazelle
Musiikki: Justin Hurwitz
Pääosissa: Ryan Gosling, Emma Stone, Rosemarie DeWitt, John Legend, Finn Wittrock, J.K. Simmons, Jessica Rothe, Sonoya Mizuno & Callie Hernandez
Kesto: 2h 8min
Ikäraja: S
La la land on alkuperäismusikaali sijoitettuna ajallisesti nykypäivän Los Angelesiin. Mia (Stone) työskentelee elokuvastudion läheisessä kahvilassa ja juoksentelee itse koe-esiintymisissä aina mahdollisuuden saatuaan. Haavena on tietenkin päästä itse vielä parrasvaloihin, kun nyt edes saisi sen ensimmäisen oikean roolin. Sebastian (Gosling) jakaa samankaltaiset haaveet, mutta musiikin saralla. Hän ei välitä kaupallisesta nykypäivän musiikista, vaan sydän syttyy aidolle jazz-musiikille. Unelmana olisi pitää omaa jazz-klubia, joka samalla herättelisi kyseisen musiikin taas enemmän eloon. Sebastian toimii itse pianistia, mutta joutuu tekemään pilipali-soittokeikkoja, joissa ei pääse ollenkaan loistamaan.
La la land kiinnosti jo paljon ennen kuin se alkoi pokailemaan ehdokkuuksia ja palkintoja. Emma Stone ja Ryan Gosling ovat olleet Hölmö hullu rakkaus-elokuvasta lähtien yksi parhaimpia valkokangaspareja (Gansterisotaa en ole vielä nähnyt). Ohjaaja ja käsikirjoittaja Chazellen edellinen elokuva Whiplash oli myös ihan kelpo ehdokaskuva, vaikka ei omia kärkisuosikkeja. Itse traileri lupaili erilaisempaa elokuvaa ja hieman jopa vanhemman Hollywoodin vaikutteita. La la landin enskarin kanssa kävi vain semmoinen hassu juttu, että levittäjä ei antanut elokuvaa esitettäväksi kuin valikoidusti tiettyihin kaupunkeihin. Osaan vasta kahden viikon päästä Suomen ensi-illasta, kuten oli meidänkin teatterin laita. Vieläkään en päätöstä täysin ymmärrä, mutta tämä johti nyt siihen, että käytimme tilaisuuden kokea taas uusi elokuvateatteri ja tiemme vei meidät Lahden Kuvapalatsiin (josta tulee vielä oma postauksensa).
Itse La la land lunasti omat odotukseni. Joskin odotukseni eivät olleet vielä kohonneet ihan pilviin, koska juuri omissa pienissä ympyröissä tätä ei oltu vielä suuremmin nähty, mutta ne odotukset erilaisesta musiikin täyttämästä ehdokas-elokuvasta menivät täyteen oitis. Ihan jo alkumetreillä se kuvasuhdejuttu sai hymähtelemään (olen heikkona vastaaviin kikkailuihin) enkä osannut sitä odottaa. Sitten ensimmäinen musiikkinumero imaisee mukaan kuin karnevaaliin. Kauttaaltaan varsinaisia laulunumeroitahan tässä ei ollut niin paljoa kuin saattaisi musikaali-nimikkeeltä odottaa, mutta pidin ns. tavallisten kohtausten ja musikaalisten osuuksien tasapainosta. Positiivisesti yllätyin miten paljon muuta, esimerkiksi erilaista tanssia ja muuta show-meininkiä tässä oli.
La la land sijoittuu nykyaikaan, mutta siinä on ihmeellinen vanhan Hollywoodin tuntu. Siis nimenomaan sen kaikesta parhaudesta on ujutettu olennainen sisään elokuvaan, eikä mitään liitoskohtia ole näkyvissä. Elokuvaviittauksia ja mielleyhtymiä on lukuisia, mutta nekään ei tunnu mitenkään keinotekoiselta, vaan päinvastoin. La la land olisi voinut toisaalta ihan hyvin ilmestyä vanavedessä jonkin Singing in the rain-elokuvan jälkeen. Elokuvan ilmavuudesta ja kepeydestä tuli meille molemmille (itselleni ja miespuoliskolle) mieleen myös Woody Allenin Café Society. Kuvallisesti mukana on todella ihania jaksoja, kuten se edellä jo mainittu kuvasuhdejuttu, liitely tähdissä ja mm. varjokuvat tanssimassa. Eihän ne ole ensimmäistä kertaa ikinä käytössä, mutta juuri tähän ne sopivat niin hyvin ja huomaan olevani ihan myyty moisiin kikkailuihin.
Harvemmin seuralla on niin merkitystä elokuvassa, kun paikalla olen kuitenkin itse elokuvaa varten, enkä kotikatselussakaan suosi mitään suurempaa vuorovaikutusta elokuvan aikana. Tällä kertaa oli kyllä jotenkin erittäin osuvaa, että oli liikkeellä tuon paremman puoliskon kanssa, sillä onhan La la land aika romanttinen tapaus. Ei liian siirappinen, juuri sopivan kevyt ja ehdottoman karismaattinen. Loppukohtaus liikutti kyllä kyyneliin, olipa harvinaisen ihana ja juuri sopiva lopetus. Henkilökohtaisesti sain myös yllättävän paljon elokuvasta irti, sillä olen itsekin taas lähestymässä elämässä luovaa projektia ja elokuva käsittelee todella onnistuneesti tätä unelmien tavoittelua versus oikeaa arkista elämää. Olen kyllä nyt sen verran hullaantunut tähän leffaan, että en meinaa keksiä siitä mitään huonoa ruodittavaa. Pelkästään mieleen tulee, että keskivaiheilla, siellä lähempänä loppua on jossain kohtaa temmossa huomattavampi hidastelu, mutta ei sekään pitkään vaivannut.
Aah, Gosling ja Stone. Upea tähtiparivaljakko, joka ei tosiaan jätä nytkään kylmäksi. Ainoa ehkä nootti heidän työskentelystään on, että pohjimmiltaan ei ole mitenkään uskottavaa, että heidän hahmonsa olisivat alkuun niin vastakarvaan toisiaan kohtaan. Yhteistä kemiaa on niin mahdoton piilottaa! (hihi). Jotenkin on myös piristävää, että kumpikaan ei ole musikaalisesti mikään suuri tähti, vaikka onkin pientä lahjaa. Emma laulaa huomattavasti paremmin ja Gosling taas tanssii paremmin, mutta kumpikaan ei ole mikään mestari. Antaa inhimillisen kuvan molemmista hahmoista, kun he eivät ole niin äärettömän täydellisiä.
Voi La la land, miten ihana oletkaan. Tänään julkaistaan Oscar-ehdokkaat ja elokuvan soundtrack:hän on jo omassa Oscarit-soittolistassani eli niin varma olen ehdokkuuksista tämän elokuvan osalta.
