14. joulukuuta 2010

Sammyn suuri seikkailu


Ohjaus: Ben Stassen, Petri Hanttu
Pääosissa: Petrus Kähönen, Tuomas Uusitalo, Saara Lehtonen, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Janina Andersson, Akira Takaki, Aarni Hyökki, Maria Takaki, Veikko Honkanen, Pekka Autiovuori, Seppo Pääkkönen, Antti Pääkkönen & Aarre Karen
Kesto: 1h 25 min
Tuotantomaa: Belgia


Sammyn suuri seikkailu on vahvasti lapsille suunnattu 3D-elokuva. Elokuvan päähenkilö on merikilpikonna Sammy, jonka elämää seurataan 50 vuoden ajan ja miten maailma muuttuu sinä aikana. Sammyn tavoite on löytää salainen reitti uusille merivesille johon elokuvan englanninkielinen nimi "Sammy's adventures: The secret Passage" viittaa.

Elokuvaan on ympätty mukaan paljon ekologista sanomaa, mikä on toteutettu hyvin ja mistä onkin ehdottoman hyvä jakaa tietoa elokuvan välityksellä myös nuoremmille. Kuitenkin tuntuu, että kaikki muu on sitten jäänyt aivan puolitiehen. Juoni on todella ennalta arvattava ja tarina tuntuu poikkelehtivan ilman mitään päämäärää. Henkilöhahm
ot on tylsiä ja etenkin sivuhahmot ottivat lähinnä vain päähän etenkin se hippien kissa (vielä kun ääni on sama kuin Pekka Töpöhännästä tutulla Monnilla..). Ihmishahmojen animoinnissa on jotain vialla huulisynkassa, en tiedä onko vika nyt dubbauksessa vai missä. Ääninäyttelijöistä kokeneemmat hoitavat hommansa hyvin, mutta uudemmat tuttavuudet eivät vakuuta. Musiikki ajoittain ihan ok, mutta välissä jyrää tapahtumien päälle tai on tilanteeseen liian räikeä tai muuten sopimaton.

Itseäni häiritsi todella paljon myös se, että Sammy kasvaa isoksi niin nopeasti. Tähän vaikuttaa vahvasti se, että traileri antaa ymmärtää jotain aivan toista. Siinä vaiheessa kun tajusi Sammyn kasvaneen ja ääninäytteljiän muuttuneen huusin jo mielessäni "hei nyt jäi kohtia välistä!" mutta kyllähän ne kaivatut kohtaukset tulivat, mutta todella häiritsevää kun niissä puhuukin isompi Sammy kun taas trailerissa kaikissa kohdissa, missä Sammy puhuu sillä on pienen kilpparin ääni!


Elokuva olisi ollut täyttä huttua ilman sen valttikorttia: 3D:tä. Vastapainona kaikelle tuskalle Sammyn suuren seikkailun 3D-efekti oli vaikuttavinta, mitä olen ikinä nähnyt! Teki oikeasti mieli kurottaa käsi ja varmistaa, että kyse on vain illuusiosta. Tähän on lisäksi pistetty vielä aivan ihana värimaailma ja erikoisia kuvakulmia, niin silmänruoka on katettu.


Kun kerran elokuva tarjosi jotain todella huonoa ja jotain todella hyvää voin ristiriitaisten tuntemusten keskeltä todeta tämän sopivan niille isommille ihmisille, jotka osaavat katsoa elokuvaa pelkästään visuaaliset lasit päässä ja ehdottomasti pienemmille ihmisille, jotka eivät ole niin kriittisiä katselijoita. Muut pysykää kaukana.


Lisätietoa esitysajoista ja harhaanjohtava traileri täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...