Grace of Monaco

Ohjaaja: Olivier Dahan
Käsikirjoitus: Arash Amel
Pääosissa: Nicole Kidman, Tim Roth, Frank Langella, Parker Posey, Paz Vega, Geraldine Somerville, Milo Ventimiglia & Derek Jacobi 
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: S

Grace of Monaco kertoo näyttelijätär Grace Kellystä hänen sopeutuessaan uuteen minäänsä Monacon ruhtinattarena. Elokuva kattaa Gracen elämästä yhden vuoden ja todelliset tapahtumat antavat vain raamit tälle elokuvatulkinnalle. Vuonna 1962 Grace hakee vielä paikkaansa uudessa ympäristössään, kun elokuvaohjaaja Hitchcock poikkeaa käymään ja tarjoamaan monitahoista roolia Gracelle uudessa elokuvassaan, Marniessa. Grace on kiinnostunut kunniasta, mutta ei uskalla lyödä asiaa vielä lukkoon. Asiassa onkin odotettua enemmän mutkia, kun edes roolin harkitseminen ei tee hyvää julkisuuskuvalle eikä moista pidetä sopivana ruhtinattarelle. Samaan syssyyn Monacon ja Ranskan välit kiristyvät entisestään, kun ruhtinaskunta ei halua suostua isomman valtion ehtoihin. Grace nousee avainasemaan konfliktien ratkaisemisessa, kunhan hän ensin osaa esittää elämänsä roolin Monacon ruhtinattarena Oscar-pystin arvoisesti. 

Etukäteen olin lukenut muutamia arvosteluja Grace of Monacosta, joka on ollut kovalla kädellä rankattu kriitikoiden keskuudessa saaden vuoroin yhtä, vuoroin kahta tähteä. Cannesin elokuvajuhlien avauselokuvana toiminut Grace of Monaco on myös saanut Monacon hovilta miinusäänet, eikä sitä tohtisi kutsua elämänkertaelokuvaksi kaiken omasta päästä keksityn tähden. Itseäni kuitenkin jaksaa aina kiehtoa nämä jollain tasolla edes todellisiin henkilöihin pohjaavat elokuvat, vaikka ne harvoin saavat suurta suitsutusta pääosan esittäjän palvontaa lukuunottamatta. Grace of Monaco oli kuitenkin alhaisiin odotuksiinsa nähden paljon odotettua parempi elokuva. 

Viime vuoden Diana elokuvaan verrattaessa Grace on Monaco on kyllä kokonaisuutena heikompi tapaus. Sen sijaan näyttelijäsuorituksissa tosielämän ystävykset Naomi Watts ja Nicole Kidman tekevät yhtä hyvää jälkeä. Kritiikistä huolimatta on omaan silmääni Kidman tehnyt parhaansa, mitä nyt roolin rajoissa kykenee. Monen muun käsissä olisi jo valmiiksi kornit hetket elokuvassa tuntuneet liian surkuhupaisilta. Grace of Monacossa on toki epäloogisuuksia, joilta ei voi ummistaa silmiään. Kirkkaimpana koko elokuvan lähtöasetelma, jossa Grace on ollut jo useamman vuoden ruhtinatar ja nyt vasta herää sen roolin tuomiin vaatimuksiin ja paineisiin. Myös Gracen nostaminen loppuvaiheessa kaiken ratkaisevaan ihmeidentekijän asemaan ampuu aavistuksen yli, ei hän sentään saanut merta jakautumaan kahtia.

Heikkouksistaan huolimatta antaisin itse Grace of Monacolle jopa sen kolme tähteä, ei se nyt ollut ollenkaan niin huono.



Grace of Monacon jälkimainingeissa katsoin telkusta Hitchcockin Marnien, jonka pääosaan siis lopulta päätyi Linnuista tuttu Tippi Hedren. Miespääosan esittäjä oli yllätys ja selvisi itselleni vasta elokuvan alkaessa, Sean Conneryhän se siellä virnuili. Elokuva oli ehtaa Hitchcockia ja seksistisestä sisällöstään huolimatta voin suositella yleissivistyksenä. Marnie on tekijänsä muiden elokuvien tapaan jälleen aikaansa edellä tällä kertaa etenkin psykologisten traumojen käsittelyssä elokuvassa. Marnien rooli eritoten on mielenkiintoinen ja en ihmettele, että se oli aikanaan haluttu rooli Gracen siitä viimein kieltäydyttyä.