Godzilla

Ohjaaja: Gareth Edwards
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Sally Hawkins, Juliette Binoche, Brian Cranston & David Strathairn
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Godzilla elokuva alkaa komeasti viljellen historiallista kuvamateriaalia hirviöhavainnoista ja pommituksista, jotka on valtaväestöltä pidetty piilossa. Ison hirviön legendan perässä juoksevat tiedemiehet Serizawa (Watanabe) ja Graham (Hawkins), jotka todistavat vuonna 1999 Philippiineillä monsterin luurangon löytymistä sekä merelle johtavia jälkiä. Samoihin aikoihin Japanissa tavallista epävakaampi maaperä aiheuttaa ydinvoimalaonnettomuuden, josta osansa kärsivät voimalassa työskennellyt Brodyn pariskunta (Binoche & Cranston). Tästä pääsemme nykyhetkeen, jossa Japanista kauas San Franciscoon muuttanut Brodyjen ainoa poika Ford (Taylor-Johnson), asustelee vaimonsa ja poikansa kanssa. Ford työskentelee armeijan leivissä pomminpurkajana ja on juuri päässyt viettämään vapaitaan, kun Japani yllättäen kutsuukin hänet jälleen pois perheensä luota. Ford päätyykin tutkimaan menneisyyden tapahtumia ja tätä kautta ajautuu myrkynsilmän keskelle, kun tiedemiesten hallussa ollut monsteri karkaa rymistelemään ihmisten ilmoille. 

Godzillaelokuvista en ole harmillisesti vielä nähnyt ainuttakaan japanilaista versiota, pelkästään sen vuoden 1998 jenkkiversion. Ysäri-Godzilla on kuulemma ollut melkoinen floppi ja kriitikoiden haukkuma, mutta omat mielikuvani elokuvasta (jotka ovat jonkun 12-vuotiaan) ovat olleet positiivisemmasta päästä. Ikä on varmasti vaikuttanut asiaan, sillä muistan jo elokuvan julisteen olleen mielestäni siisteintä ikinä ja leffan iskeneen samaan saumaan pahimman dinosaurus fanitusvaiheen kanssa. Ysäri-Godzilla poikkeaa hirmuisesti ulkomuodossaan ja etenkin koossaan siitä oikeasta, mutta on enemmän omaan makuuni juurikin dinosaurusmaisen ulkomuotonsa takia. Olihan alkuperäisenkin tarkoitus muistuttaa aitoa gojirasaurusta, mutta silloin oli vielä virheellisiä käsityksiä dinosaurusten kävely- sekä seisoma-asennoista. 

Godzillan uusin ja vasta toinen jenkkiversio on ottanut hirviön malliksi sen aidon ulkomuodon ja kunnioittaa huhujen mukaan paremmin esikuviaan, vaikka Japanissa onkin ehditty jo haukkua jenkkizilla liian läskiksi. Mielestäni muutos on ollut oikeaan suuntaan, vaikka himpun verran massiivinen monsu onkin, mutta koon tuntua on ainakin kunnioitettavasti. Itse elokuva muutoin ei sitten vastannutkaan odotuksia, vaikka madalsinkin huomattavasti alkuhypetystä ennen elokuvan alkua. Yritin myös vimmatusti  sulkea kokonaan pois mielestä ehdottomasti viime vuoden parhaimmistoon sekä monsterielokuvien aateliin kuuluvan Pacific Rim:n, mutta se oli kerrassaan mahdotonta. 

Elokuva osaa toki viihdyttävyyden, jännityksen ja toiminnan perusteet ja nämä puitteet sekä erikoistehosteet ovatkin kohdallaan. Ongelmaksi muodostuukin päähenkilö, joka on omalle katselulleni olennainen osa. Päähenkilö vaikuttaa olevan Ford, mutta kuitenkaan hahmo ei kuljeta tarinaa eteenpäin ja loppupeleissä itselleni oli ihan sama, mitä hänelle käy. Myöhemmin on selvempää, että pääosassa on sittenkin Godzilla, mutta tässäkin hallaa tekee pääosan esittäjän piilottelu mahdollisimman pitkään. Henkilökohtaisesti koen myös vaikeaksi samaistua isoon matelijaan. 

Godzilla ei ole kovin kummoinen tapaus ja odotuksiin nähden jopa pienoinen pettymys. Viihdearvonsa puolesta istuttava monsterifaneille ja uppoaa kyllä varsinkin nuorempiin katsojiin.