2. helmikuuta 2016
Steve Jobs
Ohjaaja: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Aaron Sorkin, pohjaa Walter Isaacsonin teokseen Steve Jobs
Musiikki: Daniel Pemberton
Pääosissa: Michael Fassbender, Kate Winslet, Seth Rogen, Jeff Daniels, Katherine Waterston, Michael Stuhlbarg, Perla Haney-Jardine, Sarah Snook & John Ortiz
Kesto: 2h 2min
Ikäraja: 7
Steve Jobs, "se parempi Jobs-elokuva", kertoo yritysjätti Applen perustajasta, Steve Jobsista (Fassbender). Elokuva kattaa 14 vuotta Jobsin elämästä esittäen pääasiassa kolme keskeistä tuotteen julkistamistilaisuutta (1984 Macintosh, 1988 NeXT & 1998 iMac G3). Kamera ajaa paljolti herran itsensä takana ennen varsinaisten tilaisuuksien alkua kulisseissa kulkien, jossa erinäisten ihmisten kanssa tulee paljon setvittävää. Samat naamat ja lähes samat riidat pyörivät uudestaan vuodesta toiseen, vaikka välissä Jobs olikin jopa potkittu pois Applen puikoista. On toinen Applen perustaja Steve Wozniak (Rogen), systeemikehittelijä Andy (Stuhlbarg), toimitusjohtaja John Sculley (Daniels) ja entinen heila Chrisann Brennan (Waterston), jonka tyttären Lisan isyyttä Jobs ei ole suostunut tunnustamaan. Vaikka riitaan muka tarvitaan kaksi osapuolta, on kummasti isoimmissa skismoissa yhteisenä tekijänä aina Jobs. Ainoa, jolla on jonkinlainen ote Jobsiin ja joka seisoo jokaisessa tilaisuudessa oikukkaan neron rinnalla, on markkinointivastaava Joanna Hoffmann (Winslett).
Ensimmäisen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen viitaten, en siis todellakaan tiedä varmuudella, onko tämä se parempi Jobs-elokuva, kun en ole vuoden 2013 versiota nähnyt. Sen kumminkin tiedän, että se ei yltänyt mihinkään palkintoajoihin, kuten tämä uusi puolestaan teki ja keräsi kaksi Oscar-ehdokkuutta näyttelijäsuorituksillaan. Itselläni ei ole noin muuten ihmeempiä intressejä Applen edesmenneen johtohahmon elämänkertaa tai tuotelinjastoa kohtaan, mutta nimenomaan Oscar-leima ja suosikkinäyttelijöiden osallisuus sai minut tämän katsastamaan. Oscar taistojen tasolla Steve Jobs ei ollut ihan sieltä terävimmästä huipusta ja tarinallisesti viritelmässä olisi ollut tiukentamisen varaa, mutta pääpiirteittäin ja etenkin näyttelijäsuorituksiltaan, elokuva oli varsin nautittava kokemus.
Aikaisemmalla tiukentamisvaralla tarkoitin siis sen punaisen langan tiukempaa keräämistä teoksen ympärille ja vaikka vähän solmunkin viritystä. Yksi syy myös, miksi tämä ei yllä sinne kärkeen, on päähenkilön epämiellyttävyys, joka vaikeuttaa täyttä samaistumista. Muut ympäröivät hahmot ja Fassbenderin oma pilke silmäkulmassa tosin kompensoivat tätä aika reilustikin. Elokuvan loppuvaiheessa on kyllä yksi erittäin käsikirjoitetun makuinen, mutta ah niin herkistävä kohtaus, jossa Jobs:lle annetaan vähän liekaa olla välittävä. Jobs on tyylillisesti perin silmää miellyttävä kameran liidoissa ja kuvan rosoisuudessa, kun aikakausi sitä tarvitsee. Musiikkipuoli on taas mielenkiintoinen osin futuristishenkisellä tykytyksellä ja välissä kuultavilla erittäin klassisilla kappaleilla. Maskeerauksestakin on pakko mainita myönteinen sana, sillä sitä en ymmärrä, miksi tämä ei kyseisestä kategoriasta saanut ehdokkuutta lainkaan.
Steve Jobsissa huikeinta on näyttelijät, dialogi ja heidän keskinäinen kemia. Etenkin Fassbender ja Winslett ovat molemmat ymmärrettävästi ehdolla, tosin Fassbender vain ehdokkuuden arvoisesti, voittoa hän ei tule viemään. Winslett nousee vielä Fassbenderinkin ylitse ja muistuttaa taas miksi hän on aikamme lahjakkaimpia naisnäyttelijöitä. Oma henkilökohtainen suosikkini hän on ollut jo vuodesta keppi ja käpy, joten tässä valossa ja Vikanderin suoritusta vielä näkemättä (joka tuoreempia suosikkejani), kallistaisin varsinaisen pystin hänen suuntaansa. Muista kaartin jäsenistä on pakko huomauttaa, että Jobsin tyttären vanhinta versiota näyttelevä Perla Haney-Jardine oli siksi niin häiritsevän tutun näköinen, koska hän on ollut nuorempana Kill Bill-elokuvissa pikkuinen B.B. Michael Stuhlbarg aiheuttaa myös hämminkiä, koska en koskaan muista kys. näyttelijän nimeä ja häneen on pakko viitata ulkonäöllisten yhteläisyyksien takia "köyhän miehen Joaquin Phoenixinä".
Kahden Oscarin ehdokas Steve Jobs on näyttelijävetoinen ja tyylikäs elämänkerrallinen elokuva Applen isoimmasta nimestä.
Tunnisteet:
arvostelu,
daniel pemberton,
danny boyle,
jeff daniels,
kate winslet,
katherine waterson,
michael fassbender,
michael stuhlbarg,
oscar-ehdokkaat,
perla haney-jardine,
seth rogen,
steve jobs
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti