Guardians of the Galaxy

Ohjaaja: James Gunn
Käsikirjoitus: James Gunn & Nicole Perlman
Musiikki: Tyler Bates
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Lee Pace, Karen Gillan, Michael Rooker, Djimon Hounsou, John C. Reilly, Glenn Close, Benicio del Toro
Kesto: 2h 2min
Ikäraja: 12

Marvel Studiosin uusin elokuva Guardians of the Galaxy vie katsojan aiempia elokuvia kauemmaksi avaruuden sfääreihin. Peter Jason Quill on lapsena muukalaisten mukaansa kaappaama maan asukki, josta on tullut varasteleva pikkurikollinen. Omasta mielestään maankuulu, nimellä Star-lord tunnettu, Peter nyysii mystisen hopeista palloa muistuttavan esineen myydäkseen sen eteenpäin. Autuaan tietämättömänä pallon todellisesta tarkoituksesta, saa Peter peräänsä muita itseään rikollisempia kavereita. Eräs näistä on mahtipontinen Ronan, jonka nimi pelkästään ääneen lausuttuna, aiheuttaa pelkoa Galaksin asukkaissa. Voidakseen suojella universumia ja estääkseen Ronania saamasta palloa käsiinsä, on Peterin lyöttäydyttävä yhteen erittäin sekalaisen seurakunnan kanssa.

En ole varmasti ainoa, jolle Guardians of the Galaxy on vuoden odotetuimpia elokuvia. Enkä ole varmasti ainoa, jolla ei ollut käytännössä oikein mitään hajua, mistä leffa kertoo, paitsi että siinä on messevää musaa, kävelevä puu ja pesukarhu konekiväärin kanssa. Yhteys muuhun Marvel Studiosin elokuvien universumiin tuntuu vieläkin kauempaa haetulta. Pitkään elokuvasta olikin tarjolla vain yksi traileri, joka esitteli kyllä päähenkilöt, mutta ei valoittanut asioita sen suuremmin, jonka luen itse täysin elokuvan eduksi. Allekirjoittanut ei katsonut ollenkaan sitä pidempääkään traileria, sillä halusin jättää mahdollisimman paljon elokuvan itsensä kerrottavaksi ja mielenkiinto oli jo valmiiksi todella hereillä.

Guardians of the Galaxy tarjoaa vanhanajan scifi-henkeä supersankari vivahteella ansiokkaan hahmovetoisella kokonaisuudella. Marvel Studiosin elokuvista rankkaisin tämän kyllä ensimmäiselle sijalle silmää räpäyttämättä. Elokuva siis kolahti todella, enkä ollut sen kaikkien muiden todella hyvien puolien lisäksi, odottanut sen olevan todella tunteisiinkin käyvä. Se yksi laukkuun jemmattu nenäliina tuli jälleen kerran tarpeeseen (Nyt on ollut paljon itkuleffoja??). Tunnepuolta hemmotellaan perus menettämisen tuskan ja toisistaan suuresti välittämisen lisäksi harvinaisemmalla vahvasti ladatulla hetkellä. Se on "Se tunne kun Rohanin joukot saapuvat Minas Tirithiin" tai vaihtoehtoisesti "Se tunne kun kokot sytytetään". Sellaiset hetket ovat parhaita, missä tahansa seikkailulle maistuvassa elokuvassa.

Hahmokaarti on tosiaan mieletön. Chris Pratin treenattu Peter Jason Quill on toisaalta nokkela, toisaalta taas omaan itseriittoisuuteensa kompastuva. Peterissä on kuitenkin paljon enemmän kuin päältäpäin näyttää ja erityisesti hänen ollessaan pääosassa, pohjustetaan hahmon menneisyyttä paljon. Gamora (Zaldana) ja Drax (Bautista) omaavat Peterin tavoin omanlaiset tarinansa ja historiansa, eivätkä kumpikaan jää piilottelemaan sivuosiinsa. Viisikosta parhaiten mieleen jää Rocket (Cooper) ja Groot (Diesel), jotka ovat niin sympaattinen parivaljakko kuin vain olla ja voi. Lee Pace (!!) on Ronanina valitettavan vähän itsensä näköinen, mutta se onkin hahmon ainoa huono puoli, sillä Pacen melkein Cumberpatch tasolle yltävä-ääni puolestaan pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Etukäteen olin jo pähkinöissäni siitä, että kaartissa on ylipäätänsä paljon muista avaruusseikkailuista tuttuja näyttelijöitä aina Zaldanasta alkaen, joka esiintyi uusimmissa Star Trek-elokuvissa Uhurana sekä on myös Avatarissa. Toinen ja vielä odotetumpi oli Karen Gillan (Amy Pond Doctor Who:sta), jonka vahva skottilainen aksentti oli saatu yllättävän hyvin piiloon Nebulan roolissa. Vasta jälkikäteen sain tietää Nathan Fillionin (Firefly!) tehneen cameon tietokoneanimoituna hahmona. Myöhemmin tosin leffaa kuikuiltuani, en olisi äänestäkään herraa tunnistanut, on se verran alkuperäisestä muunneltu.

Guardians of the Galaxy on vaatimattomasti sellainen viiden tähden leffa. 

Star Trek Into Darkness

kuva täältä

Ohjaaja: J. J. Abrams
Käsikirjoitus: Alex Kurtzman, Damon Lindelof & Roberto Orci
Musiikki: Michael Giacchino
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Zoe Saldana, Karl Urban, Anton Yelchin, John Cho, Simon Pegg, Benedict Cumberbatch & Alice Eve
Kesto: 2h 9min
Ikäraja: 12

Avaruusalus Enterprise on vastikään palannut toiselta planeetalta suorittamasta tehtävää, jonka seurauksena Kapteeni Kirk saa arvon alennuksen, koska ei noudattanut sääntöjä, vaan antoi luonteellensa tyypilliseen tapaan tunteiden viedä eteenpäin. Tähtilaivastoon kohdistettu terrori-isku saa kuitenkin valtaapitävät perumaan päätöksensä, koska Kirkin osaamista sekä kostonhalua tarvitaan jäljittämään iskujen takana ollut roisto. Yliluonnolisen voimakas ja yllättävän tutunoloinen pahis on piiloutunut klingonien maille, josta Enterprise-alus miehistöineen Kirkin johdolla, lähtee häntä noutamaan. Porua aiheittaa jo alkumetreillä alukseen lastatut torpedot ja toimintasuunnitelman laatiminen sääntöjen ja yleisen etiikan mukaan. 

Kuva täältä

Ensialkuun on tärkeä korostaa ja alleviivata sitä seikkaa, että Star Trek universumi on itselleni ennestään täysin tuntematon. En ole nähnyt mitään sarjaa (kuin ehkä ohimennen pari minuuttia), nähnyt ensimmäistäkään elokuvaa (paitsi nyt) enkä ole tiennyt ennestään kuin Spockin, joka on ollut vain "joku Star Trek tyyppi, jolla on hassut korvat, kulmakarvat ja outo kampaus". Vaikka en erityisen paljon scifiä ole kuluttanutkaan, niin näen itseni silti genren ystävänä ja siksi tarkoitus on ollutkin jossain kohtaa elämässä oikeasti sukeltaa tähänkin universumiin. Nyt nähtyäni Stark Trek Into Darknessin, en voi kuin ihmetellä, miksi en ole tosiaan katsonut näitä aikaisemmin??

J. J. Abrams on asiansa osaava jannu, joka on häärinyt tuotantopuolella jos jonkimoisissa hatunnoston arvoisissa tekeleissä, itselleni mieleenpainuvimpana nerokkaassa Fringe-sarjassa. Kun narut pysyy niin hyvin käsissä Star Trek:n puolellakin, en malta odottaa mitä hän tekee rakkaalle Star Wars:lle. Jos mukana on yhtään samaa pidätän hengistystä menoa, hahmojen keskeinäistä dynamiikkaa ja istukaamme hetki vakavasti ja mietitään maailman menoa-mentaliteettia, olen jo myyty.

Kuva täältä

Kapteeni Kirkin hahmo edustaa tietyllä tapaa juuri epätäydellistä perusihmistä, joka menee tunteiden ja viettien mukaan. Kokiessaan vääryden lankeavan läheisilleen, sumentaa kosto Kirkin ajatusmaailmaa ja hiljentää järjen. Vaikka Kirkin ollessa jolloin tapaa se kehen tulisi samaistua, niin enemmän vielä sympaattisempana koen Spockin, joka edustaa tätä järkipuolea. Tämä johtuu ehkä siitä pienestä säälistä Spockia kohtaan, joka pitää tunteensa erillään, koska ne tosiaan tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä. Kaikessa järjessään ja vulkanialaisuudessaan, Spock:ssa on myös puolet ihmistä ja ne hetket, kun tämä inhimillisen tunteellinen puoli tulee hänestä esiin, ovat mieleenpainuvimmat. Aiheesta on revitty  myös kepeää huumoria Spockin parisuhteeseen Uhuran kanssa. Hirmuisesti symppasin myös Bones:ia ihan hahmon itsensä takia (ja myös koska Eomer ja Battle for Middle Earth - peli, johon ole snadisti koukussa). Sitten tietysti pitää mainita vielä Simon Pegg, joka saa jotenkin tahtomattaankin hymyn huulille joka ikisessä kohtauksessa, jossa esiintyy. Cumberbatch ei puolestaan edes mainintaa ja lätinää tarvitsisi, hän on niin hyvä.

Star Trek Into Darkness on tietenkin aiheen faneille must-see, mutta itse voin aidosti suositella tätä myös aiheeseen perehtymättömille. Tästä on hyvä jatkaa avaruusmatkaa

Hjyvä biisi elokuvan lopputeksteistä!




Edit. Keksinkin noottia! Alice Even hahmon alusvaatekohtaus oli säälittävää ja seksististä. Nyt eletään sentään vuotta 2013, c'mon!