Jussi-ehdokkaat 2016 elokuvista

Jussiehdokkaita en ole aikaisemmin ihan näin aikaisessa vaiheessa noteerannut, mutta nyt kun oma kotimaisten elokuvien katselumäärä on ollut jatkuvassa nousussa, alkavat nämä kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän. Viime vuonna olikin todella paljon hyviä ja erilaisia kotimaisia elokuvia. Juurikin esimerkiksi Jättiläinen, Tyttö nimeltä Varpu, Bodom ja Järven tarina olivat kaikki osaltaan onnistuneita ja saivatkin ehdokkuuksia, tosin Järven tarinan olisin suonut olevan vielä enemmän esillä. Järven tarinan seuratessa heti toisella sijalla, oli oma suosikkini kotimaisista viime vuoden kuvista ihan selkeästi Teit meistä kauniin. Elokuva Apulanta-bändin vaiheista tarjosi ei niin suurelle fanillekin nostalgisen matkan ysärille ja kosketti, siinä missä myös naurattikin. Teit meistä kauniin povasin vievän useammankin ehdokkuuden, ainakin parhaan elokuvan ja Tatu Sinisalolle näyttelijäpystin ihan suoraan. Teit meistä kauniin saikin ehdokkuuksia........ 

0 kappaletta!  

Mikä on ihan käsittämätön tulos tai sitten olen nähnyt eri elokuvan kuin valitsijat. Hieman haiskahtaa myös siltä, että Temonen onnistui kusemaan aiemmin niin monen muroihin, joten elokuvalta on evätty mahdollisuuksia. Joka tapauksessa Yleisö-Jussi pitäisi olla edelleen mahdollinen saavuttaa ja itse olen ainakin oman ääneni antamassa. 

Noin muutoin Jussi-ehdokkaat olivat pääasiallisesti täynnä positiivisia yllätyksiä, etenkin kun itselleni nähtyjä oli joukossa liuta. Hymyilevä mies oli eniten ehdokkuuksia pokanneiden joukossa ja tämä ei ole yllätys, sillä se on niittänyt mainetta kansainvälisestikin. Olisi ilmeisesti pitänyt sittenkin raahata itseni myös katsomaan. Varpun ehdokkuusmäärä oli hieman yllättävä, sillä se oli kyllä hyvä kuva, mutta en olisi uskonut näin moneen kategoriaan. Jättiläisen ehdokkuudet taas olivat erittäin ymmärrettäviä, kyseessä todella positiivisella tavalla poikkeavan laadukas kuva kotimaiseksi tapaukseksi. Bodomin ehdokkuudet yllätti myös (paitsi Mimosan) ja musiikista sen olisi kuulunut olla ehdolla. Hieman kyllä tyrskähdin kun huomasin mielestäni viime vuoden huonoimman elokuvan, Samurai Rauni Reposaarelaisen, saavuttaneen kaksi ehdokkuutta... tosin kun katsoo, mitkä kategoriat kyseessä, niin voin tajuta.

Ehdokkaat suoraan copy-pastena Jussien sivuilta (maalattuna nähdyt):

PARAS ELOKUVA
ANGRY BIRDS -ELOKUVA / tuottajat John Cohen & Catherine Winder & Mikael Hed & David Maisel
BODOM / tuottaja Aleksi Hyvärinen
HYMYILEVÄ MIES / tuottaja Jussi Rantamäki
JÄTTILÄINEN / tuottajat Annika Sucksdorff & Aleksi Bardy
TYTTÖ NIMELTÄ VARPU / tuottajat Kai Nordberg & Kaarle Aho

OHJAUS
Juho Kuosmanen / HYMYILEVÄ MIES
Aleksi Salmenperä / JÄTTILÄINEN
Selma Vilhunen / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

NAISPÄÄOSA
Mimosa Willamo / BODOM
Leena Uotila / NUOTIN VIERESTÄ
Linnea Skog / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU
 
MIESPÄÄOSA
Jarkko Lahti / HYMYILEVÄ MIES
Joonas Saartamo / JÄTTILÄINEN
Antti Holma & Riku Nieminen / KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU!

NAISSIVUOSA
Oona Airola / HYMYILEVÄ MIES
Kaija Pakarinen / TULEN MORSIAN (arvosteluni elokuvasta täällä)
Paula Vesala / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

MIESSIVUOSA
Eero Milonoff / HYMYILEVÄ MIES
Jani Volanen / JÄTTILÄINEN
Lauri Maijala / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

KÄSIKIRJOITUS
Mikko Myllylahti & Juho Kuosmanen / HYMYILEVÄ MIES
Pekko Pesonen / JÄTTILÄINEN
Selma Vilhunen / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

KUVAUS
J-P Passi / HYMYILEVÄ MIES
Tuomo Hutri F.S.C. / JÄTTILÄINEN
Tuomo Hutri F.S.C. / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

MUSIIKKI
Panu Aaltio / JÄRVEN TARINA
Moderni Kanuuna / Pasi Salmi, Mika Rättö, Harri Sippola, Sami Sänpäkkilä / SAMURAI RAUNI REPOSAARELAINEN
Juri Seppä & Miska Seppä / KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU!

ÄÄNISUUNNITTELU
Panu Riikonen / BODOM
Timo Peltola & Jukka Nurmela / KUUN METSÄN KAISA
Kirka Sainio / PAHAN KUKAT (arvosteluni elokuvasta täällä)

LEIKKAUS
Jussi Rautaniemi / HYMYILEVÄ MIES
Samu Heikkilä / JÄTTILÄINEN
Matti Näränen / SOTA JA MIELENRAUHA

LAVASTUS
Otso Linnalaakso / JÄTTILÄINEN
Santtu Toivola / PAHAN KUKAT
Sattva-Hanna Toiviainen / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

PUKUSUUNNITTELU
Sari Suominen / HYMYILEVÄ MIES
Jaana Isokangas & Anna Vilppunen / PAHAN KUKAT
Tiina Kaukanen / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Salla Yli-Luopa / HYMYILEVÄ MIES
Anna Elo & Mika Rättö / SAMURAI RAUNI REPOSAARELAINEN
Pia Mikkonen / TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

DOKUMENTTIELOKUVA
KUUN METSÄN KAISA / ohjaaja Katja Gauriloff
SOTA JA MIELENRAUHA / ohjaaja Ari Matikainen
TAKAISIN PINTAAN / ohjaaja Juan Reina


Itse Gaala tulee vasta 24.3. !

Jackie

Ohjaaja: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Noah Oppenheim
Musiikki: Mica Levi
Pääosissa: Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Greta Gerwig, Billy Crudup, John Hurt, Beth Grant, Max Casella, Richard E. Grant, Caspar Phillipson & John Carroll Lynch
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 12 

Jackie kertoo nimensä mukaisesti Jaqueline "Jackie" Kennedystä, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn vaimosta. Elokuva alkaa sen hetkisestä nykyhetkestä, joka on vain viikko presidentti Kennedyn murhan jälkeen. Jackie tapaa Life-lehden toimittajan kotonaan ja kertoo visusti omin ehdoin elämästään "Jackin" kanssa ja eritoten siitä traagisesta päivästä. Aikomus jutun taustalla on jättää jälkeen miehensä muistoa ja saavutuksia kunnioittava tarina. Tästä seuraa takaumia eri hetkiin, jotka kasaavat henkilökuvan myös Jackiestä itsestään.

Jackie haiskahti jo ensinäkemältä vahvasti palkintokauden kuvalta. Elämänkerralliset elokuvat, jotka sivuavat Yhdysvaltojen historiaa ja vielä vahvoilla pääosilla varustettuna, tuppaavat olemaan akatemian kestosuosikkeja. Jo aikasemmin Oscarin roolistaan Black Swan-elokuvassa pokannut Natalie Portman on tosin jo itsessään näkemisen arvoinen tässäkin roolissa. Ehdokkuus naispääosalle napsahtaa tästä jo aivan taatusti, eikä se uusi voittokaan olisi täysin mahdoton. Tämä leffa tuli muuten korkattua ollessani jälleen vieraissa, eri elokuvateatterin katon alla Tennarissa, josta ihan oma juttunsa täällä. 

Hirmuisen usein elämänkerrallisissa sovituksissa ei hallita elokuvan kokonaisuutta, kun kiintopiste on itse roolissa ja sen esittämisessä. Tiivistämisessä voi olla hakemista sekä kulloinkin sen oikean polun valitsemisessa, jotta päästään haluttuun pisteeseen ja silti pitäisi olla uskollinen todellisuudelle. Jälkimmäinenkin tosin tarjoaa oman pähkinänsä, että mihin se raja vedetään todellisuuden värittämisessä. Jackie on kokonaisuutensa puolesta kaaren paremmalla puolella ja onnistuu melko hyvin pitämään itsensä kasassa. Silti en elokuvana luokittelisi mihinkään viiden tähden paikkeille, vaikka vahvan hyvä teos onkin. 

Elokuvan viimeistelty tyyli onnistuu hämäämään pienen pieniä rakennevikoja tai hairahtaneita irrallisen oloisia kohtauksia. Kuvan värikäsittely, puvustus, lavastus ja Mica Levin aivan omalaatuisensa musiikki pysyvät linjassa kuvassa kuin kuvassa. Elokuva myös itse tekee aina hetkellisen haahuilun jälkeen ryhtiasennon ja palaa takaisin merkittävään kohtaan. Toisaalta nämä "haahuilulta" tuntuvat osa-alueet taas kuvaavat hyvin asioiden tuntua päähenkilön näkökulmasta ja tämän sen hetkisistä kokemuksista. Elämä valuu eteenpäin tietyssä sumussa ja kiinnekohtia ei tunnu olevan moisen menetyksen jälkeen.

Yhdyn vielä aikaisempaan toteamukseeni Natalie Portmanin ehdokkuudesta tulevissa Oscareissa, joka on aivan läpihuutojuttu, mutta itse voittaja veikkauksiin tarvitsee vielä nähdä lopulliset valitut (24. päivä tätä kuuta selviää!). Voittoonkin on siis todella vahvat saumat, mutta kilpailu osaa olla kovaa. Olin kyllä ällikällä lyöty kun katselen vanhoja haastattelupätkiä Jackiestä itsestään, miten Portman onkin omaksunut tämän puhetyylinkin. Ulkonäöllisesti on maskeeraus osaston avulla (ai niin, siitäkin ehkä ehdokkuus tulee) hänestä tehty erittäin samannäköinen, vaikka ei kaksoisolento olekaan. Roolityö on siis puhdas kympin suoritus.

Jackie on vahva palkintokauden tärppi tyylillisillä ansioillaan sekä aivan varmasti naispääosaehdokkuus tästä napsahtaa erittäin muuntautumiskykyiselle Natalie Portmanille. Elokuvana onnistunut ja mielenkiintoinen elämänkerta, mutta ei ihan viiden tähden mestariteos.  

Passengers

Ohjaaja: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Jon Spaihts
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Michael Sheen, Laurence Fishburne & Andy Carcía
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: 12

Tähtialus Avalon kuljettaa 5000 horrostavaa matkustajaa ja miehistön jäsentä kohti tulevaa siirtokuntaa Homestead II nimisellä planeetalla. Matkan kestosta (120 vuotta) johtuen kyytiläiset herätetään vasta lähempänä määränpäätä. Odottamattoman vian seurauksena kaksi matkustajaa heräävät ennen muita, aivan liian aikaisin. Jim (Pratt) ja Aurora (Jennifer) joutuvat käymään läpi kaikki aluksen tarjoamat mahdollisuudet etsiäkseen keinoa palata takaisin uneen tai hyväksyä kohtalonsa. Tähtialuksella on huippuristeilijän verran luksusta tarjolla ja vielä enemmänkin, joten loppuelämä aluksellakaan ei kuulosta pahimmalta tuomiolta. Pian selviää aluksen ottaneen osumaa jossain kohtaa matkaa ja error toisensa perään sen toiminnot alkavat kärsiä. 

Jennifer Lawrence ja Chris Pratt samassa scifi-leffassa, must see. Tosin Lawrencelta itsessään nyt voisin katsoa aivan mitä tahansa. Loppuvuoden scifirykelmässä (mm. tämä, Rogue one ja Arrival) odotin alkuun tältä jopa eniten, mahdollisesti sokaistuneena näyttelijävalinnoista ja erittäin vetoavan ulkoasun tähden. Menin siis täysin ulkokuoren halpaan, säihkyvään mainontaan. Arrivalista ei sitten tarvinnut nähdä kuin alkuun pari pätkää ja sen tiesi jo silloin olevana paljon lähempänä palkintosijoja kuin Passengers pystyisi kurkoittamaan. Rogue one teki vastaavan tempun, vaikka ei ollutkaan samanlainen draamapainotteinen tapaus, mutta iski puolestaan lujasti fanitushermoon. Passengers sai kuitenkin mahdollisuutensa.

Passengersin alkuasetelma, joka poikkeaa himpun verran siitä, mitä on annettu ymmärtää, on mielenkiintoinen ja sijaa olisi ollut vieläkin suuremmalle ihmismielen tutkiskelulle. Ote on toisaalta sopivan kevyt, parhaina hetkinä sai samankaltaista tunnelmaa kuin Yksin Marsissa-elokuvasta. Tämän ensimmäisen "näytöksen" jälkeenkin asetelmassa on hienoa jännitettä, jopa vähän creepyä tunnelmaa. Itseään alkaa jopa harmituttamaan tietää asioiden todellinen laita, kun hahmoilla alkaa olla oikeasti niin kauhian mukavaa ja he löytävät uudet tarkoitukset itsellensä. Sitten päästään jo trailerissakin nähtyyn laitteiden feilaamiseen, joilla tehdään viimeinen jännitysnäytelmä. Tässä kohtaa alkaa ote lipsua ja tuntuu että päämäärää ei oikeastaan enää ole, ainakaan hahmojen osalta. Asiat kiristetään loppuun vähän noin sinnepäin hutaisten, eikä kukaan enää välitä hahmokehityksestä ja pelasta heitä kliseisiltä elokuvarooleilta.

Lawrence ja Pratt tekevät parhaansa sillä määrällä mikä on annettu. Eritoten Lawrencen karismaa ei vaan pysty latistamaan, vaikka Auroran osa putoaa loppuvaiheilla aivan liiaksi perinteiseen neito pulassa-rooliin. Olinkin todella todella yllättynyt miten moneen kliseiseen rooliansaan tämä elokuva onnistuukin sortumaan loppuvaiheilla. Sitä ennen hahmot olivat vielä muutakin kuin kiiltokuvia. Michael Sheenin androidi on kauttaaltaan miellyttävä ja uskollisempi itselleen kuin elokuvan ihmishahmot. Loppupuoliskolla eräs scifi-konkarikin pääsee yllättämään ja liittyy hetkeksi kaartiin. Musiikista vastaa eräs aivan suosikkisäveltäjiäni ja onnistuin hänet bongaamaan jo lopputekstien musiikista ennen varsinaisen elokuvan näkemistä. Tosin kuunneltuani kotona elokuvan soundtrackiä, en olisi vielä esimerkiksi neljästä ensimmäisestä kappaleesta tunnistanut Newmanin käsialaksi. 

Passengers on alkujaan mielenkiintoinen ja kyllä loppuvaiheessakin vielä viihdyttävä elokuva, mutta ei yllä mitenkään samaan kastiin tämän hetken scifi-parhaimmiston kanssa. En usko, että on mikään Oscar-tärppikään, vaikka siltä vielä aiemmin tuntui.