Jackie

Ohjaaja: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Noah Oppenheim
Musiikki: Mica Levi
Pääosissa: Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Greta Gerwig, Billy Crudup, John Hurt, Beth Grant, Max Casella, Richard E. Grant, Caspar Phillipson & John Carroll Lynch
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 12 

Jackie kertoo nimensä mukaisesti Jaqueline "Jackie" Kennedystä, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn vaimosta. Elokuva alkaa sen hetkisestä nykyhetkestä, joka on vain viikko presidentti Kennedyn murhan jälkeen. Jackie tapaa Life-lehden toimittajan kotonaan ja kertoo visusti omin ehdoin elämästään "Jackin" kanssa ja eritoten siitä traagisesta päivästä. Aikomus jutun taustalla on jättää jälkeen miehensä muistoa ja saavutuksia kunnioittava tarina. Tästä seuraa takaumia eri hetkiin, jotka kasaavat henkilökuvan myös Jackiestä itsestään.

Jackie haiskahti jo ensinäkemältä vahvasti palkintokauden kuvalta. Elämänkerralliset elokuvat, jotka sivuavat Yhdysvaltojen historiaa ja vielä vahvoilla pääosilla varustettuna, tuppaavat olemaan akatemian kestosuosikkeja. Jo aikasemmin Oscarin roolistaan Black Swan-elokuvassa pokannut Natalie Portman on tosin jo itsessään näkemisen arvoinen tässäkin roolissa. Ehdokkuus naispääosalle napsahtaa tästä jo aivan taatusti, eikä se uusi voittokaan olisi täysin mahdoton. Tämä leffa tuli muuten korkattua ollessani jälleen vieraissa, eri elokuvateatterin katon alla Tennarissa, josta ihan oma juttunsa täällä. 

Hirmuisen usein elämänkerrallisissa sovituksissa ei hallita elokuvan kokonaisuutta, kun kiintopiste on itse roolissa ja sen esittämisessä. Tiivistämisessä voi olla hakemista sekä kulloinkin sen oikean polun valitsemisessa, jotta päästään haluttuun pisteeseen ja silti pitäisi olla uskollinen todellisuudelle. Jälkimmäinenkin tosin tarjoaa oman pähkinänsä, että mihin se raja vedetään todellisuuden värittämisessä. Jackie on kokonaisuutensa puolesta kaaren paremmalla puolella ja onnistuu melko hyvin pitämään itsensä kasassa. Silti en elokuvana luokittelisi mihinkään viiden tähden paikkeille, vaikka vahvan hyvä teos onkin. 

Elokuvan viimeistelty tyyli onnistuu hämäämään pienen pieniä rakennevikoja tai hairahtaneita irrallisen oloisia kohtauksia. Kuvan värikäsittely, puvustus, lavastus ja Mica Levin aivan omalaatuisensa musiikki pysyvät linjassa kuvassa kuin kuvassa. Elokuva myös itse tekee aina hetkellisen haahuilun jälkeen ryhtiasennon ja palaa takaisin merkittävään kohtaan. Toisaalta nämä "haahuilulta" tuntuvat osa-alueet taas kuvaavat hyvin asioiden tuntua päähenkilön näkökulmasta ja tämän sen hetkisistä kokemuksista. Elämä valuu eteenpäin tietyssä sumussa ja kiinnekohtia ei tunnu olevan moisen menetyksen jälkeen.

Yhdyn vielä aikaisempaan toteamukseeni Natalie Portmanin ehdokkuudesta tulevissa Oscareissa, joka on aivan läpihuutojuttu, mutta itse voittaja veikkauksiin tarvitsee vielä nähdä lopulliset valitut (24. päivä tätä kuuta selviää!). Voittoonkin on siis todella vahvat saumat, mutta kilpailu osaa olla kovaa. Olin kyllä ällikällä lyöty kun katselen vanhoja haastattelupätkiä Jackiestä itsestään, miten Portman onkin omaksunut tämän puhetyylinkin. Ulkonäöllisesti on maskeeraus osaston avulla (ai niin, siitäkin ehkä ehdokkuus tulee) hänestä tehty erittäin samannäköinen, vaikka ei kaksoisolento olekaan. Roolityö on siis puhdas kympin suoritus.

Jackie on vahva palkintokauden tärppi tyylillisillä ansioillaan sekä aivan varmasti naispääosaehdokkuus tästä napsahtaa erittäin muuntautumiskykyiselle Natalie Portmanille. Elokuvana onnistunut ja mielenkiintoinen elämänkerta, mutta ei ihan viiden tähden mestariteos.