16. lokakuuta 2012

Lemmenlomalla


Ohjaaja: David Frankel
Käsikirjoitus: Vanessa Taylor
Pääosissa: Meryl Streep, Tommy Lee Jones & Steve Carell
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: S

Kay ja Arnold ovat olleet naimisissa keskenään jo 30 vuotta. Aikuisiksi kasvaneet lapset ovat lentäneet pesästä ja vanha pariskunta on jäänyt asumaan kahdestaan. Vuosipäivän osuessa kohdalle huomaa Kay, ettei tämä ole sitä mitä hän odotti. Romantiikka loistaa poissaolollaan ja tuntuu kuin pariskunnasta olisi tullut vain kämppikset, sillä he eivät edes nuku enää samassa sängyssä läheisyydestä puhumattakaan. Kay bongaa mainoksen viikonlopun kestävästä avioliittoleiristä, jonka hän pudottaa pommina Arnoldin nenän eteen. Arnold puolestaan ei näe heidän liitossaan mitään vikaa, eikä edes alkuun ole lähdössä mukaan. Äreä herra ehättää kuitenkin viimenään mukaan matkalle Kayn iloksi, mutta paikan päällä jo ensimmäisestä istunnosta lähtien vänkää ahkerasti kaikkea muutosta vastaan. Pystyykö Arnold näkemään asiat Kayn kantilta ja löytävätkö he enää aiemmin kadotetun yhteyden väliltään?

Lemmenlomalla kuuluu kastiin laadukkaammat romanttiset komediat, sillä se on perushömppää fiksumpi tapaus ja pitää jalat maassa. Nuorten päähenkilöiden ensirakkaus on jo niin monta kertaa valkokankaalla nähty aihe, joten kun kerrotaan ajasta 30 vuoden avioliiton jälkeen, on se huomattavan mielenkiintoista vaihtelua. Elokuva nostaa hahmojensa välityksellä rohkeasti pitkän avioliiton kissoja pöydälle, joita harvoin tulee elokuvissa käsiteltyä näinkin pinnan alta kynsien. 


Pääkaksikossa on elokuvan ydin, enkä osaa kuvitella keitään muita tekemään näin kovaa roolisuoritusta, kuin valkokangas pariskunta Streep ja Jones. Sitä alkaa melkein uskoa heidän olevan oikeasti naimisissa. Jonesin Arnold on päällisin puolin vastaava yrmy kaveri, jolloista hän on aiemminkin näytellyt, mutta nyt lasien takaa tulee ilmi hyvin vähäeleisesti, mutta sitäkin suuremmalla vaikutuksella, erilaisia tunteita. Streepin Kay on herkkä nainen, joka on kätkenyt ja tukahduttanut omat halunsa ja tunteensa jo pitkän aikaa, mutta ei kestä sisäistä ahdistusta enää. Edellä mainittua Streep tulkitsee jälleen mestarillisesti. Ainoa muu tärkeässä osassa oleva hahmo on terapeutti Dr. Bernie Feld, jota esittävä Steve Carell hoitaa osansa ihan sutjakkaasti, mitä nyt sivuosastaan kykenee. 

Lemmenlomaa suosittelen virkistävänä ja himpun verran terapeuttisena elokuvana eritoten pariskunnille, olitte sitten naimisissa tai ette, seurustellut kuukauden tai pienen ikuisuuden, olitte sitten vasta teinejä tai jo eläkkeellä.


PS. Elokuvan virallisilta sivuilta löytyy hauska parisuhdeopas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...