Lincoln

Kuva täältä

Ohjaaja: Steven Spielberg
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Strathairn, Joseph Gordon-Levitt, Tommy Lee Jones, Lee Pace, James Spader, Hal Holbrook, Jared Harris, John Hawkes, Gloria Reuben & Michael Stuhlbarg
Kesto: 2h 30min
Ikäraja: 12

Lincoln kertoo tietenkin itse Abraham Lincolnista ja tämän elämän merkittävimmistä neljästä kuukaudesta, jotka osoittautuivat hänen viimeisiksi elinkuukausikseen. Sisällissodan runnellessa Yhdysvaltoja, on Lincolnilla tavoitteena rauhan lisäksi lopettaa orjuus ajamalla läpi perustuslain 13. lisäys. Voittoon tarvitaan lisää ääniä melkein keinolla millä hyvänsä, eikä edes kaikki Lincolnin asiaa kannattavat ole varmoja, onko lisäys juuri nyt ajankohtainen ja edistääkö se rauhan saavuttamista. Kotirintamalla on omat taistelunsa kiivaan vaimon kanssa ja vanhemman pojan sotaan lähdön kanssa.

Eniten Oscar-ehdokkuuksia kahminut Lincoln, on kyllä ahminut enemmän kuin tarvisi. Kaikilta näiltä oscar-kuvilta rohkenen odottaa jotakin erikoisempaa, mutta tässä sitä ei kyllä ollut. Melkein elokuvan kaksi ensimmäistä tuntia on rehellisesti sanoen tylsää katsottavaa. Vasta äänestyksen alettua lopullisena huipennuksena, on elokuva lähempänä sitä mitä halusi nähdä ja kokea. Vasta silloin kokee olevansa hetkessä mukana ja seuraavansa jotain hienoa. Kuitenkin, jos elokuvan hienointa kohtaa odottaessa pitää katsella läpi se kahden tunnin tylsyys, en tiedä onko se sen arvoista. Itse koen jaksavani istua draamakuvia hyvinkin maltillisesti läpi elokuvasta nauttien, niin en usko Lincolnin puisevuuden johtuneen omasta malttamattomuudestani.

Odotin Lincolnin olevan vastaavan hieno tarina versio Amerikan yhdestä tunnetuimmasta presidentistä, samaan tapaan kuin Kuninkaan puhe oli joka hetkeltä mielenkiintoista seurattavaa. Valitettavasti tämä ei yllä samalle viivalle alkuunkaan. Amerikassa kuva on iskenyt ilmeisesti kuin häkä, mutta tämä nyt varmasti vetoakiin enemmän heihin kun kyseessä on oma historia, mutta elokuvan nähtyäni ihmettelen silti moista ylistystä ja noin roimaa akatemian tunnustusta.

Yhdestä tunnustuksesta tai kahdestakin olen kyllä poikkeuksellisesti samaa mieltä akatemian kanssa: miespääosa ja maskeeraus. Olin osittain tätä mieltä jo elokuvaa katsellessa, mutta se vahvistui vielä myöhemmin, kun katselin Daniel Day-Lewisin haastattelua hänen omalla pärställään, omalla äänellään ja omalla aksentillaan. Herra on todella muuntautumiskykyinen ja lahjakkuutta ei voi kiistää. Itse Lincolnin hahmo oli myös mieluinen ja eritoten hänen tarinointi ja turinointi vaiheensa olivat hyviä hetkiä elokuvassa Day-Lewisin vieno virne ja pilke silmäkulmassa mukaan ympättynä. 
Sivuosissa ja vielä sivummissa osissa on bongattavaa elokuvaihmisille, joka oli myös seikka, jolla jaksoi katsella kuvaa aavistuksen paremmin.

Lincoln on kyllä katsottava, mutta vaatii aiheeseen valmiiksi kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä. Ei ole kaikkien pala kakkua.


EDIT. Tajusin ettei Lincoln ole ehdolla maskeerauksesta. PÖH

Lemmenlomalla

Ohjaaja: David Frankel
Käsikirjoitus: Vanessa Taylor
Pääosissa: Meryl Streep, Tommy Lee Jones & Steve Carell
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: S

Kay ja Arnold ovat olleet naimisissa keskenään jo 30 vuotta. Aikuisiksi kasvaneet lapset ovat lentäneet pesästä ja vanha pariskunta on jäänyt asumaan kahdestaan. Vuosipäivän osuessa kohdalle huomaa Kay, ettei tämä ole sitä mitä hän odotti. Romantiikka loistaa poissaolollaan ja tuntuu kuin pariskunnasta olisi tullut vain kämppikset, sillä he eivät edes nuku enää samassa sängyssä läheisyydestä puhumattakaan. Kay bongaa mainoksen viikonlopun kestävästä avioliittoleiristä, jonka hän pudottaa pommina Arnoldin nenän eteen. Arnold puolestaan ei näe heidän liitossaan mitään vikaa, eikä edes alkuun ole lähdössä mukaan. Äreä herra ehättää kuitenkin viimenään mukaan matkalle Kayn iloksi, mutta paikan päällä jo ensimmäisestä istunnosta lähtien vänkää ahkerasti kaikkea muutosta vastaan. Pystyykö Arnold näkemään asiat Kayn kantilta ja löytävätkö he enää aiemmin kadotetun yhteyden väliltään?

Lemmenlomalla kuuluu kastiin laadukkaammat romanttiset komediat, sillä se on perushömppää fiksumpi tapaus ja pitää jalat maassa. Nuorten päähenkilöiden ensirakkaus on jo niin monta kertaa valkokankaalla nähty aihe, joten kun kerrotaan ajasta 30 vuoden avioliiton jälkeen, on se huomattavan mielenkiintoista vaihtelua. Elokuva nostaa hahmojensa välityksellä rohkeasti pitkän avioliiton kissoja pöydälle, joita harvoin tulee elokuvissa käsiteltyä näinkin pinnan alta kynsien. 

Pääkaksikossa on elokuvan ydin, enkä osaa kuvitella keitään muita tekemään näin kovaa roolisuoritusta, kuin valkokangas pariskunta Streep ja Jones. Sitä alkaa melkein uskoa heidän olevan oikeasti naimisissa. Jonesin Arnold on päällisin puolin vastaava yrmy kaveri, jolloista hän on aiemminkin näytellyt, mutta nyt lasien takaa tulee ilmi hyvin vähäeleisesti, mutta sitäkin suuremmalla vaikutuksella, erilaisia tunteita. Streepin Kay on herkkä nainen, joka on kätkenyt ja tukahduttanut omat halunsa ja tunteensa jo pitkän aikaa, mutta ei kestä sisäistä ahdistusta enää. Edellä mainittua Streep tulkitsee jälleen mestarillisesti. Ainoa muu tärkeässä osassa oleva hahmo on terapeutti Dr. Bernie Feld, jota esittävä Steve Carell hoitaa osansa ihan sutjakkaasti, mitä nyt sivuosastaan kykenee. 

Lemmenlomaa suosittelen virkistävänä ja himpun verran terapeuttisena elokuvana eritoten pariskunnille, olitte sitten naimisissa tai ette, seurustellut kuukauden tai pienen ikuisuuden, olitte sitten vasta teinejä tai jo eläkkeellä.


PS. Elokuvan virallisilta sivuilta löytyy hauska parisuhdeopas

Men in Black 3

Ohjaaja: Barry Sonnenfeld

Musiikki: Danny Elfman

Pääosissa: Will Smith, Tommy Lee Jones, Josh Brolin, Emma Thompson, Jemaine Clement, Michael Stuhlbarg & Alice Eve

Kesto: 1h 45min

Ikäraja: 12

Elokuva starttaa kun Elukka-Boris (Jemaine Clement), viimeinen lajinsa edustaja, pakenee Nicole Scherzingerin avustuksella kuunkamaralla sijaitsevasta huippuvartioidusta vankilasta. Boriksen motivaation lähde on sumeilematon kosto agentti K:lle (Tommy Lee Jones), joka aikoinaan pamautti tämän käden pellolle ja pisti rautoihin. Lisäsuunnitelmana on se perinteinen maailmanvalloitus lajitovereittensa eli boglodiittien armeijalla. Boglodiitit ovat kuolleet sukupuuttoon ja menetettyä kättähän ei niin vain saada takaisin, eihän? Ei, ellei matkusta ajassa taaksepäin ja muuta historian kulkua ja niin juuri Boris aikoo tehdä. Nykyajassa historian uudelleen kirjoittamisen tuntuu huomaavan vain agentti J (Will Smith) huudellen mystisesti kadonneen K:n perään, jonka näki vasta edellisenä päivänä. Viraston narut käsissä pitävä agentti O (Emma Thompson) tietää valaista J:tä K:n kuolleen yli 40 vuotta sitten. Toivuttuaan shokista ja hahmotettuaan koiran olevan haudattuna, on J:llä edessä matka menneisyyteen.

Men in Black 3 on yksi kesän piristävämpiä tapauksia, etenkin jos muistat vielä elävästi tämän kaksi mainiota edeltäjää. Elokuva on menevä ja lämmittää mieltä, vaikka ei olekaan ihan niin mahti kuin ensimmäinen tekele, mutta niinhän se tuppaa aina menemään. Aikamatkailussa on elokuvan kannalta olemassa riskinsä, mutta ainakaan tämä tahvo ei huomannut asiassa mitään puutteita. Itse aikahyppy on, etenkin ensimmäisellä kerralla, aivan superia katsottavaa enkä tarkoita nyt 3D:n puitteissa, vaan tekijöiden mielikuvituksen puitteissa. Menneisyyden 60-luku näyttää sekä kuulostaa makealta ja kulttuurierot on myös huomioitu hauskasti.


Suuressa osassa on jälleen pääparin kemia ja yhteinen sanailu, joka on edelleen yhtä messevää. Menneisyyden K eli Josh Brolin on omaksunut K:n olemuksen prikulleen, mutta edustaa myös aikaa, jolloin herra oli vähemmän örmy. Emma Thompson agentti O:na on parhaimmillaan hautajaiskohtauksessa. Nuorempi O eli Alice Eve ei taas jää millään mieleen. Outo tulevaisuuteen katselija Griffin vaikutti konehuoneesta vilkaisulla ärsyttävältä, mutta näin kokonaiskuvan nähtyäni hänhän on oikein lupsakka ja tosi hauska. Kaikista supereinta oli kuitenkin Andy Warhol ja hänen pippalonsa! Keittopurkeista ja Marilyn kuvistaan tunnettu taiteilija päästään näkemään aivan uudenlaisessa ja varsin oivaltavassa valossa.

Kyllä suosittelen



Kaikissa MIB-elokuvissa olen tykännyt pääbiiseistä kuin hullu puurosta ja vaikka uusimmassa kahdesta muusta poiketen ei ole Will Smithin kipaletta, pistää Back in time yhtälailla jammattamaan: